Training school 1

Terkkui Long Islandilta!

Matka oli ehkä hieman uuvuttava mutta kyllä sitäkin hauskempi! Meit oli kolme suomalaista ja pidetään vain hauskaa yhdessä. 20 h nyt yhdessä valvottu ja jutut ovat kyllä sen tasoisia. Outoa olla täällä. Ennen kaikki vain puhui kuinka ollaan training schoolissa ja nyt I'M HERE TOO! So cooooool! Oon supersupersuperhappy ja ilonen. :)

Lento Saksaan meni supernopeesti. Oikeastaan torkkuen. Sitten istuttiin Muncihenin lentokentällä 3 h yhdessä kahvillassa ja hauskaa oli! Oivoivoi. Saksassa ei muuten ollu turvatarkastusta? Wierd? Noh meni jo.
Lento JFKlle oli sitten pitkä ja puuduttava. Vieressä istu iso jenkki mies joka veti hirsiä 7 h matkasta. Thanks dude. Leffoja unien välissä ja kellon tuijotusta. Noh onneksi on takana se osuus. Koneessa sitten ei oikein oltu perillä mitä lippuja pitää täyttää ja passi/viisumitarkastuksessa saatiin pieni häslinki aikaiseksi!
Jonotettiin ehkäpä noin 10 min tarkistukseen uskossa että kaikki on kunnossa. No sitten päästiin lopulta tiskille niin setä ottaa ja lähtee lampsimaan vessaan. Siinä sitten ooteltiin että hän tulee kertomaan ettei meillä ole tarvittavaa paperia ja se pitää täyttää tuolla. Paperin kysymykset oli hyvin vaikeasti ymmärrettäviä. Sitten lopulta lähdettiin vain kävelemään tiskille ja nuori mies neuvoi meitä kiltisti. Tämän kaiken aikana muut au pairit oli saanu laukkunsa ja meidän laukut odotti nätisti lattialla. Palvelua =)
Sitten olikin jo bussimatka edessä ja sanoi kuski että voi mennä puolitoistakin tuntia ja KAMALA JANO. Ei auttanu muuta kuin vähän kikattaa lisää ja yrittää kestää matka. Lopulta päästiin perille ja henkilökunta antoi suoraan vesipullot.

Nyt sitten on huoneet korkattu ja ahh siel on "tuuletin" joka ei kyllä hirveästi piristä. Mutta onpa ainakin jotain. Huonekaverilta kysyin että mistä on nii vastasi "united"? En sit tiiä :D Menee kans CThen mutta vissiin eri suunnalle. Jotenki tuntui ettei kaveri oikeen lontoota ymmärtäny... kielimuurikielimuuri.

Seiskalta lähdetään cafeteriaan kuuntelemaan ja syömään. Sieltä löytyy taas suomalaisten pöytä äänen perusteella... Vannon!

Mutta fiilikset ovat aivan mahtavat! Kuvittelin tän ajan huonoksi mutta nää seuralaiset on mahtavia!

A dream come true

Nyt on molemmat läksiäiset takana. Outoa. Hyvästelin tänään sukulaisia. "Nähdään vuoden päästä syksyllä".

Moniin kysymyksiin sain tänään vastailla tulevaisuuteeni liittyen. Siinä samalla alkoi oikeasti tajuamaan, että kohta oon oikeasti täältä poissa vuoden. Asun perheen kanssa, josta olen tähän asti vain puhunut. Asun pikkuisessa kaupungissa. Suloisten omakotitalojen ympäröimänä. Cute. Tähän asti koko homma on ollu vain sanoja. Pian ne ovat konkreettisia. Nyt voin myöntää että perhosia on vatsassa :) mutta tykkään tästä kutkutuksen tunteesta !
Tottakai ilmassa on myös pientä haikeutta, mutta omalla tavalla tämä koko fiilis tällä hetkellä on kiva. Jotain uniikkia.

Yhdeksän päivää edessä vielä. Ajatuksena ne tuntuu tappavan pitkiltä. Tai että lähtöön on enää vähän aikaa mutta omalla tavallaan sitten taas pitkä aika. Se on lähellä mutta ei vielä lähellä. Onneksi jokaisella päivälle on ohjelmaa. Ensi viikon viikonloppua odotan kauhun sekaisin tuntein. Pitää sanoa heipat kummitytölle. Itku meinas jo tänään tulla kun asiaa ajattelin. Mutta tämänkin ajatuksen voi nyt työntää takanurkkaa. Viikko vielä aikaa :)

Viimeistä viikkoa viettelen siis mökillä ja kavereiden seurassa. Nautiskellen tästä kaikesta. Once in a lifetime :)

Sainpa tänään myös selville, että meitä suomalaisia on vissiinkin 4 training schoolissa samalla viikolla :) toivottavasti kaikki päästäisiin lentämään samoilla lennoilla. Ja training schoolikin tuntuu jo todella hauskalta asialta! Tai odotan, että pääsen sinne. Odotan varsinkin torstai-iltaa kun voimme istu yhdessä ja jännittää seuraavaa päivää. Perheiden tapaamista. Siellä kaikki on samassa asemassa :) jepjep vertaistukea!

Voisin lähteä pihalle pyörimään hyvän musan soidessa. Sais naapurit vähä ihmeteltävää :) mutta fiiliksen pohjalla pitää mennä (;

Kuukausi

Kuukausi (ja 2 pv päälle) lähtöön. Aika hurjaa. Vasta tuntuu, että mut hyväksyttiin ohjelmaan ja sain eka matchin. Vasta vähään aikaa sittenhän mä revin päätäni irti kun perhe katosi maan päältä ja haastatteli muita. Minä voitin tämän kilpailun.
Vielä vähän aikaa sitten lähtöönkin oli 68 päivää jäljellä. Nyt näitä kuuluisia päiviä on 33. Maanantaina ollaan jo kahdenkympin puolella. Ja maanantaina on myös tasan 4 viikko lentokoneen nousuun Helsinki-Vantaan lentokentältä.
To do-lista on kutistunut olemattomaksi. Ei ole oikeastaan enää kun pakkaus, tuliaisherkkujen osto, valokuvien tilaus ja muutaman muumimukin valitseminen mukaan. Aika helppoa :)
Eli viimeiset viikot täällä vaan makoillaa ja nautitaan Suomen kesästä, kavereista ja perheestä ja kaikista tärkeimmästä; B:stä.

Päällimmäiset tunteet tällä hetkellä on odottava innostus ja jännitys. Pelätä en osaa sillä tiedän pärjääväni. Lapset ovat lapsia kaikkialla maailmassa, joten jos pärjään lasten kanssa Suomessa niin miksi en siellä? Okei kieli. Mutta sen oppii puhumalla ja elämällä heidän kanssaan, joten antaa palaa.

Ikävä on asia jota on hirveän vaikea käsitellä ja käsittää ennen lähtöä. Kuten joku sanoin niin ikävä on ehkä hieman asennekysymys. Yksinäisinä hetkinä on helppo ajatella kavereita ja perhettä täällä. Suomessa en olisi yksin. Mutta kun ei jää istumaan ja pohtimaan Suomea sen enempää vaan näkee muita ihmisiä ja raahaa itsensä vaikka kuntosalille niin ajatukset katoavat. Konkreettinen tekeminen auttaa aina. Se saa ajatukset pois ikävästä ja Suomesta.
Tätä taktiikkaa olen käyttänyt näissä kuuluisissa turhautumis-päivissä täällä Suomessakin. Jos vain istun ja odotan niin pää hajoaa, mutta kun suunnittelen koko ajan jotain tekemistä niin au pair-vuosi unohtuu!

Olen alkanut pitää jo ajatuksesta, että elän viikon campuksella training schoolissa. Pitkin matkaa se on ollut kaikista inhottavin asia, mutta nyt kun olen jutellut muiden kanssa, jotka sinne on samaisella viikolla tulossa niin ei ole enää niin kamalaa. Siellä kuitenkin luon ensimmäisiä ja tärkeitä suhteita kavereihin. Ja nämä kaverit ovat alussa kultaakin kalliimpia. Training school viikko tuo kyllä paljon harmaita hiuksia vaatteiden suhteen. Pitää ottaa niin vähän, mutta kaiken pitää mätsätä keskenään. Ja tälläkin hetkellä siellä on todella kuumaa, joka tuo oman haasteensa tähän hommaan. Vaikeeta. Plus vielä perheen tapaamisvaatteet! Ja ei en ole turhamainen.
Tein jopa eilen Pre-departue workbookin tehtävät. Osa niistä kysymyksistä oli jotenkin tosi tyhmiä, mutta onpahan tehty :)

Pakkauslistoja olen tehnyt nyt jo kaksikin kappaletta! Logiikkani on, että kun teen niitä aikasin ja tarpeeksi niin saan hahmotettua ilman paniikkia kaiken mitä tarvitsen. On muuten toiminut aika hyvin. Suosittelen muillekkin! Jokaiseen laukkuun on tehty tarkat listat mitä tulee mihinkin.
Nyt on muuten laukku johon mahtuu tietokone kanssa. Onhan se aika iso kun se tuossa lattialla möllöttää, mutta tavarat mahtuu mukaan ;) ennemmin tulee käsimatkatavaroiden painoraja vastaan kun tilanpuute!

Joka ilta tunnun nukahtavani miettiessäni perhettä, tapaamista perheen kanssa, ensimmäisiä päiviä ja kaikkea sellaista. Erityisesti mietin lapsia ja mitä kaikkea voinkaan heidän kanssa touhtua. Pitäisi varmaan tuonne kalenteriin tehdä listaa leikeistä ja aktiviteeteistä, joita voin kesäloma päivinä lasten kanssa tehdä.

Maaliskuussa olin vielä menossa opiskelemaan ja nyt vain kolme ja puoli kuukautta sen jälkeen valmsitun viettämään elämäni vuotta amerikassa. Elämä on arvaamatonta. :)