Mikä olisikaan sopivampi otsikko tähän viimoiseen tekstiin, joka käsittelee yleisesti omaa kokemustani. En tiedä tuleeko tekstissä olemaan päätä tai häntää, mutta haluan jonkulaisen tiivistelmän tästä kaikesta tehdä.
Ensinnäkin mitä päässä nyt liikkuu kun ajattelen kulunutta vuotta? Toisaalta on kamalan haikea olo että se kaikki on tosissaan nyt ohitse. Enää en saa herätä siihen kun D hakkaa ovea tai kun tulen portaat alas niin H juoksee halaamaan. Arjen pieniä asioita, jotka sain jakaa lasten kanssa. Mutta ei kyllä ole oloa että takaisin haluaisin. Toisaalta joo mutta nyt kun on nähnyt kaverit ja perheen täällä niin elämä täälläkin on ihanaa!
Hassua tässä paluussa on se ettei todellakaan tunnu siltä että olisin vuoden ollut poissa. Asiat tuntuvat suurimmaksi osin olevan samalla tavalla (ABC ja chicosin yhdistymistä ja laajentunutta messukeskusta lukuunottamatta). Kaverit ovat kavereita eikä he ole siitä mihinkään lähteneet. Niin kuin aikaisemmassa postauksessa totesin, uusia on vain tullut heidän rinnalleen. Välillä tulee todella utopistinen olo että olenko muka jo kotona...
Lentokoneessa kun olin matkalla Suomeen niin tajusin etten ole vieläkään tajunnut että joskus tosissani lähdin. Ja sitten olin jo matkalla takaisin. Päätös lähteä au pairiksi on kuitenkin todella suuri eikä mikään olankohautusjuttu. Vaikka tästä nyt joku ano taas varmasti alkaa ulisemaan kuinka kehun itseäni niin olen todella ylpeä itsestäni kun lähdin. Uskalsin kohdata pelkojani ja kokeilla siipiäni maailmalla. Kasvoin ja itsenäistyin aivan tajuttomasti.
Au pair vuosi antaa sellaisia kokemuksia mitä et mistään muualta voi hankkia. Se kaikki elämä mitä siellä näkee on todellakin kerran elämässä kokemuksia. Ulkomaalaiset kaverit, lapset ja perhe tekevät elämästä niiiin erilaista että on pakko katsoa peiliin ja oppia itsestään paljon. Tuntuu että olin 14-vuotias pahisteini kun lähdin vuosi sitten elokuussa matkalle ja nyt kun tulin takaisin niin olin 21. Vuosi sitten tunsin oloni niin aikuiseksi ja nyt tajuan että en sellainen ole. Äiti sanoi "olet aikuinen sitten kun tajuat ettet sitä ole".
Näiden kaikkien asioiden lisäksi matkalaukussa tuli mukana kilokaupalla kokemuksia, jotka auttavat taatusti muussa elämässä. Hankala aikana voi ajatella että selvisin au pair vuodestani, joten selviän tästäkin. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Tämän allekirjotan tämän vuoden jälkeen.
Kaikki kokemani tunteet kuuluvat vuoteen. Ilo, suru, ikävä, riemu, ahdistus, viha... Se tekee jokaisen vuodesta uniikin. Jokainen ihminen on erilainen, jokainen ihminen reagoi tilanteisiin omalla tavallaan. Senpä takia mitään suurta ja yleistä ohjeopusta au paireille on mahdotonta kirjoittaa. Totta kai voi hokea "puhu kaikesta, ole avoin, jousta, ymmärrä, kuuntele, ole esimerkkillinen". Vuosi on kuitenkin niin paljon ihmiskemioista kiinni että jokaisen on vain pakko katsoa peiliin ja kasvettava siihen tarvittamaan suuntaan.
Olen varma että alun vaikeudet hostäitini kanssa antoivat tarvittavan sysäyksen henkiselle kehittymiselleni. Vaikeudet kuuluvat elämään eikä niiltä olisi vältytty Suomessakaan. Jokainen ylä- ja alamäki pitää ottaa kokemuksena, joka kasvattaa.
Rakastin olla au pair, myös niinä hetkinä, jolloin teki mieli kirjottaa tänne että älä ikinä koskaa lähde au pairiksi. Lapset olivat ihania. Työ ihanaa. Kaverit ihania. Elämä ihanaa. Helppoa. Sain istua hiekalla auringossa ja vain hymyillä. Todella nauttia. Ei tarvinnut stressata. Kelpasin juuri sellaisena ja sain pitää ihania ihmisiä lähelläni. Nyt se kaikki on ohi ja kaikki tuo on kultaisena muistona takaraivossa, joka ei ikinä katoa.
"Life is a climb, but the view is great"
Tämä blogi päättyy tähän. Kiitos kaikille lukijoille. Teidän kommentit auttoivat puristamaan sen harmaan kiven läpi eikä hymy hyytynyt kauheen monesti. Toivotan tuleville au paireille mahtavaa vuotta! Nauttikaa, koska kaikki hyvä loppuu aikanaan :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilikset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fiilikset. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 3. elokuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Hello Finland!
Ihan näin alkuun on pakko kertoa että kävinpä tänää yhden oudoimmista puhelinkeskusteluistani ikinä.
"Haloo?"
"Onko tää X?"
"Eii?"
"Ai no mitä sulle kuuluu?"
"Hmm... iiihan hyvää?"
"Mitä sä teet tällä hetkellä?"
"Miks must vähä tuntuu ettei kuulu sulle?"
"Vai niin... sun äänes on vaan niin sweet että haluun puhuu sun kanssa"
"Öööö... must tuntuu et lopettamalla tän puhelun tehään palvelu molemmille"
"Selvä et sit haluu puhuu mun kanssa..."
"Moikka?"
Sitten asiaan. Miltä nyt tuntuu? Miltä tuntuu katsella huonetta, joka on tyhjä? Miltä tuntuu katsella matkalaukkuja? Miltä tuntuu kun lapsi tulee halamaan ja sanomaan "onks sun pakko mennä kotiin"?
Tää on edelleen laidasta laitaan elämää. On ilonhetkiä ja on hetkiä, jollon itken silmät päästäni. Toisaalta en ole surullinen ja toisaalta olen. Vaikka kuinka tuijotan matkalaukkujani niin en vaan voi tajuta että mä olen tulossa kotiin. Huomenna tähän aikaan istun koneessa ja odotan nousua.
Eilen oli kavereiden kanssa viimeinen illallinen vakkari italialaisessa ja olihan se outoa. Mutta hauskaa. Kavereiden kanssa on aina hauska nauraa. Mutta samalla niin outoa että se on minun moimoi-dinner. Pitkin vuotta olen sanonut moimoi ihmisille ja nyt muka on minun vuoroni. Vastahan tulin!
Kuten huomaatte, ei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kykenen kokoamaan ajatuksia paremmin kun olen Suomeen päässyt ja tajunnut au pair vuoteni olevan ohitse. Tänään on luvassa vielä suklaafondue perheen kanssa ja paljon muistelua ja naurua. Huomenna aamulla kello soi ja au pair sanoo itkujen kera lapsille moikat. Sitten kamat kasaan ja lentokentälle, jossa siis vietän 6 tuntia kamojeni kanssa. Jei!
Tajuanko siinä vaiheessa että au pair-elämä oli tässä kun seison lentokentällä ja halaan kummityttöä?
"Jos tähän pitäisi saada järkeviä ajatuksia lähdöstä niin tuotan pettymyksen. Niitä ei vain ole. Päähäni ei mahdu ajatus vuodesta ulkomailla. Pakkaus sujui sumussa enkä ymmärtänyt ollenkaan että tässä pakataan vuodeksi. Huone tyhjeni ja pöydät ovat miltein paljaana. Lähes tulkoon koko elämäni on nyt tuossa pinkissä matkalaukussa valmiina lähtemään suureen seikkailuun matkaseuranani!" - ajatuksia vuoden takaa juuri enne lähtöä. Ja samalla linjalle mennään edelleen. Paitsi että matkaseuranani on nyt muutama uusi matkalaukku!
"Haloo?"
"Onko tää X?"
"Eii?"
"Ai no mitä sulle kuuluu?"
"Hmm... iiihan hyvää?"
"Mitä sä teet tällä hetkellä?"
"Miks must vähä tuntuu ettei kuulu sulle?"
"Vai niin... sun äänes on vaan niin sweet että haluun puhuu sun kanssa"
"Öööö... must tuntuu et lopettamalla tän puhelun tehään palvelu molemmille"
"Selvä et sit haluu puhuu mun kanssa..."
"Moikka?"
Sitten asiaan. Miltä nyt tuntuu? Miltä tuntuu katsella huonetta, joka on tyhjä? Miltä tuntuu katsella matkalaukkuja? Miltä tuntuu kun lapsi tulee halamaan ja sanomaan "onks sun pakko mennä kotiin"?
Tää on edelleen laidasta laitaan elämää. On ilonhetkiä ja on hetkiä, jollon itken silmät päästäni. Toisaalta en ole surullinen ja toisaalta olen. Vaikka kuinka tuijotan matkalaukkujani niin en vaan voi tajuta että mä olen tulossa kotiin. Huomenna tähän aikaan istun koneessa ja odotan nousua.
Eilen oli kavereiden kanssa viimeinen illallinen vakkari italialaisessa ja olihan se outoa. Mutta hauskaa. Kavereiden kanssa on aina hauska nauraa. Mutta samalla niin outoa että se on minun moimoi-dinner. Pitkin vuotta olen sanonut moimoi ihmisille ja nyt muka on minun vuoroni. Vastahan tulin!
Kuten huomaatte, ei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kykenen kokoamaan ajatuksia paremmin kun olen Suomeen päässyt ja tajunnut au pair vuoteni olevan ohitse. Tänään on luvassa vielä suklaafondue perheen kanssa ja paljon muistelua ja naurua. Huomenna aamulla kello soi ja au pair sanoo itkujen kera lapsille moikat. Sitten kamat kasaan ja lentokentälle, jossa siis vietän 6 tuntia kamojeni kanssa. Jei!
Tajuanko siinä vaiheessa että au pair-elämä oli tässä kun seison lentokentällä ja halaan kummityttöä?
"Jos tähän pitäisi saada järkeviä ajatuksia lähdöstä niin tuotan pettymyksen. Niitä ei vain ole. Päähäni ei mahdu ajatus vuodesta ulkomailla. Pakkaus sujui sumussa enkä ymmärtänyt ollenkaan että tässä pakataan vuodeksi. Huone tyhjeni ja pöydät ovat miltein paljaana. Lähes tulkoon koko elämäni on nyt tuossa pinkissä matkalaukussa valmiina lähtemään suureen seikkailuun matkaseuranani!" - ajatuksia vuoden takaa juuri enne lähtöä. Ja samalla linjalle mennään edelleen. Paitsi että matkaseuranani on nyt muutama uusi matkalaukku!
maanantai 25. heinäkuuta 2011
You almost know me better than me, myself and I
Tuntuu että ois paljon sanottavaa mutta sitten... ei ole mitään sanottavaa enää. Tunteet juoksee laidasta laitaan eikä lähdön läheistä ajankohtaa vaan voi ymmärtää. Tällä viikolla tuun kotiin.
Ajatukset on toisaalta hyvin iloisia; pääsee kotiin jatkamaan elämää, opiskelemaan ja näkemään perhettä. Mutta aina siellä taka-alalla on ajatus siitä kuinka ei haluaisi kotiin. Kuinka tämä elämä täällä on hauskaa ja arkeani. Kuinka lapset kuuluvat elämääni enkä osaa kuvitella maanantaita ilman heitä?
Kurkkua kuristaa ja tuntuu että oksettaa. Kiitos tunteiden sekamelskan. Huone on tyhjääkin tyhjempi. Siellä kaikuu. Voin kertoa että ei oo hauska tunne. Muutamia tavaroita on pöydillä, jotka kirmaavat laukkuihin perjantai aamuna. Sillon kun on aika astua limoserviceen ja lähteä kohti lentokenttää. Yllättävän hyvin on muuten tavarat mahtunu laukkuihin! :) Isosta matkalaukusta on viel 2/3 tyhjänä. Ja toinen carry-on laukku on myös tyhjillään. Eli lippu korkeella!
Tää viikko muistuttaa kesäloman ensimmäistä viikkoa kun lapset pääsevät puolenpäivän aikoihin leireiltä. Sitten au pair käyttää aivonystyröitään ja kehittää tekemistä, kunnes on aina ajaa klubille uimaan!
Täällä on muuten pari viikkoa ollu iiihan mahtavat helteet. Palmut vaan puuttuu nii voisi olla välimerellä. Tänää kuitenkin on "vain" 25° lämmintä. Mielessä kävi jo pitkät housut! Tänää on myös odotettavissa ukkosta, joten katsellaan pääsenkö taas nauttimaan sähköttömästä elämästä! Toiv en...
Perheen uusi au pair on training schoolilla, how weird is that?!
"Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä."- Utøyan selviytyjä Stine Renate Håheim. Voiko asiaa paremmin sanoa?
Ajatukset on toisaalta hyvin iloisia; pääsee kotiin jatkamaan elämää, opiskelemaan ja näkemään perhettä. Mutta aina siellä taka-alalla on ajatus siitä kuinka ei haluaisi kotiin. Kuinka tämä elämä täällä on hauskaa ja arkeani. Kuinka lapset kuuluvat elämääni enkä osaa kuvitella maanantaita ilman heitä?
Kurkkua kuristaa ja tuntuu että oksettaa. Kiitos tunteiden sekamelskan. Huone on tyhjääkin tyhjempi. Siellä kaikuu. Voin kertoa että ei oo hauska tunne. Muutamia tavaroita on pöydillä, jotka kirmaavat laukkuihin perjantai aamuna. Sillon kun on aika astua limoserviceen ja lähteä kohti lentokenttää. Yllättävän hyvin on muuten tavarat mahtunu laukkuihin! :) Isosta matkalaukusta on viel 2/3 tyhjänä. Ja toinen carry-on laukku on myös tyhjillään. Eli lippu korkeella!
Tää viikko muistuttaa kesäloman ensimmäistä viikkoa kun lapset pääsevät puolenpäivän aikoihin leireiltä. Sitten au pair käyttää aivonystyröitään ja kehittää tekemistä, kunnes on aina ajaa klubille uimaan!
Täällä on muuten pari viikkoa ollu iiihan mahtavat helteet. Palmut vaan puuttuu nii voisi olla välimerellä. Tänää kuitenkin on "vain" 25° lämmintä. Mielessä kävi jo pitkät housut! Tänää on myös odotettavissa ukkosta, joten katsellaan pääsenkö taas nauttimaan sähköttömästä elämästä! Toiv en...
Perheen uusi au pair on training schoolilla, how weird is that?!
"Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä."- Utøyan selviytyjä Stine Renate Håheim. Voiko asiaa paremmin sanoa?
lauantai 9. heinäkuuta 2011
Minä täällä hei!
Taas on yksi viikko takana ja itseasiassa tänään tulee täyteen 11 kuukautta valtameren tällä puolella. Pian kuitenkaan meidän Suomikoplasta ei oo enää kun kaksi USAssa kun T lähtee kotiin. Sen jälkeen oon mä ja sitten R. Sitten alkaa taas Suomikoplan uus aikakausi kun miitingit tulee olemaan Suomessa... Ei tätä voi ymmärtää!
21 päivää ni oon kotona. 21 päivää ni nään B:n, I:n ja H:n lentokentällä. Sen jälkeen kotona äitin ja iskän ja veljen ja sen tyttöystävän. 21 päivää ni saan vihdoin halata parastakaveria ja vain olla ja soitella kavereille. En käsitä tätä.
Eilen päivällisellä juteltiin hostvanhempien kanssa viimesestä viikostani ja viimeisestä illastani. Keskiviikkona on kavereiden hyvästelyt ja torstain perheen kanssa päivällinen. Suunnitelmissa on ainakin suklaafondue... Tapamme mukaan tottakai!
Sainpa tällä viikolla päätettyä läksiäislahjatkin! Niihin tulee palamaan rahaa melkoisesti, mutta päätin että haluan jättää heille jotain pysyvää enkä mitä tahansa. Lapsille on tulossa muumipyyhkeet; niiskuneiti, muumipeikko ja muumipappa. Tytölle niiskuneiti herätyskello kun "mä alotan kohta koulun ni pitäähän kunnon koululaisella olla herätyskello". Noin se kerran sano mulle ni päätin hommata kunnon koululaiselle herätyskellon! :) Pojat saavat puoliksi tupamölkyn (isompi kun taskumölkky mut pienempi kun oikea). Näiden pitäs viikon päästä saapua tähän osotteeseen!
Vanhempien lahja olikin sitten vähän haastavampi. Eka oli tarkoitus tehdä kuvakirja, mutta sitten kävi ilmi että he tekevät sitä minulle! Joten sain yliviivata sen idean listastani. Suomi K:n kanssa skypetellessä sain idean, jota kehitin kehitin ja kehitin vähän lisää. Nyt vieressäni pönöttää valokuvakehys, johon mahtuu viisi normaali kokoista kuvaa. Tiistaiksi on varattu aika valokuvausstudiolle ja menemme sinne lasten kanssa kuvattaviksi. Se on kiva muisto perheelle ja itselleni. Saada valokuvia meistä kaikista neljästä yhdessä. Tarkoitus siis on otattaa kaksi kuvaa missä ollaan nelisteen ja sitten jokaisen lapsen kanssa minä kaksin.
En malta odottaa tiistaita! Valokuvaaja on todella innostunut tarinastani ja hostlapsistani. Idea on kuulma niin liikuttava että hän heti päätti kuvata meidät. Ja normaalisti hän varaa pelkästään 2h aikoja mutta meidän kohdalla halusi tehdä poikkeuksen ja ottaa vain tunnin ja velottaa vain tunnista! Juteltiin 45 min puhelimessa ja jotenkin päädyttiin sitten keskustelemaan äitini suunnistustaidoista... tai niitten puutteesta!
Nyt kolmas vika viikonloppu ja jälleen kerran mennään pienellä juokse sinne tänne ja tonne aikataululla. Mutta lopusta pitää nauttia ja tehdä mahd paljon niin ei sille mitään mahda. Oi sniif just tajusin että E:n näen huomenna viimeisen kerran täällä! Huomenna siis suuntaamme kohti Six Flagsia, joka on huvpuisto New Jerseyn puolella. Huiiippua!
Nyt kuteet niskaan ja tytön kanssa laatuaikailemaan aka leffaan aka CARS 2! Wuhuu!
21 päivää ni oon kotona. 21 päivää ni nään B:n, I:n ja H:n lentokentällä. Sen jälkeen kotona äitin ja iskän ja veljen ja sen tyttöystävän. 21 päivää ni saan vihdoin halata parastakaveria ja vain olla ja soitella kavereille. En käsitä tätä.
Eilen päivällisellä juteltiin hostvanhempien kanssa viimesestä viikostani ja viimeisestä illastani. Keskiviikkona on kavereiden hyvästelyt ja torstain perheen kanssa päivällinen. Suunnitelmissa on ainakin suklaafondue... Tapamme mukaan tottakai!
Sainpa tällä viikolla päätettyä läksiäislahjatkin! Niihin tulee palamaan rahaa melkoisesti, mutta päätin että haluan jättää heille jotain pysyvää enkä mitä tahansa. Lapsille on tulossa muumipyyhkeet; niiskuneiti, muumipeikko ja muumipappa. Tytölle niiskuneiti herätyskello kun "mä alotan kohta koulun ni pitäähän kunnon koululaisella olla herätyskello". Noin se kerran sano mulle ni päätin hommata kunnon koululaiselle herätyskellon! :) Pojat saavat puoliksi tupamölkyn (isompi kun taskumölkky mut pienempi kun oikea). Näiden pitäs viikon päästä saapua tähän osotteeseen!
Vanhempien lahja olikin sitten vähän haastavampi. Eka oli tarkoitus tehdä kuvakirja, mutta sitten kävi ilmi että he tekevät sitä minulle! Joten sain yliviivata sen idean listastani. Suomi K:n kanssa skypetellessä sain idean, jota kehitin kehitin ja kehitin vähän lisää. Nyt vieressäni pönöttää valokuvakehys, johon mahtuu viisi normaali kokoista kuvaa. Tiistaiksi on varattu aika valokuvausstudiolle ja menemme sinne lasten kanssa kuvattaviksi. Se on kiva muisto perheelle ja itselleni. Saada valokuvia meistä kaikista neljästä yhdessä. Tarkoitus siis on otattaa kaksi kuvaa missä ollaan nelisteen ja sitten jokaisen lapsen kanssa minä kaksin.
En malta odottaa tiistaita! Valokuvaaja on todella innostunut tarinastani ja hostlapsistani. Idea on kuulma niin liikuttava että hän heti päätti kuvata meidät. Ja normaalisti hän varaa pelkästään 2h aikoja mutta meidän kohdalla halusi tehdä poikkeuksen ja ottaa vain tunnin ja velottaa vain tunnista! Juteltiin 45 min puhelimessa ja jotenkin päädyttiin sitten keskustelemaan äitini suunnistustaidoista... tai niitten puutteesta!
Nyt kolmas vika viikonloppu ja jälleen kerran mennään pienellä juokse sinne tänne ja tonne aikataululla. Mutta lopusta pitää nauttia ja tehdä mahd paljon niin ei sille mitään mahda. Oi sniif just tajusin että E:n näen huomenna viimeisen kerran täällä! Huomenna siis suuntaamme kohti Six Flagsia, joka on huvpuisto New Jerseyn puolella. Huiiippua!
Nyt kuteet niskaan ja tytön kanssa laatuaikailemaan aka leffaan aka CARS 2! Wuhuu!
torstai 16. kesäkuuta 2011
Also known as summer!
Jei, tääl on kesä taas! Pari päivää tota sadekakkaa riittikin. Ei vaan oo mun juttu. Alkuviikosta oli kyyyylmää joten kohtasin monen monta vaatekriisi; mitä puen päälle? voiko pitkissä housuissa elää? ahdistaako ne? eikö topilla voikkaa kävellä +14 asteessa? Hauskaa oli.
Tää viikko on menny pienessä sumussa. Tiistaina tuntu että viikkoa on eletty jo 100 vuotta mutta nyt on taas olo että herran isä nyt on jo torstai. Mutta... Torstai tietää läksiäisiä K:lle. Läksiäiset K:lle tietää ensi viikon tiistain lähestymistä, mikä taas tietää... ikävää. Onneksi kuitenkin ensi viikon (ELI IHAN IHAN IHAN IHAN JUST) perjantaina Delawaren soulmate kirmaa tänne mun luo ja lauantaina lähetään Niagara Fallseille ja Kanadaan. Huisia. Jo ensinnäkin tuo roadtrip ja se että Delaware on mun kanssa taas täällä. Maaaahtavaa etten sanois!
Tänään on tytön last day of pre-school eli koulun jälkeen tytöt lähtee juhlistaa tätä elämän hienointa päivää jätskille. Huomenna pojilla loppuu koulu (ja tottakai sen kunniaksi ukkostaa ja sataa, vaihteeks) ja sitten yks viikko au pair raapii päätään ja yrittää pitää lapset aktiivisina. Sen jälkeen alkaa kesäleirit ja au pair nauttii rauhasta again.
Tänään on myös edessä ongelma nimeltään amerikkalainen lääkäri. Nimittäin tämä tyttö kirmaa (toivottavasti) lääkäriin. Nyt miltein viikon ajan on käsissä ollu todella outoja ja todella kutisevia näppylöitä. Se kutina ottaa päähän. Ekaks on näppylöitä mutta sitten ne kohoaa pienen pieniksi vesikelloiksi että ihan normaalia ihottumaa ei oo. Mutta ehkä se lääkäri setä/täti/mikälie osaa kertoa mitä ne on. Nii ja sormet, varpaa, korvat, ripset, kaikki ristiin että tää vakuutushomma menis tsiusukkelaan. En haluu olla 15 000 dollarii köyhempi.
Tää viikko on menny pienessä sumussa. Tiistaina tuntu että viikkoa on eletty jo 100 vuotta mutta nyt on taas olo että herran isä nyt on jo torstai. Mutta... Torstai tietää läksiäisiä K:lle. Läksiäiset K:lle tietää ensi viikon tiistain lähestymistä, mikä taas tietää... ikävää. Onneksi kuitenkin ensi viikon (ELI IHAN IHAN IHAN IHAN JUST) perjantaina Delawaren soulmate kirmaa tänne mun luo ja lauantaina lähetään Niagara Fallseille ja Kanadaan. Huisia. Jo ensinnäkin tuo roadtrip ja se että Delaware on mun kanssa taas täällä. Maaaahtavaa etten sanois!
Tänään on tytön last day of pre-school eli koulun jälkeen tytöt lähtee juhlistaa tätä elämän hienointa päivää jätskille. Huomenna pojilla loppuu koulu (ja tottakai sen kunniaksi ukkostaa ja sataa, vaihteeks) ja sitten yks viikko au pair raapii päätään ja yrittää pitää lapset aktiivisina. Sen jälkeen alkaa kesäleirit ja au pair nauttii rauhasta again.
Tänään on myös edessä ongelma nimeltään amerikkalainen lääkäri. Nimittäin tämä tyttö kirmaa (toivottavasti) lääkäriin. Nyt miltein viikon ajan on käsissä ollu todella outoja ja todella kutisevia näppylöitä. Se kutina ottaa päähän. Ekaks on näppylöitä mutta sitten ne kohoaa pienen pieniksi vesikelloiksi että ihan normaalia ihottumaa ei oo. Mutta ehkä se lääkäri setä/täti/mikälie osaa kertoa mitä ne on. Nii ja sormet, varpaa, korvat, ripset, kaikki ristiin että tää vakuutushomma menis tsiusukkelaan. En haluu olla 15 000 dollarii köyhempi.
torstai 24. maaliskuuta 2011
Vloggaus
Hehhe! Sainpa nyt sen videon aikaiseksi ja aattelin että puhun vaan hetken ja se on siinä. Tuliki sitten miltein 10 min.
Omien blogitekstien (vanhojen varsinkin) lukeminen; hävettää, oman vloggauksen kattominen; hävettää vielä enemmän!
Mutta olkaapa hyvät!
Omien blogitekstien (vanhojen varsinkin) lukeminen; hävettää, oman vloggauksen kattominen; hävettää vielä enemmän!
Mutta olkaapa hyvät!
maanantai 28. helmikuuta 2011
Home sweet home?
Loma takana ja tukka edessä.. eiku. No anyway virallisest kaksi lomaviikkoa ovat nyt takana päin, mutta ehei se ei silti tiiä mulle 5 ja puolen kuukauden työputkea (; Nimittäin mua hemmotellaan vielä yhdellä ylimääräisellä lomalla, jolloin tää neiti lähtee kärventelemään auringon alle!
Viikko Suomessa tuntui taas pitkältä ja lyhyeltä samaan aikaan. Paljon tapahtui ja hauskaa oli. Jotenkin noihin lomaviikkoihin tunkeutuu aina niin paljon menoa ja meininkiä että tietokoneella ei edes ehdi käydä. Varmaan tuon tekemisen runsauden takia myös viikot tuntuvat pitkiltä? Täällä arjessa taas kun ne tuntuvat vain hurahtavan ohi. Okei tää viikko vois kyllä jo hurahtaakki perjantaihin!
Tänne tulo oli pitkä ja puuduttava. Lento vaan jatkui jatkui ja jatkui. Jälleen kerran passport controllis oli piiiiiiiiiiiiiiitkä jono, kiitos kolmen samaan aikaan saapuneen lennon. Ja kiitos tämän jonon missasin kuljetukseni kotiin kolmella minuutilla. Okei en ois missannu jos täti joka asiaa hoiti ois viittiny VÄHÄN nopeammin näpytellä sitä tietokonettaan. Mutta lopulta pääsin kotiin tunnin aikataulussa jäljessä ja suunnistin suoraan sänkyyn. Nukutti melko hyvin.
Mikäli en teille kertonut vielä sänkykatastrofista jonka kohtasin viimeisenä yönä täällä ennen Suomen lomaa niin pohjatippui ja koko sänky oli vinossa. Sitten hiippailin herättelemään hostit siinä puol 12 yöllä ja hostisä kiltisti sänkyäni korjaili. Asian pointti oli se että nyt kun tulin niin tadaa! Koko sänky oli korjattu. Nyt (ei pitäisi) pohjan enää tippua ja jalkojen kolista. Mahtavaa! Ikinä ennen ei muuten oo selässä tuntunut noi pitkät lennot mutta eilen selkää sattui kahden tunnin jälkeen. Jossa kohtaa muuten tiettyjen syiden takia lopetin elokuvien katselun ja tuijotin korkeusmittaria kuusi tuntia. Olikohan sillä tekemistä ajan mateluun?
Nyt kuitenkin eletään sitä kuuluisaa ensimmäistä työpäivää loman jälkeen ja melkoisen tahmeaa on. Aamulla herätessäni vasta tajusin olevani taas täällä ja tuli ähh-olo. Ennen lähtöä jo kärsin pienistä koti-ikävän oireista, joten osasin odottaa lähdön ja paluun olevan edellis kertaa vaikeampaa. Mutta viikon vierähtäessä ohi niin varmasti olo helpottuu ja aurinkokin alkaa taas paistaa.
Lentokone tulvi kehä-3:sen ulkopuolisia ihmisiä sillä heillä vasta lomaviikko alkoi. Takanani istui kaks poikaa (tai miestä, taisivat olla lähemmäs 30 ku 20) ja hakkasin heidän kanssaan päätä seinään. "Vähänkö tää kapteeni on tyhmä ku laskeutuu tällee kierrellen ja kaarrellen. Eihän tässä oo mitään ideaa! Oisin paljon parempi" Noniin eihän sille varmaan oo ku syynsä että miksi kierellään ja kaarrellaan kohti oikeaa kiitorataa. "Kato tuol näkyy toi New Yorkin.. toi.. mikä se oli...noh keskusta! Mikähän toi korkee talo on?" Veikkaisin empire state building... Ai niin ja kutsutaan myös Manhattaniksi. Ymmärrän, ymmärrän että ihmisillä on ensimmäisiä kertoja lentokoneessa mutta ei silti näitä ajatuksia kannata laukoa liian kovaan ääneen. Teki mieli kääntyä ympäri ja sivistää vähän kaksikkoa.
Koneessa tuli myös home sweet home-olo kun kuunteli "vou tää on ku leffoista!" "kato tollasii niil on leffoissa!" "Vou tää on amerikka!" "vou toi on New York!" Vou sitä ja vou tätä. Vou sille että mä asun täällä!
Suomessa oli muuten METRI TOLKULLA lunta! Meillä on sellanen patio talon ja huvimajan välissä jonka reunassa menee aita (ja kaikki ymmärs!). Sen aidan ylimmät kohdat on korkealla aka mua ylempänä. Jos siihen patiolle oisin hypänny niin lunta ois ollu varmaa lähemmäs kaulaa. Plus niitä lumikasoja ja valleja oli kaikkialla. Olin huuli pyöreenä ja silmät kysymysmerkkeinä.
Mutta nyt suihkun ja turhan föönauksen kautta kauppaan ostaa marjoja ja hedelmiä! Turha föönaus koska tuolla sataa vettä kuin... Että kohta oon märkä uuestaan!
PS unohin mun monen monen monen vuoden lemppari kynän lentsikkaan! :( SNIIIF
PPS. olipa mulla paaaljon asiaa! (sori E, tiiän et tykkäät ku mul on lyhyitä juttuja!)
PPPS. huomen on maaliskuu ja se on OFFICIAL ENSIMMÄINEN KEVÄT KUUKAUSI! Japa-dapa-duu!
Viikko Suomessa tuntui taas pitkältä ja lyhyeltä samaan aikaan. Paljon tapahtui ja hauskaa oli. Jotenkin noihin lomaviikkoihin tunkeutuu aina niin paljon menoa ja meininkiä että tietokoneella ei edes ehdi käydä. Varmaan tuon tekemisen runsauden takia myös viikot tuntuvat pitkiltä? Täällä arjessa taas kun ne tuntuvat vain hurahtavan ohi. Okei tää viikko vois kyllä jo hurahtaakki perjantaihin!
Tänne tulo oli pitkä ja puuduttava. Lento vaan jatkui jatkui ja jatkui. Jälleen kerran passport controllis oli piiiiiiiiiiiiiiitkä jono, kiitos kolmen samaan aikaan saapuneen lennon. Ja kiitos tämän jonon missasin kuljetukseni kotiin kolmella minuutilla. Okei en ois missannu jos täti joka asiaa hoiti ois viittiny VÄHÄN nopeammin näpytellä sitä tietokonettaan. Mutta lopulta pääsin kotiin tunnin aikataulussa jäljessä ja suunnistin suoraan sänkyyn. Nukutti melko hyvin.
Mikäli en teille kertonut vielä sänkykatastrofista jonka kohtasin viimeisenä yönä täällä ennen Suomen lomaa niin pohjatippui ja koko sänky oli vinossa. Sitten hiippailin herättelemään hostit siinä puol 12 yöllä ja hostisä kiltisti sänkyäni korjaili. Asian pointti oli se että nyt kun tulin niin tadaa! Koko sänky oli korjattu. Nyt (ei pitäisi) pohjan enää tippua ja jalkojen kolista. Mahtavaa! Ikinä ennen ei muuten oo selässä tuntunut noi pitkät lennot mutta eilen selkää sattui kahden tunnin jälkeen. Jossa kohtaa muuten tiettyjen syiden takia lopetin elokuvien katselun ja tuijotin korkeusmittaria kuusi tuntia. Olikohan sillä tekemistä ajan mateluun?
Nyt kuitenkin eletään sitä kuuluisaa ensimmäistä työpäivää loman jälkeen ja melkoisen tahmeaa on. Aamulla herätessäni vasta tajusin olevani taas täällä ja tuli ähh-olo. Ennen lähtöä jo kärsin pienistä koti-ikävän oireista, joten osasin odottaa lähdön ja paluun olevan edellis kertaa vaikeampaa. Mutta viikon vierähtäessä ohi niin varmasti olo helpottuu ja aurinkokin alkaa taas paistaa.
Lentokone tulvi kehä-3:sen ulkopuolisia ihmisiä sillä heillä vasta lomaviikko alkoi. Takanani istui kaks poikaa (tai miestä, taisivat olla lähemmäs 30 ku 20) ja hakkasin heidän kanssaan päätä seinään. "Vähänkö tää kapteeni on tyhmä ku laskeutuu tällee kierrellen ja kaarrellen. Eihän tässä oo mitään ideaa! Oisin paljon parempi" Noniin eihän sille varmaan oo ku syynsä että miksi kierellään ja kaarrellaan kohti oikeaa kiitorataa. "Kato tuol näkyy toi New Yorkin.. toi.. mikä se oli...noh keskusta! Mikähän toi korkee talo on?" Veikkaisin empire state building... Ai niin ja kutsutaan myös Manhattaniksi. Ymmärrän, ymmärrän että ihmisillä on ensimmäisiä kertoja lentokoneessa mutta ei silti näitä ajatuksia kannata laukoa liian kovaan ääneen. Teki mieli kääntyä ympäri ja sivistää vähän kaksikkoa.
Koneessa tuli myös home sweet home-olo kun kuunteli "vou tää on ku leffoista!" "kato tollasii niil on leffoissa!" "Vou tää on amerikka!" "vou toi on New York!" Vou sitä ja vou tätä. Vou sille että mä asun täällä!
Suomessa oli muuten METRI TOLKULLA lunta! Meillä on sellanen patio talon ja huvimajan välissä jonka reunassa menee aita (ja kaikki ymmärs!). Sen aidan ylimmät kohdat on korkealla aka mua ylempänä. Jos siihen patiolle oisin hypänny niin lunta ois ollu varmaa lähemmäs kaulaa. Plus niitä lumikasoja ja valleja oli kaikkialla. Olin huuli pyöreenä ja silmät kysymysmerkkeinä.
Mutta nyt suihkun ja turhan föönauksen kautta kauppaan ostaa marjoja ja hedelmiä! Turha föönaus koska tuolla sataa vettä kuin... Että kohta oon märkä uuestaan!
PS unohin mun monen monen monen vuoden lemppari kynän lentsikkaan! :( SNIIIF
PPS. olipa mulla paaaljon asiaa! (sori E, tiiän et tykkäät ku mul on lyhyitä juttuja!)
PPPS. huomen on maaliskuu ja se on OFFICIAL ENSIMMÄINEN KEVÄT KUUKAUSI! Japa-dapa-duu!
perjantai 18. helmikuuta 2011
Hands on pottery
Nää perjantait on vaan niiiiiiiiiiiiiiiiin ihania! Ensinnäkin perjantaista seuraava päivä on lauantai eikä oo töitä! Toiseksi meillä on tytön kanssa niiiiin ihania spessu-päiviä nää perjantait kun ollaan koko päivä vaan kaksin. Aamusin vaan ollaan ja möllötetään yökkärissä mahollisimman kauan. Sitten alkaa päivän aktiviteetit, jotka tänäänkin olivat seuraavat; saviesineiden maalausta jälleen kerran, retki pizzeriaan, piknik lattialla pizzalaatikon kanssa ja "silly songseja" (Fröbelin palikoita)! Ja koko sen ajan kun noita lauluja youtubesta tuijotettiin niin pieni halas :) Jälleen valtasi fiilis etten halua tuota pientä tyttöä tänne yksin ikinä jättää. Siivoojakin viimeksi kuin kävi sanoi "Ei tuu olee sun kotiinpaluu kummallekkaan helppoa kun ootte kuin parhaat kaverukset". Totta tuo...
Mutta tälläisen perjantain jälkeen on mukava pakata tavarat ja lähteä viikon lomalle. Tälläisen perjantain jälkeen on mukava tulla kotiin takaisin viikon lomalta. Kamat kasaan ja menoks (huomenna!). Tänään on ekat ameriikan löylyt tiedossa! :)
Hiphei ja kuullaan Suomesta käsin seuraavan kerran!
PS. tääl on +19 ja oltiin t-paidoilla ulkona! Tsihihi! :)
Mutta tälläisen perjantain jälkeen on mukava pakata tavarat ja lähteä viikon lomalle. Tälläisen perjantain jälkeen on mukava tulla kotiin takaisin viikon lomalta. Kamat kasaan ja menoks (huomenna!). Tänään on ekat ameriikan löylyt tiedossa! :)
Hiphei ja kuullaan Suomesta käsin seuraavan kerran!
PS. tääl on +19 ja oltiin t-paidoilla ulkona! Tsihihi! :)
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
kuus!
"Helmikuussa on puol vuotta" "Tulis jo helmikuu" "Vähä helmikuu tulee varmaa nopee" "Kohthan on jo helmikuu ja puol vuotta" No jepjep. Tänään on se helmikuun 9. ja se kuuluisa puol vuotta!
Miltä nyt tuntuu? Jos ajattelemalla ajattelee niin pahalta ja hyvältä samaan aikaan. Koska kun ajattelemalla ajattelee kotiinlähtöä niin tuntuu myös pahalta ja hyvältä samaan aikaan. Toki kotiin haluaa, mutta täältä ei halua lähteä. Ongelmallista. Onneksi edessä on vielä kuusi kuukautta, jota tosin hupenevat liian nopeaa vauhtia.
Kuusi kuukautta. Tuntuu että tulin eilen? Okei ei eilen... Ehkäpä kaks viikkoa sitten!
PIUPAU mihin se kevät katos?! Vai kuuluuko amerikkalaiseen kevääseen toi -10°?! Hope so ei! NYT kun muistan niin ihmettelen täkäläistä lunta. Koska meillä helsingissä ei ainakaan tällästä ilmiötä (mun mielestä, joka ei takaa mitään) ole! Siis on niin kuin tuo reipas puoli metriä lunta ja siinä lumen päällä on peilikirkas jääpeite. Se on todella todella todella kaunista kun iltaisin ajelee ja kaikki valot heijastuvat jäähän. Jos sitä koputtaa niin kuulostaa aivan lasilta. Sitä pitää joka ilta siis ihmetellä suureen ääneen!
Mitähän tonne -10 pitäs pukea päälle...
Miltä nyt tuntuu? Jos ajattelemalla ajattelee niin pahalta ja hyvältä samaan aikaan. Koska kun ajattelemalla ajattelee kotiinlähtöä niin tuntuu myös pahalta ja hyvältä samaan aikaan. Toki kotiin haluaa, mutta täältä ei halua lähteä. Ongelmallista. Onneksi edessä on vielä kuusi kuukautta, jota tosin hupenevat liian nopeaa vauhtia.
Kuusi kuukautta. Tuntuu että tulin eilen? Okei ei eilen... Ehkäpä kaks viikkoa sitten!
PIUPAU mihin se kevät katos?! Vai kuuluuko amerikkalaiseen kevääseen toi -10°?! Hope so ei! NYT kun muistan niin ihmettelen täkäläistä lunta. Koska meillä helsingissä ei ainakaan tällästä ilmiötä (mun mielestä, joka ei takaa mitään) ole! Siis on niin kuin tuo reipas puoli metriä lunta ja siinä lumen päällä on peilikirkas jääpeite. Se on todella todella todella kaunista kun iltaisin ajelee ja kaikki valot heijastuvat jäähän. Jos sitä koputtaa niin kuulostaa aivan lasilta. Sitä pitää joka ilta siis ihmetellä suureen ääneen!
Mitähän tonne -10 pitäs pukea päälle...
torstai 23. joulukuuta 2010
Fiilistelyä
Tänään fiilistellään. Tänään fiilistellään elämää. Vaikkakin tänä aamuna oli möykkyjä masussa kun ajatteli huomista jouluaattoa nii ne katosivat tässä joulua hostäitin kanssa laitellessa. Lienekkö uutisella, että näen Joulupukki ja noitarumpu leffan täällä ollut osuutta asiaan? No mutta bonukset siitä vaan kohoovat. Avasin verhot pitkästä aikaa (ja niille jotka kauhistelevat asiaa niin verhoni on vähän niin kuin paperi, joten ne suodattavat luonnonvalon hyvin läpi, en siis ole eläny säkissä) ja se lumisade ja kaunis takapihamaisema loivat joulufiiliksen kunnolla päälle. Siihen lisäksi spotifyn täydellinen joulusoittolista niiin omnomom.
Kuusen alus täyttyy lahjoista ja arjen kiireet unohtuvat :) huomiselle on luvassa pelkästään oleilua ja jouludinner nro 1 jonka hostäiti haluaa järjestää minun kunniaksi! Katsellaan jos innostutaan leipomaan joulutorttuja yhdessä. Tai siis tehdään luumuhillo yhdessä ja ostetaan valmistaikinaa. Täällä päin maapalloa se on jo leipomista! Lauantainaamuna annan lapsille vapaat kädet tulla herättämään mut niin aikaisin kun haluavat lahjojen avaamiseen. Kerrankos sitä täällä ollaan joulu niin kai nyt sitä aamulla pitää olla avaamassa lahjoja ja katselemassa sitä lasten riemua. Täällä muuten tämä lahjajuttu on ihmeellistäkin ihmeellisempi; kuten jo sanoin osa lahjoista on jo kuusen alla ja niissä lukee keneltä ne on ja sitten osa tulee joulupukilta. Suomessa kaikki lahjat on pukilta tai sitten ei tule pukkia ollenkaan.
Mutta joulu on joulu missä tahansa päin maapalloa ja tällä hetkellä (huomista ootellessa..) en osaa edes kaivata suomalaista joulua. Sen kuitenkin olen kokenut jo monesti ja tulen kokemaan monesti! Once in a lifetime again!
Eli fiilistelen koska olen on-nel-li-nen
Kuusen alus täyttyy lahjoista ja arjen kiireet unohtuvat :) huomiselle on luvassa pelkästään oleilua ja jouludinner nro 1 jonka hostäiti haluaa järjestää minun kunniaksi! Katsellaan jos innostutaan leipomaan joulutorttuja yhdessä. Tai siis tehdään luumuhillo yhdessä ja ostetaan valmistaikinaa. Täällä päin maapalloa se on jo leipomista! Lauantainaamuna annan lapsille vapaat kädet tulla herättämään mut niin aikaisin kun haluavat lahjojen avaamiseen. Kerrankos sitä täällä ollaan joulu niin kai nyt sitä aamulla pitää olla avaamassa lahjoja ja katselemassa sitä lasten riemua. Täällä muuten tämä lahjajuttu on ihmeellistäkin ihmeellisempi; kuten jo sanoin osa lahjoista on jo kuusen alla ja niissä lukee keneltä ne on ja sitten osa tulee joulupukilta. Suomessa kaikki lahjat on pukilta tai sitten ei tule pukkia ollenkaan.
Mutta joulu on joulu missä tahansa päin maapalloa ja tällä hetkellä (huomista ootellessa..) en osaa edes kaivata suomalaista joulua. Sen kuitenkin olen kokenut jo monesti ja tulen kokemaan monesti! Once in a lifetime again!
Eli fiilistelen koska olen on-nel-li-nen
maanantai 13. joulukuuta 2010
Skating
Hiphei hymyilen edelleen :) nimittäin eilen sain laittaa luistimet jalkaan ja astua pitkästä aikaa jäälle. Ahh sitä tunnetta. Hetken piti leijua pää pilvissä ja fiilistellä yksin jäätä jalkojen alla. Reilun tunnin vissiin siellä pörräsin ja nautiskelin. Haluun uudestaan heti heti heti. Onneksi jäähalli on lähellä (4 min ajomatkaa!) niin voin hurautella sinne useamminkin. Jäällä vain saa olla oma itsensä.
Yks au pair meni nyt sitten eilen kaatumaan naamallensa ja päätyin ensiapuun tikattavaksi. Tällä hetkellä leikin juupas-eipäs-leikkiä sähköpostin kanssa. LCC kehotti kaikkia laittamaan parane pian ja rakastetaan sua-viestiä tytölle mutta ongelma on se että tiedän naaman (nimen sain tänää tietää) enkä ole ikinä puhunut hänen kanssaa. Jotenkin tuntuu tyhmältä vain laittaa parane pian sähköpostia ihmislle, jota en tunne plus kun hän sähköpostin lukee niin on hän varmaa hieman öö kuka tää on?! Joten eipäs on johdossa tässä leikissä. Vaikka LCC jotain kehottaakkin.
Eilen tapasin sen uuden LCCn ja hän on supermukava. Tykkään ihan tajuttomasti. Eli vaihdos ei ainakaan ollu huonompaan :) Mutta tää koko LCC homma on nyt aika isosekamelska, koska meillä on perjaatteessa yksi HUGE ryhmä ja kaks LCCtä. Kaikki tapaamiset on yhdessä mutta paperisota ja ongelmatilanteet on jaettu kahtia (ja tää 50-50 jako meni mun mielestä kyllä 30-70 mutta ei oo mun ongelma). Mutta perjaatteess voi vissiin puhua kummalle tahansa jos on joku ongelma ja toinen ei vaikka vastaa. Paitsi vanhan LCCn au paireilla ei oo yhteystietoja uudelle LCClle. Eli me voitettiin! (on muuten hyvin häiritsevää kattoa tätä tekstiä kun kaikkialla vilisee LCC)
Nyt kaksi kolme iltaa oon "kärsiny nyyhkis-fiiliksestä". Päivät on tosi kivoja ja lasten ja kavereiden kanssa on mahtavaa. Mutta sitten kun on ähhpuhh haluan-olla-yksin-olo niin sitten menee huoneeseensa ja hetken päästä on olo että oon täällä aiiivan yksin. Tavallaan haluaa olla yksin mutta sitten on liian yksin. Toivon olevan vain hetken juttu ja liittyvän jotenkin jouluun. Iltasin on kauhean tyhjä olo myös senki takia jo et tiiän etten voi enää soitta S:lle tai odottaa soittoja.
Eilen muuten koristeltiin joulukuusi ja olin varautunut rumiin koristeisiin, koska, noh, nää on jenkkejä. Mutta yllätyin kun tulin alas ja homma oli jo hyvässä vauhdissa niin meidän kuusi on sävyltään hyvinkin vaaleanpunainen. Mutta se on söpö. Ja vinossa. Ja täynnä! Suurin ero suomi ja jenkkipuissa on että jenkkien joulukuuset ovat täynnä tavaraa. Suomessa sä sentään näet sitä kuusta sieltä alta. Täällä on vaa koristeita koristeiden perään. Noh anyway nappaan siitäkin kuvan ja laitan tänne jossain vaiheessa niin pääsette ihailemaan meidän vaaleanpunaista kuusta :) Oon suunnitellut joku ilta vaan lojua sen luona ja laittaa vain jouluvalot päälle.
Nyt tulee muuten paniikkia kun ajattelen että tuota tuota ja tuota haluan kokea täällä jouluna mutta GLUNK oon USA:ssa enää yhden viikonlopun ennen kotiinlähtöä ja se vierähtää Philadelphiassa R:n luona. Mitä muuten ootan ihan simona. (tiiättekö että jos R ja minä oltais samassa paikassa viettämässä vuotta ni kellää ei vaan vois olla parempaa vuotta ku meillä yhdessä. Ollaan vaan niiiiiin täydellisiä yhdessä. R <3)
Ja asia mitä täällä voi ihmetellä on edelleen tuo sää; viime viikolla oli jäätävän kylmää, eilen oltiin lähempänä 15 kuin 10 (eikä toki satanu kaatamalla ku koko päivän), tänään on taas lämpöisempää ja torstaina pitäs olla -5 ja sataa lunta. Ja viikonlopulla on taas lämmintä! Ihmeellistäää!
Yks au pair meni nyt sitten eilen kaatumaan naamallensa ja päätyin ensiapuun tikattavaksi. Tällä hetkellä leikin juupas-eipäs-leikkiä sähköpostin kanssa. LCC kehotti kaikkia laittamaan parane pian ja rakastetaan sua-viestiä tytölle mutta ongelma on se että tiedän naaman (nimen sain tänää tietää) enkä ole ikinä puhunut hänen kanssaa. Jotenkin tuntuu tyhmältä vain laittaa parane pian sähköpostia ihmislle, jota en tunne plus kun hän sähköpostin lukee niin on hän varmaa hieman öö kuka tää on?! Joten eipäs on johdossa tässä leikissä. Vaikka LCC jotain kehottaakkin.
Eilen tapasin sen uuden LCCn ja hän on supermukava. Tykkään ihan tajuttomasti. Eli vaihdos ei ainakaan ollu huonompaan :) Mutta tää koko LCC homma on nyt aika isosekamelska, koska meillä on perjaatteessa yksi HUGE ryhmä ja kaks LCCtä. Kaikki tapaamiset on yhdessä mutta paperisota ja ongelmatilanteet on jaettu kahtia (ja tää 50-50 jako meni mun mielestä kyllä 30-70 mutta ei oo mun ongelma). Mutta perjaatteess voi vissiin puhua kummalle tahansa jos on joku ongelma ja toinen ei vaikka vastaa. Paitsi vanhan LCCn au paireilla ei oo yhteystietoja uudelle LCClle. Eli me voitettiin! (on muuten hyvin häiritsevää kattoa tätä tekstiä kun kaikkialla vilisee LCC)
Nyt kaksi kolme iltaa oon "kärsiny nyyhkis-fiiliksestä". Päivät on tosi kivoja ja lasten ja kavereiden kanssa on mahtavaa. Mutta sitten kun on ähhpuhh haluan-olla-yksin-olo niin sitten menee huoneeseensa ja hetken päästä on olo että oon täällä aiiivan yksin. Tavallaan haluaa olla yksin mutta sitten on liian yksin. Toivon olevan vain hetken juttu ja liittyvän jotenkin jouluun. Iltasin on kauhean tyhjä olo myös senki takia jo et tiiän etten voi enää soitta S:lle tai odottaa soittoja.
Eilen muuten koristeltiin joulukuusi ja olin varautunut rumiin koristeisiin, koska, noh, nää on jenkkejä. Mutta yllätyin kun tulin alas ja homma oli jo hyvässä vauhdissa niin meidän kuusi on sävyltään hyvinkin vaaleanpunainen. Mutta se on söpö. Ja vinossa. Ja täynnä! Suurin ero suomi ja jenkkipuissa on että jenkkien joulukuuset ovat täynnä tavaraa. Suomessa sä sentään näet sitä kuusta sieltä alta. Täällä on vaa koristeita koristeiden perään. Noh anyway nappaan siitäkin kuvan ja laitan tänne jossain vaiheessa niin pääsette ihailemaan meidän vaaleanpunaista kuusta :) Oon suunnitellut joku ilta vaan lojua sen luona ja laittaa vain jouluvalot päälle.
Nyt tulee muuten paniikkia kun ajattelen että tuota tuota ja tuota haluan kokea täällä jouluna mutta GLUNK oon USA:ssa enää yhden viikonlopun ennen kotiinlähtöä ja se vierähtää Philadelphiassa R:n luona. Mitä muuten ootan ihan simona. (tiiättekö että jos R ja minä oltais samassa paikassa viettämässä vuotta ni kellää ei vaan vois olla parempaa vuotta ku meillä yhdessä. Ollaan vaan niiiiiin täydellisiä yhdessä. R <3)
Ja asia mitä täällä voi ihmetellä on edelleen tuo sää; viime viikolla oli jäätävän kylmää, eilen oltiin lähempänä 15 kuin 10 (eikä toki satanu kaatamalla ku koko päivän), tänään on taas lämpöisempää ja torstaina pitäs olla -5 ja sataa lunta. Ja viikonlopulla on taas lämmintä! Ihmeellistäää!
tiistai 7. joulukuuta 2010
Panic !
En tiiä mitä aatella ku luen noita uutisia että Helsinki on Suomen lumisin kunta tai Helsingissä on melkein poikkeustila lumikaaoksen vuoksi. Toisaalta ne huvittaa mutta toisaalta tulee olo että minä myös! Vaikka lumi ottaa välillä päähän eikä sitä jaksaisi ja autolla ei pääse mihinkään niin täällä sitä kaipaa. Se kaikki on koti mitä Helsingissä nyt tapahtuu. Se kuuluu elämään! Eikä sitä mulla nyt oo. Tulee sellanen kaipauksen tunne. Minä haluan myös lumikaaoksen keskellä päästelemään kirosanoja kun ottaa päähän.
Sain vanhalta LCC:ltä sähköpostia, joka sisälsi avautumisen siitä kuinka joulunaika on au paireille usein se vaikein kohta. Minkä toisaalta ymmärrän. En muiden maiden joulutottumuksista tiiä, mutta Suomessa joulu on se perheen juttu. Joten kaipa se on ihan normaalia tuntea kaikenlaista tunteenkirjoa kun viettää joulun ei-perheen kanssa. Itsellä jotenkin siihen joulunodotukseen sekottuu nyt liikaa ajatuksia kun 25. pv kone lähtee kohti Helsinkiä. Jotenkin se innostus ja jännitys ja pelotus sekottaa päätä niin paljon että unohdan Joulun olemassa olon. Tai tiedän että on Joulu, mutta en jotenkaan ajattele että sekin on vielä tässä välissä ennen kun nousen koneeseen.
Tuota Suomeen tuloa tuleekin ajateltua melko paljon. Kalenteri täyttyy erilaisista tapahtumista sun muista menoista. Pakko ottaa kaikki irti. Viikon yleinen teema on kuitenkin vain hengaillu ja oleilua ihmisten kanssa ilman paineita. Tulen kotiin ja lähden tammikuun toinen päivä kotiin. Outoa. Jopa kampaajan varasin, haluan nähdä vakkarikampaajan ilmeen kun näkee mut! Mutta siis pakko päästä tricolor-värityksestä eroon. (Tricolor = juurikasvu, ei niin hyvin väriä vastaanottanu alue ja tumman ruskeet latvat). Ja uusi vuosi Suomessa! (= alkoholipitoisia juomia). Eilen illalla hampaita pestessä ja lattialla istuessa tuli olo että apua. Tämän viikon sunnuntaina vain kaksi viikkoa ja nään Suomi-ihmiset. Ensi viikon sunnuntaina viikko ja nään Suomi-ihmiset. Ja kyllä aikaisemmin luitte oikein; tavallaan pelottaa.
Tulipa Suomi-höpötys epäselkeä pölötys. Mutta kun fakta on että täällä ei vaan mitään jännää tapahdu nyt. Paitsi että hostisäni on ollut nyt kaksi aamu ylikiltti! "Mä hoidan lapsia aamun ni voit nukkuu niin kauan ku haluut!" En valita vaika töitä tänne on tultu tekemään. To do-listalla on vain viisumipapereiden selvittely ennen lähtöä ja pari joululahjaa. Eli lepposta oleilua ja lasten kaitsemista, jota on muuten tällä viikolla liian paljon. Mutta sitten kohta alkaa joululomat eikä oo yhtään :)
Sain vanhalta LCC:ltä sähköpostia, joka sisälsi avautumisen siitä kuinka joulunaika on au paireille usein se vaikein kohta. Minkä toisaalta ymmärrän. En muiden maiden joulutottumuksista tiiä, mutta Suomessa joulu on se perheen juttu. Joten kaipa se on ihan normaalia tuntea kaikenlaista tunteenkirjoa kun viettää joulun ei-perheen kanssa. Itsellä jotenkin siihen joulunodotukseen sekottuu nyt liikaa ajatuksia kun 25. pv kone lähtee kohti Helsinkiä. Jotenkin se innostus ja jännitys ja pelotus sekottaa päätä niin paljon että unohdan Joulun olemassa olon. Tai tiedän että on Joulu, mutta en jotenkaan ajattele että sekin on vielä tässä välissä ennen kun nousen koneeseen.
Tuota Suomeen tuloa tuleekin ajateltua melko paljon. Kalenteri täyttyy erilaisista tapahtumista sun muista menoista. Pakko ottaa kaikki irti. Viikon yleinen teema on kuitenkin vain hengaillu ja oleilua ihmisten kanssa ilman paineita. Tulen kotiin ja lähden tammikuun toinen päivä kotiin. Outoa. Jopa kampaajan varasin, haluan nähdä vakkarikampaajan ilmeen kun näkee mut! Mutta siis pakko päästä tricolor-värityksestä eroon. (Tricolor = juurikasvu, ei niin hyvin väriä vastaanottanu alue ja tumman ruskeet latvat). Ja uusi vuosi Suomessa! (= alkoholipitoisia juomia). Eilen illalla hampaita pestessä ja lattialla istuessa tuli olo että apua. Tämän viikon sunnuntaina vain kaksi viikkoa ja nään Suomi-ihmiset. Ensi viikon sunnuntaina viikko ja nään Suomi-ihmiset. Ja kyllä aikaisemmin luitte oikein; tavallaan pelottaa.
Tulipa Suomi-höpötys epäselkeä pölötys. Mutta kun fakta on että täällä ei vaan mitään jännää tapahdu nyt. Paitsi että hostisäni on ollut nyt kaksi aamu ylikiltti! "Mä hoidan lapsia aamun ni voit nukkuu niin kauan ku haluut!" En valita vaika töitä tänne on tultu tekemään. To do-listalla on vain viisumipapereiden selvittely ennen lähtöä ja pari joululahjaa. Eli lepposta oleilua ja lasten kaitsemista, jota on muuten tällä viikolla liian paljon. Mutta sitten kohta alkaa joululomat eikä oo yhtään :)
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Valovuodet
Suomi-päivä kyllä totaallisesti tänää ollu! Ensinnäkin; eilen oli tasan 3 viikkoa siihen että kone lähtee JFKn kentältä kohti Lontoota, josta jatkan Helsinkiin! Eli tänään on tasan 3 viikkoa siihen että oon Suomen maalla jälleen. Tänään on tasan 3 viikkoa siihen että pääsen kikattelemaan kummitytön kanssa. Tasan 3 viikon päästä pääsen nukkumaan omaan sänkyyn. Huihai.
Suomi-teema jatkuu sillä että katsottiin hostäidin ja tytön kanssa tänään Joulutarina leffa. Ahh kuinka herkkis ihana se on. Kyyneleet vaan valu. Lopputekstit on aina pakko kattoa ihan kokonaan koska Antti Tuiskun Valovuodet biisi on niiiiiin ihku. Lisää kyyneliä.
Vanhemman pojan synttärikemut on tänään ja tuossa pihalla kököttää hervoton rekka, jossa pojat pelailee pelejään = sisällä on ihanan rauhallista! Ja kakkuna on tottakai baseball-areena...
Suomi-teema jatkuu sillä että katsottiin hostäidin ja tytön kanssa tänään Joulutarina leffa. Ahh kuinka herkkis ihana se on. Kyyneleet vaan valu. Lopputekstit on aina pakko kattoa ihan kokonaan koska Antti Tuiskun Valovuodet biisi on niiiiiin ihku. Lisää kyyneliä.
Vanhemman pojan synttärikemut on tänään ja tuossa pihalla kököttää hervoton rekka, jossa pojat pelailee pelejään = sisällä on ihanan rauhallista! Ja kakkuna on tottakai baseball-areena...
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Joulu, joulu, joulu
Lälläspöö. Eipä mulla edelleenkään oo asiaa. 101 sähköpostia vastaamatta ja 101 asiaa suunnittelematta. Eli normimeno. Hostäiti on jälleen Lontoossa ja ensi viikolla on kauan odotettu thanksgiving! Thanksgiving myös tarkoittaa kuukautta jouluun!
Siinä on esimakua jouluhuoneestani, joka tosin ei ole vielä valmis. Nyt olen kaksi päivää siellä askarrellut mutta on se hieno! :) Tänään kävin ostelemassa lapsille joululahjoja ja yritän olla kaikkien lahjojen kanssa ajoissa, jotten joudu jouluruuhkiin. Hyi että ne on ahdistavia. Suomeen laitoin tilausta joulukalenterista ja toivotaan että pian sellaisen postiini saan! Sitten alkaa vain loputon joulumusan kuuntelu ja odottaminen.
Day 16: Your Best Friend
Se on siis Susku ja se on niin söpö! Kuinka tuollasta vois olla rakastamatta?
PS se tappaa mut ku nähään ja löytää tän kuvan täältä. (:
Siinä on esimakua jouluhuoneestani, joka tosin ei ole vielä valmis. Nyt olen kaksi päivää siellä askarrellut mutta on se hieno! :) Tänään kävin ostelemassa lapsille joululahjoja ja yritän olla kaikkien lahjojen kanssa ajoissa, jotten joudu jouluruuhkiin. Hyi että ne on ahdistavia. Suomeen laitoin tilausta joulukalenterista ja toivotaan että pian sellaisen postiini saan! Sitten alkaa vain loputon joulumusan kuuntelu ja odottaminen.
Day 16: Your Best Friend
Se on siis Susku ja se on niin söpö! Kuinka tuollasta vois olla rakastamatta?
PS se tappaa mut ku nähään ja löytää tän kuvan täältä. (:
sunnuntai 7. marraskuuta 2010
A balloon!
Se siitä lapsettomasta illasta/yöstä/aamusta/päivästä. Tulin kotiin illalla ja pojat telmivät olohuoneessa! Ilmeeni nähtyä hostisä selvitti ettei pojat halunnutkaan jäädä sinne mutta tyttö jäi. Noo siinä sitten pari tuntia huoneessani katsoin greyn anatomiaa kun kuulin tytön itkua alakerrasta. "Sillä on korvatulehdus" Great... Tänä aamuna hostisä sanoi että soitti illalla lääkärille ja lääkäri käski laittaa giniä korvaan. Ja tyttö oli salamana terve. Taikuutta!
Miltä nyt tuntuu? Hmm. Ei miltään. Toisaalta kaikelta. Toisaalta tunnemyrsky sisällä ja toisaalta seesteisen rauhallista. Tiistaina 3 kk takana ja 9 kk to go. Hostäiti puhu joku päivä jo siitä kuinka kamala päivä se on kun mun pitää lähteä. Ja yhdyn siihen kyllä täysin. Ei sellasta halua ees aatella vielä. Ja mulla on kaksi matkaa perheen kanssa keväälle tiedossa; Helmikuussa laskettelemaan ja Huhtikuussa johonkin lämpöiseen. Ahh. Niin ja tuolloin helmikuussa on vuoteni puoli väli. Kummallista...
Tällä hetkellä elän joulua! Joulumusa soi ja kirjoitan esseetä Joulusta. Ellei kukaan haluisi tehä mun esseetä?
Mutta kohta on joulu! :) jee !
Day 6: Your Favorite Quote
Taas iski vaikeeta.
“Nobody can be uncheered with a balloon” Winnie the Pooh ("Kukaan, jolla on ilmapallo, ei voi olla surullinen" Nalle Puh)
Totta, täysin totta, kunhan pidät mielen sopivan lapsenmielisenä läpi elämän (;
Olipa hyödyllinen postaus...
Miltä nyt tuntuu? Hmm. Ei miltään. Toisaalta kaikelta. Toisaalta tunnemyrsky sisällä ja toisaalta seesteisen rauhallista. Tiistaina 3 kk takana ja 9 kk to go. Hostäiti puhu joku päivä jo siitä kuinka kamala päivä se on kun mun pitää lähteä. Ja yhdyn siihen kyllä täysin. Ei sellasta halua ees aatella vielä. Ja mulla on kaksi matkaa perheen kanssa keväälle tiedossa; Helmikuussa laskettelemaan ja Huhtikuussa johonkin lämpöiseen. Ahh. Niin ja tuolloin helmikuussa on vuoteni puoli väli. Kummallista...
Tällä hetkellä elän joulua! Joulumusa soi ja kirjoitan esseetä Joulusta. Ellei kukaan haluisi tehä mun esseetä?
Mutta kohta on joulu! :) jee !
Day 6: Your Favorite Quote
Taas iski vaikeeta.
“Nobody can be uncheered with a balloon” Winnie the Pooh ("Kukaan, jolla on ilmapallo, ei voi olla surullinen" Nalle Puh)
Totta, täysin totta, kunhan pidät mielen sopivan lapsenmielisenä läpi elämän (;
Olipa hyödyllinen postaus...
tiistai 26. lokakuuta 2010
"lumi hiutaleet leijuu, tähdet taivaassa keinuu"
Tää postaus ei nyt pakosti liity vuoteeni. Tai riippuu mihin asti ajatus tänään lentää. Kyllä mä varmaan jonkun hienon aasinsillan keksin...
Kaikki tää muistelu/fiilistely alkoi tekstistä, jossa muisteltiin Antti Tuiskua. Sen luettuani tuli valtava tarve päästää joululaulut valloilleen ja niin kaivoin spotifyn kätköistä Antti Tuiskun Minun jouluni-levyn ja aaaahh ne kappaleet. Viimeset neljä joulua (tää lause naurattaa mua, inside-vitsi) oon niitä kappaleita kuunnellut.
Ja ei, en ole fanittanut Tuiskua missään vaiheessa vaikka yhdellä keikalla olenkin käynyt! (TERKKUI P) Minun jouluni-levyn lyriikat ovat vaan niin koskettavat ettei niitä tällä hetkellä voi kuunnella itkemättä. Itellä aina musiikissa lyriikat ovat olleet tärkeämmät kuin esim esittäjä. Sanojen pitää jollain tasolla koskettaa minua.
Joululaulukeskusteluiden lomassa P mainitsi Tilkkutäkit, joten spotify kuumaksi ja riparilauluja kuuntelemaan. En ole uskonnollinen tai mitään muutakaan. Mutta siltä viikolta on muistoja ja riparilaulujen lyriikat kanssa uppoaa. Tällä hetkellä vain uppoaa tuollainen koskettava musiikki.
Perhe varmaa aatteli että revin ranteeni auki eilen illalla huoneessani kun katosin sinne heti ja kuuntelin musiikkia vain maaten sängyllä (ja jutellen R:n kanssa). Mutta koko vkl meni sosiaalisissa merkkeissä, joten tarvitsin hetken itselleni. Sekä nyt kun on musiikin kuuntelu vimma niin pitää linnottautua huoneeseen :)
Mutta; hymyilen :)
PS. tääl on täl hetkel yli 20° lämmintä että se siitä joulusta..
Kaikki tää muistelu/fiilistely alkoi tekstistä, jossa muisteltiin Antti Tuiskua. Sen luettuani tuli valtava tarve päästää joululaulut valloilleen ja niin kaivoin spotifyn kätköistä Antti Tuiskun Minun jouluni-levyn ja aaaahh ne kappaleet. Viimeset neljä joulua (tää lause naurattaa mua, inside-vitsi) oon niitä kappaleita kuunnellut.
Ja ei, en ole fanittanut Tuiskua missään vaiheessa vaikka yhdellä keikalla olenkin käynyt! (TERKKUI P) Minun jouluni-levyn lyriikat ovat vaan niin koskettavat ettei niitä tällä hetkellä voi kuunnella itkemättä. Itellä aina musiikissa lyriikat ovat olleet tärkeämmät kuin esim esittäjä. Sanojen pitää jollain tasolla koskettaa minua.
Joululaulukeskusteluiden lomassa P mainitsi Tilkkutäkit, joten spotify kuumaksi ja riparilauluja kuuntelemaan. En ole uskonnollinen tai mitään muutakaan. Mutta siltä viikolta on muistoja ja riparilaulujen lyriikat kanssa uppoaa. Tällä hetkellä vain uppoaa tuollainen koskettava musiikki.
Perhe varmaa aatteli että revin ranteeni auki eilen illalla huoneessani kun katosin sinne heti ja kuuntelin musiikkia vain maaten sängyllä (ja jutellen R:n kanssa). Mutta koko vkl meni sosiaalisissa merkkeissä, joten tarvitsin hetken itselleni. Sekä nyt kun on musiikin kuuntelu vimma niin pitää linnottautua huoneeseen :)
Mutta; hymyilen :)
PS. tääl on täl hetkel yli 20° lämmintä että se siitä joulusta..
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Vastapesty jenkki.
Sain eilen kirjeen =) jei! Ja lähetin tänään kirjeen =) jei! Ja lähetin tänään ylläripaketin =) jei! Se joka sen joskus saa ni voi huutaa HEP!
Musta on tulossa jenkki. "Hi, how are you?" tulee jo luonnostaan. Hi ja how välissä on enää pieni tauko! Ennen siinä oli öööääöööö AINII how are you? Tämän lisäksi sanon kaikkeen "I'm sorry" vaikka ei olisi edes mitenkään minun vika tai minuun liittyvää. Kaikki vain hokee sitä niin on tarttunut. Ja viimeisenä "thank you" KAIKKEEN! Eli musta on tullut ystävällisempi? Who knows...
Jotenkin tällä hetkellä on tyhjä olo. Tähän kaikkeen on kuluneen 9 viikon aikana tottunut eikä se ole enää WOUHEISIISTII vaan sen on jo arkea. Talo on koti ja perhe on perhe. Työpäivät ja kiukkukohtaukset menevät rutiinilla. Mutta se tyhjä olo ei tarkoita etten nauttisi elämästäni. Nautin enemmän kuin ikinä. Mutta enää ei tarvitse pelätä että tämä kaikki otetaan minulta pian pois. Olen niin sanotusti asettunut aloilleni :)
PS. Pelkään mun postin tätejä!
Musta on tulossa jenkki. "Hi, how are you?" tulee jo luonnostaan. Hi ja how välissä on enää pieni tauko! Ennen siinä oli öööääöööö AINII how are you? Tämän lisäksi sanon kaikkeen "I'm sorry" vaikka ei olisi edes mitenkään minun vika tai minuun liittyvää. Kaikki vain hokee sitä niin on tarttunut. Ja viimeisenä "thank you" KAIKKEEN! Eli musta on tullut ystävällisempi? Who knows...
Jotenkin tällä hetkellä on tyhjä olo. Tähän kaikkeen on kuluneen 9 viikon aikana tottunut eikä se ole enää WOUHEISIISTII vaan sen on jo arkea. Talo on koti ja perhe on perhe. Työpäivät ja kiukkukohtaukset menevät rutiinilla. Mutta se tyhjä olo ei tarkoita etten nauttisi elämästäni. Nautin enemmän kuin ikinä. Mutta enää ei tarvitse pelätä että tämä kaikki otetaan minulta pian pois. Olen niin sanotusti asettunut aloilleni :)
PS. Pelkään mun postin tätejä!
maanantai 11. lokakuuta 2010
Perfect.
Voisiko kukaan tehdä mahdolliseksi olla monessa paikassa samaan aikaan? En halua Suomeen, mutta haluan Suomen ihmiset tänne. Tai haluan Suomeen ja nämä ihmiset sinne. Juuri puhuttiin lounaalla hostvanhempien kanssa kuinka mulla on 10 kuukautta aikaa pohtia mitä haluan tehdä Au Pair-vuoden jälkeen. En halua että mulla on täällä aikaraja. Jos elämä on nyt täydellistä niin eikö se voisi jatkua? Paitsi se ei ole täydellista ilman Suomen kavereita täällä. Rakastan molempia elämiäni. Kuinka monella muulla on kaksi mahtavaa elämää eri puolilla maapalloa?
My life is perfect. Yllä oleva kuva tulee itkettämään minua monetis. Se on kuin minä ja tyttö.
Ikävä on tunteista ikävin.
My life is perfect. Yllä oleva kuva tulee itkettämään minua monetis. Se on kuin minä ja tyttö.
Ikävä on tunteista ikävin.
lauantai 18. syyskuuta 2010
I wanna celebrate and live my life
Päivitys on ollu mielessä kyllä kovasti mutta aina tulee jotain ettei saakkaan aikaiseksi. Plus viime tekstistä on jotenkin vaikea jatkaa. Se on tavallaan alun loppu ja nyt alkaa lopun alku. Siitä on esimerkkinä se, että istuin autonratissa ja kiltisti odotin että liikennevalot vaihtuvat vihreiksi. PAM! "H****tti mä oon tääl vielä oikeesti 10 kk"
Ei se ollut koti-ikävähetki eikä surullinen tai pakokauhu. Se oli vaan pamaus päässäni että täällä tosissaan ollaan vielä tovi jos toinenkin. Istun niissä samoissa valoissa vielä luultavasti satoja kertoja. Kierrän amerikkaa. Boston, DC, Seattle, Miami, Key West, California, NYC, NYC, NYC, NYC, NYC ja NYC. On se ihmismieli jännä.
Melkein ensimmäinen asia kerrottavaksi on se että tänään en ole tehnyt m-i-t-ä-ä-n. Tai kävin pankissa. Ja ollut tietokoneella. That's it. Toisaalta tämä päivä tasoittaa eilistä lasten kanssa oloa jota kertyi se 12h. Putkeen. Ilman taukoa. Ilman hetkeä ettei yksikään lapsista olisi ollut mukana. Okei oli yksi puoli tuntinen mutta sen ajan vietinkin katsellessa noin 50 muuta muksua. Että joo...
Eilinen oli tähän asti kivoin työpäivä. Ja ihmettelen, että miksi ihmeessä, koska tytöllä ei ollut koulua! Eli kirjaimellisesti tein töitä. Mutta tykkäsin päivästä :) Aamu alko pään hakkaamisella seinään ja ajatuksilla; olen huono au pair ja lapset eivät minusta tykkää. Noh näiden ajatusten jälkeen oli kiva mennä alas ja tajuta, että istut kahdestaan tytön kanssa olohuoneessa. Ja jep tyttö huutaa ku pieni eläin isänsä perään joka lähti töihin. Niceee. Time outille tai lopetat itkemisen, sanoo au pair ja tyttö on hiljaa. VOITTO!
Ennen uimakouluun lähtöä pyykit koneeseen ja kun se piippasi valmista niin olin valmis heittämään pyykit kuivausrumpuun, mutta vaan eipä ei. Kuivausrumpu on täynnä hostvanhempieni vaatteita. Riemunkiljahduksia ei kuulunut. Mutta fiksuna likkana päätin etten lähde viikkaamaan niitä vaatteita siinä ärsytyksen tilassa vaan voin tehdä sen myös uimakoulun jälkeen. Mun likka muuten ui kohta ilman kellukkeita (; proud of her!
Fiksun päätöksen jälkeen hostvanhempien alusvaatteiden viikkaaminen ei ollut edes niiin paha homma. Skypettelin mamman kanssa samalla ja annoin hänelle suuuuuurta nautintoa kun sai katsella kuinka hänen tyttönsä viikkaa muiden vaatteita! Uimakoulun jälkeen fiilis kohosi kohoamistaan ja lopulta illalla kävin hymyssä suin nukkumaan :) Ei voi muuta todeta kun että on se kiva olla nainen. Tajuu taas ken tajuu.
Eilen illalla työpäivän jälkeen oli vielä koulun juhlat, joissa juhlittiin koulun alkamista pizzan, hodarin, tanssin, kilpailuiden ja DJn kera. Unohtamatta cookieta ja brownieta! Meno oli yllätys amerikkalaista, mutta tykkäsin. Livahdin oman pizzanpalaseni kanssa tanssialueen nurkkaan ja katselin iloisia lapsia ja heidän tanssimoovejaan. Tänään on hieman harmittanut etten ottanu kameraa mukaan mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi :) Siellä muuten jaettiin ruotsinlaivoilta tuttuja valotikkuja/rannekoruja mitä ikin onkaan. "One for each!!" meillä oli lopulta niitä autossa 24... Kaksi nuorimmaista olivat niiden kanssa pimeässä kun valolyhtyjä!
Joku saattoikin nähdä uutisista, että torstaina New Yorkiin iski odottamaton myrsky. Okei kyllä täällä tiedettiin että voi tulla vettä, mutta se määrä ja voima ja ukkonen! HUH. Sitten päätin lähteä ulos suomi K:n kanssa ja autopaikkani on pienen mäen alla tuossa pihassa. Viemäri on autoni vieressä. Avasin autotallin oven ja minua odotti 10 cm vettä. Kangaskengät oli ehkä se huonoin vaihtoehto siihen hetkeen. Mielessäni oli vain "HALUUN KUMPPARIT". Joku oli rempannu pihalla torstaina ja meiän katu ja viereinen katu oli täynnä remontoijan lautoja! Niitä hän sitten seuraavana päivänä keräili. :) Nice job!
Kohta täällä alkaa holiday season eli Halloween-thanksgiving-joulu-uusvuos-putki. Mikä tarkoittaa paljon vapaita koulusta ja paljon vapaita töistä = paljon vapaata au pairille! Uuden vuoden jälkeen ollaankin jo melkein vuoteni puolessa välissä.
Kirjotan liikaa. Anteeksi. Mutta jotka minut tuntevat niin voivat todeta että puhun myös paljon, joten... MUTTA viimeinen asia ehkä. Ilmottauduin ensimmäiselle kurssille! Siellä olen siis 22.-24.10. Pitäisi kaksi esseetä saada väsättyä. Kiinnostus; NOLLA. Toinen on 5 sivua itsestäni ja toinen on 5 sivun tutkielman jostain mikä liittyy USAhan. Muutamia ei varmasti ihmetytä valitani; Grace Kelly. Olisin halunnut Audrey Hebrunin mutta kun hän ei liity amerikkaan niin ei käy. Toisaalta Grace Kelly on enemmän minä itselleni.
Olen hypännyt ja siipeni kasvavat matkalla :)
Ei se ollut koti-ikävähetki eikä surullinen tai pakokauhu. Se oli vaan pamaus päässäni että täällä tosissaan ollaan vielä tovi jos toinenkin. Istun niissä samoissa valoissa vielä luultavasti satoja kertoja. Kierrän amerikkaa. Boston, DC, Seattle, Miami, Key West, California, NYC, NYC, NYC, NYC, NYC ja NYC. On se ihmismieli jännä.
Melkein ensimmäinen asia kerrottavaksi on se että tänään en ole tehnyt m-i-t-ä-ä-n. Tai kävin pankissa. Ja ollut tietokoneella. That's it. Toisaalta tämä päivä tasoittaa eilistä lasten kanssa oloa jota kertyi se 12h. Putkeen. Ilman taukoa. Ilman hetkeä ettei yksikään lapsista olisi ollut mukana. Okei oli yksi puoli tuntinen mutta sen ajan vietinkin katsellessa noin 50 muuta muksua. Että joo...
Eilinen oli tähän asti kivoin työpäivä. Ja ihmettelen, että miksi ihmeessä, koska tytöllä ei ollut koulua! Eli kirjaimellisesti tein töitä. Mutta tykkäsin päivästä :) Aamu alko pään hakkaamisella seinään ja ajatuksilla; olen huono au pair ja lapset eivät minusta tykkää. Noh näiden ajatusten jälkeen oli kiva mennä alas ja tajuta, että istut kahdestaan tytön kanssa olohuoneessa. Ja jep tyttö huutaa ku pieni eläin isänsä perään joka lähti töihin. Niceee. Time outille tai lopetat itkemisen, sanoo au pair ja tyttö on hiljaa. VOITTO!
Ennen uimakouluun lähtöä pyykit koneeseen ja kun se piippasi valmista niin olin valmis heittämään pyykit kuivausrumpuun, mutta vaan eipä ei. Kuivausrumpu on täynnä hostvanhempieni vaatteita. Riemunkiljahduksia ei kuulunut. Mutta fiksuna likkana päätin etten lähde viikkaamaan niitä vaatteita siinä ärsytyksen tilassa vaan voin tehdä sen myös uimakoulun jälkeen. Mun likka muuten ui kohta ilman kellukkeita (; proud of her!
Fiksun päätöksen jälkeen hostvanhempien alusvaatteiden viikkaaminen ei ollut edes niiin paha homma. Skypettelin mamman kanssa samalla ja annoin hänelle suuuuuurta nautintoa kun sai katsella kuinka hänen tyttönsä viikkaa muiden vaatteita! Uimakoulun jälkeen fiilis kohosi kohoamistaan ja lopulta illalla kävin hymyssä suin nukkumaan :) Ei voi muuta todeta kun että on se kiva olla nainen. Tajuu taas ken tajuu.
Eilen illalla työpäivän jälkeen oli vielä koulun juhlat, joissa juhlittiin koulun alkamista pizzan, hodarin, tanssin, kilpailuiden ja DJn kera. Unohtamatta cookieta ja brownieta! Meno oli yllätys amerikkalaista, mutta tykkäsin. Livahdin oman pizzanpalaseni kanssa tanssialueen nurkkaan ja katselin iloisia lapsia ja heidän tanssimoovejaan. Tänään on hieman harmittanut etten ottanu kameraa mukaan mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi :) Siellä muuten jaettiin ruotsinlaivoilta tuttuja valotikkuja/rannekoruja mitä ikin onkaan. "One for each!!" meillä oli lopulta niitä autossa 24... Kaksi nuorimmaista olivat niiden kanssa pimeässä kun valolyhtyjä!
Joku saattoikin nähdä uutisista, että torstaina New Yorkiin iski odottamaton myrsky. Okei kyllä täällä tiedettiin että voi tulla vettä, mutta se määrä ja voima ja ukkonen! HUH. Sitten päätin lähteä ulos suomi K:n kanssa ja autopaikkani on pienen mäen alla tuossa pihassa. Viemäri on autoni vieressä. Avasin autotallin oven ja minua odotti 10 cm vettä. Kangaskengät oli ehkä se huonoin vaihtoehto siihen hetkeen. Mielessäni oli vain "HALUUN KUMPPARIT". Joku oli rempannu pihalla torstaina ja meiän katu ja viereinen katu oli täynnä remontoijan lautoja! Niitä hän sitten seuraavana päivänä keräili. :) Nice job!
Kohta täällä alkaa holiday season eli Halloween-thanksgiving-joulu-uusvuos-putki. Mikä tarkoittaa paljon vapaita koulusta ja paljon vapaita töistä = paljon vapaata au pairille! Uuden vuoden jälkeen ollaankin jo melkein vuoteni puolessa välissä.
Kirjotan liikaa. Anteeksi. Mutta jotka minut tuntevat niin voivat todeta että puhun myös paljon, joten... MUTTA viimeinen asia ehkä. Ilmottauduin ensimmäiselle kurssille! Siellä olen siis 22.-24.10. Pitäisi kaksi esseetä saada väsättyä. Kiinnostus; NOLLA. Toinen on 5 sivua itsestäni ja toinen on 5 sivun tutkielman jostain mikä liittyy USAhan. Muutamia ei varmasti ihmetytä valitani; Grace Kelly. Olisin halunnut Audrey Hebrunin mutta kun hän ei liity amerikkaan niin ei käy. Toisaalta Grace Kelly on enemmän minä itselleni.
Olen hypännyt ja siipeni kasvavat matkalla :)
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
The climb
Olen monesti pohtinu asioita, joista pitäisi blogiin kirjoittaa. Varsinkin autoa ajaessa usein tulee pohdittua ajatuksia joita tänne haluaisi laittaa. En tiedä suoraan sanottuna onko nämä ajatukset ennemmin itseäni varten kuin muita?
Mutta siis valotan asiaa sen verran että tuossa päiviä takaperin kävin melkoisen pohjamudissa perheen kanssa. Asiat olivat pahassa jamassa molempien puolelta mutta open communication (; Puhuttiin asiat läpi ja nyt niin minä kuin perhekki näemme asiat eri valossa. Tämä kaikki sai minua pohtimaan tulevaa...
Otin oman suhtautumiseni tarkasteluun ja totesin että hei kaveri haloo. Tämä on vain kasvunpaikka. Katsoin peiliin ja mietin menneitä päiviä. Miten voin muuttaa omaa suhtautumistani ja käytöstäni?
Tämä vuosi on eräänlainen kasvunvuosi. Itsenäistyt ja kehityt ihmiseksi joka seisoo tukevasti omilla jaloillaa. Tätä miettiessäni tajusin, että kaikella on tarkoituksensa ja että juuri tämä perhe voi taata minulle parhaimman "kasvualustan". Jos noin nyt voi sanoa. Tässä perheessä voin todella itsenäistyä ja seisoa vakaasti omilla jaloillani. Täällä voin oppia etten ole riippuvainen muista tai muiden käytöksestä.
Tämän kaiken tajusin monen kyyneleen jälkeen. Otin taisteluvoittoja itsestäni enkä luovuttanut ja lähtenyt rematchiin. Tunnen että pahin kasvukipujen vaihe on ohi ja nyt vain muistutan itseäni kuinka suhtautua asioihin ja vaikeuksiin. Koska vaikeudut eivät elämästä ihan heti lopu. Niihin pitää osata suhtautua.
"There's always gonna be another mountain
I'm always gonna wanna make it move
Always gonna be a uphill battle
Sometimes I'm gonna have to lose
Ain't about how fast I get there
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb"
Kiitos Miley Cyrus.
Mutta siis valotan asiaa sen verran että tuossa päiviä takaperin kävin melkoisen pohjamudissa perheen kanssa. Asiat olivat pahassa jamassa molempien puolelta mutta open communication (; Puhuttiin asiat läpi ja nyt niin minä kuin perhekki näemme asiat eri valossa. Tämä kaikki sai minua pohtimaan tulevaa...
Otin oman suhtautumiseni tarkasteluun ja totesin että hei kaveri haloo. Tämä on vain kasvunpaikka. Katsoin peiliin ja mietin menneitä päiviä. Miten voin muuttaa omaa suhtautumistani ja käytöstäni?
Tämä vuosi on eräänlainen kasvunvuosi. Itsenäistyt ja kehityt ihmiseksi joka seisoo tukevasti omilla jaloillaa. Tätä miettiessäni tajusin, että kaikella on tarkoituksensa ja että juuri tämä perhe voi taata minulle parhaimman "kasvualustan". Jos noin nyt voi sanoa. Tässä perheessä voin todella itsenäistyä ja seisoa vakaasti omilla jaloillani. Täällä voin oppia etten ole riippuvainen muista tai muiden käytöksestä.
Tämän kaiken tajusin monen kyyneleen jälkeen. Otin taisteluvoittoja itsestäni enkä luovuttanut ja lähtenyt rematchiin. Tunnen että pahin kasvukipujen vaihe on ohi ja nyt vain muistutan itseäni kuinka suhtautua asioihin ja vaikeuksiin. Koska vaikeudut eivät elämästä ihan heti lopu. Niihin pitää osata suhtautua.
"There's always gonna be another mountain
I'm always gonna wanna make it move
Always gonna be a uphill battle
Sometimes I'm gonna have to lose
Ain't about how fast I get there
Ain't about what's waiting on the other side
It's the climb"
Kiitos Miley Cyrus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)