It was perfect.

Silmät lurpsuu kiinni mutta tsemppaan ja pinnistelen tekstin viikonlopusta! Tai varmaankin tekstin maanantaista.
"Huisii! Tänää on niinku Independence Day in the USA ja vuoden päästä mäki oisin siellä mukana. Aika jännää. On kyllä ehdottomasti odotetuin juhla au pair-vuodelta. Thanksgivingiä moni on verrannut, että on vähän kuin Suomen joulu mutta ilman lahjoja. Ja no joulu on joulu. Mutta Suomen ja USA itsänäisyyspäivä juhlinnat eroavat melkoisesti. Jotenkin Suomessa tuntuu siltä että turhaa on kaikki kiinni kun ei ole mitään tekemistä. Paitsi sillä Suomen kermalla joka pääsee pressanlinnan juhlimaan."Kyseinen pätkä on lainattu vuosi sitten julkaisemastani blokkausesta, jolloin vuoteni ei ollut edes vielä alkanut. Kuitenkin odotin kovasti tuota 4th of Julyta ja vihdoin sen sain kokea!

Maanantai oli mahtavampaakin mahtavampi. Hymyilen edelleen ja olen edelleen yhtä hymyä. Amerikkalaisten tavassa juhlistaa itsenäisyyspäivää on jotakin hyvin ainutlaatuista ja nautin koko päivästä toooodella paljon. Suunnitelmissa on ensi vuonna matkata Bostoniin uudestaan ilotulituksia katsomaan ja ihanasta päivästä nauttimaan. 

Meininki oli siis sellainen että Charles joen molemmilla rannoilla ihmisiä lojui vilteillään ja söi ja jutteli ja pelasi ja söi vähän lisää. Illan aikana kuulutuksissa kerrottiin paikalla joen rannalla olevan 800 000 ihmistä. En tiedä oliko veneilijät laskettu mukaan. Mutta toisella rannalla on konserttilava, josta soitettiin kaiuttimien kautta koko päivä musiikkia. Aurinko paistoi ja kaikki oli iloisia. Boston on kaupunkina niiin ihana että tälläisen päivän viettäminen siellä on pelkästään parhautta.

10.30 alkoi sitten tapahtumaan. Nimittäin tämä ilotulitushan ei sitten ollut mikään pikkujuttu. Koko homma oli suunniteltu niin että musiikki ja tulitteet sopi aina täydellisesti yhteen. Paukkui eri väreissä, eri tasoissa ja eri kulmissa. Juuri ku luuli nähneensä kaiken niin aina tuli uus OMG VAU reaktio. Ihmiset huusivat ja taputtivat koko 30 minuuttia. Loppuhuipennukseen ei löytynyt enää edes sanoja.

 sunnuntai-ilta ja synttärijuhlat nro 3!

Rakastuin 4th of Julyhin täydellisesti. Se on täydellinen päivä. Se kiteyttää amerikkalaisten isänmaallisuuden ja sen hengen, joka tässä maassa vallitsee. Kaikki nauraa ja pitää hauskaa yhdessä. Suurin ero suomalaiseen samankaltaiseen tapahtumaan oli se ettei sillä kukaan örveltänyt kännissä. Oli ihana nähdä että juhlalla voi olla jokin muukin tarkoitus kun humala.

Maanantaina eksyttiin myös akvaarioon kaloja pällistelemään. Sieltä on tuossa myös muutamia kuvia. Mitähän muuta? Ainiin! Koristamme nyt sitten myös kahta bostonilaista lehteä kauniine hattuinemme! Valokuvaajat tuli ja pyysi poseerauksia. Tietä saatiin kävellä edes takas kun lehteen piti kuvia saada! Reissusta palautui kaksi melkoisen väsynyttä suomalaista viime yönä tai viime aamuyönä neljän aikaa. Onneksi toisen ei pitänyt herätä 6.20 aloittamaan töitä! Mutta kyllä oli sen kaiken arvoinen reissu!

4th og July oli just niin ihana kun oletin! Paras holiday omasta mielestäni ja todellakin vuoden päivien odottamisen arvoinen! Can we please go back? Or at least can I please come back next year?

Boston Pops Fireworks Spectacular

Before I have time to write, enjoy this! That kind of 4th of July I had!

Niagara vol 1

En ees tiiä mistä alottaa tää viikonloppu. Siitäkö kun juna-asemalla juostaan toisiamme vastaan kun elokuvissa? siiätkö kun kiljutaan muilta korvat pihalle meidän ekaa kertaa halatessa? siitäkö kun nipistelen sielunsiskoni mustelmille? siitäkö ettei toisen läsnäoloa millään meinannu uskoa? 4 tunnin yöunista? aamunherätyksestä?

Viikonloppu oli HUIPPU mahtava! Enkä tiiä koska oon viimeks nauranu noin paljon. Monestihan kyynelehdin naurun voimasta? Liian monesti. Sekin kertoo aika paljon meidän reissusta että molempien äänet jäi Kanadan puolelle.

Mutta siis... Perjantaina monen pitkän pitkän pitkän pitkän tunnin jälkeen näin junan tulevan asemalle. Seisoin laiturilla ja tiirailin molempiin suuntiin kunnes tsuumasin CC:n ihkun pinkin laukun muiden ihmisten keskeltä. Mustavalko elokuvatyyliin (yhdyssanat, haistakaa p*ska) juoksimme toisiamme vasten ja kiljuimme kokonaisen kuuden kuukauden edestä. Koko loppu ilta meni toisiamme nipistellessä ja halaillessa ja en-voi-uskoa-et-oot-siinä-lausetta hokiessa.
Lauantai aamuna sitten kello soi pirteästi 4.46 ja kaksi väsynyttä suomalaista neljän tunnin yöunien jälkeen kapusivat autoon ja piiiiiiiiiitkä matka alkoi. Maili mittarin kasvaessa myös nälkä yllätti ja kurvailtiin IHOPiin. Ja siitähän se matka vasta alkoikin! Energia rysähti kattoon ja vloggaus alkoi. Koko viikonlopulta materiaalia on 35 minuuttia ja yli 40 pätkää. Ylipuolet niistä on käkätystä, räkätystä ja kikatusta. Odottakaa siis loisto videota!

Muutaman Bieberin ja muun loisto musamakua tukevan biisin jälkeen saavuimme kohteeseen eli Niagara Fallseille. Motellin vastaanotto täti sai muutaman suomalaisen kirosanan osakseen palveluhenkisyydestään. Kaikki tehtiin vaikeimman kautta eikä meistä tykätty. Kaivettuani vahvistus sähköpostin Padistäni esille nainen totesi "booking.com hasn't sent us your resevation" suomalainen (kukalie) totesi vaa "well that's not my problem". Lopulta saatiin huone ja pikapikapikapika vaatteiden vaihdon jälkeen kohti putoksia. Ja koska olimmehan roadtripillä niin autohan piti saada putouksien viereen, joka ei ehkä loppujen lopuksi ollu se paras vaihtoehto. Auto nimittäin seisoi parkissa 20 min ja meiltä pulitettiin 20$. Hups. E, halpaa?

Kamera lauloi vain muutaman kuvan verran ja video pätkiäkin saatiin muutama otettua, kunnes tytöt suuntasivat dinnerin ja hard rock cafen kautta sänkyyn aikaisin. Silti juttua riitti eikä uni tullu kuin ehkä melko myöhään...

Sunnuntaina kello pirisi taas iloisesti 4.46 ja sain kirjaimellisesti repiä matkaseurani sängystä ylös. En tiedä koska oon viimeksi ollut niiiiiiiiiiiin väsyny. Ehkä väsymysy on osasyy videoiden tasoon?! No mutta kamat kasaan ja kirjautumaan motellista ulos... "tää ovi on lukossa" "mitä meiän pitää tehä?" "voiks nää avaimet tunkee oven alta?" "hei tos on kello!" ja niinpä sitä kelloa soitettiin. Hetken kuluttua tuli ehkei niiiiiiiiin iloisen näköinen motellin omistaja ottamaan meidän avaimet.. hups.

Takastulomatkasta voitte kysellä hieman enemmän sielunsiskoltani, mutta siihen kuului hetkiä jolloin olimme tekemisissä virkavallan kanssa. (nauran jo nyt kun tätä kirjotan). "hei... onks toi? MEIÄN TAKAN ON POLIISI PILLIT PÄÄLLÄ" "se haluu pysäyttää mut *piip* *piip* *piip*" Siihen sitten auton nätisti tien sivuun ja ikkuna veivattiin auki. Itse tuijotin pelkääjän paikan ikkunasta ulos ja yritin pidätellä nauruani. Muuta tirskahdus saattoi kuulua.......
"Hello, how are you? Can I have your license and registration, please. Did you happen to notice the speed limit is 65mph.. You were driving 80mph..". Tässä vaiheessa myös vakavoiduin ja aloin paniikissa kaivaamaan hansikaslokeroa. Lappusten vaihdon jälkeen löysin kädestäni iiison paperin sekavaa tekstiä. Ylhäällä kuitenki luki "speeding ticket". Sielunsiskoa ei ihan niin paljon naurattanu kun tätä toista mutta nauroin varmaan 20 minuuttia putkeen kunnes huomasin lapussa kohdan "1180D". Molempien hymyt hyytyi aika nopeasti. Onneksi sakkojen summa osottautui huomattavasti pienemmäksi ja loppu matka ajettiin 65 alueella 50. Eipä tullu lisää sakkoja.

Viikonloppu oli huisin hauska enkä todellakaan haluaisin sen olevan ohi jo nyt. Haluun sielunsiskon takas mun luo. Kuitenkin oon nyt viihdyttäny itseäni videoita katsellessa ja voin luvata että tulee sellainen mestariteos että oksat pois!

Oottakaahan vaan!

terkuin ihana sielunsiskoni!

Minä täällä hei!

Mulle kuuluu ihan jees hyvää. Vähä on yksinäistä kun K lähti enkä oiken tiedä miten päin olla. Kavereiden kanssa hengailu ei ole enää sama asia; ei ole sitä tuttua ja turvallista ihmistä joka tietää sinusta kaiken, tietää sun perheestä (jep äiti ja sari kaaaaikki likaiset yksityiskohdat teistäkin) kaiken, joka tietää aina miten suhtaudut asioihin, joka tietää kaiken hostperheestäni, au pair vuodestani. Kun se ihminen joka tän kaiken tietää ja lähtee kaliforniaan (laattaamaan, terkkui!) niin mitä jää jäljellä...

Ilmiselvästi viikko jonka aikana olen katsonut 6 uutta elokuvaa. Illat makaan peiton alla ja katson elokuvia elokuvien perään. Lapset ajaa päivällä au pairin hulluuden partaalle (ihana ihana ihana 8v, en oo selvittäny onko kyseessä jälkiuhmaikä vai yyberesiteini, kumpi ikinä onkaan niin me don't like). Päivisin lasken sekuntteja että tulee ilta ja iltaisin lasken sekuntteja että pääsen nukkumaan... my life sounds exciting and def not-so-despressing?

Noeii vain! Kyllä mä hymyilenki vaikka aika pitkälti tuo yllä oleva pitää paikkansa. Olen iloinen täällä mutta olen myös iloinen että huomenna on enää 5 viikkoa kotiinlähtöön. Ja tiedän ja kauhulla odotan ensi maanantaina; silloin iskee... krapula.

Koska

24h ja näen sielunsiskoni! Sydän repeää onnesta enkä tiedä laskenko tunteja, minuutteja vai sekuntteja. En tiedä oonko näin päin ja toistepäin. Siis iiiiiiiiiiiiks kuinka mahtavaa! Vasta oltiin trainign schoolilla, vasta oltiin täällä meillä, vasta oltiin silverissä, vasta suunniteltiin kuinka nähdään ainakin kerran kuussa, vasta törmättiin New Yorkissa, vasta oltiin philissä ja sitten... kuusi pitkän pitkän pitkän pitkää kuukautta ilman mitään. Paitsi skypeä ja puheluite ja tekstareita ja kyyneleitä ja rakkauden tunnustuksia ja muuten vaan lähetettyjä oot ihkuin viestejä. Tämä kaikki kiteytyy 24 tunnin päästä.

Niin ja jos tänä vkl mennään johonki torakkamotelliin niin sitä seuraava vkl tai su-ma yö nukun sviitissä Bostonissa. Muahahha! Löysin netistä huisin tarjouksen ja lähdemme siis J:n kanssa Bostoniin juhlistamaan sini-valko-puna-päivää eli 4th of July eli USA:n itsenäisyyspäivää. Kannattaiskohan jostain selvittää mitä siellä kannattaa ees tehä? Noo.. PYHPYH. Laput silmille ja menoks!

Elämä on hauskaa mutta silti pala siitä puuttuu. :)

VIIKKO!

Tää postaus on aivan yhtä tärkeä kun edellinenkin mutta...

VIIKKO

VIIKKO

VIIKKO

VIIKKO

ja sielusisko Delawaresta tulee junalla luokseni. OONKO EES NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN INNOISSANI?! Kuusi piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkää kuukautta ilman sielunsiskoa (okei pikaista visiittiä Delawaressa lukuunottamatta) on kuusi liikaa. Nyt kuitenkin koko koko koko koko koko viikonloppu yhessä. Ehkäpä maailman yksinkertaisesti parhautta?

PS oon onnellinen ettei kukaan muu oo meiän kanssa samassa autossa 7h... se kälätyksen, kikatuksen, käkätyksen ja kalituksen määrä on jotain korvia huumaavaa. Ehkä salakuvaan teille meiän matkaa autossa ja laitan teille nähtäväkis kuinka sielunsiskokset homman hoitaa ;)

Mutta

Käänädä, prepare, we are almost there!

PPS. Soon it's under 40 days until I will be back at home. Seriously. It just was over 70. Am I missing those 30 days?
And seriously; after niagara falls weekend is 4th of July weekend (and BTW I'm going to Booooooooooooooostoooooooooooooooon!) and first; it's then already July, the month when I'm leaving and second; after that weekend I have just 3 weekends left. Can I say now that I don't wanna come home?

Couse guys; life here... is awesome!

Also known as summer!

Jei, tääl on kesä taas! Pari päivää tota sadekakkaa riittikin. Ei vaan oo mun juttu. Alkuviikosta oli kyyyylmää joten kohtasin monen monta vaatekriisi; mitä puen päälle? voiko pitkissä housuissa elää? ahdistaako ne? eikö topilla voikkaa kävellä +14 asteessa? Hauskaa oli.

Tää viikko on menny pienessä sumussa. Tiistaina tuntu että viikkoa on eletty jo 100 vuotta mutta nyt on taas olo että herran isä nyt on jo torstai. Mutta... Torstai tietää läksiäisiä K:lle. Läksiäiset K:lle tietää ensi viikon tiistain lähestymistä, mikä taas tietää... ikävää. Onneksi kuitenkin ensi viikon (ELI IHAN IHAN IHAN IHAN JUST) perjantaina Delawaren soulmate kirmaa tänne mun luo ja lauantaina lähetään Niagara Fallseille ja Kanadaan. Huisia. Jo ensinnäkin tuo roadtrip ja se että Delaware on mun kanssa taas täällä. Maaaahtavaa etten sanois!

Tänään on tytön last day of pre-school eli koulun jälkeen tytöt lähtee juhlistaa tätä elämän hienointa päivää jätskille. Huomenna pojilla loppuu koulu (ja tottakai sen kunniaksi ukkostaa ja sataa, vaihteeks) ja sitten yks viikko au pair raapii päätään ja yrittää pitää lapset aktiivisina. Sen jälkeen alkaa kesäleirit ja au pair nauttii rauhasta again.

Tänään on myös edessä ongelma nimeltään amerikkalainen lääkäri. Nimittäin tämä tyttö kirmaa (toivottavasti) lääkäriin. Nyt miltein viikon ajan on käsissä ollu todella outoja ja todella kutisevia näppylöitä. Se kutina ottaa päähän. Ekaks on näppylöitä mutta sitten ne kohoaa pienen pieniksi vesikelloiksi että ihan normaalia ihottumaa ei oo. Mutta ehkä se lääkäri setä/täti/mikälie osaa kertoa mitä ne on. Nii ja sormet, varpaa, korvat, ripset, kaikki ristiin että tää vakuutushomma menis tsiusukkelaan. En haluu olla 15 000 dollarii köyhempi.

Our newborn!

Why all good things come to an end?

Tää viikonloppu on ollut ihanin ikinä. En halua maanantaita. En halua että tää viikonloppu loppuu. Uusi viikko tarkoittaa suomi K:n viimeistä kokonaista viikkoa. Se tarkoittaa moimoi-sanomista. Se tarkoittaa kyyneleitä.

Perjantain noukittiin Katjan perheen uus au pair bussipysäkiltä ja siitä starttasi tämä unelmien viikonloppu. Porukka oli siis koko ajan suomi J, J ja K ja puola K. Nauroin ja nauroin ja nauroin vielä vähän lisää. Lauantaina oli vuorossa shoppailua, ruokailua, naurua, shoppailua, sekoilua, ruokailua ja leffaa. Käytiin katsastamassa hangover part 2 ja olihan se naurattava. Kaikki sanoo että ykkönen oli parempi mutta to be honest; en muista ykkösestä muuta ku Bradley Cooperin naaman. Joka on siis melko kuolattava. Puola K:n ensimmäinen koko päivä meni siis loistoseurassa!

Sunnuntaina sitten oli vuorossa JESJIPIIWOHOO LCC-tapaaminen. Baseball-peli ja taas to be honest; maaaaaaaaaaaaaiiiiiiiiiiiiiiiilman tylsin peli. Istuttiin (okei hyville paikoille) eikä ees tiietty onks peli alkanu. Oltiin istuttu varmaankin joku 25 min ja suomi K kuiskasi "kumpi on se meiän joukkue?" että näin paljon tiedettiin... Sitten kuitenkin sama poppoo kuin lauantaina liukesi paikalta aika nopeasti ja lähdettiin muiden asikkaiden iloksi Frinedly'siin syömään namnam ruokaa ja jätskiä. Sekin tuoki sisälsi naurua ja naurua. Mutta lopulta oli aika raahautua muutaman "pienen" mutkan ja missatun exitin kautta kotiin ja todeta; huomenna on maanantai.

 uimaklubi!

 West Point

 puola K, suomi J, suomi K ja suomi J <3 I will never forget.

 Ennen....

 ... jälkeen.

Autossa opittua; N-Y-T tulee nyt-sana. 20-vuotiaatkin voi vasta tajuta tämän. Vai mitä suomi K ja J? ;)

Mutta on ihana että suomi K:n perheen uus au pair on ihana puola K mutta on ei-ihanaa että henkinen tuki ja turvani lähtee pois. What am I gonna do without you?

Mutta tällä hetkellä olen enemmän kuin onnellinen. Elämä on ihanaa. Kaverit on ihania. Au pair-vuosi on ihana. Viikonloppu on ihana. Ihanaa. Ihanaa. Ihanaa.

PS sniif tätä tekstiä kirjoittaessa spotify päätti soittaa Forever young-biisin. Sniif. Silti ihanaa.

Life is not so hard!

Pikaisesti kerron teille että se on kiva kun kello on kaheksan ja ulkona on +33° edelleen! Palauduttiin justiinsa uimaklubilta lasten kanssa ja huisin hauskaa oli! Riehuin ääneni pihalle altaassa ja naama loistaa ruskeena. Mutta siis tästä lämpötilasta tekee vielä mukavamman sisällä hurraava ilmastointi, joka pitää talon iiiiiiiiiihana viileenä. :))

Plus iPhone on nyt lopullisesti kuopattu ja uutuuttaan kädessäni kiiltää HTC:n puhelin, jota def en osaa vielä käyttää. Yks hätä skypepuhelu iskälle tehtiin jo! Mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa.

Huomenna on vielä kuumempi päivä kun tänää, joten loikoilua auringossa on luvassa siis jatkossakin! Elämä on mah-ta-vaa! Sanotte mitä sanotte :)

Ps. pian enää 50 päivää kotiin lähtöön. Mitä? Miten selviän? Jaiks.

Tsihihhi! :)

Life is hard...

Nyt sitten rykäisen ja kerron teille että mitä tänne kuuluu. Tänne kuuluu hyvää. Eilen oli masis päivä ja angstasin. Syitä en enää muista mutta tänää on siis jo parempi päivä. Oon miettiny monesti näinä päivinä että kuinka oon muuttunu tän vuoden aikana. Tiedän että olen, mutta haluan itse keksiä sanoin sen kuinka olen kasvanut. Totta kai tämän vuosi kasvattaa...

Lisäksi olen huomannut itsessäni piirteen että jos on huono olla henkisesti ni en hirveän helpolla sano sitä kenellekkään. Tämä juontaa juurensa pitkälle nuoruusvuosiin, kun pienestä tytöstä asti olen ollut se kuuntelija ja auttaja vaikeissa tilanteissa. Itse en helpolla ongemistani puhunut. Yritän parantaa "tapaani" koska jakamallahan se suru puolittuu. Ja äiti ei mulla ei oo nyt ongelmia että jätä terapiapuhelus jollekki muulle! :)

Pientä vihiä oon saanu että Suomeenkin on viimein saapunu helteet. Täällä ne on jo muutaman viikon jatkuneet ja tänään oli siis niiiin kuuma että hyvä kun aurinkoa enää pysty ottaa. Koko viikko kuulemma vaan kuumenee ja torstaina huidellaan jo 40° tienoilla. Jättekiva etten sanois. Vesileikkejä ja muuta huisin hauskaa on siis luvassa.

Eilen lähti eka paketti kohti Suomea ja laitoin sen UPSilla ja hinta on jotain niin mahtavaa etten uskalla edes sanoa sitä äänee. Okei johtuu siitä että siellä oli tavaraa yli 1000 dollarilla, joten vakuutus maksoi mukavasti ja vähän vielä päälle.

Viikonloppuna tein töitä töitä ja töitä. Ja otin välissä aurinkoakin ja käväisin West Pointilla. Mutta siis perjantai ja lauantai-illat meni työskennellessä. Lauantaina sain tehdä tosissani töitä (kiitos hostisovahempien, jotka ei tajunnut että joko ne tai mä laitan lapset nukkumaan) kun kaksi lasta huusi ja ulvoi. Isovanhemmat olivat hyviksiä ja mä sain pahiksen roolin eli kun isovanhemmat lähti ni mulle huudettiin ja raivottiin. Sounds fun, huh?
Lauantai päivä meni rannalla makoillessa ja aurinkoa ottaessa. Leppoisaa. Sunnuntaina startattiin roadtrip kohti tuntematonta määränpäätä. Päädyttiin kuitenkin USA:n yhteen arvostetuimmista sotilasakatemioista West Pointiin. Sitä aluetta ei oo muuten mitkään taliaivot suunnitelleet. Oli kuitenkin mahtavaa nähä sotilaita luonnossa samoissa tamineissa kun Army Wivessa. Huisia! West Pointilta (jonne muuten löydettiin muutaman laillisen ja laittoman motariuukkarin jälkeen) suunnattiin (HUPS) woodbury-outleteille. Mukaan lähti onneksi vain yhdet shortsit ja sisäänpääsy elokuussa festareille! Sisäänpääsy tulee olemaan ilmainen ja shortsit halvat. Mahtavaa.

Viime viikolla hostäiti täytti pyöreitä ja sunnuntai-iltana pääsin muistuttamaan että "40 on puolessa välissä 80!" ;) lähetti mut samantien yläkertaan pakkaamaan tavaroitani. Hahha! Tänä viikonloppuna (joka vois tulla jo) on suunnitelmissa joko lauantaina ottaa vain aurinkoa tai lähteä tutustumaan nerojen maailmaan eli CT:ssä sijaitsevaan Yale-yliopistoon. Huomatkaa kuinka rankkaa mun elämä on oikeesti tän työnteon ja auringonoton välillä! Sunnuntaina pakataan lapsi nro 1,2 ja 3 sekä hostvanhemmat ja au pair autoon ja suunnataan kahdeksi yöksi vesipuistoon! Hostäiti epäili että sen reissun jälkeen viimeistään haluan lähteä salamana kotiin. Se jää nähtäväksi ;)

Luvassa on HUIPPUotoksia West Pointilta, joten pysykää linjoilla! Kiitti ja kumarrus.

PS ainii ja RIP iPhone päästi itsensä puhelimien taivaaseen. Nyt olen ollut ma asti suomipuheliton. Toivottavasti uus puhelin saapuu postissa pian! Kädet jo tärisevät vieroitusoireista... 

Lovely lovely DC!

Täällä siis on Toukokuun viimoinen maanantain Memorial day ja se on vapaapäivä (melkein) kaikilla, (melkein) kaikesta. Moni moni moni au pairkin saa päivän vapaaksi ja itse siis suuntasin perjantaina DCn kulmille ja vasta maanantaina palauduin kotiin.

Helteisen ja vaiherikkaan työpäivän jälkeen kamat kasaan ja nokka kohti luodetta suomi K autossa seurana. Ja se yksi silta ei tälläkään kertaa tehnyt poikkeusta ruuhkasta vaan meillä meni kaksi tuntia päästä edes sillalle. Perjantain ihanuuksia. Noh matka oli pitkä ja uuvuttava ja hauska. Kaiken kaikkiaan ajettiin 6h. Matkalla oli hieno ja kova ukkonen, jonka läpi sai ajaa kädet täristen.

Lauantai ja sunnuntai meni turisti-ihmeellisyyksiä turistellen ja katsellen, kuvia räpsien ja DCn historiaa uusiksi kirjoittaen. Jalat olivat lauantai-iltana kuol-leet, joten sunnuntai-illalle ei edes löydy termiä. Kyllä huomasi kesän tulleen kun katsoo rakkolaastarien määrää. En oikein tiedä mitä sanoa DCstä. Nätti oli ja tykkäsin, mutta kerran riittää kun elämässään käy? Ei se monumentti eikä ne miljoonat memorialit siitä mihinkään muutu.

Illat istuttiin puistoissa nautiskellen auringonlaskuista ja hyvästä musiikista ja loistojutuista. Bongailtiin tähtikuvioita loistavalla menestyksellä, nähtiin tikkua edestä, takaa ja sivusta. Sunnuntai-iltana kuitenkin oli OMG-moment kun helikopteri tuli matalalla lentokentän suunnalta (ja siis meni matalammalla kun Washington monumentti, joka on korkee mut ei nyt niiiiiiiiiiin korkee. Okei wikipedia kertoo että 169,3 m). Noh siinä sit oltiin ihan uiui toi tulee matalalla. K sitten heitti "salee Obama tulee kotiin". Noh niinhän siinä kävi että helikopteri meni valkoiselle talolle, laskeutui Obaman parvekkeelle ja lähti takaisin lentokentälle. Eli nyt on sitten todistettu sekin kun Obama saapuu kotiin. Huisia!

Maanantaina startattiin (ilman autonlöytämisongelmia, joita siis vkl aikana oli ehkä noin 50) yhdeksän aikoihin aamulla ja alkoi piiiiitkä matka kotiin. Se matka kuitenkin sai iihanan käänteen kun suuntasimme moikkaamaan sielunsiskoani Delawareen. Kuusi pitkää kuukautta ilman toista oli liikaa. Nyt onneksi tietää että tämän 2 kuukauden aikana näkee enemmän. Mahtavaa. Maanantain kohokohta ehdottomasti!
Delaware huitelun jälkeen matka jatkui kohti kotia ja silta! Se teki sen ihmeen, että ei jonotettu minnekkään yhtään. Se liikkui koko ajan ilman ruuhkia. Se oli uskomatonta! Ekaa kertaa en luetellu sille kirosanoja. Hosteille olin viestiin laittanut että tuun siinä 7-8 aikaa illalla kotiin, mutta pihaan saavuinkin jo puol kuusi! Mahtavaa. Kerrankin amerikka yllättää!

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihan mahtava! DC on näkemisen arvoinen paikka kyllä :) New York on ihana vaan sen takia että se on New York, Bostonissa haluaisin joskus asua ja DC on kerran nähtävä ! Suomi K:lla on kolme työviikkoa jäljellä, joista vain kaksi kunnollista. Apua. Kuka voisi kellon seisauttaa ja ajan pysäyttää?

Me ollaan voittajii

Aattelin jo jossain vaiheessa että oon rauhottunu ja voin kirjottaa ihan normaalin blogitekstin. Itseasiassa aihekkin oli jo valmiina ja tekstiä mietitty päässä. Aihe olisi ollut miten itse olin täällä muuttunut. Tällä hetkellä tuntuu että olen kohdannut tilanteita elämässä missä silmät ovat oikeasti auennut ja olen nähnyt muutoksen itse.

Mutta juhlahumu ei ookkaan vielä laskenut tarpeeksi normaali elämään palatakseni. Facebook ja media tulvii juhlia. Aamun aloitin katsomalla koostevideon finaalista ja kyyneleet taas tuli silmiin. Suomen leijonat on liian mahtavia.
Tätä oon itse oottanut niin kauan että tätä myös juhlin niin kauan! Tätä ei Suomi unohda koskaan. En löydä ololleni tällä hetkellä sanoja. En sure etten pääse torille tapaamaan leijonia, koska tämä vuos on kuitenkin on jotain niin uskomatonta kokonaisuudessaan. Ja tää vuos tekee tästä voitosta vielä makeemman. Tän vuoden takii muistan tän MM-kullan aina ja ikuisesti. Tää on uskomatonta. Pieni ajatuskin eilisestä pelistä saa mut liikkikseks.

Tämän tytön hymy ei siis hyydy hetkeen ja taatusti, taatusti, nautin joka hetkestä. Tää on mahtavaa!

Katotaan uusiks viikon päästä jos mun kultahumu ois laantunu.

Jare & VilleGalle - ihan finaalis

Tulkaa vaa koittamaa, me tultii voittamaa,
DJ Rupee heti meijä maalilauluu soittamaan.
Fanit huutaa enne finaali, torilla tavataa.
Kaude jälkee me usein koutsinkaa halataa.
Jokane jannu haluu päästä koskee kannuu.
Mitalit kaulas, istutaa vikko putkee saunaus.
Selostaja huutaa mestaruutta kurkku suorana,
muistakaa et tärkein osa jengii o huoltaja,
kädet kattoo, dallataa punast mattoo, liia isost tuuletukset ei voi tulla sakkoo.
Nää hetket kuvissa ainaki tulee muistuu,
ku raahatti koutsii taas pukupäällä suihkuu.
Pistä silmät kii, usko sun unelmii, me ollaan voittajii (jii jii).
Me mennää finaalii, nostetaa pokaalii, kaulaa mitalii.
Me ollaa, me ollaa, me ollaa isompii, me ollaan parempii,
me ollaa, me ollaa, me ollaa, me ollaa.
Me ollaa kovempii, me ollaan komeempii, me ollaa, me ollaa, me ollaa voittajii.
Me ollaa voittajii. Me ollaa voittajii.

Nyt saa tuulettaa, turvonnu huulet taas.
Meijä mestaruusjuhlat alkaa aina vaa uudestaa.
Kuudesta kullasta mä en muista tippaakaa,
ennen koutsii ei tääl kukaa pokaalista kittaa saa.
Kättä lippaa vaa ja seuraa johtajaa, jos sä haluut kaulan ympärille jotai hohtavaa.
Verta hikee ja kyynelii paidan pintaa,
Ison C-Kirjaimen painan Villelle rintaa.
Kovaa hintaa maksetaa meijä jengin kippareist,
pelin jälkee kaukalo täyttyy mimmien pikkareist.
Koutsi ei välitä lämpömittareist, mestaruussaunaa mä meen aina puku pääl nahkaspittareis
Pistä silmät kii, usko sun unelmii, me ollaan voittajii (jii jii).
Me mennää finaalii, nostetaa pokaalii, kaulaa mitalii.
me ollaa, me ollaa, me ollaa isompii, me ollaan parempii,
me ollaa, me ollaa, me ollaa, me ollaa.
Me ollaa kovempii, me ollaan komeempii,
me ollaa, me ollaa, me ollaa, me ollaa,
me ollaa kuninkait, me ollaa mestareit, 
me ollaa, me ollaa, me ollaa, me ollaa, me ollaa päälliköit, me ollaa teflonii, me ollaa, me ollaa, me ollaa voittajii. Me ollaa voittajii! Me ollaa voittajii! Me ollaa voittajii!

Sanat natsaa just eikä melkein.

LEIJONAT ON VOITTAJII !

SUOMI, MAAILMAN MESTARI 2011 !

Rakkauteni Suomen leijoniin on kasvanut järjen kasvaessa päässäni. Olen ymmärtänyt noiden uljaiden pelaajien arvon. Se leijona siinä pelipaidan rinnassa kertoo Suomesta kaiken. Periksi ei anneta. Välillä olen haudannut pään käsiini epätoivon vallassa mutta sydämen syrjässä on ollut se pieni toivon kipinä joku päivä onnistumisesta. Sitten kun se onnistuminen tulee niin se on 16 kertaa makeampaa. Jos tässä välissä olisi 16 voittoa, ei tämä voitto olisi enää mitään.

Nyt se joku päivä tuli ja Suomen leijonat teki 5 miljoonan ihmisen toiveesta totta. Suomi teki sen ja voitti. Se voitti. Se voitti Ruotsin. Se voitti Ruotsin nöyryyttävällä tavalla. Tärkeintä ei oo voitto vaan Ruotsin totaallinen nöyryytys. Aamulla herätessäni Suomen media oli täynnä Ruotsin median pilkkauksia Suomea kohtaa. Leijonapentu, jolla on tutti suussa. Ihan sama jos leijona on pentu. Sillä on silti se sydän mikä on täynnä suomalaista sisua. Eikä sillä ole väliä mitä suusta löytyy. Kuhan kaulassa on kultaa.

Torilla ei tavata, mutta silti; leijonat ootte yksinkertaisesti mahtavia! SELVÄSTI HYVÄ PÄIVÄ, HYVÄSTI SELVÄ PÄIVÄ!

Voiko vuosi 2011 enää paremmaksi muuttua?

Rakastan olla suomalainen. Pohjalta on aina tie ylöspäin ja suomalainen jos joku osaa näyttäää sen. Minä sydän Suomi. Periksi ei anneta!

Lovely lovely Miami!

Noniiiiiiiin! Nyt väsyttää mutta ei läheskään eiliseen verrattuna yhtään. Joten viihdytän teitä nyt kertomuksilla. Ja siis turha odottaa mitään päivä nro 1 tehtiin tätä ja tota, päivä nro 2  käytiin siellä ja tuolla. Sellasta en jaksa.. plus paikkoja joissa käytiin oli hmm... allas?

Mutta siis oli iiiiiiiiiiiiiiiiiihana loma. Tänään töiden alkaessa oli kiinnostus -100 mutta kyllä nyt ollaan jo miltein -50! Täältä siis noustaan. Noh anyway. Miamissa paistoi aurinko ja oli lämmintä ja aurinkoa ja allas ja aurinkotuoleja. Mitään muuta en Miamilta edes halua. Kerran kun aurinko paistaa niin on siitä ilo irti otettava. Ai niin ja olihan siinä vieressä se 10000000000000000000 km hiekkarantaa.
Hotelli oli aiivan yhtä lovely ku viimeksi. Nyt majotuttiin kerroksessa 9 kun viimeksi 25. Aamupalan vastapuristettu (yhdyssana?) appelsiinimehu <3 voisin elää pelkästään sillä. Omnomnom. Haluan jo takas!

Mutta siis altaalla tuli loikoiltua melkoisesti ja uitua hien pukatessa pinnalle. Kuitenkin lomaamme mahtui myös jotain muuta; nimittäin uintia ihkuihkuihkujen delfiinien kanssa! Tai "uintia". Koska oltiin niin viime tipassa varaamisen kanssa eikä aikaa jäänyt liialliselle tutkiskelulle ja piti tyytyä ainoisiin vapaisiin paikkoihin niin kyseessä ei ollu syvän veden uintia vaan lähinne delfiinien kanssa hengailua altaassa. Mikä ajoi asiansa hyvin ja ahh delfiinit on ihkuja! Katottiin piiitkä (okei 15 min?) video delfiineistä ja niiden viisaudesta ja yllätyin kyllä. Siis olen kyllä tienny että ovat neroja mutta VOU! Siinä esim näytettiin pätkä, jossa ohjaajat sanoo delfiineille (kahdelle) että tehkää mitä vain mutta yhdessä. Delfiinit lähtee veden alle ja uiskentelee hetken. Sitten edellä oleva katsoo taaimmaista ja sillä sekunnilla silmistä näkee kuinka kaksikko on päättänyt mitä tehdä. Sitten he näyttävästi yhdessä tekee tempun.
Mitä ihmettä-kohtia oli monta mutta toinen oli että delfiinin edessä heitettiin kolme asiaa altaaseen; kori, ihminen ja joku mitä en muista. Lisäksi altaassa oli valkoinen pallo seinässä kiinni (kyllä) ja musta pallo (ei). Sitten delfiiniltä kysyttiin että onko altaassa kori? Ja delfiini ui valkoisen pallon luokse. Onko altaassa pallo? ja delfiini ui mustan pallon luokse.

Mutta ahh en voi lopettaa delfiinien hehkutusta. Ehdottomasti meen joskus uudestaan! On kyllä kaiken rahansa arvoista. Meiän altaan vieressä oli allas, missä uiskentele 5 kk vanha delfiininpoikanen nimeltä Ringo. Siellä se välillä kurkki pinnalla elämää. Suloisuus. Miltä delfiinin pinta tuntuu ei voi oikein sanoin kuvailla. Se on jotenkin kuminen ja muovinen ja kaikkea siltä väliltä. Kokeilkaa ite?

Kaiken kaikkiaan; haluun takas Miamiin. Mun palmut ja auringonpaiste hävis paluumatkalla :(

Lento sinne oli muuten kolme tuntia myöhässä. Koneessa sitten istuskellessa tajusin että oli varmaan eka kerta ku kone oli radikaalisti myöhässä! Lähdettiin siis portilta ihan ajallaan ja jes peruuteltiin ja sitten jymähdettiin porttien väliselle tielle seisoskelemaan. Seisottiin varmaankin 15 min ja kapteeni kuulutti "toinen moottoreista ei taho käynnistyä, mutta kentältä on tulossa porukkaa käynnistämään se käsin, menee sellanen 15-20 min". Koneen naisväestö kuohahti (minä kovimpaa varmaankin) ja lentomiesemäntä tuli rauhoittelemaan ihmisiä että kun se saadaan käytiin niin mitään ongelmaa ei ole. Yksi naisista "mähän sanoin kun istun rivillä 13 ni kuollaan kaikki". Istuttiin ja ooteltiin ja kuulutetaan "ei se käynnistynykkään mennään takas portilla ja ne korjaa sen, menee n tunti" istuttiin ja istuttiin ja istuttiin varmaan taas sellainen 20 min kun tulee uusi kuulutus "viimeisin tieto; menee n. tunti" Selvääää. Koneessa alkoi tulla tukalan kuuma ja ihmiset hermoistui odotteluun. Lopulta yli tunnin koneessa istumisen jälkeen meidät päästettiin ulos ja jälleen kerran "menee vielä tunti". Loppujen lopuksi päästiin matkaan vain kolme tuntia myöhässä.

Ja viimeisin uutinen on nimeltään; match nro 4! Seattle ei siis ottanut yhteyttä mutta uutta matoa koukkuun :) tämä perhe on nyt miltein viikon päivät roikkunut tilillä, joten katsellaan. Perhe asuu siis kaliforniassa LAn vieressä paikassa nimeltä; BEVERLY HILLS! Olinko vähä jipoissa ku tämän näin. Heillä on kolme lasta; tyttö 12v ja pojat 6 ja 4v. Hirveästi ei ole sanottavaa vielä perheestä. Vaikuttaa siltä että voisin jutella heidän kanssaan, mutta pitää vain odotella!

Nyt lopetan sepustuksen ja isken kuvia lisää! Tack och adjo!

Ahh haluan takas! Miamin matka todisti; I'm so ready for summer!

ps. tsihihhihi! Huijasin! Match nro 4 ei asu Beverly Hillsissä! ;) LAn lähettyvillä kuiteski!

Mulla on teille yllärii!

Joka paljastuu ihan kohta tuota pikaa. Saatte olla ylpeitä koska tässä ei mennyt kun kaksi viikkoa! Nimittäin ku-ku-ku-ku-kuvat koillis-connecticutin ja villanovan viikonlopuilta on täällä! Hyvä minä.

Koskas kerroin teille viimeksi mitä täällä tapahtuu? No anyway.. Ei täällä tapahdu mitään. Eilen oli "LCC-tapaaminen" ja siellä oli kyllä taas hauskaa. Suomi-Ruotsi maaottelu käytiin Yard Sale-kylttien teon merkeissä. Puolustin Suomea yksin kolmea ruotsalaista vastaan. Oikeesti meiän ryhmässä on neljä ruotsalaista ja kolmen nimi on Emma. Että nii... ruotsalaisilla mielikuvituksen puutetta? Mutta tein hiiiienoja kylttejä ja yksi Emma hoksasi "Ei jummi! Tää taiteilee ja käyttää montaa väriä; tämä tietää sotaa" Ja siitä se ajatus sitten lähti. Muut katseli kun Suomi-Ruotsi otti mittaa toisistaan. Kylttien jälkeen alettiin maalaamaan jotain kananmunia, jotka täytetään kreppipaperilla ja lapset hakkaa niit toistensa päähän pääsiäisenä. Huvinsa kullakin.

Kylttien teko oli huomattavasti hauskempaa ku maalaaminen ja kahden munan jälkeen mä siirryinkin ruokapöytään ja kommentoimaan muiden työntekoa autotalliin. Sielläkin ne kyllä enemmän sähläs kun teki töitä, sanoo nimimerkki keräsin tuhat lautapeliä paloineen lattialta. Päästiin muuten maalailun lomassa keskustelemaan venäläisistä ja LCC uhkas ettiä mulle venäläisen perheen kaliforniasta. Eli äiti tuun siin tapauksessa kotiin!
Olin mä ruotsalaisia ahkerampi jotka lopulta päätyi istumaan vuorotellen hieromatuoliin ja tsiikailemaan kun kädet höllyy. Juuuu-u. Oon mä niitten kaveri edelleen! :) Ei huolta.

Nyt on kamat kasassa ja ootellaan hostisää kotiin. Sitten talla pohjaan juna-aseman ja ruotsalaisen L:n kodin kautta ja pohjoiseen! 87 mailia suoraa tietä luvassa. Syksyllä maisemat oli huikaisevan kauniit. Nyt nää puut on risukasoja että ei aika mee ees maisemia katellessa. Onneksi nyt on seuraa. Sielunsisko Delawaresta, I will miss you so much!

Nyt kuitenki kuulemisiin sunnuntaina ja kuviin käsiksi!

                                                                  raksupoksuveli

                                                raksupoksusisko (vai mitä raksupoksuveli?)

                                             Okei kaikki kampuksella ei ollu niiiiin pretty

Match-osasto on melko hiljanen... Välillä tuntuu että CC on vetäny herneet nenää nirsoilustani mutta eilen kun puhuin skypessä iiiihkujen kanssa asiasta niin onhan mulla vielä rutkasti aikaa.

PS eilen kun katsoin (ties kuinka monetta jaksoa) The secret life of the american teenager niin tuli kauhia ikävä äitiä ja iskää. Sarjassa 15 v teini tulee raskaaksi ja sen äiti ja isi on mahtavasti hänen tukenaan. Tuli ihan sniiiif-olo että haluan halin!