Tänään kilahti postilaatikkoon kirje, joka sai taas maailmani mullistumaan. Nimittäin esitteitä extension programista (=vuoden pidentämisestä).
Lauantai-iltana leffaillan lomassa juteltiin juuri hostäidin kanssa pidentämisestä. Ja varovasti sanoin että jos en päätä pidentää niin koska haluavat päätöksensä ja sanoi että huhtikuun alkuun mennessä. Elikkäs lyhensi miettimisaikaani kahdella kuukaudella. Järjestön aikarajahan ois kesäkuussa. Lupauduin auttamaan uuden au pairin etsimisessä jos en päätä jäädä. Tuossa vaiheessa päässäni soi vain kun en päätä jäädä...
Sitten sain tämän kirjeen ja huvikseni ja uteliasuudessani sitä lueskelin kunnes löysin päästäni ajatuksen; jospa sittenkin! Mutta tällä hetkellä vaihtoehtona on joko jäädä 9 tai 12kk ja vaihtaa perhettä. Esittettä lueskellessani tuli hinku nähdä toisenlainen perhe ja toisenlainen amerikka.
Ajatuksissani alkoi vilisemään haaveita au paireilun jatkamisesta. Jatkaa elämää täällä ja kerätä lisää kokemuksia kerrottavaksi. Lisää itseluottamusta ja toki parantaa englantia edelleen. Tavallaan tuli olo etten ole valmis palaamaan kotiin. Vaikkakin tekee mieli opiskella niin sen himon ajattelin tyydyttää oikeasti opiskelmalla, mikäli pidennän vuottani.
Ja äiti hengitä; tää on vasta ajatus. Tämä on ajatus jota pitää ajatella ja pohtia ja puntaroida. Päätöksenä tämä on jopa vaikeampi kuin tänne lähtö. Varmasti soitan LCClleni ja juttelen hänen kanssaan mitä kannattaa tehdä ja jo muutaman sähköpostin asiasta vaihdoimme. Tämän hetken taktiikka olisi mahd pian aloittaa perheen etsiminen ja etsiä rauhassa ja kunnolla odottaen tunnetta TÄÄ SE ON! Stressiä perheestä en ottaisi ja mikäli uutta hyvää ei löytyisi niin tulisin elokuussa kotiin. LCCni mielestä on kuitenkin selvää että saan perheen alta aikayksikön..
Mutta katsellaan ja maistellaan ajatuksia!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistä. Näytä kaikki tekstit
maanantai 7. maaliskuuta 2011
tiistai 1. maaliskuuta 2011
Soup soup soup soup!
Uskon jälleen elämän voittamiseen! Nimittäin tämä päivä ei alkanut ajatuksella voihan vattu eikä työpäivän aikana ole kasvanut otsaan niin isoa pattia kun eilen. Eli uuteen nousuun niin sanotusti!
Päivän uutinen oli se että oon nykyään kävelevä c-vitamiinipommi! Nautin tuoreista marjoista, hedelmistä ja kasviksista jatkuvasti. Tänäänkin katosi kaksi omenaa, kolme appelsiiniä, mansikoita, mustikoita ja kaksi kiiwiä. Okei söin yhden keksinkin mutta pääasia oli joku muu :)
Nyt pian nappaan tietokoneen ja nuudelikeittokupin kainaloon ja marssin katsomaan elokuvaa. Tuon nuudelikeittokupin takia tunnen itseni hyvinkin amerikkalaiseksi! Lörövaatteet päälle, villikset jalkaan, rillit päähän ja hiukset nutturalle ja ilta on valmis! Peitto ja tyynyjä unohtamatta!
Hiphei!
PS. Lisäsin tähän loppuun muutaman kuvan Suomesta.
Päivän uutinen oli se että oon nykyään kävelevä c-vitamiinipommi! Nautin tuoreista marjoista, hedelmistä ja kasviksista jatkuvasti. Tänäänkin katosi kaksi omenaa, kolme appelsiiniä, mansikoita, mustikoita ja kaksi kiiwiä. Okei söin yhden keksinkin mutta pääasia oli joku muu :)
Nyt pian nappaan tietokoneen ja nuudelikeittokupin kainaloon ja marssin katsomaan elokuvaa. Tuon nuudelikeittokupin takia tunnen itseni hyvinkin amerikkalaiseksi! Lörövaatteet päälle, villikset jalkaan, rillit päähän ja hiukset nutturalle ja ilta on valmis! Peitto ja tyynyjä unohtamatta!
Hiphei!
tiiiiiän nää siipikuvat ei oo mun lemppareita, mutta nyt oli pakko ku ekaa kertaa kuu näky koko matkan! :)
TITI-NALLE!!
PS. Lisäsin tähän loppuun muutaman kuvan Suomesta.
tiistai 1. helmikuuta 2011
Would you please come little bit faster?
Nyt kirjotutututtaa ja jututututtaa eli pakko ottaa asiasta ilo irti! Vaikka kuinka päättäväisesti olin päättänyt että seuraan tekstiin tulee kuvia tästä lumimassasta niin eipä tuu! Johto ja kamera on eri kerroksessa kun minä = mission impossible. Plus tänään (+ huomenna) sataa sellaset 25 cm lunta lisää että senpä jälkeen lumikasat on vieläkin isommat. Miten mul on pieni kutkutus takaraivossa että keväällä saattaa olla pieniä kellaritulvia?
Eilen olin lumi-info-opus kun hostisää kiinnosti kuinka Suomessa selvitään lumesta. Esim mihin se lumi heitetään koska meiän pikkuisella kaupungilla ei ole enää vapaata maata mihin lumi pistää! Lisäksi se kyseli kuinka kauan siinä menee että se sulaa. Itsehän en Suomessa tollasiin asioihin kiinnitä huomiota; heebot laittaa lumen mihin laittaa ja se sulaa sitten kun sulaa. Sen tiiän että ku se sulaa ni on paljon hyi-loskaa.
Mutta tämän päivän ilouutinen on, että 27 päivää ni alkaa virallisesti KEVÄT! Helmikuu on viimeinen talvikuukausi eli maaliskuu tule jo! Pitkä ja kylmä ja luminen ja pimeä talvi on pian selätetty. Elokuussa tuntui että helmikuu tule ikinä ja nyt se on täällä! Huh.
Viime keskiviikkona siis tyttö oli koulussa huimat 1,5 tuntia ja ne puoltoista tuntia ovat olleet mun viimeset vapaatunnit. Torstaina ei kellään koulua. Perjantaina se on aina kotona. Maanantain tyttö köhi ja jäi kotiin (okei köhi pahasti! au pair muistutteli välillä hengittämään ettei tule paniikkia) ja tänään tyttö kotona ja koulu sulkee ovensa 10.55. Lumisade jatkuu huomiseen eli en edes unelmoi että huomenna olisi kellään koulua. Eli torstai, would you please come little bit faster? :) Okei tän päivän pelastaa aikataulun kohta 3.30pm dad should be home by this time! Mäpä olin kaukaa viisas ja hain eilen nipun leffoja joita voin tuijottaa lumen keskellä. Muutamasta päivästä oppineenä tänään kirjaston leffahyllyllä käy kato!
Loppuun aaww sniif söpöilyä. Koska täällähän voi mitä tahansa käydä koska tahansa eikä mikään ole ikinä varmaa niin olen päässäni pyöritellyt ajatusta, että kävi mitä tahansa en tule ikinä katumaan tänne lähtöä. Tiiän plaaplaa kielitaito, näkee maailmaa jne mutta ylitse muiden on maailman ihanin ystävä jonka täältä olen saanut! Kohtalo on jees, sydän!
Eilen olin lumi-info-opus kun hostisää kiinnosti kuinka Suomessa selvitään lumesta. Esim mihin se lumi heitetään koska meiän pikkuisella kaupungilla ei ole enää vapaata maata mihin lumi pistää! Lisäksi se kyseli kuinka kauan siinä menee että se sulaa. Itsehän en Suomessa tollasiin asioihin kiinnitä huomiota; heebot laittaa lumen mihin laittaa ja se sulaa sitten kun sulaa. Sen tiiän että ku se sulaa ni on paljon hyi-loskaa.
Mutta tämän päivän ilouutinen on, että 27 päivää ni alkaa virallisesti KEVÄT! Helmikuu on viimeinen talvikuukausi eli maaliskuu tule jo! Pitkä ja kylmä ja luminen ja pimeä talvi on pian selätetty. Elokuussa tuntui että helmikuu tule ikinä ja nyt se on täällä! Huh.
Viime keskiviikkona siis tyttö oli koulussa huimat 1,5 tuntia ja ne puoltoista tuntia ovat olleet mun viimeset vapaatunnit. Torstaina ei kellään koulua. Perjantaina se on aina kotona. Maanantain tyttö köhi ja jäi kotiin (okei köhi pahasti! au pair muistutteli välillä hengittämään ettei tule paniikkia) ja tänään tyttö kotona ja koulu sulkee ovensa 10.55. Lumisade jatkuu huomiseen eli en edes unelmoi että huomenna olisi kellään koulua. Eli torstai, would you please come little bit faster? :) Okei tän päivän pelastaa aikataulun kohta 3.30pm dad should be home by this time! Mäpä olin kaukaa viisas ja hain eilen nipun leffoja joita voin tuijottaa lumen keskellä. Muutamasta päivästä oppineenä tänään kirjaston leffahyllyllä käy kato!
Loppuun aaww sniif söpöilyä. Koska täällähän voi mitä tahansa käydä koska tahansa eikä mikään ole ikinä varmaa niin olen päässäni pyöritellyt ajatusta, että kävi mitä tahansa en tule ikinä katumaan tänne lähtöä. Tiiän plaaplaa kielitaito, näkee maailmaa jne mutta ylitse muiden on maailman ihanin ystävä jonka täältä olen saanut! Kohtalo on jees, sydän!
torstai 9. joulukuuta 2010
Näkemisiin !
Moi kaikki,
anteeksi! Teki mieli vain alottaa tollee. Uniikkia! HALLELUJA on torstai. Mikä tarkottaa sitä, että huomenna on pepeperjantai. Mikä tarkottaa sitä, että tuskainen viikko on loppupuolella. Mikä tarkoittaa sitä, että ylihuomenna on lauantain eli 2viikkoa Suomeen. Huisia! Mutta ei siitä aiheesta sen enempää nyt tässä postauksessa. Ehkä...
Jos alotetaan siitä että jälleen yksi "rajapyykki" on saavutettu. Nimittäin tänään tuli 4 kuukautta täyteen tällä puolella merta. Eli 8 kuukautta jäljellä. Jotenkin henkisesti tuntuu että paaljon vähemmän kun oon tottunut nyt vuosirytmiin siten että tammi-heinäkuu vain hujahtavat ohi ja loppuvuosi (että vihaan suomen yhdyssanoja ku en tiiä mitkä on yhdyssanoja ja mitkä ei!) "matelee". Nyt kun tämä 4 kk on jo tuntunut tuhatta ja sataa kaahaavalta junalta, jonka kyydistä välillä tekisi mieli hypätä pois ja katsellan hetken rauhallisesti elämää, niin miltähän kiitävä tammi-heinäkuu sitten tuntuu. Ja kaikkihan tietää että heinäkuun jälkeen on elokuu, josta ehdin viettää vain viikon täällä.
Kulunutta 4 kuukautta ei vaan osaa kuvailla. Se on täynnä ohi kiitäviä hetkiä, joista koostuu kokonaisuus, jonka haluaa säilyttää muistona mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman kirkkaana. "Elämän kauneudesta" sain eilen muistutuksen istuessani keinutuolissa tytön huoneessa vain joulukuusen valojen palaessa. Tyttö makasi viltin sisällä sylissäni ja hetki juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, kunnes lapsi nukahti minun nauttiessa tunnelmasta. Tullessani alas ja hostvanhemmat olivat tulleet jo kotiin ja kerroin että tunnin istuin ylhäällä keinutuolissa ja juteltiin tytön kanssa niin hostäiti ihan ihmeissään "Juttelitte?!" Kyllä kyllä :) käytiin läpi kuinka monta äitiä, isää, C:tä, D:tä, H:tä tai minua on maailmassa, ketä kutsutaan synttäreille, kuinka saan auttaa tyttöä lahjojen avaamisessa ja laskettiin joulukuusen valoja. Sitten painui silmät kiinni vaikka kuinka intettiin "I'm not tired!". Ehkä hienoin ilta koko 4 kuukauden aikana.
Iltapäivästä kyllä tyttö sai hirvittävän raivarin kun heitin sen huoneesta ulos. Mutta karu fakta; en jaksa sitä koko aikaa. Homman nimi oli että tein jo töitä ja hostisä tuli kotiin ja tiesin että 2h ja teen töitä taas eli halusin sen 2h itselleni. Noh tyttö sitten pamahti huoneeseeni ja kannoin sen oven taakse hetken inttämisen jälkeen. Sit huudon yli huikkasin vain alas hostisälle et se on vihanen mulle ku ei saa olla mun huoneessa nyt. Oltiin sitten jo illalla ihan kavereita taas!
Eilen myös tytön ollessa koulussa hetken mielijohteesta kurvasin kampaajan pihaan ja ilmotin "Cut off 20cm before I change my mind!" Eli nyt ollaan 20 cm lyhyemmillä hiuksilla! Mutta tykkään itse ihan sikana. Pitkät hiukset oli jo sen verran kauan koristaneet päätäni että päätin leikata. Ja kasvaahan ne takas! Tässä siis lopputulos;
Mutta nyt kuulemisiin ja Suomi; 2 viikon päästä näkemisiin!
PS. tällä hetkellä oloni on taas onnellisempi kuin hetkeen! :)
anteeksi! Teki mieli vain alottaa tollee. Uniikkia! HALLELUJA on torstai. Mikä tarkottaa sitä, että huomenna on pepeperjantai. Mikä tarkottaa sitä, että tuskainen viikko on loppupuolella. Mikä tarkoittaa sitä, että ylihuomenna on lauantain eli 2viikkoa Suomeen. Huisia! Mutta ei siitä aiheesta sen enempää nyt tässä postauksessa. Ehkä...
Jos alotetaan siitä että jälleen yksi "rajapyykki" on saavutettu. Nimittäin tänään tuli 4 kuukautta täyteen tällä puolella merta. Eli 8 kuukautta jäljellä. Jotenkin henkisesti tuntuu että paaljon vähemmän kun oon tottunut nyt vuosirytmiin siten että tammi-heinäkuu vain hujahtavat ohi ja loppuvuosi (että vihaan suomen yhdyssanoja ku en tiiä mitkä on yhdyssanoja ja mitkä ei!) "matelee". Nyt kun tämä 4 kk on jo tuntunut tuhatta ja sataa kaahaavalta junalta, jonka kyydistä välillä tekisi mieli hypätä pois ja katsellan hetken rauhallisesti elämää, niin miltähän kiitävä tammi-heinäkuu sitten tuntuu. Ja kaikkihan tietää että heinäkuun jälkeen on elokuu, josta ehdin viettää vain viikon täällä.
Kulunutta 4 kuukautta ei vaan osaa kuvailla. Se on täynnä ohi kiitäviä hetkiä, joista koostuu kokonaisuus, jonka haluaa säilyttää muistona mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman kirkkaana. "Elämän kauneudesta" sain eilen muistutuksen istuessani keinutuolissa tytön huoneessa vain joulukuusen valojen palaessa. Tyttö makasi viltin sisällä sylissäni ja hetki juteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, kunnes lapsi nukahti minun nauttiessa tunnelmasta. Tullessani alas ja hostvanhemmat olivat tulleet jo kotiin ja kerroin että tunnin istuin ylhäällä keinutuolissa ja juteltiin tytön kanssa niin hostäiti ihan ihmeissään "Juttelitte?!" Kyllä kyllä :) käytiin läpi kuinka monta äitiä, isää, C:tä, D:tä, H:tä tai minua on maailmassa, ketä kutsutaan synttäreille, kuinka saan auttaa tyttöä lahjojen avaamisessa ja laskettiin joulukuusen valoja. Sitten painui silmät kiinni vaikka kuinka intettiin "I'm not tired!". Ehkä hienoin ilta koko 4 kuukauden aikana.
Iltapäivästä kyllä tyttö sai hirvittävän raivarin kun heitin sen huoneesta ulos. Mutta karu fakta; en jaksa sitä koko aikaa. Homman nimi oli että tein jo töitä ja hostisä tuli kotiin ja tiesin että 2h ja teen töitä taas eli halusin sen 2h itselleni. Noh tyttö sitten pamahti huoneeseeni ja kannoin sen oven taakse hetken inttämisen jälkeen. Sit huudon yli huikkasin vain alas hostisälle et se on vihanen mulle ku ei saa olla mun huoneessa nyt. Oltiin sitten jo illalla ihan kavereita taas!
Eilen myös tytön ollessa koulussa hetken mielijohteesta kurvasin kampaajan pihaan ja ilmotin "Cut off 20cm before I change my mind!" Eli nyt ollaan 20 cm lyhyemmillä hiuksilla! Mutta tykkään itse ihan sikana. Pitkät hiukset oli jo sen verran kauan koristaneet päätäni että päätin leikata. Ja kasvaahan ne takas! Tässä siis lopputulos;
PS. tällä hetkellä oloni on taas onnellisempi kuin hetkeen! :)
lauantai 4. joulukuuta 2010
No ottaako päähän?
Herkkua nämä kaksi blogitonta päivää! Tiiättekö kuinka raastavaa on kiskoa itsestään tekstiä väkisin?! Okei se oli kamalaa. Mutta ahh takana päin!
Ensimmäinen juttu näiden päivien aikana on että sain tehtyä esseet valmiiksi! Plus että jälkimmäisestä tuli vielä sairaan hyvä. Varsinkin lopusta. Eli kirjotin 5 sivua itsestäni ja 5 sivua tein tutkielmaa aiheesta joka liittyi jollain tavoin USA:han. Päätin sitten tehdä Joulusta, tavallaan vertailua Suomen ja USAn joulujen välillä. Toivottavasti en kovin lytänny USAn joulua...
Lähetin siis esseet sähköpostille häiskälle kenelle ne piti lähettää ja ehkäpä 10 min lähetyksän jälkeen tulee automaattiviesti, että kiitos esseistäsi, todistuksesi lähetetään sinulle kolmen päivän sisällä ja mikäli on viikonloppu tulossa niin plaaplaaplaa. Eli kukaan ei PRKL tule lukemaan niitä mun esseistä missään vaiheessa! Sieltä se iloinen automaattiviesti pamahtaa jokaiselle joka on niska limassa raatanut esseiden eteen päiviä. Kiitos. Ottiko päähän? Ei sitten yhtään. Ottaako edelleen päähän? Ehei. (ens kerrallan kirjotain niille 10 sivun valitusesseet tästä automaattiviestistä, oottakaahan vain!)
Mitähän muuta. No eilen oli vanhimman pojan synttärit ja täytti pyöreitä vuosia eli 10! Jei. Hostäiti tuli aikasemmin kotiin töistä ja lähdettiin suklaafounduelle. Voin kertoa että oli taivaallisen hyvää. Dipata mansikoita lämpimään suklaaseen. Nomnomnomnom. Sitten viideltä iskettiin hostäitin kanssa takapuolet nojatuoleihin ja katsottiin kolme leffaa; High School Musical 3, Killers ja Date Night. Ekassa lapset oli vielä messissä ja sitten niitten mielenkiinto lopahti. Killers oli huippuhyvä (miten jotku näyttelijät tekee vaan niiiiiin hyvii leffoi! Ja nyt on kyseessä Kathrine Heigl) ja Date Night oli hyvä mutta loppua vähä sotki tytön kälätys (joka ei muuten oo enää ikinä hiljaa... hostäiti jaksaa ihmetellä sitä mutta I'm used to it) ja nuoremman pojan murtuneen käden lääkkeiden metsästys. Istuin siinä siis hyvän tovin katsellen leffoja ja syödän hyvää ruokaa. Niin ja hostisä totes ettei toi High School musical oo ehkä ihan sen lempileffa. Miks en ollu yllättyny?
Tänään; minä <3 joulukuusi. Arvatkaa loput!
PS. Killersis on Yksin kotona leffoista se Kevinin äiti ja muahahahahha kuinka vanha siitäki on tullu!
Peace and love
Ensimmäinen juttu näiden päivien aikana on että sain tehtyä esseet valmiiksi! Plus että jälkimmäisestä tuli vielä sairaan hyvä. Varsinkin lopusta. Eli kirjotin 5 sivua itsestäni ja 5 sivua tein tutkielmaa aiheesta joka liittyi jollain tavoin USA:han. Päätin sitten tehdä Joulusta, tavallaan vertailua Suomen ja USAn joulujen välillä. Toivottavasti en kovin lytänny USAn joulua...
Lähetin siis esseet sähköpostille häiskälle kenelle ne piti lähettää ja ehkäpä 10 min lähetyksän jälkeen tulee automaattiviesti, että kiitos esseistäsi, todistuksesi lähetetään sinulle kolmen päivän sisällä ja mikäli on viikonloppu tulossa niin plaaplaaplaa. Eli kukaan ei PRKL tule lukemaan niitä mun esseistä missään vaiheessa! Sieltä se iloinen automaattiviesti pamahtaa jokaiselle joka on niska limassa raatanut esseiden eteen päiviä. Kiitos. Ottiko päähän? Ei sitten yhtään. Ottaako edelleen päähän? Ehei. (ens kerrallan kirjotain niille 10 sivun valitusesseet tästä automaattiviestistä, oottakaahan vain!)
Mitähän muuta. No eilen oli vanhimman pojan synttärit ja täytti pyöreitä vuosia eli 10! Jei. Hostäiti tuli aikasemmin kotiin töistä ja lähdettiin suklaafounduelle. Voin kertoa että oli taivaallisen hyvää. Dipata mansikoita lämpimään suklaaseen. Nomnomnomnom. Sitten viideltä iskettiin hostäitin kanssa takapuolet nojatuoleihin ja katsottiin kolme leffaa; High School Musical 3, Killers ja Date Night. Ekassa lapset oli vielä messissä ja sitten niitten mielenkiinto lopahti. Killers oli huippuhyvä (miten jotku näyttelijät tekee vaan niiiiiin hyvii leffoi! Ja nyt on kyseessä Kathrine Heigl) ja Date Night oli hyvä mutta loppua vähä sotki tytön kälätys (joka ei muuten oo enää ikinä hiljaa... hostäiti jaksaa ihmetellä sitä mutta I'm used to it) ja nuoremman pojan murtuneen käden lääkkeiden metsästys. Istuin siinä siis hyvän tovin katsellen leffoja ja syödän hyvää ruokaa. Niin ja hostisä totes ettei toi High School musical oo ehkä ihan sen lempileffa. Miks en ollu yllättyny?
Tänään; minä <3 joulukuusi. Arvatkaa loput!
PS. Killersis on Yksin kotona leffoista se Kevinin äiti ja muahahahahha kuinka vanha siitäki on tullu!
Peace and love
tiistai 19. lokakuuta 2010
2010
Jos kelataan vuotta 2010 taaksepäin aina tammikuulle asti niin voidaan todeta että elämäni suunnitelmat tämän vuoden aikana ovat vaihtuneen tuhottoman monta kertaa. "Lähdetkö sinäkin USAhan opiskelemaan kun veljesikin on?" "No en taatusti lähde! Opiskelen kätilöksi ihan Suomessa."
Tätä vastausta toistin monta kertaa ja tammikuussa '10 kaivoin pääsykoekirjat esiin ja aloitin kuusi kuukautta kestävän urakan. Tämä urakka keskeytyi kuitenkin jo helmikuun alussa kun pääsin ala-asteelle töihin koulunkäyntiavustajaksi. Rakastuin työhön ensisilmäyksellä ja päätin kouluttautua koulunkäyntiavustajaksi. Opiskeluun kuluisi yksi vuosi ja olisin valmis! Työpäivien kertyessä ajatus ala-asteen opettajasta nousi päällimäiseksi eli; ensiksi opiskelisin avustajaksi ja sitten vuoden päästä hakisin yliopistoon opettajaksi opiskelemaan.
Noh hain kahteen eri kouluun ja jäin odottelemaan lappulippusia hakupäivistä. Ja nehän tulikin mutta kuukauden liian myöhään. Tuossa välissä olin ehtinyt ilmottautua au pairiksi ja käydä haastattelussa ja täyttää hakupaperit. Äidin selän takana skippasin hakupäivät ja sata lasissa keskityin au pair-projektiin. Silläkin uhalla etten perhettä löytäisi ja jäisin tyhjän päälle kotiin.
Perhe löytyi ja lähtö tuli ja elämä täällä rullaa. Seuraavana päässä onkin että mitä tämän jälkeen? Pidän au pair-vuotta once in a lifetime asiana. Ekana vuonna kaikki on uutta ja jännää. Tokassa vuodessa käyt läpi saman. Ellet vaihda perhettä. Itse en pidä todennäköisenä toista vuotta au pairina. (Ens viikolla kuitenki hehkutan et haluun olla tääl aina). Noei tuskin.
Ennen kun vuosi vaihtuu niin en varmoja valintoja uskalla tehdä. Tänä vuonna kun on tuulet puhaltanut niin kovaa ettei mitkään suunnitelmat pidä. Mutta kerrankos sitä nuori ollaan? Tässä vaiheessa kuuluukin pohtia minkä oven avaa, mutta on kuitenkin muistettava että kun ovi takana sulkeutuu niin edessä aukeaa aina uusi :)
Tätä vastausta toistin monta kertaa ja tammikuussa '10 kaivoin pääsykoekirjat esiin ja aloitin kuusi kuukautta kestävän urakan. Tämä urakka keskeytyi kuitenkin jo helmikuun alussa kun pääsin ala-asteelle töihin koulunkäyntiavustajaksi. Rakastuin työhön ensisilmäyksellä ja päätin kouluttautua koulunkäyntiavustajaksi. Opiskeluun kuluisi yksi vuosi ja olisin valmis! Työpäivien kertyessä ajatus ala-asteen opettajasta nousi päällimäiseksi eli; ensiksi opiskelisin avustajaksi ja sitten vuoden päästä hakisin yliopistoon opettajaksi opiskelemaan.
Noh hain kahteen eri kouluun ja jäin odottelemaan lappulippusia hakupäivistä. Ja nehän tulikin mutta kuukauden liian myöhään. Tuossa välissä olin ehtinyt ilmottautua au pairiksi ja käydä haastattelussa ja täyttää hakupaperit. Äidin selän takana skippasin hakupäivät ja sata lasissa keskityin au pair-projektiin. Silläkin uhalla etten perhettä löytäisi ja jäisin tyhjän päälle kotiin.
Perhe löytyi ja lähtö tuli ja elämä täällä rullaa. Seuraavana päässä onkin että mitä tämän jälkeen? Pidän au pair-vuotta once in a lifetime asiana. Ekana vuonna kaikki on uutta ja jännää. Tokassa vuodessa käyt läpi saman. Ellet vaihda perhettä. Itse en pidä todennäköisenä toista vuotta au pairina. (Ens viikolla kuitenki hehkutan et haluun olla tääl aina). Noei tuskin.
Ennen kun vuosi vaihtuu niin en varmoja valintoja uskalla tehdä. Tänä vuonna kun on tuulet puhaltanut niin kovaa ettei mitkään suunnitelmat pidä. Mutta kerrankos sitä nuori ollaan? Tässä vaiheessa kuuluukin pohtia minkä oven avaa, mutta on kuitenkin muistettava että kun ovi takana sulkeutuu niin edessä aukeaa aina uusi :)
maanantai 13. syyskuuta 2010
Keep smiling
Scavenger Hunter oli AIVAN MAHTAVA! :) Oli niiiin hauskaa. Ryhmässäni oli kaksi tanskalaista ja Suomi K! Monen monta LCC-ryhmää tapasi siis Public Libarylla. (Kirjasto, jossa Carrien piti mennä naimisiin (; ) Siellä pienen tohinan jälkeen jokainen 4 hengen ryhmä sai tehtävävihon. Jokaisesta keräämästä tavarasta sai pisteen ja oikeasta vastauksesta pisteen. Piti kerätä esim:
- Tyhjä vesipullo
- Tyhjä limutölkki
- Empire State Buildingin lipunmyyjän nimikirjoitus
- Kiinalaisen ravintolan menu
- Kiinalainen juomasateevarjo
- USA postimerkki (postit on sunnuntaisin kiinni mut saatiin se silti)
- Syömäpuikot
- Kuminauha
- New York Timesin etusivu
- Jotain missä lukee I <3 NY
- Jotain missä on omena
- Kuva, jossa on Empire State Building
- Käytetty teatterilippu (SAATIIN SEKIN)
- Vieraan maan kolikko
- Starbucks kuppi
- Kortti hotellista
- Kuitti hotellista
- Metrokortti
- Käytetty junalippu
- Lentokoneen boardingpass
Kaikkea muutakin oli. Yhteensä näitä juttuja oli kaksi ja puoli sivua. Lisäksi oli kysymyksiä NYCistä toiset kaksi ja puoli sivua. Törkättiin kysymykset poliisin käteen ja täytteli niitä parhaansa mukaan. Sen jälkeen soittoa veljelle ja lisää vastauksia.
12.30 oli sovittu aika näkemiselle Madison Square parkissa ja 12.30 seisoimme edelleen Time Squarella. Äkkiä taksiin ja loppumatka juostiin kun Amazing Racessa. Ryhmäkuvien jälkeen oli aika ilmoittaa voittajat. Ja TADAA ryhmä numero 100 oli sijalla 3! Hyvä me. Palkinnoksi saatiin ruhtinaalliset 10 dollarin arvoiset lahjakortit forever 21. Vaikka kauppaa inhoan niin kortti on kyllä HIENO. Jää varmaan käyttämättä mutta tallessa sen pidän.
Seuraavaksi kertomisen arvoinen juttu on mun uusi paraskaveri (ja ei se ei ole GPS) Sony Reader. Kyseessä on siis laite johon saa ladattua kirjoja ja sen jälkeen niitä voi lukea tuosta vempeleestä. Mahtava laite. Ensiksi hostit meinasivat antaa minulle heidän ylimääräisen, kunnes selvisi että se onki luvattu kaverille jo. No sitten marssin Targettiin ja ostin itselleni. Autossa tajusin, että olin saanut touch editionin kun tarkoitus oli ostaa pocket edition. Noh aattelin että eipä se menoa haittaa mutta kotona kun sitä yritin lukea niin näin vain oman naamani heijastuksen. Eli eilen sitten marssin takaisin Targettiin ja vaihdoin itselleni oikean mallin :) Se on sopivan pieni, jotta mahtuu laukkuun ja saan kuljetettua monta kirjaa samalla kertaa. Ihana laite!
Tänään tyttö menee esikouluunsa ja on siellä täydet neljä tuntia. Mikä tarkoittaa au pair-kielellä: NELJÄ TUNTIA VAPAATA! Tänään on tarkoitus mennä ilmoittautumaan YMCAlle jäseneksi, käydä postissa vähä kyselemässä ja yleistavara kaupassa ihmettelemässä. Eilen laitoin skypen välityksellä tilaukseen Helsingistä luistimet. Täällä on lähellä jokun jäähalli missä on yleisöluistelua. JAU! Tytöstä tehään uus Laura Lepistö.
Tänään kanssa täytän opiskelulappuja ja yritän saada hostisältä shekin, jotta saan lähetettyä sen vaikkapa huomenna! Sitten olisi 3 credittiä jo puolessa välissä. Ja joulukuun alussa ehkäpä toiset puolet!
Koin perjantaina PAHAN vaatekriisin ja huone on myös sen näköinen. Äitii? Huominen 4 tuntinen kuluu liinavaatteita pestessä sekä huoneen siivoamisessa. Ehkäpä keskiviikkona tavarat ja elämä ois järjestyksessä edes sen verran että pääsisin salille! Hope so.
Syksy tänne tuli ihan pamahtaen! Pitkiä housuja ja syksykenkiä vaan käyttöön. Okei ei pidä valittaa. On täällä sentään vielä 18° astetta aamuisin ja päivällä saattaa mennä yli 20°! Mutta silti... syksy -.- Kesä on bättre! Tuli muuten eilen NYCin katuja tallatessa fiilis että hittolainen! Oon täällä oikeasti vuoden. Pääsen vuoden ajan kiertelemään näitä katuja ja koluamaan NYCin eri kulmia. Tuli aika mahtava fiilis!
Kotiin kun eilen pääsin niin hostäiti ilmoitti et kun hänellä oli tylsä päivä niin päätti koko päivän kokata mun lempiruokia! Nyt sitten jääkaappi pursuaa Janiikan ruokia eikä hostäitin tarvitse huolehtia saanko ruokaa. Ja nam sieltä löytyy kaikkia parhaita.
Nappaan teille kuvan tästä mun uudesta kaverista joku pv ja laitan sen teille näytille! I promise.
PS. Voin virallistaa päätöksen. Tänne minä kuulun. Tajuu ken tajuu.
- Tyhjä vesipullo
- Tyhjä limutölkki
- Empire State Buildingin lipunmyyjän nimikirjoitus
- Kiinalaisen ravintolan menu
- Kiinalainen juomasateevarjo
- USA postimerkki (postit on sunnuntaisin kiinni mut saatiin se silti)
- Syömäpuikot
- Kuminauha
- New York Timesin etusivu
- Jotain missä lukee I <3 NY
- Jotain missä on omena
- Kuva, jossa on Empire State Building
- Käytetty teatterilippu (SAATIIN SEKIN)
- Vieraan maan kolikko
- Starbucks kuppi
- Kortti hotellista
- Kuitti hotellista
- Metrokortti
- Käytetty junalippu
- Lentokoneen boardingpass
Kaikkea muutakin oli. Yhteensä näitä juttuja oli kaksi ja puoli sivua. Lisäksi oli kysymyksiä NYCistä toiset kaksi ja puoli sivua. Törkättiin kysymykset poliisin käteen ja täytteli niitä parhaansa mukaan. Sen jälkeen soittoa veljelle ja lisää vastauksia.
12.30 oli sovittu aika näkemiselle Madison Square parkissa ja 12.30 seisoimme edelleen Time Squarella. Äkkiä taksiin ja loppumatka juostiin kun Amazing Racessa. Ryhmäkuvien jälkeen oli aika ilmoittaa voittajat. Ja TADAA ryhmä numero 100 oli sijalla 3! Hyvä me. Palkinnoksi saatiin ruhtinaalliset 10 dollarin arvoiset lahjakortit forever 21. Vaikka kauppaa inhoan niin kortti on kyllä HIENO. Jää varmaan käyttämättä mutta tallessa sen pidän.
Seuraavaksi kertomisen arvoinen juttu on mun uusi paraskaveri (ja ei se ei ole GPS) Sony Reader. Kyseessä on siis laite johon saa ladattua kirjoja ja sen jälkeen niitä voi lukea tuosta vempeleestä. Mahtava laite. Ensiksi hostit meinasivat antaa minulle heidän ylimääräisen, kunnes selvisi että se onki luvattu kaverille jo. No sitten marssin Targettiin ja ostin itselleni. Autossa tajusin, että olin saanut touch editionin kun tarkoitus oli ostaa pocket edition. Noh aattelin että eipä se menoa haittaa mutta kotona kun sitä yritin lukea niin näin vain oman naamani heijastuksen. Eli eilen sitten marssin takaisin Targettiin ja vaihdoin itselleni oikean mallin :) Se on sopivan pieni, jotta mahtuu laukkuun ja saan kuljetettua monta kirjaa samalla kertaa. Ihana laite!
Tänään tyttö menee esikouluunsa ja on siellä täydet neljä tuntia. Mikä tarkoittaa au pair-kielellä: NELJÄ TUNTIA VAPAATA! Tänään on tarkoitus mennä ilmoittautumaan YMCAlle jäseneksi, käydä postissa vähä kyselemässä ja yleistavara kaupassa ihmettelemässä. Eilen laitoin skypen välityksellä tilaukseen Helsingistä luistimet. Täällä on lähellä jokun jäähalli missä on yleisöluistelua. JAU! Tytöstä tehään uus Laura Lepistö.
Tänään kanssa täytän opiskelulappuja ja yritän saada hostisältä shekin, jotta saan lähetettyä sen vaikkapa huomenna! Sitten olisi 3 credittiä jo puolessa välissä. Ja joulukuun alussa ehkäpä toiset puolet!
Koin perjantaina PAHAN vaatekriisin ja huone on myös sen näköinen. Äitii? Huominen 4 tuntinen kuluu liinavaatteita pestessä sekä huoneen siivoamisessa. Ehkäpä keskiviikkona tavarat ja elämä ois järjestyksessä edes sen verran että pääsisin salille! Hope so.
Syksy tänne tuli ihan pamahtaen! Pitkiä housuja ja syksykenkiä vaan käyttöön. Okei ei pidä valittaa. On täällä sentään vielä 18° astetta aamuisin ja päivällä saattaa mennä yli 20°! Mutta silti... syksy -.- Kesä on bättre! Tuli muuten eilen NYCin katuja tallatessa fiilis että hittolainen! Oon täällä oikeasti vuoden. Pääsen vuoden ajan kiertelemään näitä katuja ja koluamaan NYCin eri kulmia. Tuli aika mahtava fiilis!
Kotiin kun eilen pääsin niin hostäiti ilmoitti et kun hänellä oli tylsä päivä niin päätti koko päivän kokata mun lempiruokia! Nyt sitten jääkaappi pursuaa Janiikan ruokia eikä hostäitin tarvitse huolehtia saanko ruokaa. Ja nam sieltä löytyy kaikkia parhaita.
Nappaan teille kuvan tästä mun uudesta kaverista joku pv ja laitan sen teille näytille! I promise.
PS. Voin virallistaa päätöksen. Tänne minä kuulun. Tajuu ken tajuu.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
12 days
Jotenkaan nyt ei oo ollu bloggaus-fiilistä vähään aikaan. En tiedä yritänkö välttää ajatusta lähdöstä enkä sen takia halua kirjoitella fiiliksistä. Nyt nappasin itseäni niskasta kiinni :)
12 päivää lähtöön. Kymppi lähestyy kovaa vauhtia.
Lennot sain joku päivä ja lennellään T:n kanssa samoilla. :) Onneksi! T tulee jo su-iltana tänne ettei tarvi hotelliin mennä yöksi. Tässä majatalossa tarjoillaan aamupala jo neljältä (; turhan pitkiä yöunia ei ole siis tiedossa. Lennetään Munichenin kautta ja siellä on aikaa noin 3 h hengailla ennen JFK:lle suuntaavaa Lufthansan konetta. Hui jännittää.
Jotenkin olen onnistunut työntämään lähdön ajatuksistani nyt totaallisesti syrjään. Tai no totaallisesti ja totaallisesti. On niin paljon tekemistä ettei sitä edes ehdi ajattelemaan. Fiilikset jotenki tasoittuu tässä mitä lähemmäs lähtöä tullaan. Ei tulee paniikkia tai jännitystä. Tavallaan odotan vain sitä päivää että pakkaan ja lähden. Sitä ennen elän normaalisti.
Aika hurjalta tuntuu kyllä. Lähden vuodeksi pois ja tulen vasta syksyllä 2011 takaisin. Onneksi olen tervetullut samalle ala-asteelle töihin kun tulen takaisin. Ihan tyhjän päällä ei seistä.
Suklaat, purkat ja salmiakit pitää ensi viikolla ostaa. Pitää varmaan muutenkin käydä vähä kiertelemässä Helsinkiä ja pohtia, että mitä puuttuu. Laukut tossa kiltisti oottavat sunnuntaita. Se tulee olemaan yks iso sähläyspäivä. S tulee seuraksi pakkaamaan. Pitäis käydä B:tä vielä moikkaamassa ja pusuttelemassa. Itkuhan siinä tulee. Ja sitten T tulee jossain vaiheessa.
Jotenki kaikki tuntuu niin sekavalta vielä, että odotan sunnuntaihin ja kerään ajatukset sitten vasta kasaan! =)
12 päivää lähtöön. Kymppi lähestyy kovaa vauhtia.
Lennot sain joku päivä ja lennellään T:n kanssa samoilla. :) Onneksi! T tulee jo su-iltana tänne ettei tarvi hotelliin mennä yöksi. Tässä majatalossa tarjoillaan aamupala jo neljältä (; turhan pitkiä yöunia ei ole siis tiedossa. Lennetään Munichenin kautta ja siellä on aikaa noin 3 h hengailla ennen JFK:lle suuntaavaa Lufthansan konetta. Hui jännittää.
Jotenkin olen onnistunut työntämään lähdön ajatuksistani nyt totaallisesti syrjään. Tai no totaallisesti ja totaallisesti. On niin paljon tekemistä ettei sitä edes ehdi ajattelemaan. Fiilikset jotenki tasoittuu tässä mitä lähemmäs lähtöä tullaan. Ei tulee paniikkia tai jännitystä. Tavallaan odotan vain sitä päivää että pakkaan ja lähden. Sitä ennen elän normaalisti.
Aika hurjalta tuntuu kyllä. Lähden vuodeksi pois ja tulen vasta syksyllä 2011 takaisin. Onneksi olen tervetullut samalle ala-asteelle töihin kun tulen takaisin. Ihan tyhjän päällä ei seistä.
Suklaat, purkat ja salmiakit pitää ensi viikolla ostaa. Pitää varmaan muutenkin käydä vähä kiertelemässä Helsinkiä ja pohtia, että mitä puuttuu. Laukut tossa kiltisti oottavat sunnuntaita. Se tulee olemaan yks iso sähläyspäivä. S tulee seuraksi pakkaamaan. Pitäis käydä B:tä vielä moikkaamassa ja pusuttelemassa. Itkuhan siinä tulee. Ja sitten T tulee jossain vaiheessa.
Jotenki kaikki tuntuu niin sekavalta vielä, että odotan sunnuntaihin ja kerään ajatukset sitten vasta kasaan! =)
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Done, done and done!
Joo tiiän päivitän usein, mutta nää tekstit onki itseäni varten. :) Ja jotenkin tuntuu, että päivittäin nyt tapahtuu jotain josta on pakko päästä kertomaan. Ja yleisesti ajatusten kirjoittaminen helpottaa :) joten lue tai jätä lukematta! Muahah.
Tänää käytiin laittaa kämppä vuokrauskuntoon! Välittäjä siellä nyt kävi myös ja nyt olen sen homman luovuttanut iskälle. Välittäjä kehui hyväksi asunnoksi :) ainoa huoli on se parveke- ja julkisivuremontti. Olohuoneen ikkuna on vuorattu näteillä muoveilla. Toki sävyissä punainen ja vihreä :D Makuuhuone ja keittiö onneksi pysyvät auki sen 2 kk kun parveketta laitetaan kuntoon. Sitten on julkisivun vuoro. Mutta fiksu tälläinen vuorosysteemi.
Kun sieltä kämpiltä kotiin pääsin niin oli tuo viisumipaketti tullu! Ja oli muuten nimet oikein ;) Nyt on kaikki paperit ja passit ja kuvat kasattu yhteen niin sen vain nappaan haastatteluun mukaan. Alkaa mielenrauha taas palautumaan kun asiat etenevät. Paketti sisälsi kaikkea muutakin! Eniten otti mahanpohjasta kun matkalaukku lippuset kaivoin kuoren pohjalta. Jaiks! Nää sitten kiinni ja menoksi. Siis 48 päivän jälkeen.
Tänään sain selvitettyä palkankin! Oli sekoittanut minut johonkin vakituiseen, joka on nyt sitten saanut minun palkkani ja mä sen vakituisen tuntivähennykset. Reilupeli ja sillee. Onneksi täti sentään vastasi ensimmäisellä kerralla ja oli hyvin avulias. Nauroinkin mun palkkasummalle :D mutta kukapa ei jos tuntipalkaksi jää se 0,40€!
Migreenilääkärikin tuli varattua. Hyvä minä! Jotenkin kaikki kasautuu siihen 19.7 alkavalle viikolle, mutta mielummin sille kuin viimeiselle! Viimeiset viikot ehdin pyhittää kavereille :)
Myös rokotukset sain katottua. Suunnitelmissa oli tänää käydä hakemassa lääkärin allekirjoitus ja leima, mutta jumituinki syömään ja siirtyi huomiselle. Hyvä tekosyy siirtää huomiselle. Tiedän. Rokotukset on nyt siis siinä. Toivottavsti kelpaavat. Ei tätäkään turhan helpoksi tehty, mutta selvisin. Huh.
Seuraavaksi on vuorossa kummitytön kanssa jutustelua. LIKE. Että onkin ollu sitä typyä jo ikävä :) kuinka selviänkään edes puoli vuotta ilman :( skypenvideopuhelut kehiin ja kuvia lähetellen.
Nyt on sitten tämän viikon töistä jäljellä lentorahdin selvittäminen. Soitankin varmaan kolmeen paikkaan ja halvimman otan ;) simple. Myös työlistaani lisäsin vihkosten tehtävien tekoa ja kirjeen kirjoittamisen itselleni.
Kirje sisältää syitä miksi lähdin, kuinka selviän vaikeista ajoista ja muuta tämän kaltaista. Kun sitten paha mieli, huono olo tai ikävä yllättää niin on mustaa valkoisella todistamassa, että tie käypi ylöspäin :) Tämän ja tämän takia lähdin. Näin ja näin saan oloani helpotettua.
Sitten voisin jossain vaiheessa alkaa rauhottua juhannuksen viettoon! :) vielä ku S palaa malkaltaan niin partyt voivatkin alkaa!
Tänää käytiin laittaa kämppä vuokrauskuntoon! Välittäjä siellä nyt kävi myös ja nyt olen sen homman luovuttanut iskälle. Välittäjä kehui hyväksi asunnoksi :) ainoa huoli on se parveke- ja julkisivuremontti. Olohuoneen ikkuna on vuorattu näteillä muoveilla. Toki sävyissä punainen ja vihreä :D Makuuhuone ja keittiö onneksi pysyvät auki sen 2 kk kun parveketta laitetaan kuntoon. Sitten on julkisivun vuoro. Mutta fiksu tälläinen vuorosysteemi.
Kun sieltä kämpiltä kotiin pääsin niin oli tuo viisumipaketti tullu! Ja oli muuten nimet oikein ;) Nyt on kaikki paperit ja passit ja kuvat kasattu yhteen niin sen vain nappaan haastatteluun mukaan. Alkaa mielenrauha taas palautumaan kun asiat etenevät. Paketti sisälsi kaikkea muutakin! Eniten otti mahanpohjasta kun matkalaukku lippuset kaivoin kuoren pohjalta. Jaiks! Nää sitten kiinni ja menoksi. Siis 48 päivän jälkeen.
Tänään sain selvitettyä palkankin! Oli sekoittanut minut johonkin vakituiseen, joka on nyt sitten saanut minun palkkani ja mä sen vakituisen tuntivähennykset. Reilupeli ja sillee. Onneksi täti sentään vastasi ensimmäisellä kerralla ja oli hyvin avulias. Nauroinkin mun palkkasummalle :D mutta kukapa ei jos tuntipalkaksi jää se 0,40€!
Migreenilääkärikin tuli varattua. Hyvä minä! Jotenkin kaikki kasautuu siihen 19.7 alkavalle viikolle, mutta mielummin sille kuin viimeiselle! Viimeiset viikot ehdin pyhittää kavereille :)
Myös rokotukset sain katottua. Suunnitelmissa oli tänää käydä hakemassa lääkärin allekirjoitus ja leima, mutta jumituinki syömään ja siirtyi huomiselle. Hyvä tekosyy siirtää huomiselle. Tiedän. Rokotukset on nyt siis siinä. Toivottavsti kelpaavat. Ei tätäkään turhan helpoksi tehty, mutta selvisin. Huh.
Seuraavaksi on vuorossa kummitytön kanssa jutustelua. LIKE. Että onkin ollu sitä typyä jo ikävä :) kuinka selviänkään edes puoli vuotta ilman :( skypenvideopuhelut kehiin ja kuvia lähetellen.
Nyt on sitten tämän viikon töistä jäljellä lentorahdin selvittäminen. Soitankin varmaan kolmeen paikkaan ja halvimman otan ;) simple. Myös työlistaani lisäsin vihkosten tehtävien tekoa ja kirjeen kirjoittamisen itselleni.
Kirje sisältää syitä miksi lähdin, kuinka selviän vaikeista ajoista ja muuta tämän kaltaista. Kun sitten paha mieli, huono olo tai ikävä yllättää niin on mustaa valkoisella todistamassa, että tie käypi ylöspäin :) Tämän ja tämän takia lähdin. Näin ja näin saan oloani helpotettua.
Sitten voisin jossain vaiheessa alkaa rauhottua juhannuksen viettoon! :) vielä ku S palaa malkaltaan niin partyt voivatkin alkaa!
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Minä, sinä ja Äiti
Kotona! Jei! Paitsi aurinko ja se lämpö katos tossa johonki?
Oli kyllä kiva ja rentouttava viikko =) Ja hotelli oli aiiiiiivan ihana. Siitä voisi kertoa vaikka kuinka kauan, mutta enpä taida nyt jaksaa. Paitsi että se oli aiiivan ihana! Nojoo. Vikana iltana oltiin syömässä pihviravintolassa ja yhtäkkiä tarjoilija iski mun päähän cowboy hatun :D onneks seurueen muutkin jäsenet sai! Kukaan muu pöytä kyllä ei saanu. Sitte illan päätteeksi saimme palaute lapun täytettäväksi hotellista ja kehuin sen kyllä maasta taivaisiin! Ja lämmintä riitti. Parina päivänä kivuttiin yli 40°. Oisiki keskiviikon 45° ollu viikon paras saavutus. Siinä ei kauaa auringossa makoiltu tai olo oli kun grillatulla pihvillä.
Haluisin jo nyt uudestaan sinne.
CC:n toimitusajat niin sanotusti kusee. Sanoivat perheen varmistuttua, että hieman päälle viikko niin tulee viisumipaperit postissa. No liki 2 vk menny ja hiljasta on. Ei tässä muuten kiire ole paitsi, että viisumihaastatteluajat alkavat olla finaalissa. Enpä sen takia lähtöä haluaisi myöhästyttää. Noh maanantaina lähtee tiukaa tekstiä CC:lle sähköpostin muodossa.
Jotenkin aluksi suhtauduin kaikkeen "noh Turkin jälkeen" No nyt ollaan kohdassa Turkin jälkeen ja ahdistusta pukkaa. Aikaa on huomenna tasan 50 pv ja ensi viikolla on luvassa:
- rokotusten tsekkaus
- lääkärin leiman ja nimmarin perässä juoksemista
- viisumipapereiden perään huutelua
- toivottavasti viisumipapereiden kanssa puuhastelua
- lentorahtien selvittelyä
- palkan perässä juoksemista
Tuon kaiken jos saan tehtyä ennen juhannusta niin plussan puolella ollaan selvästi! Sitten heinäkuulle jää pelkästään tuliaiset. Ja tietty viisumihaastattelu, mutta se on nyt pienin asia viisumiasioista. Ensiksi jos saisi ne paperit!
Lentokoneessa tänään tuli hui-olo ensimmäisen kerran. Tai toisen tai jotain sinne päin. Vuoden olen poissa Suomesta. Poissa perheen ja sukulaisten luota. En pääse yhtiin rippijuhliin enkä ylioppilasjuhliin ja ja ja. Mutta panikointi kuuluu asiaan. Pian lennän yksin Atlantin yli ja elän USA:ssa vuoden. Aloitan siellä uuden elämän, josta minut taas vuoden päästä revitään pois. Mitä järkeä? Vissiin paljonkin kun siihen olen ryhtynyt.
Näiden kysymysten lisäksi päässä alkoi pyöriä ajatuksia, mitä jos olenkin "huono"? mitä jos perhe ei tykkääkkään minusta? Haluan olla hyvä ja elää unohtumattoman vuoden ihanien ihmisten kanssa. Sen kyllä tulen saamaan.
"Kun annat paljon, sinulle annetaan paljon" Näillä mennään!
Onneksi on paras äiti, joka kärsivällisesti jaksaa kuunnella ja auttaa minua. Mitä tekisinkään ilman sinua, äiti? :)
Oli kyllä kiva ja rentouttava viikko =) Ja hotelli oli aiiiiiivan ihana. Siitä voisi kertoa vaikka kuinka kauan, mutta enpä taida nyt jaksaa. Paitsi että se oli aiiivan ihana! Nojoo. Vikana iltana oltiin syömässä pihviravintolassa ja yhtäkkiä tarjoilija iski mun päähän cowboy hatun :D onneks seurueen muutkin jäsenet sai! Kukaan muu pöytä kyllä ei saanu. Sitte illan päätteeksi saimme palaute lapun täytettäväksi hotellista ja kehuin sen kyllä maasta taivaisiin! Ja lämmintä riitti. Parina päivänä kivuttiin yli 40°. Oisiki keskiviikon 45° ollu viikon paras saavutus. Siinä ei kauaa auringossa makoiltu tai olo oli kun grillatulla pihvillä.
Haluisin jo nyt uudestaan sinne.
CC:n toimitusajat niin sanotusti kusee. Sanoivat perheen varmistuttua, että hieman päälle viikko niin tulee viisumipaperit postissa. No liki 2 vk menny ja hiljasta on. Ei tässä muuten kiire ole paitsi, että viisumihaastatteluajat alkavat olla finaalissa. Enpä sen takia lähtöä haluaisi myöhästyttää. Noh maanantaina lähtee tiukaa tekstiä CC:lle sähköpostin muodossa.
Jotenkin aluksi suhtauduin kaikkeen "noh Turkin jälkeen" No nyt ollaan kohdassa Turkin jälkeen ja ahdistusta pukkaa. Aikaa on huomenna tasan 50 pv ja ensi viikolla on luvassa:
- rokotusten tsekkaus
- lääkärin leiman ja nimmarin perässä juoksemista
- viisumipapereiden perään huutelua
- toivottavasti viisumipapereiden kanssa puuhastelua
- lentorahtien selvittelyä
- palkan perässä juoksemista
Tuon kaiken jos saan tehtyä ennen juhannusta niin plussan puolella ollaan selvästi! Sitten heinäkuulle jää pelkästään tuliaiset. Ja tietty viisumihaastattelu, mutta se on nyt pienin asia viisumiasioista. Ensiksi jos saisi ne paperit!
Lentokoneessa tänään tuli hui-olo ensimmäisen kerran. Tai toisen tai jotain sinne päin. Vuoden olen poissa Suomesta. Poissa perheen ja sukulaisten luota. En pääse yhtiin rippijuhliin enkä ylioppilasjuhliin ja ja ja. Mutta panikointi kuuluu asiaan. Pian lennän yksin Atlantin yli ja elän USA:ssa vuoden. Aloitan siellä uuden elämän, josta minut taas vuoden päästä revitään pois. Mitä järkeä? Vissiin paljonkin kun siihen olen ryhtynyt.
Näiden kysymysten lisäksi päässä alkoi pyöriä ajatuksia, mitä jos olenkin "huono"? mitä jos perhe ei tykkääkkään minusta? Haluan olla hyvä ja elää unohtumattoman vuoden ihanien ihmisten kanssa. Sen kyllä tulen saamaan.
"Kun annat paljon, sinulle annetaan paljon" Näillä mennään!
Onneksi on paras äiti, joka kärsivällisesti jaksaa kuunnella ja auttaa minua. Mitä tekisinkään ilman sinua, äiti? :)
perjantai 11. kesäkuuta 2010
59!
60 rikki! Ja ku Turkista kotiuduin niin melkee jo 50 rikki myös. Hurrjaa. Ei voi muuta todeta kun; kohtahan mä jo lähen!
Innostuin tänään leikkimään tällä blogilla :D ulkoasu vaihtui moneen otteeseen enkä vieläkään takaa, että tämä pysyy kauaa! Tylsää kun on vain istua kotona. Kyllä mä jotain kunnollistakin sain aikaan. Kävin stockalta ostamassa kaksi aurinkorasvaa ja kaksi aftersunia. Sitten etin yhtä kirjaa, jonka oon hävittäny ni kuulma sitä ei enää ees myydä :( mutta ostin sinne englanniksi. Nerokasta. Olin just astumassa Stockalle kun ihmeellinen ääni tuli Jumbon kaiuttimista. Se kesti ehkä minuutin (?) sen jälkeen tuli kuulutus "Hyvät asiakkaat. Palovaroitusjärjestelmä on kytkeytynyt päällä. Suosittelemme varovaisuutta ja hissien käyttöä on rajoitettava" Vähä oli spuuki olo, että mitä tässä nyt uskaltaa tehä kun jos kohta juostaa ulos. Sitten meni ehkä 4 min ja tuli kuulutus, että väärä hälytys. Hyvä. Uskalsin ostaa aurinkorasvat :D
Postisetä tuli ja meni. Eikä tullu mulle postia :( nyt pitää viikko vaa oottaa, että asiat taas pääsevät eteenpäin. Mutta sitten toisaalta kun tulen takaisin voin keskittyä sata lasissa viisumiin sun muihin. Kansainvälinen ajokortti tulikin jo eilen mikä oli yllätys! Ja rumahan se on. Lompakkoon ei mahdu, että paikallinen ajokortti mahd nopeasti KIITOS! 29 € saa kaksi niittiä ja harmaita sivuja jotka on täynnä arabiaa -.- ainii ja kaksi leimaa. JES.
Niiin ja blogia parannellessani löysin sivun, josta voi tilata sitten bloginsa kirjana! Ei yhtään hullumpi idea vuoden loputtua. Riippuu kyllähän vähän moniko sivunen siitä tulisi ja hinta tottakai. Mutta aivan mahtava muistohan se olisi vuodesta itselleen. Plus sitten scrapbook!
Eilen lähti perheen paketti postiin :) olin kyllä tosi tyytyväinen. Pientä sähellystä oli; eka unohdin kirjoittaa osoite kohtaan perheen nimen ja kun liimasin paperin päälle ja aloin kirjottaa nimeä niin väärin meni :D eipä auttanut muu kuin ostaa uus paketti. Postissa oli tositositositosi mukava setä mua auttamassa :) Sanoin vain aina mitä halusin ja hän teki sen. Postimerkitkin sain valita ite. Tuli 4 muumimerkkiä ja 3 saunamerkkiä. Noita saunamerkkejä kun kuulma raaputtaa niin niistä lähtee koivun tuoksua :D mahtavaa! Paketin lisäksi tämä kiltti setä teki minulle kirjatun kirjee! Mahtista. Mutta kun sen kirjeen sain käteen koin ahaa-elämyksen: viimeksi kun passini tuli kotiin lähetystöstä niin ei kyllä ollu käyttänyt mun antamaa kirjekuorta vaan se tuli ruskeessa pahvi"laatikossa". Että niin tärkeä tämäkin kirje on.
Silloin en tiennyt että passia hakiessa pitää todistaa henkilöllisyys. Sitten olin ihan virkailijalle "no en kyllä lähe kävelee 2 km edes takas! avataan toi ja voit vaik kurkkaan oonko mä siin passis" :D virkailijan ilme oli ihan WTF?! suostu lopulta siihen ja näki et mä olin siinä! HAH voitin. Oikeesti henkkarit oli 5 m pääs autossa, mut oisin joutunu jonottaa uusiks ni no way.
Pohdin juuri, että olipa turha postaus mutta tulipa tehtyä!
Innostuin tänään leikkimään tällä blogilla :D ulkoasu vaihtui moneen otteeseen enkä vieläkään takaa, että tämä pysyy kauaa! Tylsää kun on vain istua kotona. Kyllä mä jotain kunnollistakin sain aikaan. Kävin stockalta ostamassa kaksi aurinkorasvaa ja kaksi aftersunia. Sitten etin yhtä kirjaa, jonka oon hävittäny ni kuulma sitä ei enää ees myydä :( mutta ostin sinne englanniksi. Nerokasta. Olin just astumassa Stockalle kun ihmeellinen ääni tuli Jumbon kaiuttimista. Se kesti ehkä minuutin (?) sen jälkeen tuli kuulutus "Hyvät asiakkaat. Palovaroitusjärjestelmä on kytkeytynyt päällä. Suosittelemme varovaisuutta ja hissien käyttöä on rajoitettava" Vähä oli spuuki olo, että mitä tässä nyt uskaltaa tehä kun jos kohta juostaa ulos. Sitten meni ehkä 4 min ja tuli kuulutus, että väärä hälytys. Hyvä. Uskalsin ostaa aurinkorasvat :D
Postisetä tuli ja meni. Eikä tullu mulle postia :( nyt pitää viikko vaa oottaa, että asiat taas pääsevät eteenpäin. Mutta sitten toisaalta kun tulen takaisin voin keskittyä sata lasissa viisumiin sun muihin. Kansainvälinen ajokortti tulikin jo eilen mikä oli yllätys! Ja rumahan se on. Lompakkoon ei mahdu, että paikallinen ajokortti mahd nopeasti KIITOS! 29 € saa kaksi niittiä ja harmaita sivuja jotka on täynnä arabiaa -.- ainii ja kaksi leimaa. JES.
Niiin ja blogia parannellessani löysin sivun, josta voi tilata sitten bloginsa kirjana! Ei yhtään hullumpi idea vuoden loputtua. Riippuu kyllähän vähän moniko sivunen siitä tulisi ja hinta tottakai. Mutta aivan mahtava muistohan se olisi vuodesta itselleen. Plus sitten scrapbook!
Eilen lähti perheen paketti postiin :) olin kyllä tosi tyytyväinen. Pientä sähellystä oli; eka unohdin kirjoittaa osoite kohtaan perheen nimen ja kun liimasin paperin päälle ja aloin kirjottaa nimeä niin väärin meni :D eipä auttanut muu kuin ostaa uus paketti. Postissa oli tositositositosi mukava setä mua auttamassa :) Sanoin vain aina mitä halusin ja hän teki sen. Postimerkitkin sain valita ite. Tuli 4 muumimerkkiä ja 3 saunamerkkiä. Noita saunamerkkejä kun kuulma raaputtaa niin niistä lähtee koivun tuoksua :D mahtavaa! Paketin lisäksi tämä kiltti setä teki minulle kirjatun kirjee! Mahtista. Mutta kun sen kirjeen sain käteen koin ahaa-elämyksen: viimeksi kun passini tuli kotiin lähetystöstä niin ei kyllä ollu käyttänyt mun antamaa kirjekuorta vaan se tuli ruskeessa pahvi"laatikossa". Että niin tärkeä tämäkin kirje on.
Silloin en tiennyt että passia hakiessa pitää todistaa henkilöllisyys. Sitten olin ihan virkailijalle "no en kyllä lähe kävelee 2 km edes takas! avataan toi ja voit vaik kurkkaan oonko mä siin passis" :D virkailijan ilme oli ihan WTF?! suostu lopulta siihen ja näki et mä olin siinä! HAH voitin. Oikeesti henkkarit oli 5 m pääs autossa, mut oisin joutunu jonottaa uusiks ni no way.
Pohdin juuri, että olipa turha postaus mutta tulipa tehtyä!
maanantai 7. kesäkuuta 2010
I hate to wait
Jopas on ollu hulinaa! Nyt on muutama päivä onneksi rauhallisempaa ja sitten Turkkiin. Ahh aurinkoon. Suomessa kuitenkin sataa koko kesän -.-
Torstai ja perjantai hurahtivat töissä. Huhhuh. Lapsilla selkeesti väsymys painaa ja ylikierroksia LIEVÄSTI havaittavissa. Torstaina lapsia hemmolteltiin Ice Age leffan parissa. Avustajakin tykkäs. Nauroin varmaan enemmän kun lapset! Mutta kun ne ei ymmärrä raukat niitä parhaita vitsejä ;) Perjantaina oli vuorossa kevätkirkko, mutta tää onnistu livistämään ET luokkaan ja 45 min katselin Late Lammasta! Huippua sanoisinko. Mutta miks etläiset saa aina jotain hauskaa ja muut istuu kirkossa. Sen jälkeen oma luokka tuli ja vuoross Ice Age 2! Helppoa rahaa sanoisin :) En siis valita. Vähän tuli surumieli kun tajusin, että viimeistä kertaa varmaan näitä lapsia nään :/ yritän kyllä aupair vuoden jälkeenki päästä samaiseen kouluun :)
Perjantai-ilta huipentui sitten SATC 2 S:n huippuseurassa. Mahtista! Elokuvan oli tarkoitus alkaa 18.15. Kellon ollessa tuon verran tennarin 1-salista oli alle puolet täynnä. Kuitenkin oli loppuunmyyty näytös. Ihmisiä sitten virtasi hurjat määrät seuraavat 10 minuuttia ja mainoksia venytettiin ja venytettiin. Kiva kun tulette ajoissa kun lipussa lukee selkeä alkamisaika! Niin ja miehiä oli 300 naisen joukossa max 10!
Oli kyllä otettu kaikki markkinointi irti tuollaisesta "tapahtumasta". Ovella jaettiin näytteitä ja penkeillä oli karkkinäytteitä.
Itse leffasta tykkäsin paljon. Mielestäni paaaljo bättre kuin ensimmäinen. Jotenkin nyt olivat oppineet tekemään leffan. Ykkönen oli vähä sarjan ja leffan sekoitus. Kesti vissiin yhtä kauan kuin ensimmäinen, mutta aika hujahti vaan ohitse. Ensimmäinen oli pitkittämällä pitkitetty. Onhan se toki vähä naisten "hömppä"elokuva, kun eihän siinä nyt hirveästi tapahdu. Mutta tykkäsin ja katson kyllä uudestaan kun DVD:lle vain ilmestyy!
Lauantaina sitten juostiin ylioppilasjuhlissa. Toki jokainen paikka missä piti käydä oli puolentunnin ajomatkan päässä toisistaa. Aikaa siis päivän aikana kulutin enemmän autossa kuin juhlissa ehdin olla! Sitten vikoista juhlista hurrjaa vaihtia kotio ja vaatteet vaihtu lennossa. Sitten veljen kanssa juostiin bussiin ja nokat kohti Töölöä!
Siellä meitä odotti jo velipuoli ja tämän avovaimo ravintolan merkeissä. Olivat luvanneet tarjota synttäri-illallisen :) huippu hyvää ruokaa, mutta sitäkin parempaa seuraa! Ravintolla hurahti lähemmäs 3 tuntia ja sieltä ratikalla keskustaan iltaa jatkamaan. Oli kyllä yksi elämäni kivoimmista illoista! Ihan parhaat veljet oon kyllä saanu :) ja I vasta paras adoptiosisko onkin! Uusiksi pian pian pian! Ja uutena vuoten NYCissä!
Nyt sitten istun mökillä ja kirjoittelen host-perheelle kirjettä. Jotenki sähköposteista jää olo, että lapset jäävät ns ulkopuolelle, joten päätin lähettää paketin joka sisältää kuvia, tietoa suomesta ja tämän kirjeen :) niin saavat sitten nappulatkin jotain konkreettista tulevasta au pairistaan! Plus Turkista lähtee perheelle kyllä korttikin! ujutan itseäni tällä tavoin hieman 4-vuotiaan päähän. Jospa vaihtoshokkia hieman helpottais.
Toisaalta tuntuu, että päivät menevät hurjaa vauhtia, mutta toisaalta tuntuu etteivät ne laskurissa katoa minnekkään! Pian kuitenkin jo alle 60!
Seuraavaksi hieman kuvasatoa mökiltä!
Torstai ja perjantai hurahtivat töissä. Huhhuh. Lapsilla selkeesti väsymys painaa ja ylikierroksia LIEVÄSTI havaittavissa. Torstaina lapsia hemmolteltiin Ice Age leffan parissa. Avustajakin tykkäs. Nauroin varmaan enemmän kun lapset! Mutta kun ne ei ymmärrä raukat niitä parhaita vitsejä ;) Perjantaina oli vuorossa kevätkirkko, mutta tää onnistu livistämään ET luokkaan ja 45 min katselin Late Lammasta! Huippua sanoisinko. Mutta miks etläiset saa aina jotain hauskaa ja muut istuu kirkossa. Sen jälkeen oma luokka tuli ja vuoross Ice Age 2! Helppoa rahaa sanoisin :) En siis valita. Vähän tuli surumieli kun tajusin, että viimeistä kertaa varmaan näitä lapsia nään :/ yritän kyllä aupair vuoden jälkeenki päästä samaiseen kouluun :)
Perjantai-ilta huipentui sitten SATC 2 S:n huippuseurassa. Mahtista! Elokuvan oli tarkoitus alkaa 18.15. Kellon ollessa tuon verran tennarin 1-salista oli alle puolet täynnä. Kuitenkin oli loppuunmyyty näytös. Ihmisiä sitten virtasi hurjat määrät seuraavat 10 minuuttia ja mainoksia venytettiin ja venytettiin. Kiva kun tulette ajoissa kun lipussa lukee selkeä alkamisaika! Niin ja miehiä oli 300 naisen joukossa max 10!
Oli kyllä otettu kaikki markkinointi irti tuollaisesta "tapahtumasta". Ovella jaettiin näytteitä ja penkeillä oli karkkinäytteitä.
Itse leffasta tykkäsin paljon. Mielestäni paaaljo bättre kuin ensimmäinen. Jotenkin nyt olivat oppineet tekemään leffan. Ykkönen oli vähä sarjan ja leffan sekoitus. Kesti vissiin yhtä kauan kuin ensimmäinen, mutta aika hujahti vaan ohitse. Ensimmäinen oli pitkittämällä pitkitetty. Onhan se toki vähä naisten "hömppä"elokuva, kun eihän siinä nyt hirveästi tapahdu. Mutta tykkäsin ja katson kyllä uudestaan kun DVD:lle vain ilmestyy!
Lauantaina sitten juostiin ylioppilasjuhlissa. Toki jokainen paikka missä piti käydä oli puolentunnin ajomatkan päässä toisistaa. Aikaa siis päivän aikana kulutin enemmän autossa kuin juhlissa ehdin olla! Sitten vikoista juhlista hurrjaa vaihtia kotio ja vaatteet vaihtu lennossa. Sitten veljen kanssa juostiin bussiin ja nokat kohti Töölöä!
Siellä meitä odotti jo velipuoli ja tämän avovaimo ravintolan merkeissä. Olivat luvanneet tarjota synttäri-illallisen :) huippu hyvää ruokaa, mutta sitäkin parempaa seuraa! Ravintolla hurahti lähemmäs 3 tuntia ja sieltä ratikalla keskustaan iltaa jatkamaan. Oli kyllä yksi elämäni kivoimmista illoista! Ihan parhaat veljet oon kyllä saanu :) ja I vasta paras adoptiosisko onkin! Uusiksi pian pian pian! Ja uutena vuoten NYCissä!
Nyt sitten istun mökillä ja kirjoittelen host-perheelle kirjettä. Jotenki sähköposteista jää olo, että lapset jäävät ns ulkopuolelle, joten päätin lähettää paketin joka sisältää kuvia, tietoa suomesta ja tämän kirjeen :) niin saavat sitten nappulatkin jotain konkreettista tulevasta au pairistaan! Plus Turkista lähtee perheelle kyllä korttikin! ujutan itseäni tällä tavoin hieman 4-vuotiaan päähän. Jospa vaihtoshokkia hieman helpottais.
Toisaalta tuntuu, että päivät menevät hurjaa vauhtia, mutta toisaalta tuntuu etteivät ne laskurissa katoa minnekkään! Pian kuitenkin jo alle 60!
Seuraavaksi hieman kuvasatoa mökiltä!
Enjoy! :)
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
J ei ole L
Nyt sitten kun on perhe ja lähtöpäivä selvillä niin voisin vähän valottaa ajatuksiani tulevasta vuodesta. Tämä postaus on lähinnä itseäni varten, jotta saan ajatuksiani "paperille". Ajatus vuodesta ulkomailla tuntuu niin oudolle vielä, että on pakko saada mustaa valkoiselle.
Pikku hiljaa totun ajatukseen, että minulla on perhe. Joku on valinnut minut katsemaan lapsiaan. Hurjaa. Kuten jo aikaisemmin kirjotin niin nyt vasta tämä kaikki tuntuu niin todelliselta. Ennen oli hyvä turvautua "no ei sitä perhettäkään vielä ole". Nyt odottelen lentotietoja nettiin. Sitten se vasta todellista onkin.
Paperitöitä riittää paperitöiden perään. Onneksi muutaman asian olen saanut jo hyvälle alulle. Viisumi on isoin ongelma. Onneks on tukijoukkoja kotona auttamassa asiaan. Vierailu USA:n lähetystössä ei houkuta. Ahdista paikka. Toisaalta siellä tekee mieli heittää koko juttu ihan läskiksi ja lähteä vain juoksemaan pitkin pihaa vartiaa karkuun :D mutta taidan jättää väliin. Vartijan ilmeen haluaisin nähdä.
Luultavasti viisumin hakemista edistää se että olen viime vuosien aikana siellä tiheään vieraillut. Enkä ole epäilyttävästi toiminut.
Kärsinkö ikävästä tai muista negatiivisista tunteista? En. Kaikki tuntuu niin jännittävältä etten viitsi murehtia koti-ikävää tai muuta. Enemmän tällä hetkellä pelkään sieltä lähtemistä vuoden päästä. Olenko aikaisessa? :D Täällä kaikki on pysyvää ja tänne palaan, mutta siellä kaikki kestää sen hetken ja lähden pois. Sydäntä raastava ikävä lapsia kohtaan on siis odotettavissa. Mutta siis onneksi vasta elokuussa 2011.
Tuliaiset aiheuttavat suurta pään vaivaa. Viisumi sun muut tuntuvat helpoilta! Niistä tulee kyllä vielä erillinen postauks kun kaikki on saatu ostettua. Eli se on odotettavissa Heinäkuun lopulla. Varsinkin pojat. Tytölle onki jo ostettu! Mutta en siitäkään jaksa nyt suuresti stressata.
Odotukseni vuotta kohtaan ovat aika sekalaiset. Toisaalta tiedän sen olevan täynnä naurua, iloa, leikkejä, pelejä ja halauksia. Tiedän myös sen sykemmän puolen; itkua, kiukkua, totuuksia lasten suusta, tappelua sekä muuten vain huonoja päiviä. Perheeseen mennessäni on lasten kesälomat vielä käynnissä, joten pääsen koko päiväisesti heti viihdyttämään lapsia ja rakentamaan luottamuksen heihin ennen kun pojat lähtevät kouluun ja tyttö eskariin.
Varaudun vaikeaan alkuun. Tyttö on myynyt sydämensä nykyiselle au pairille joten varsinkin hänen kanssaan on varmasti itkua ja hammasten kiristystä edessä. Pieni kun on niin totta kai rakkaan ihmisen pois lähteminen tuntuu pahalta. Ja heti muka pitäisi uuden kanssa kaveerata. En mäkää suostuis. "L teki näin ja näin". "L antoi tehdä näin". "L OLI PALJON KIVEMPI KU SÄ". Näitä odotellessa. Mutta pitkillä hermoilla ja ajan kanssa saan lapset puolelleni.
En edes lähde olemaan L:n kopio. Olen oma itseni enkä taivu lasten tahtoon vaikka "L olisi niin tehnyt". :D L on ollut perheen ensimmäinen au pair, joten katsellaan mitä on luvassa. Mutta aikaisemminkin on menty vaikeimman kautta voittoon. Tokihan voi olla, että alku ylittää odotukseni ja tyttö ottaa minut kiltisti osaksi perhettä. Se selviää 13. elokuuta jälkeen :)
Tulen muuten kehittelemään lapsille tänne blogiin "nicknames", jotta yksityisyys säilyy. Kuvista pitää keskustella vanhempien kanssa.
Vanhemmista on todella positiiviset ajatukset. Äiti haluaa au pairin olevan perheenjäsen ja olen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni osaksi perhettä ja viettää heidän kanssa aikaa. Odotan innolla meidän mölkky-pelejä! :D
Siinä on nyt taas vähän tekstiä. Lisää samanlaisia avautumis-postauksia on kyllä luvassa!
68 pv lähtöön!
Pikku hiljaa totun ajatukseen, että minulla on perhe. Joku on valinnut minut katsemaan lapsiaan. Hurjaa. Kuten jo aikaisemmin kirjotin niin nyt vasta tämä kaikki tuntuu niin todelliselta. Ennen oli hyvä turvautua "no ei sitä perhettäkään vielä ole". Nyt odottelen lentotietoja nettiin. Sitten se vasta todellista onkin.
Paperitöitä riittää paperitöiden perään. Onneksi muutaman asian olen saanut jo hyvälle alulle. Viisumi on isoin ongelma. Onneks on tukijoukkoja kotona auttamassa asiaan. Vierailu USA:n lähetystössä ei houkuta. Ahdista paikka. Toisaalta siellä tekee mieli heittää koko juttu ihan läskiksi ja lähteä vain juoksemaan pitkin pihaa vartiaa karkuun :D mutta taidan jättää väliin. Vartijan ilmeen haluaisin nähdä.
Luultavasti viisumin hakemista edistää se että olen viime vuosien aikana siellä tiheään vieraillut. Enkä ole epäilyttävästi toiminut.
Kärsinkö ikävästä tai muista negatiivisista tunteista? En. Kaikki tuntuu niin jännittävältä etten viitsi murehtia koti-ikävää tai muuta. Enemmän tällä hetkellä pelkään sieltä lähtemistä vuoden päästä. Olenko aikaisessa? :D Täällä kaikki on pysyvää ja tänne palaan, mutta siellä kaikki kestää sen hetken ja lähden pois. Sydäntä raastava ikävä lapsia kohtaan on siis odotettavissa. Mutta siis onneksi vasta elokuussa 2011.
Tuliaiset aiheuttavat suurta pään vaivaa. Viisumi sun muut tuntuvat helpoilta! Niistä tulee kyllä vielä erillinen postauks kun kaikki on saatu ostettua. Eli se on odotettavissa Heinäkuun lopulla. Varsinkin pojat. Tytölle onki jo ostettu! Mutta en siitäkään jaksa nyt suuresti stressata.
Odotukseni vuotta kohtaan ovat aika sekalaiset. Toisaalta tiedän sen olevan täynnä naurua, iloa, leikkejä, pelejä ja halauksia. Tiedän myös sen sykemmän puolen; itkua, kiukkua, totuuksia lasten suusta, tappelua sekä muuten vain huonoja päiviä. Perheeseen mennessäni on lasten kesälomat vielä käynnissä, joten pääsen koko päiväisesti heti viihdyttämään lapsia ja rakentamaan luottamuksen heihin ennen kun pojat lähtevät kouluun ja tyttö eskariin.
Varaudun vaikeaan alkuun. Tyttö on myynyt sydämensä nykyiselle au pairille joten varsinkin hänen kanssaan on varmasti itkua ja hammasten kiristystä edessä. Pieni kun on niin totta kai rakkaan ihmisen pois lähteminen tuntuu pahalta. Ja heti muka pitäisi uuden kanssa kaveerata. En mäkää suostuis. "L teki näin ja näin". "L antoi tehdä näin". "L OLI PALJON KIVEMPI KU SÄ". Näitä odotellessa. Mutta pitkillä hermoilla ja ajan kanssa saan lapset puolelleni.
En edes lähde olemaan L:n kopio. Olen oma itseni enkä taivu lasten tahtoon vaikka "L olisi niin tehnyt". :D L on ollut perheen ensimmäinen au pair, joten katsellaan mitä on luvassa. Mutta aikaisemminkin on menty vaikeimman kautta voittoon. Tokihan voi olla, että alku ylittää odotukseni ja tyttö ottaa minut kiltisti osaksi perhettä. Se selviää 13. elokuuta jälkeen :)
Tulen muuten kehittelemään lapsille tänne blogiin "nicknames", jotta yksityisyys säilyy. Kuvista pitää keskustella vanhempien kanssa.
Vanhemmista on todella positiiviset ajatukset. Äiti haluaa au pairin olevan perheenjäsen ja olen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni osaksi perhettä ja viettää heidän kanssa aikaa. Odotan innolla meidän mölkky-pelejä! :D
Siinä on nyt taas vähän tekstiä. Lisää samanlaisia avautumis-postauksia on kyllä luvassa!
68 pv lähtöön!
lauantai 15. toukokuuta 2010
THE phone call
Tsuippadaippa!
Perhe sieltä Darienista lähetti sähköpostia! :) Coool! Ollaan nyt sovittu, että perheen isä soittelee minulle neljän aikoihin. Sähköpostien perusteella mitä eilen vaihdettiin niin vaikuttaa vielä mukavammalta perheeltä! Ja kuvat lapsista. oivoijoijoi <3 sulosia :)
Kyllä ois niin huippujuttu jos eka match ois perfect. Lähtöpäiväksi ehdottelen tiuhaan sitten 12.7 :) Ois juuuuri sopiva aika lähteä. Jo senkin takia että Nykissä on taaatusi 100° lämmintä :D Ja siis tämä Darien on 30 min junamatkan päässä grand central terminalista. BONUS! Sitäkin oon jo ehtiny pohtia että kuulunkohan sitten niihin joita tullaan hakemaan training schoolista. Muttaaa jos oottaisin nyt esin tuon puhelun ja mahdollisen huomisen puhelun ja vielä mahdollisen kyllä-päätöksen perheeltä.
Peruna ku kurkku on kipee ja vähä korvaanki sattuu. :( Kipeenä ei halua olla. Pitäs aamupala käydä vetäsemässä naamaan ja sen jälkeen suunnata bikinit päällä tuohon pihalle ottamaan aurinkoaa!
Life is goood :)
Oon matchejä pystynyt oottaa ihan tosi rauhallisesti! Ei yhtään hermoilupäivää, ei pään hakkaamista seinään. Toisin kun tunnuksia odotellessa :D jotenkin tämän matchäilyn kanssa on ollut ole että tulee kun on tullakseen! Matkaan lähden oli kuukausi sitten heinä- tai syyskuu! Onneks nyt tämä tuli ja on vielä pysynytkin siellä niin kauan että puhelimeen pääsen puhumaan! Jei.
Mitä ajatuksia minulla on tällä hetkellä vuodesta? Hmm. Juuri nyt on mahtavaa innostusta perheestä ja jännitystä tulevasta. Toivoisin olevani training school viikon perjantaiaamussa odottamassa perheen näkemistä. Sen jälkeen tiedän arjen alkavan rullata normaalisti eteenpäin ja elän siellä USA:ssa "joitankin varten". Minulla on missio jonka suoritan parhaalla mahdollisella tavalla yrittäen pitää lapset onnellisena elämästään. Aluksi tuo paljolta kuulostava vapaa-aika mitä minulla on jää kyllä hyödyntämättä. Haluan olla perheen kanssa ja tulla osaksi perhettä enkä olla vain joku lastenhoitaja, joka työt tehtyään katoaa omaan huoneeseensa tai pois kokonaan talosta. Toki alun jälkeen aikaa vietetään muidenkin kanssa, mutta alku on hankalin ja sen pyhitän perheelle! Olipa sekavat tunnelmat :D
mutta enköhän päivittele hieman lisää iltapäivällä kun puhelu on ohi! Varsinkin jos jo jonkun päätöksen puhelimessa antavat :)
GOOD LUCK JANIIKA
Perhe sieltä Darienista lähetti sähköpostia! :) Coool! Ollaan nyt sovittu, että perheen isä soittelee minulle neljän aikoihin. Sähköpostien perusteella mitä eilen vaihdettiin niin vaikuttaa vielä mukavammalta perheeltä! Ja kuvat lapsista. oivoijoijoi <3 sulosia :)
Kyllä ois niin huippujuttu jos eka match ois perfect. Lähtöpäiväksi ehdottelen tiuhaan sitten 12.7 :) Ois juuuuri sopiva aika lähteä. Jo senkin takia että Nykissä on taaatusi 100° lämmintä :D Ja siis tämä Darien on 30 min junamatkan päässä grand central terminalista. BONUS! Sitäkin oon jo ehtiny pohtia että kuulunkohan sitten niihin joita tullaan hakemaan training schoolista. Muttaaa jos oottaisin nyt esin tuon puhelun ja mahdollisen huomisen puhelun ja vielä mahdollisen kyllä-päätöksen perheeltä.
Peruna ku kurkku on kipee ja vähä korvaanki sattuu. :( Kipeenä ei halua olla. Pitäs aamupala käydä vetäsemässä naamaan ja sen jälkeen suunnata bikinit päällä tuohon pihalle ottamaan aurinkoaa!
Life is goood :)
Oon matchejä pystynyt oottaa ihan tosi rauhallisesti! Ei yhtään hermoilupäivää, ei pään hakkaamista seinään. Toisin kun tunnuksia odotellessa :D jotenkin tämän matchäilyn kanssa on ollut ole että tulee kun on tullakseen! Matkaan lähden oli kuukausi sitten heinä- tai syyskuu! Onneks nyt tämä tuli ja on vielä pysynytkin siellä niin kauan että puhelimeen pääsen puhumaan! Jei.
Mitä ajatuksia minulla on tällä hetkellä vuodesta? Hmm. Juuri nyt on mahtavaa innostusta perheestä ja jännitystä tulevasta. Toivoisin olevani training school viikon perjantaiaamussa odottamassa perheen näkemistä. Sen jälkeen tiedän arjen alkavan rullata normaalisti eteenpäin ja elän siellä USA:ssa "joitankin varten". Minulla on missio jonka suoritan parhaalla mahdollisella tavalla yrittäen pitää lapset onnellisena elämästään. Aluksi tuo paljolta kuulostava vapaa-aika mitä minulla on jää kyllä hyödyntämättä. Haluan olla perheen kanssa ja tulla osaksi perhettä enkä olla vain joku lastenhoitaja, joka työt tehtyään katoaa omaan huoneeseensa tai pois kokonaan talosta. Toki alun jälkeen aikaa vietetään muidenkin kanssa, mutta alku on hankalin ja sen pyhitän perheelle! Olipa sekavat tunnelmat :D
mutta enköhän päivittele hieman lisää iltapäivällä kun puhelu on ohi! Varsinkin jos jo jonkun päätöksen puhelimessa antavat :)
GOOD LUCK JANIIKA
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Don't stop believing
Nonniii. Voisin taas hieman kertoilla ajatuksiani ennen sukulaisten synttäripippaloita!
Voisin HIEMAN liputtaa nyt vertaistuen puolesta. Saman kokeva on loistavaa juttuseuraa ja auttaa näkemään asioita uudella tavalla. Aupair-foorumin tytöt on mahtavia! Meitä on siellä 8 (?) lähdössä kesän ja syksyn aikana USA:han au paireilemaan. Siellä kovalla tohinalla jutellaan jo ties monetta sivua ai pairina olemisesta, pakkaamisesta, machingeista, perheiden puheluista, viisumeista ja vaikka mistä! Olo on kotoisa ja että jokun ymmärtää. Toivottavasti osuisin jonku niistä kanssa yhtään lähekkäin :) Helpottaisi kovasti. Vähä tuntuu, ettei meidän juttu lopahda edes kaikkien lähdettyä. Koko ajan on enemmän can't wait olo.
Mutta vihdoin ja viime alkoi tapahtumaan! Eilen puhelin soi ja toisessa päässä oli kuin olikin CC:n edustaja. Kyseli hieman suosittelijoista tarkemmin ja lemmikkieläimistä. Myöhemmin samana päivänä ilmeni, että ymös suosittelijoihin on otettu yhteyttä! Homma siis etenee :) Nyt ensi viikolla odotellaan sposti viestiä CC:ltä, että hakemus lähti toimistolle. Sieltä se lähtee Bostoniin ja perheen etsiminen alkaa! :) Ensi viikolla voisi toimistolta myös tulla ohjelmaan hyväksyminen ja extranetin tunnukset. Pääsisin vaihdoin ja viimein laittamaan videoni nettiin perheiden nähtäville! Viikon loppu puolella oli niiin epätoivoinen ja turhautunut olo kun tuntui ettei mikään etene mihinkään. Sitten tuli viikonloppu ja olin asenteella "viikonloput on ihan turhia kun ihmiset ei tee töitä" Mutta toisin kävi! Oon happyhappyhappy.
Tällä hetkellä on kyllä olo että elämäni parhaan päätöksen olen tehnyt! Jo tähän mennessä kokemus on ollut mahtava, joten pohtikaapa kuinka makee vuosi on tiedossa! Porukoitten kanssa ollaan käyty jo pakkauskuvioita läpi, mutta ei oikein päästä mihinkään lopputulokseen. Onneks (tai sitten ei onneks) aikaa on vielä runsaasti :)
Tiedän outoa, mutta jännitän jo Pilvin puolesta lähtöä! :D tai kun alkaa miettiä sitä myötä, että minkälaista se sitten on niin tulee perhosia vatsaan. Lennellä pitkin maailmaa ja lopulta seisoa Training schoolin pihassa väsyneenä ja hämmentyneenä. Ja sen viikon jälkeen nähdä VIHDOIN JA VIIMEIN host-perhe ja lapset. Jaujaujau! Elämä on mahtavaa!
Don't stop believing, hold on to the feeling!
PS. Miks kakkosvaiheen todistus pitää viedä kaartin poliisiasemalle? Ei kiinnostais ajaa keskustaan aamu kasilt -.-
Voisin HIEMAN liputtaa nyt vertaistuen puolesta. Saman kokeva on loistavaa juttuseuraa ja auttaa näkemään asioita uudella tavalla. Aupair-foorumin tytöt on mahtavia! Meitä on siellä 8 (?) lähdössä kesän ja syksyn aikana USA:han au paireilemaan. Siellä kovalla tohinalla jutellaan jo ties monetta sivua ai pairina olemisesta, pakkaamisesta, machingeista, perheiden puheluista, viisumeista ja vaikka mistä! Olo on kotoisa ja että jokun ymmärtää. Toivottavasti osuisin jonku niistä kanssa yhtään lähekkäin :) Helpottaisi kovasti. Vähä tuntuu, ettei meidän juttu lopahda edes kaikkien lähdettyä. Koko ajan on enemmän can't wait olo.
Mutta vihdoin ja viime alkoi tapahtumaan! Eilen puhelin soi ja toisessa päässä oli kuin olikin CC:n edustaja. Kyseli hieman suosittelijoista tarkemmin ja lemmikkieläimistä. Myöhemmin samana päivänä ilmeni, että ymös suosittelijoihin on otettu yhteyttä! Homma siis etenee :) Nyt ensi viikolla odotellaan sposti viestiä CC:ltä, että hakemus lähti toimistolle. Sieltä se lähtee Bostoniin ja perheen etsiminen alkaa! :) Ensi viikolla voisi toimistolta myös tulla ohjelmaan hyväksyminen ja extranetin tunnukset. Pääsisin vaihdoin ja viimein laittamaan videoni nettiin perheiden nähtäville! Viikon loppu puolella oli niiin epätoivoinen ja turhautunut olo kun tuntui ettei mikään etene mihinkään. Sitten tuli viikonloppu ja olin asenteella "viikonloput on ihan turhia kun ihmiset ei tee töitä" Mutta toisin kävi! Oon happyhappyhappy.
Tällä hetkellä on kyllä olo että elämäni parhaan päätöksen olen tehnyt! Jo tähän mennessä kokemus on ollut mahtava, joten pohtikaapa kuinka makee vuosi on tiedossa! Porukoitten kanssa ollaan käyty jo pakkauskuvioita läpi, mutta ei oikein päästä mihinkään lopputulokseen. Onneks (tai sitten ei onneks) aikaa on vielä runsaasti :)
Tiedän outoa, mutta jännitän jo Pilvin puolesta lähtöä! :D tai kun alkaa miettiä sitä myötä, että minkälaista se sitten on niin tulee perhosia vatsaan. Lennellä pitkin maailmaa ja lopulta seisoa Training schoolin pihassa väsyneenä ja hämmentyneenä. Ja sen viikon jälkeen nähdä VIHDOIN JA VIIMEIN host-perhe ja lapset. Jaujaujau! Elämä on mahtavaa!
Don't stop believing, hold on to the feeling!
PS. Miks kakkosvaiheen todistus pitää viedä kaartin poliisiasemalle? Ei kiinnostais ajaa keskustaan aamu kasilt -.-
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Hakemista
Olen nyt sitten aloittanu blogin pitämisen! Jau!
Tänne blogiin tulen tallentamaan kaikenlaisia muistoja Au Pair vuoteni aikana. Täältä niin minun itseni kuin perheeni, sukulaisteni, ystävieni ja tuttujeni on helppo ne lukea. Edellä mainitut pystyvät seuraamaan elämääni tiiviisti kun olen vaihtanut maisemaa tuonne rapakon toiselle puolelle. Kaikki tekstit ja kirjoitukset täällä tulevat suoraan minun päästäni, joten ne luultavasti sisältävät pohdintoja ja ajatuksia unohtamatta elämän suuria kysymyksiä. Kirjoitan myös kursailematta Au Pair elämän huonoista puolista ja kurjista hetkistä, mutta se on minun tapani purkaa asioita. Myöhemmin voin lukea tekstiäni ja todeta ylireagoineeni! Mutta suokaa se minulle varsinkin alkuaikoina, jolloin koko tunnerepertuaarini on luultavasti sekaisin kuin seinäkello.
Kirjoitan tänne omista kokemuksistani ja elmästäni Au Pairina. Toki täällä seikkailee myös sitten host-perheeni lapset, koska ne kuuluvat melko tiukasti elämääni siellä. Suojelen kuitenki perheen yksityisyyttä ja esimerkiksi lasten valokuvien julkaisemisesta tulen keskustelemaan host-vanhemmpieni kanssa.
Miksi Au Pairiksi?
Monilla on varmaankin suurena kysymyksenä: Miksi Au Pairiksi? Voisin hieman raottaa teille tätä asiaa. Olen koko lyhyen (tai pitkän, kaikki on suhteellista) elämäni aikana viihtynyt erilaisten ihmisten kanssa. Erityisesti viihdyn lasten seurassa ja jostain syystä myös lapset viihtyvät minun seurassani. Jo lukiota alottaessani päätin, että jos en keksi tulevaisuuteni ammattia tämän kolmen vuoden aikana niin pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja suuntaan Au Pairiksi. Lukion toisena vuonna kuitenki päähäni tuli ajatuks kätilön ammatista ja sitä pidinkin varmana aina tähän tammikuuhun asti. Tuolloin aloitin koulunkäyntiavustajan työn ala-asteella ja rakastuin työhön heti! Tässä olisi tulevaisuuteni ammatti ainakin hetkeksi. Kuitenki muiden ajatusten alla muhi halu päästä näkemään maailmaa ja ottamaan ison askeleen kohti omaa elämää. Se olisi mahdollista Au Pairina. Lopulta otin rohkeasti puhelimen kauniiseen käteen ja ilmoitin päätöksestäni vanhemmilleni: minusta tulisi Au Pair! Olen kuitenkin nuori vain kerran, joten silloin on uskallettava toteuttaa unelmiaan.
Hakeminen
Jos haluaa Au Pairiksi on oltava valmis todella suureen hakuprosessiin. Monilla siihen voi mennä viikkoja, mutta minä reippaana tyttönä otin itseäni niskasta kiinni ja tein hakemuksen neljässä päivässä. Ilmottauduin netissä EF:n Cultural Care Au Pair - ohjelmaan ja seuraavana päivänä sain jo sähköpostia, että info-/haastattelutilaisuus pidettäisiin kolmen päivän päässä. Samassa sähköpostissa sain hakupaperit jotka tulostin samantien. Papereiden lisäksi (joita oli siis todella monta) oli tehtävä host-perheelle kirje ja valokuvakansio. Niiden parissa sai helposti menemään päivässä kahdeksanki tuntia. Kirjeestä ehdin väsätä kolme eri versiota. Vihdoin haastattelupäivä tuli ja odotin kovasti, että saisin hakemuksen annettua eteenpäin eikä asiat olisi enää minun käsissäni. Infotilaisuus kesti tunnin ja 15 min. Sen jälkeen odotimme vuorojamme haastatteluun ja minä olin toisena vuorossa. Haastattelu kesti minun kohdallani noin 15 minuuttia, joka sisälsi noin viiden minuutin englannin kielisen osuuden.
Seuraavana päivänä sain sähköpostia, jossa kerrottiin Au Pair videosta. Siinä koin ensimmäisen epätoivon hetken. Vielä piti siis jostain kaivaa voimavaroja tekemään videon joka erottuu muista ja jonka avulla saat host-perheen valitsemaan juuri sinut. Päivän annoin asian hautua ja sen jälkeen tein puheosuuden. Sen jälkeen tuli kuvata lisämateriaalia (minua lasten kanssa). Vihdoin kuin nekin oli tehty pääsin kokoamaan videota. Nyt on siis sekin tehty ja nyt vain odotellaan perheen yhteydenottoa!
Ajatuksia
Voisin vielä loppuu kertoilla ajatuksiani lähdöstä ja tulevasta vuodesta. Viime yönä näin ensimmäistä kertaa unta tulevasta vuodestani. Pidän sen jotenkin merkkinä siitä että koko ajatus on nyt iskostunut kunnolla päähäni. Jokaisen Au Pairiksi lähtevän tulee muistaa ettei koko vuosi ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Vuoteen mahtuu monta ikävääkin ajatusta.
Miltein heti ohjelmaan hakemisen jälkeen aloin puida äitini kanssa koti-ikävää. Iltaisin tuleva haikeus voi yllättää monet. Kuinka siitä selviää? Kuinka pitää se kurissa eikä antaa tunteelle valtaa? Keskustelimme asiasta monena iltana ja se avasi silmiäni. Jokaisella on omat valttikortit siitä selviämiseen ja minä löysin omani. Itse olen yhden raastavan ahdistavan koti-ikävän tuntenut ja siitä olen ottanut opikseni. Sen kokemuksen myötä tiedän mitä se on, kun ikävä iskee. Onneksi minulla on kuitenkin vielä monen monta pitkää iltaa edessä, jolloin voin vaihtaa ajatuksiani ikävästä eri ihmisten kanssa.
Puolet ikävää on se, kun sitä käsittelee jo nyt.
Au Pair vuoteen lähden avoimin mielin, ilman mitään odotuksia. Lähden kokemaan uutta ja oppimaan itsestäni monenlaisia asioita. Ehkäpä tuleva vuosi on elämäni rankin koulu, mutta myös sitäkin antoisampi!
Tänne blogiin tulen tallentamaan kaikenlaisia muistoja Au Pair vuoteni aikana. Täältä niin minun itseni kuin perheeni, sukulaisteni, ystävieni ja tuttujeni on helppo ne lukea. Edellä mainitut pystyvät seuraamaan elämääni tiiviisti kun olen vaihtanut maisemaa tuonne rapakon toiselle puolelle. Kaikki tekstit ja kirjoitukset täällä tulevat suoraan minun päästäni, joten ne luultavasti sisältävät pohdintoja ja ajatuksia unohtamatta elämän suuria kysymyksiä. Kirjoitan myös kursailematta Au Pair elämän huonoista puolista ja kurjista hetkistä, mutta se on minun tapani purkaa asioita. Myöhemmin voin lukea tekstiäni ja todeta ylireagoineeni! Mutta suokaa se minulle varsinkin alkuaikoina, jolloin koko tunnerepertuaarini on luultavasti sekaisin kuin seinäkello.
Kirjoitan tänne omista kokemuksistani ja elmästäni Au Pairina. Toki täällä seikkailee myös sitten host-perheeni lapset, koska ne kuuluvat melko tiukasti elämääni siellä. Suojelen kuitenki perheen yksityisyyttä ja esimerkiksi lasten valokuvien julkaisemisesta tulen keskustelemaan host-vanhemmpieni kanssa.
Miksi Au Pairiksi?
Monilla on varmaankin suurena kysymyksenä: Miksi Au Pairiksi? Voisin hieman raottaa teille tätä asiaa. Olen koko lyhyen (tai pitkän, kaikki on suhteellista) elämäni aikana viihtynyt erilaisten ihmisten kanssa. Erityisesti viihdyn lasten seurassa ja jostain syystä myös lapset viihtyvät minun seurassani. Jo lukiota alottaessani päätin, että jos en keksi tulevaisuuteni ammattia tämän kolmen vuoden aikana niin pakkaan kimpsuni ja kampsuni ja suuntaan Au Pairiksi. Lukion toisena vuonna kuitenki päähäni tuli ajatuks kätilön ammatista ja sitä pidinkin varmana aina tähän tammikuuhun asti. Tuolloin aloitin koulunkäyntiavustajan työn ala-asteella ja rakastuin työhön heti! Tässä olisi tulevaisuuteni ammatti ainakin hetkeksi. Kuitenki muiden ajatusten alla muhi halu päästä näkemään maailmaa ja ottamaan ison askeleen kohti omaa elämää. Se olisi mahdollista Au Pairina. Lopulta otin rohkeasti puhelimen kauniiseen käteen ja ilmoitin päätöksestäni vanhemmilleni: minusta tulisi Au Pair! Olen kuitenkin nuori vain kerran, joten silloin on uskallettava toteuttaa unelmiaan.
Hakeminen
Jos haluaa Au Pairiksi on oltava valmis todella suureen hakuprosessiin. Monilla siihen voi mennä viikkoja, mutta minä reippaana tyttönä otin itseäni niskasta kiinni ja tein hakemuksen neljässä päivässä. Ilmottauduin netissä EF:n Cultural Care Au Pair - ohjelmaan ja seuraavana päivänä sain jo sähköpostia, että info-/haastattelutilaisuus pidettäisiin kolmen päivän päässä. Samassa sähköpostissa sain hakupaperit jotka tulostin samantien. Papereiden lisäksi (joita oli siis todella monta) oli tehtävä host-perheelle kirje ja valokuvakansio. Niiden parissa sai helposti menemään päivässä kahdeksanki tuntia. Kirjeestä ehdin väsätä kolme eri versiota. Vihdoin haastattelupäivä tuli ja odotin kovasti, että saisin hakemuksen annettua eteenpäin eikä asiat olisi enää minun käsissäni. Infotilaisuus kesti tunnin ja 15 min. Sen jälkeen odotimme vuorojamme haastatteluun ja minä olin toisena vuorossa. Haastattelu kesti minun kohdallani noin 15 minuuttia, joka sisälsi noin viiden minuutin englannin kielisen osuuden.
Seuraavana päivänä sain sähköpostia, jossa kerrottiin Au Pair videosta. Siinä koin ensimmäisen epätoivon hetken. Vielä piti siis jostain kaivaa voimavaroja tekemään videon joka erottuu muista ja jonka avulla saat host-perheen valitsemaan juuri sinut. Päivän annoin asian hautua ja sen jälkeen tein puheosuuden. Sen jälkeen tuli kuvata lisämateriaalia (minua lasten kanssa). Vihdoin kuin nekin oli tehty pääsin kokoamaan videota. Nyt on siis sekin tehty ja nyt vain odotellaan perheen yhteydenottoa!
Ajatuksia
Voisin vielä loppuu kertoilla ajatuksiani lähdöstä ja tulevasta vuodesta. Viime yönä näin ensimmäistä kertaa unta tulevasta vuodestani. Pidän sen jotenkin merkkinä siitä että koko ajatus on nyt iskostunut kunnolla päähäni. Jokaisen Au Pairiksi lähtevän tulee muistaa ettei koko vuosi ole pelkästään ruusuilla tanssimista. Vuoteen mahtuu monta ikävääkin ajatusta.
Miltein heti ohjelmaan hakemisen jälkeen aloin puida äitini kanssa koti-ikävää. Iltaisin tuleva haikeus voi yllättää monet. Kuinka siitä selviää? Kuinka pitää se kurissa eikä antaa tunteelle valtaa? Keskustelimme asiasta monena iltana ja se avasi silmiäni. Jokaisella on omat valttikortit siitä selviämiseen ja minä löysin omani. Itse olen yhden raastavan ahdistavan koti-ikävän tuntenut ja siitä olen ottanut opikseni. Sen kokemuksen myötä tiedän mitä se on, kun ikävä iskee. Onneksi minulla on kuitenkin vielä monen monta pitkää iltaa edessä, jolloin voin vaihtaa ajatuksiani ikävästä eri ihmisten kanssa.
Puolet ikävää on se, kun sitä käsittelee jo nyt.
Au Pair vuoteen lähden avoimin mielin, ilman mitään odotuksia. Lähden kokemaan uutta ja oppimaan itsestäni monenlaisia asioita. Ehkäpä tuleva vuosi on elämäni rankin koulu, mutta myös sitäkin antoisampi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)