Vuoteni au pairina on päättynyt. Uuden au pairin oli aika muuttaa huoneeseen ja tehdä työni. Lähtö oli outoa ja surullista ja hyyvin hämmentävää. Vuoteni alku ja loppu oli kyllä yhtä vuoristorataa. Niitä tunteita ei kuvaamaan ei vain ole sanoja.
Torstaina oli siis vuorossa läksiäisdinner hostperheen kanssa, joka sisälsi totta kai suklaafondueta. Oli yhtä hyvää kun aina ja tyttö ei millään halunnut olla poissa minun sylistäni. Lahjaksi sain rannekorun, jossa oli koristeena lasten syntymäkivet, punainen kristalli sydän, kameri, matkalaukku ja ostoskassi. Eli sellainen mihin voi kerätä omia paloja. Tuon jälkeen en ole korua pois kädestä ottanut. Lisäksi sain kaulakorun, missä lukee princess, koska hostäitilläni on kuulma jo yksi prinsessa ja nyt sai toisen :) Itkin paljon nämä saadessani. Illalla myöhään vielä saksa I ja H tulivat istumaan portaille ja muisteltiin mennyttä vuotta. Totta kai amerikkalaisesti cupcakesia syöden!
Sitten tulikin pelätty perjantai-aamu, joka meni todella sumussa. Koko ajan oli olo että oksennan ja ahdisti kamalasti. Pikkuhiljaa suljin laukut ja raahauduin alakertaan. Hostisä, lapset ja soon-to-be-ex-au-pair autoon. Ajoimme hiljaisuudessa hotellille, josta kyytini kohti kenttää lähtisi. Siellä tapasimme hostäitin, joka itkien juoksi autosta minua halaamaan. Hetki juteltiin ja odoteltiin kunnes auto kaarsi eteemme. Laukut autoon ja käännyin perheeseeni päin. Tyttö juoksi syliini ja itki olkapäätäni vasten. Kuiskasin pienellä kuinka häntä rakastan enkä ikinä katoa hänen elämästään. Sitten halasin loput perheestä ja itkimme hostäitin kanssa. Hän edelleen anoi minua jäämään. Lopuksi tyttö juoksi luokseni, hyppäsi syliin ja puristi kätensä ympärille. Hän roikkui kaulassani ja huusi ja itki, kunnes hostisä hänet irti repi. Sydäntä kylmäten käännyin ja kapusin autoon. Muut matkustajat hieman katsoivat kun itkin minkä kerkesin.
Auton lähtiessä liikkeelle soitin mammalle kotiin ja sain hänetkin itkemään. Siitä alkoi pitkä ja monen tunnin kotimatka, johon sisältyi 7h kentällä istumista, elokuvia, tekstareita, skypettelyä ja tottakai 7h lentokoneessa istumista. Lopulta pamahdin helsinki-vantaan lentokentälle ja pääsin halaamaan "isosiskoa" ja kummityttöä ilosta reveten.
Sen jälkeen nää kaks päivää on menny melkolailla juosten paikasta a paikkaan b. Hetkeksi aina kun rauhotun ja mietin niin tulee kamala ikävä ja kaipuu amerikan elämää. Erityisesti lapsia. Joten au pairit; nauttikaa heistä niin kauan kun voitte!
Jetlag päätti olla ilmaantumatta mikä on kiva juttu! Lentokoneessa nukuin siin 15min ja lauantaina sitten 3h päikkärit. Sen jälkeen elämä on rullannut suomen ajassa normaalisti ilman viime loman kaltaisia notkahduksia. Paitsi että kampaajan merkkasin kalenteriin ajalle 21.15 minkä en IHAN usko pitävän paikkansa. Pitänee ehkä tarkistaa asia...
Tää on nyt vain näin-tulin-kotiin-postaus. Vielä on luvassa yhteenvetopostaus koko vuodestani ja au pairina olosta! So untill that,
xoxo
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
torstai 28. heinäkuuta 2011
Hello Finland!
Ihan näin alkuun on pakko kertoa että kävinpä tänää yhden oudoimmista puhelinkeskusteluistani ikinä.
"Haloo?"
"Onko tää X?"
"Eii?"
"Ai no mitä sulle kuuluu?"
"Hmm... iiihan hyvää?"
"Mitä sä teet tällä hetkellä?"
"Miks must vähä tuntuu ettei kuulu sulle?"
"Vai niin... sun äänes on vaan niin sweet että haluun puhuu sun kanssa"
"Öööö... must tuntuu et lopettamalla tän puhelun tehään palvelu molemmille"
"Selvä et sit haluu puhuu mun kanssa..."
"Moikka?"
Sitten asiaan. Miltä nyt tuntuu? Miltä tuntuu katsella huonetta, joka on tyhjä? Miltä tuntuu katsella matkalaukkuja? Miltä tuntuu kun lapsi tulee halamaan ja sanomaan "onks sun pakko mennä kotiin"?
Tää on edelleen laidasta laitaan elämää. On ilonhetkiä ja on hetkiä, jollon itken silmät päästäni. Toisaalta en ole surullinen ja toisaalta olen. Vaikka kuinka tuijotan matkalaukkujani niin en vaan voi tajuta että mä olen tulossa kotiin. Huomenna tähän aikaan istun koneessa ja odotan nousua.
Eilen oli kavereiden kanssa viimeinen illallinen vakkari italialaisessa ja olihan se outoa. Mutta hauskaa. Kavereiden kanssa on aina hauska nauraa. Mutta samalla niin outoa että se on minun moimoi-dinner. Pitkin vuotta olen sanonut moimoi ihmisille ja nyt muka on minun vuoroni. Vastahan tulin!
Kuten huomaatte, ei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kykenen kokoamaan ajatuksia paremmin kun olen Suomeen päässyt ja tajunnut au pair vuoteni olevan ohitse. Tänään on luvassa vielä suklaafondue perheen kanssa ja paljon muistelua ja naurua. Huomenna aamulla kello soi ja au pair sanoo itkujen kera lapsille moikat. Sitten kamat kasaan ja lentokentälle, jossa siis vietän 6 tuntia kamojeni kanssa. Jei!
Tajuanko siinä vaiheessa että au pair-elämä oli tässä kun seison lentokentällä ja halaan kummityttöä?
"Jos tähän pitäisi saada järkeviä ajatuksia lähdöstä niin tuotan pettymyksen. Niitä ei vain ole. Päähäni ei mahdu ajatus vuodesta ulkomailla. Pakkaus sujui sumussa enkä ymmärtänyt ollenkaan että tässä pakataan vuodeksi. Huone tyhjeni ja pöydät ovat miltein paljaana. Lähes tulkoon koko elämäni on nyt tuossa pinkissä matkalaukussa valmiina lähtemään suureen seikkailuun matkaseuranani!" - ajatuksia vuoden takaa juuri enne lähtöä. Ja samalla linjalle mennään edelleen. Paitsi että matkaseuranani on nyt muutama uusi matkalaukku!
"Haloo?"
"Onko tää X?"
"Eii?"
"Ai no mitä sulle kuuluu?"
"Hmm... iiihan hyvää?"
"Mitä sä teet tällä hetkellä?"
"Miks must vähä tuntuu ettei kuulu sulle?"
"Vai niin... sun äänes on vaan niin sweet että haluun puhuu sun kanssa"
"Öööö... must tuntuu et lopettamalla tän puhelun tehään palvelu molemmille"
"Selvä et sit haluu puhuu mun kanssa..."
"Moikka?"
Sitten asiaan. Miltä nyt tuntuu? Miltä tuntuu katsella huonetta, joka on tyhjä? Miltä tuntuu katsella matkalaukkuja? Miltä tuntuu kun lapsi tulee halamaan ja sanomaan "onks sun pakko mennä kotiin"?
Tää on edelleen laidasta laitaan elämää. On ilonhetkiä ja on hetkiä, jollon itken silmät päästäni. Toisaalta en ole surullinen ja toisaalta olen. Vaikka kuinka tuijotan matkalaukkujani niin en vaan voi tajuta että mä olen tulossa kotiin. Huomenna tähän aikaan istun koneessa ja odotan nousua.
Eilen oli kavereiden kanssa viimeinen illallinen vakkari italialaisessa ja olihan se outoa. Mutta hauskaa. Kavereiden kanssa on aina hauska nauraa. Mutta samalla niin outoa että se on minun moimoi-dinner. Pitkin vuotta olen sanonut moimoi ihmisille ja nyt muka on minun vuoroni. Vastahan tulin!
Kuten huomaatte, ei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kykenen kokoamaan ajatuksia paremmin kun olen Suomeen päässyt ja tajunnut au pair vuoteni olevan ohitse. Tänään on luvassa vielä suklaafondue perheen kanssa ja paljon muistelua ja naurua. Huomenna aamulla kello soi ja au pair sanoo itkujen kera lapsille moikat. Sitten kamat kasaan ja lentokentälle, jossa siis vietän 6 tuntia kamojeni kanssa. Jei!
Tajuanko siinä vaiheessa että au pair-elämä oli tässä kun seison lentokentällä ja halaan kummityttöä?
"Jos tähän pitäisi saada järkeviä ajatuksia lähdöstä niin tuotan pettymyksen. Niitä ei vain ole. Päähäni ei mahdu ajatus vuodesta ulkomailla. Pakkaus sujui sumussa enkä ymmärtänyt ollenkaan että tässä pakataan vuodeksi. Huone tyhjeni ja pöydät ovat miltein paljaana. Lähes tulkoon koko elämäni on nyt tuossa pinkissä matkalaukussa valmiina lähtemään suureen seikkailuun matkaseuranani!" - ajatuksia vuoden takaa juuri enne lähtöä. Ja samalla linjalle mennään edelleen. Paitsi että matkaseuranani on nyt muutama uusi matkalaukku!
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Matkalaukku nro 1!
Mistä alottaisin?
- Annoin lapsille läksiäislahjat ja sain kiitokset tonneittain halauksia?
- Pelattiin Mölkkyä ja au pair Suomesta sai siinä turpaan kolmelta amerikklaislapselta. Lapset juhli, au pair ei?
- Uimaklubilla tytölle paljastui että au pair lähtee kahden päivän päästä niin siitä seurannu parkuminen ja au pairin hukuttaminen haleilla sai au pairinkin jälleen kyynelehtimään?
- Matkalaukun punnituksesta joka toi tulokseksi 17 KILOA!? Eli saan toiseen käyttää vielä 23 KILOA! Joka menee kyllä yli koska tänne tullessa se oli 31 kiloa... hups.
- Päästä joka on ollu nyt kenossa tunnin jos toisenki, jotta saisin veden pois korvasta? Nyt on vettä korvassa JA niska kipeä.
Nyt kuitenkin vedäyty koneelta ja lähden ottamaan vähän lisää turpaani Mölkyssä ja ootan hosteja kotiin. Unbelievable. Kolme yötä!
PS. puoltoista työpäivää jäljellä!
edit// Okei. Kellä ikinä on näin paljon tavaraa?!
edit2// Okei. Matkalaukkuperheeni lisääntyi yhdellä.
- Annoin lapsille läksiäislahjat ja sain kiitokset tonneittain halauksia?
- Pelattiin Mölkkyä ja au pair Suomesta sai siinä turpaan kolmelta amerikklaislapselta. Lapset juhli, au pair ei?
- Uimaklubilla tytölle paljastui että au pair lähtee kahden päivän päästä niin siitä seurannu parkuminen ja au pairin hukuttaminen haleilla sai au pairinkin jälleen kyynelehtimään?
- Matkalaukun punnituksesta joka toi tulokseksi 17 KILOA!? Eli saan toiseen käyttää vielä 23 KILOA! Joka menee kyllä yli koska tänne tullessa se oli 31 kiloa... hups.
- Päästä joka on ollu nyt kenossa tunnin jos toisenki, jotta saisin veden pois korvasta? Nyt on vettä korvassa JA niska kipeä.
Nyt kuitenkin vedäyty koneelta ja lähden ottamaan vähän lisää turpaani Mölkyssä ja ootan hosteja kotiin. Unbelievable. Kolme yötä!
PS. puoltoista työpäivää jäljellä!
edit// Okei. Kellä ikinä on näin paljon tavaraa?!
edit2// Okei. Matkalaukkuperheeni lisääntyi yhdellä.
Ikävä on tunteista ikävin.
Voisitko tulla takaisin?
Välillä toivon että ois vasta toukokuu ja oltais vasta DCssä K:n kanssa. Välillä toivon että ois se ilta kun viimeisen kerran halaan K:ta ja itken silmäni pihalle. Välillä toivon että olisi perjantai ja olisin jo matkalla Suomeen. Jos alku oli tunteiden vuoristorataa niin tällä ei enää edes löydy sanoja. Tässä mennään turbotehoilla ylös ja alas, kyyneleistä hymyyn, innostuksesta ahdistukseen. Just nyt... jos vaan saisin nähä K:ta ja jutella. Se ois se mitä mä tarviin. Tuu takas.
maanantai 25. heinäkuuta 2011
You almost know me better than me, myself and I
Tuntuu että ois paljon sanottavaa mutta sitten... ei ole mitään sanottavaa enää. Tunteet juoksee laidasta laitaan eikä lähdön läheistä ajankohtaa vaan voi ymmärtää. Tällä viikolla tuun kotiin.
Ajatukset on toisaalta hyvin iloisia; pääsee kotiin jatkamaan elämää, opiskelemaan ja näkemään perhettä. Mutta aina siellä taka-alalla on ajatus siitä kuinka ei haluaisi kotiin. Kuinka tämä elämä täällä on hauskaa ja arkeani. Kuinka lapset kuuluvat elämääni enkä osaa kuvitella maanantaita ilman heitä?
Kurkkua kuristaa ja tuntuu että oksettaa. Kiitos tunteiden sekamelskan. Huone on tyhjääkin tyhjempi. Siellä kaikuu. Voin kertoa että ei oo hauska tunne. Muutamia tavaroita on pöydillä, jotka kirmaavat laukkuihin perjantai aamuna. Sillon kun on aika astua limoserviceen ja lähteä kohti lentokenttää. Yllättävän hyvin on muuten tavarat mahtunu laukkuihin! :) Isosta matkalaukusta on viel 2/3 tyhjänä. Ja toinen carry-on laukku on myös tyhjillään. Eli lippu korkeella!
Tää viikko muistuttaa kesäloman ensimmäistä viikkoa kun lapset pääsevät puolenpäivän aikoihin leireiltä. Sitten au pair käyttää aivonystyröitään ja kehittää tekemistä, kunnes on aina ajaa klubille uimaan!
Täällä on muuten pari viikkoa ollu iiihan mahtavat helteet. Palmut vaan puuttuu nii voisi olla välimerellä. Tänää kuitenkin on "vain" 25° lämmintä. Mielessä kävi jo pitkät housut! Tänää on myös odotettavissa ukkosta, joten katsellaan pääsenkö taas nauttimaan sähköttömästä elämästä! Toiv en...
Perheen uusi au pair on training schoolilla, how weird is that?!
"Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä."- Utøyan selviytyjä Stine Renate Håheim. Voiko asiaa paremmin sanoa?
Ajatukset on toisaalta hyvin iloisia; pääsee kotiin jatkamaan elämää, opiskelemaan ja näkemään perhettä. Mutta aina siellä taka-alalla on ajatus siitä kuinka ei haluaisi kotiin. Kuinka tämä elämä täällä on hauskaa ja arkeani. Kuinka lapset kuuluvat elämääni enkä osaa kuvitella maanantaita ilman heitä?
Kurkkua kuristaa ja tuntuu että oksettaa. Kiitos tunteiden sekamelskan. Huone on tyhjääkin tyhjempi. Siellä kaikuu. Voin kertoa että ei oo hauska tunne. Muutamia tavaroita on pöydillä, jotka kirmaavat laukkuihin perjantai aamuna. Sillon kun on aika astua limoserviceen ja lähteä kohti lentokenttää. Yllättävän hyvin on muuten tavarat mahtunu laukkuihin! :) Isosta matkalaukusta on viel 2/3 tyhjänä. Ja toinen carry-on laukku on myös tyhjillään. Eli lippu korkeella!
Tää viikko muistuttaa kesäloman ensimmäistä viikkoa kun lapset pääsevät puolenpäivän aikoihin leireiltä. Sitten au pair käyttää aivonystyröitään ja kehittää tekemistä, kunnes on aina ajaa klubille uimaan!
Täällä on muuten pari viikkoa ollu iiihan mahtavat helteet. Palmut vaan puuttuu nii voisi olla välimerellä. Tänää kuitenkin on "vain" 25° lämmintä. Mielessä kävi jo pitkät housut! Tänää on myös odotettavissa ukkosta, joten katsellaan pääsenkö taas nauttimaan sähköttömästä elämästä! Toiv en...
Perheen uusi au pair on training schoolilla, how weird is that?!
"Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä."- Utøyan selviytyjä Stine Renate Håheim. Voiko asiaa paremmin sanoa?
lauantai 23. heinäkuuta 2011
Norway
Istuin skypessä Suomi K:n kanssa kun totesin "Oho! Oslossa on räjähtäny pommi". Sillon ei vielä tiedetty kuinka pahasta tuhosta olisi kyse. Se oli vasta ensimmäinen otsikko ja uutinen sisälsi varmaankin yhden lauseen. Muutama tunti siitä eteenpäin tunsin valtavaa myötätuntoa norjalaisia kohtaan.
Meidän ihana lintukoto Norja. Ei siellä tapahdu mitään. Norjassa on kuninkaallisia, jotka menee aina naimisiin ja saa lapsia. Yhtäkkiä Norja on koko maailman tietoudessa, eikä valitettavasti sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kaksi pommia ja nuorisoleirin ampuminen. Ei voi olla kysymättä ensimmäiseksi; miks? kuka tekee tuollaista? mitä pahaa ne nuoret ovat tehneet?
Illalla nukkumaan mennessä uhriluku oli 15. Heräsin ja silmiini pamahtaa luku 92. En tienny miten reagoida. 92 ihmistä surmattiin turhaa. 92 surmattiin koska yhdellä ihmisellä on niiiiiin paha olla että purkaa sen väkivallalla. Miksi maailman pitää olla tälläinen?
En tunne edes enää sietämätöntä vihaa tuota miestä kohtaan. Ainoastaan tunnen suurta surua ja myötätuntoa noita perheitä kohtaa, jotka läheisen menettivät. Kuinka monta menetti parhaan kaverinsa? Kuinka moni menetti lapsensa? Tai lapsenlapsensa? Koska tuo voi tapahtua kenelle vain niin toivon kaikkien olevan norjalaisten tukena tällä hädän hetkellä.
Tällä tekstillä haluan osoittaa että norjalaiset ovat ajatuksissani. Läheisensä menettäneet tarvitsevat meidän kaikkien tukea nyt, vaikkakin vain lämpimien ajatusten muodossa tai kynttilänä ikkunalaudalla. Noiden 92 muisto eläköön aina sydämissämme.
Meidän ihana lintukoto Norja. Ei siellä tapahdu mitään. Norjassa on kuninkaallisia, jotka menee aina naimisiin ja saa lapsia. Yhtäkkiä Norja on koko maailman tietoudessa, eikä valitettavasti sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kaksi pommia ja nuorisoleirin ampuminen. Ei voi olla kysymättä ensimmäiseksi; miks? kuka tekee tuollaista? mitä pahaa ne nuoret ovat tehneet?
Illalla nukkumaan mennessä uhriluku oli 15. Heräsin ja silmiini pamahtaa luku 92. En tienny miten reagoida. 92 ihmistä surmattiin turhaa. 92 surmattiin koska yhdellä ihmisellä on niiiiiin paha olla että purkaa sen väkivallalla. Miksi maailman pitää olla tälläinen?
En tunne edes enää sietämätöntä vihaa tuota miestä kohtaan. Ainoastaan tunnen suurta surua ja myötätuntoa noita perheitä kohtaa, jotka läheisen menettivät. Kuinka monta menetti parhaan kaverinsa? Kuinka moni menetti lapsensa? Tai lapsenlapsensa? Koska tuo voi tapahtua kenelle vain niin toivon kaikkien olevan norjalaisten tukena tällä hädän hetkellä.
Tällä tekstillä haluan osoittaa että norjalaiset ovat ajatuksissani. Läheisensä menettäneet tarvitsevat meidän kaikkien tukea nyt, vaikkakin vain lämpimien ajatusten muodossa tai kynttilänä ikkunalaudalla. Noiden 92 muisto eläköön aina sydämissämme.
"It's time to move on;
even though I'm not ready.
I've got to be strong,
and trust where you're heading.
Even though It's not easy;
(not easy),
right now the right kind of love...
Is a love that lets go"
even though I'm not ready.
I've got to be strong,
and trust where you're heading.
Even though It's not easy;
(not easy),
right now the right kind of love...
Is a love that lets go"
ps. kuva on täältä
pps. Love that lets go - Hannah Montana
perjantai 22. heinäkuuta 2011
You always let me be me
Oon aina ollut kauheen tunteellinen ihminen. Reagoin elokuviin ja tv-sarjoihin hirveän voimakkaasti mikäli ne herättää minussa tunteita. Jotenkin täällä tämä tunteellisuus on noussut vielä enemmän pintaan ja hypin laidasta laitaan ku hormoonien vallassa oleva teini konsanaan.
Tunsin kamalaa ahdistusta sillon viikko sitten lentämisestä ja panikoin asiaa. Siihen kuitenkin auttoi kun tajusin etten panikoi lentämistä vaan täältä lähtemistä, joka tarkoittaa lentämistä. Nyt olen pohtinut asioita enemmänkin koska teinisarja Hannah Montana on koskettanu mua liian syvältä. Ja ymmärsin asian. Etenkin jakso, jossa Miley paljastaa olevansa Hannah ja hänen kaksoielämänsä loppuu pysähdyttää minut. Eilen tajusin että heijastan asian itseeni; oma vuoteni on loppussa, "oma kaksoiselämäni loppuu". Etsin siitä jaksosta selviytymiskeinoja kuinka tästä eteenpäin. Jos olisin sarjan katsonut viisi kuukautta sitten en kokisi mitään näin tunteellista.
Olen myös huomannut etten ole enää oma itseni. Tavallaan en anna itsestäni kenellekkään niin paljoa vaan suojaudun siltä surulta kun sanon moimoi. Vaikka se suru joka tapauksessa tulee olemaan suuri. Vetäydyn kuoreeni mikä on todella idioottimaista koska tajuan konkreettisesti että näistä hetkistä pitäisi nauttia. Pian lapset ovat täällä ja itse olen Suomessa.
Joka kerta kun keskustelen tytön kanssa lähdöstäni niin se päättyy siihen että hän kyselee koska hän tulee Suomeen? Tulenhan varmasti hänet hakemaan kentältä? Saako hän varmasti nukkua mun vieressä? Mitä me tehään sitten Suomessa? Jotenkin nämä ajatukset antavat voimaa tuolle pienelle; me nähdään vielä enkä poistu kokonaan hänen elämästä. Vaikka lapsi ei ymmärrä asioita samallalailla kun aikuiset niin syvältä sisältä nuo kysymykset tulevat ja hän haluaa pitää minut elämässään.
Työpäiviä on jäljellä 4. Viikko lähtöön tuntuu vielä pitkältä mutta 4 työpäivää tuntuu.. noh ei miltään. Eilen sain pakattua ensimmäisen laukun valmiiksi. Ensi viikolla sitten loputkin ja moimoit ja kentälle. Sitten 7 ja puolen tunnin lennon jälkeen näen "isosiskon", velipuolen ja kummitytön! Can somebody pinch me?
Tunsin kamalaa ahdistusta sillon viikko sitten lentämisestä ja panikoin asiaa. Siihen kuitenkin auttoi kun tajusin etten panikoi lentämistä vaan täältä lähtemistä, joka tarkoittaa lentämistä. Nyt olen pohtinut asioita enemmänkin koska teinisarja Hannah Montana on koskettanu mua liian syvältä. Ja ymmärsin asian. Etenkin jakso, jossa Miley paljastaa olevansa Hannah ja hänen kaksoielämänsä loppuu pysähdyttää minut. Eilen tajusin että heijastan asian itseeni; oma vuoteni on loppussa, "oma kaksoiselämäni loppuu". Etsin siitä jaksosta selviytymiskeinoja kuinka tästä eteenpäin. Jos olisin sarjan katsonut viisi kuukautta sitten en kokisi mitään näin tunteellista.
Olen myös huomannut etten ole enää oma itseni. Tavallaan en anna itsestäni kenellekkään niin paljoa vaan suojaudun siltä surulta kun sanon moimoi. Vaikka se suru joka tapauksessa tulee olemaan suuri. Vetäydyn kuoreeni mikä on todella idioottimaista koska tajuan konkreettisesti että näistä hetkistä pitäisi nauttia. Pian lapset ovat täällä ja itse olen Suomessa.
Joka kerta kun keskustelen tytön kanssa lähdöstäni niin se päättyy siihen että hän kyselee koska hän tulee Suomeen? Tulenhan varmasti hänet hakemaan kentältä? Saako hän varmasti nukkua mun vieressä? Mitä me tehään sitten Suomessa? Jotenkin nämä ajatukset antavat voimaa tuolle pienelle; me nähdään vielä enkä poistu kokonaan hänen elämästä. Vaikka lapsi ei ymmärrä asioita samallalailla kun aikuiset niin syvältä sisältä nuo kysymykset tulevat ja hän haluaa pitää minut elämässään.
Työpäiviä on jäljellä 4. Viikko lähtöön tuntuu vielä pitkältä mutta 4 työpäivää tuntuu.. noh ei miltään. Eilen sain pakattua ensimmäisen laukun valmiiksi. Ensi viikolla sitten loputkin ja moimoit ja kentälle. Sitten 7 ja puolen tunnin lennon jälkeen näen "isosiskon", velipuolen ja kummitytön! Can somebody pinch me?
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
MINÄ SYDÄN SINÄ !
<3
Here we are now
Everything is about to change
We face tomorrow as we say goodbye to yesterday
A chapter ending but the stories only just begun
A page is turning for everyone
So I’m moving on
Letting go
Holding on to tomorrow
I’ve always got the memories while I’m finding out who I’m gonna be
We might be apart but I hope you always know
You’ll be with me wherever I go
Wherever I go
So excited I can barely even catch my breath
We have each other to lean on for the road ahead
This happy ending is the start of all our dreams
And I know your heart is with me
So I’m moving on
Letting go
Holding on to tomorrow
I’ve always got the memories while I’m finding out who I’m gonna be
We might be apart but I hope you always know
You’ll be with me wherever I go
Its time to show the world we’ve got something to say
A song to sing out loud we’ll never fade away
I know I’ll miss you but we’ll meet again someday
We’ll never fade away
So I’m moving on
Letting go
Holding on to tomorrow
I’ve always got the memories while I’m finding out who I’m gonna be
We might be apart but I hope you always know
You’ll be with me wherever I go
So I’m moving on
Letting go
Holding on to tomorrow
I’ve always got the memories while I’m finding out who I’m gonna be
We might be apart but I hope you always know
You’ll be with me wherever I go
Wherever, Wherever I go
Wherever I go - Hannah Montana
TJ KYMPPI!
Tulin kertomaan tänne teille että tässä pakkauksessa ei ole mitään järkeä. Elikkä rivien välistä voi lukea että aloitin tänään pakkaamisen.
Tänne tullessa kun pystyi laatimaan listan mitä pakata. Nyt listassa lukee: KAIKKI! Se ei kauheesti helpota. Jokainen laatikko pitää käydä läpi ja tavaralle pitää löytyä seuraava paikka; roskakori, kierrätys, seuraava au pair tai matkalaukku. Olohuoneen nurkassa ammottaa tällä hetkellä kolme matkalaukkua janoten tavaraa sisäänsä.
Jotain olen saanut sinne jo heitettyä ja tänään ekaa kertaa huomasin olevani hakkaamatta päätä seinään, koska tuli tunne että tää saattaaki onnistua! Wuhuuuuu! Kuitenkin 8 pitkää päivää tavaroiden ja muistojen kanssa tulen viettämään.
Eilen sain vanhempien läksiäislahjan valmiiksi ja tänään tuli postissa lasten. Eli nekin on hoidettu! TJ 10 tarkoittaa asioiden oikeasti järjestymistä. Enää elämä ei oo huoneeni kaltainen kaaos, joka pitäisi yrittää saada pakettiin.
Kiitos. Pakenen pakkaamaan!
Tänne tullessa kun pystyi laatimaan listan mitä pakata. Nyt listassa lukee: KAIKKI! Se ei kauheesti helpota. Jokainen laatikko pitää käydä läpi ja tavaralle pitää löytyä seuraava paikka; roskakori, kierrätys, seuraava au pair tai matkalaukku. Olohuoneen nurkassa ammottaa tällä hetkellä kolme matkalaukkua janoten tavaraa sisäänsä.
Jotain olen saanut sinne jo heitettyä ja tänään ekaa kertaa huomasin olevani hakkaamatta päätä seinään, koska tuli tunne että tää saattaaki onnistua! Wuhuuuuu! Kuitenkin 8 pitkää päivää tavaroiden ja muistojen kanssa tulen viettämään.
Eilen sain vanhempien läksiäislahjan valmiiksi ja tänään tuli postissa lasten. Eli nekin on hoidettu! TJ 10 tarkoittaa asioiden oikeasti järjestymistä. Enää elämä ei oo huoneeni kaltainen kaaos, joka pitäisi yrittää saada pakettiin.
Kiitos. Pakenen pakkaamaan!
tiistai 19. heinäkuuta 2011
You'll always find your way back home
Itsehän kärsin lentopelosta ja olen edelleen kehittelemässä teleporttauslaitetta, jotta pystyisin lentokoneita välttelemään. En sitä kuitenkaan valmiiksi nyt ehdi saada ennen täältä kotiinlähtöä eli joudun turvautumaan plan B:hen eli lentokoneeseen.
Parin viikon ajan on ollut todella todella outo olo ja olen itse laskenut sen lentopeloksi. Kuitenkaan ei ole ollut samanlaista kun normaali pelko eikä normaali pelko ala näin voimakkaana niinkin aikaisin. Sitten päädyin juttelemaan ja kyynelehtimään asian takia äidin kanssa skypessä, koska tunsin paniikkiakin jo asiasta. Sain jutteluiden kautta asiaan perspektiiviä ja homma kävi selvemmäksi; en ole ahdistunut lennosta vaan ajatuksesta että lento tietää lähtöä täältä. Se että joudun lentokoneeseen tarkoittaa sitä että sanon näille moikat. Ja se ahdistaa ja itkettää herkkää tyttöä.
Eilen tajusin että ensi viikolla oon Suomessa. Sitä ennen olin ajatellut vain että vajaa kaksi viikkoa, mutta ajatus ensi viikosta on paljon pelottavampi. Loppuviikosta raahaan matkalaukut alakertaan ja alan juosta portaitai ylös alas samalla pakaten. Miltähän tuntua kääntyä ovella viimeisen kerran katsomaan huonetta ja nähdä se tyhjänä?
Tuntuu uskomattomalta ajatella kuinka nopeasti aika meni. Vuosi sitten olin täpinöissäni lähdössä ja odotin tulevaa innoissani mutta samalla pienesti peloissani kuinka pitkä vuosi onkaan. Se vain hujahti ohitse. Toisaalta haluaisi vain hypätä ajassa pari kuukautta taaksepäin ja nauttia niistä kuukausista uudestaan.
Asia on kuitenkin niin että...
ens viikolla oon kotona!
Parin viikon ajan on ollut todella todella outo olo ja olen itse laskenut sen lentopeloksi. Kuitenkaan ei ole ollut samanlaista kun normaali pelko eikä normaali pelko ala näin voimakkaana niinkin aikaisin. Sitten päädyin juttelemaan ja kyynelehtimään asian takia äidin kanssa skypessä, koska tunsin paniikkiakin jo asiasta. Sain jutteluiden kautta asiaan perspektiiviä ja homma kävi selvemmäksi; en ole ahdistunut lennosta vaan ajatuksesta että lento tietää lähtöä täältä. Se että joudun lentokoneeseen tarkoittaa sitä että sanon näille moikat. Ja se ahdistaa ja itkettää herkkää tyttöä.
Eilen tajusin että ensi viikolla oon Suomessa. Sitä ennen olin ajatellut vain että vajaa kaksi viikkoa, mutta ajatus ensi viikosta on paljon pelottavampi. Loppuviikosta raahaan matkalaukut alakertaan ja alan juosta portaitai ylös alas samalla pakaten. Miltähän tuntua kääntyä ovella viimeisen kerran katsomaan huonetta ja nähdä se tyhjänä?
Tuntuu uskomattomalta ajatella kuinka nopeasti aika meni. Vuosi sitten olin täpinöissäni lähdössä ja odotin tulevaa innoissani mutta samalla pienesti peloissani kuinka pitkä vuosi onkaan. Se vain hujahti ohitse. Toisaalta haluaisi vain hypätä ajassa pari kuukautta taaksepäin ja nauttia niistä kuukausista uudestaan.
Asia on kuitenkin niin että...
ens viikolla oon kotona!
perjantai 15. heinäkuuta 2011
An ordinary girl
Hannah Montana on imassut mut maailmaansa niin pahasti että unohtuu blogia päivitellä! Okei on siihen ollut muitakin syitä..
... nimittäin keskiviikkona päivä alkoi sillä että lapsi nro 2 hakkasi ovea niiiiiiiin kauan että au pair heräsi 7.30. Abautirallaa puolen päivän aikaan iski tajuton väsymys. Hyvä kun silmät pysyi auki. Ensiksi aattelin syyn olevan SUPERaikainen herätys mutta uimaklubilta palauduttuamme totuus valkeni; kuumetta 38,5. Nicee! Loppu päivän majottauduin sohvalle ja ohjeistin lapsia tekemään sitä tätä ja tota. Torstaina tein urheasti töitä kunnes... olo oli kuin katujyrän alle jääneellä (asianomaisella ei ole kyseisestä olotilasta omaa kokemusta, mutta veikkaan että lähellä sitä olotilaa oltiin). Kuumetta 39,5. Nicee! Jäy-kyt-tä-vä hedari. Nicee! Hosteille soitto että voisko millään tulla viemään lapset vesipolopeliin kun au pair tekee kuolemaa enkä millään haluisi lähteä ajamaan puolen tunnin päähän teidän kolme kultamussukkaa kyydissä. Hostisä tuli sitten kotiin ja eka lause "You look like a disaster". Makasin sohvalla pää tyynyn alla ja yritin keskittyä hengittämiseen. Sitten äkkihätäpikapuhelu suomi J:lle joka tuli kuskaamaan mut lääkäriin ja bingo: poskiontelontulehdus ja 10 päivän antibioottikuuri, joka olisi muuten tosi kiva mutta tää kamala maku suussa ei kauheesti innosta.
Ja niin jos tästä amerikan terveydenhuoltojärjestelmästä puhutaan niin... lääkärireissu kesti 5 min ja maksoi 100. Antibiootit... 107 DOLLARIA! Halleluja sanon mä. On pare olla nyt sit jotain iiiiihme lääkettä että au pair on pian taas elämänsä kunnossa. 207 diagnoosiin jonka olin itse jo tehnyt plus suomessa antibiootit on sitä 10 euron luokkaa... Ja kuka sanoo et amerikka on halpa paikka?
Tänään oon saanut jo pään kainalosta ja jaksoin tehdä täyspitkän työpäivän. Kuitenkin nyt illan vietän Hannah Montanan seurassa (josta on menossa nyt VIIMEINEN kausi, 90 jaksoa katottu, mitä mä sitten teen?!) ja käperryn peiton alle.
Olen kokenut myös tällä viikolla kolme sydäntä särkevää hetkeä. Ensimmäinen oli keskiviikkona kun lapsi nro 1 totesi autossa "meillä on huomenna leirin talent-kisa, eikä mulla oo yhtään talenttia (=en oo hyvä missään)" Hyvä kun en ojaan ajanut! Sitten au pair ja lapsi nro 1 alkoivat pohtia mitä tarkoittaa talent ja onko hänellä talentia? Ja tottakai on! "You got talent if you like to do something". Baseball, vesipolo, piirtäminen, instrumenttien soittaminen... Kyllä sitten löytyi lista ja sain liimata särkynyttä sydäntäni kokoon hyvällä omalla tunnolla.
Seuraavan koin tänä aamuna. Viime viikon vesipolopeli päättyi meidän lapsien osalta itkuun ja masennukseen kun peliaikaa ei tullut juuri nimeksikään. Tänään kuitenkin sain tietää: kultamussukkani nro 1 oli eilen tehnyt ratkaisevan maalin jatkoajalla! Voi sitä au pairin ylpeyttä! Teki mieli juosta leirille samantien ja halata pojasta ilmat pihalle. Kuitenkin jätin tämän väliin koska... noh.
Viimeinen oli tänään kun hengailin lapsi nro 3 kanssa kaksin kotona ja katsottiin mitäs muutakaan kuin... HANNAH MONTANIA. Lapsi istui sylissä ja kuunteli hieman haikeaa kappaletta, minkä tämä kyseinen poptähti lauloi. Sitten yhtäkki sain pusun poskelle ja tiukan halauksen. Samanlaisella halauksella au pair kaadettiin lauantaina sänkyyn. Tietää lapsi että au pairin kotiinlähtö lähestyy...
Huh blogi päivitetty! Voin taas hengittää ja unohtaa tän muutamaksi päiväksi!
ps meni muuten vkl-suunnitelmat melko mönkään kun tää kuume iski... tänks vaan siitä ku ei ois ollu ku se toka vika vkl amerikassa!
:)
"so give it everything or nothing at all,
get back on your feet when
you stumble or fall."
"I make wishes, I have dreams,
and I still wanna believe
anything can happen in this world
for an ordinary girl"
An ordinary girl - Hannah Montana
... nimittäin keskiviikkona päivä alkoi sillä että lapsi nro 2 hakkasi ovea niiiiiiiin kauan että au pair heräsi 7.30. Abautirallaa puolen päivän aikaan iski tajuton väsymys. Hyvä kun silmät pysyi auki. Ensiksi aattelin syyn olevan SUPERaikainen herätys mutta uimaklubilta palauduttuamme totuus valkeni; kuumetta 38,5. Nicee! Loppu päivän majottauduin sohvalle ja ohjeistin lapsia tekemään sitä tätä ja tota. Torstaina tein urheasti töitä kunnes... olo oli kuin katujyrän alle jääneellä (asianomaisella ei ole kyseisestä olotilasta omaa kokemusta, mutta veikkaan että lähellä sitä olotilaa oltiin). Kuumetta 39,5. Nicee! Jäy-kyt-tä-vä hedari. Nicee! Hosteille soitto että voisko millään tulla viemään lapset vesipolopeliin kun au pair tekee kuolemaa enkä millään haluisi lähteä ajamaan puolen tunnin päähän teidän kolme kultamussukkaa kyydissä. Hostisä tuli sitten kotiin ja eka lause "You look like a disaster". Makasin sohvalla pää tyynyn alla ja yritin keskittyä hengittämiseen. Sitten äkkihätäpikapuhelu suomi J:lle joka tuli kuskaamaan mut lääkäriin ja bingo: poskiontelontulehdus ja 10 päivän antibioottikuuri, joka olisi muuten tosi kiva mutta tää kamala maku suussa ei kauheesti innosta.
Ja niin jos tästä amerikan terveydenhuoltojärjestelmästä puhutaan niin... lääkärireissu kesti 5 min ja maksoi 100. Antibiootit... 107 DOLLARIA! Halleluja sanon mä. On pare olla nyt sit jotain iiiiihme lääkettä että au pair on pian taas elämänsä kunnossa. 207 diagnoosiin jonka olin itse jo tehnyt plus suomessa antibiootit on sitä 10 euron luokkaa... Ja kuka sanoo et amerikka on halpa paikka?
Tänään oon saanut jo pään kainalosta ja jaksoin tehdä täyspitkän työpäivän. Kuitenkin nyt illan vietän Hannah Montanan seurassa (josta on menossa nyt VIIMEINEN kausi, 90 jaksoa katottu, mitä mä sitten teen?!) ja käperryn peiton alle.
Olen kokenut myös tällä viikolla kolme sydäntä särkevää hetkeä. Ensimmäinen oli keskiviikkona kun lapsi nro 1 totesi autossa "meillä on huomenna leirin talent-kisa, eikä mulla oo yhtään talenttia (=en oo hyvä missään)" Hyvä kun en ojaan ajanut! Sitten au pair ja lapsi nro 1 alkoivat pohtia mitä tarkoittaa talent ja onko hänellä talentia? Ja tottakai on! "You got talent if you like to do something". Baseball, vesipolo, piirtäminen, instrumenttien soittaminen... Kyllä sitten löytyi lista ja sain liimata särkynyttä sydäntäni kokoon hyvällä omalla tunnolla.
Seuraavan koin tänä aamuna. Viime viikon vesipolopeli päättyi meidän lapsien osalta itkuun ja masennukseen kun peliaikaa ei tullut juuri nimeksikään. Tänään kuitenkin sain tietää: kultamussukkani nro 1 oli eilen tehnyt ratkaisevan maalin jatkoajalla! Voi sitä au pairin ylpeyttä! Teki mieli juosta leirille samantien ja halata pojasta ilmat pihalle. Kuitenkin jätin tämän väliin koska... noh.
Viimeinen oli tänään kun hengailin lapsi nro 3 kanssa kaksin kotona ja katsottiin mitäs muutakaan kuin... HANNAH MONTANIA. Lapsi istui sylissä ja kuunteli hieman haikeaa kappaletta, minkä tämä kyseinen poptähti lauloi. Sitten yhtäkki sain pusun poskelle ja tiukan halauksen. Samanlaisella halauksella au pair kaadettiin lauantaina sänkyyn. Tietää lapsi että au pairin kotiinlähtö lähestyy...
Huh blogi päivitetty! Voin taas hengittää ja unohtaa tän muutamaksi päiväksi!
ps meni muuten vkl-suunnitelmat melko mönkään kun tää kuume iski... tänks vaan siitä ku ei ois ollu ku se toka vika vkl amerikassa!
:)
"so give it everything or nothing at all,
get back on your feet when
you stumble or fall."
"I make wishes, I have dreams,
and I still wanna believe
anything can happen in this world
for an ordinary girl"
An ordinary girl - Hannah Montana
tiistai 12. heinäkuuta 2011
You get the best of both worlds
Oi jehna! Nyt on jo tiistai enkä oo ees mitään kertonu teille meidän Six Flags reissusta! Asia täytyneen nyt korjata ihan kuvien kera.
Sunnuntaina siis suunnattiin Suomiporukalla New Jerseyn puolelle huvipuistoon. Herätyskellon piti soida seittemältä, auton piti startata pihasta puoli kaheksan. Kumpikaan ei toteutunut kun herätyskello olikin off ja asianomainen ampaisi sängystä ylös 7.28. Kuitenkin muutan luupin ja mutkan kautta päädyttiin 10.18 Six Flagsin parkkipaikalle ja turvatarkastusten kautta huvipuistoon sisälle.
Suoraan kipitettiin puiston toiseen päähän, jossa sijaitsee maailman korkein vuoristorata Kingda Ka. Kyseinen vempele nousee 136 m korkeuteen ja menee 206 km/h. Muahan ei tohon siis saatu. Kuitenkin tarkka korvaisimmat olivat kuulleet huhua jonojen olevan Kingda Kaan välillä monien tuntien mittaisia niin otettiin missioksi se ensimmäisenä.
Loppu päivän käytimme hyväksi huvipuiston laitetarjontaa ja viihdytimme itseämme siellä aina ilta seitsemään asti. Sen jälkeen alkoi pitkä ja puuduttava kotimatka eikä siihen ainakaan sisältynyt sillä samalla s**tanan sillalla seisomista, mistä mut on aikasemminkin voinu bongailla.
Nyt on hyvin pyörähtänyt käytiin kolmas viimeinen työviikkoni. Tänään päästiin lasten kanssa kuvauksiin, mutta noin 3-4 sähkökatkosta yritti tulla estämään suunnitelmiani. Eilen käytiin jo kuvaajan kanssa pientä keskustelua ehtiikö hän sittenkään kuvaamaan meitä tänään ja vihdoin päästiin kellon ajasta yhteisymmärrykseen niin sähköt sitten lähtee. Onneksi kuitenkin saldoksi saatiin reipas määrä mitä ihanempia kuvia muistoksi. Lapset ja au pair tykkäsivät. Nyt eletään jännittävintä vaihetta... osaako ne kolme olla hiljaa asiasta?
Mitä tuleva pitää sisällään? yllätyksiä ja pakkausta. Tavaroiden lajittelua ja asian käsittämistä että 17 päivää ja tän tytön au pair vuosi on paketissa. Se on ihanaa puhua asiasta suomi-ihmisten kanssa kun tulee niin innostunut olo, mutta kun siitä puhuu näiden kanssa niin tulee vaan itku. Bitter sweet...
ps. koristanpa P:n kanssa CC:n uusimpia esitteitä! JAHAU!
pps. oon joka ilta menny nukkumaan siinä 11-12 aikaa ja tänään nukahdin sekunniksi jo seitsemältä, miksihän ihmeessä!?
ppps. miksi ne sähköt päättää lähteä niinä päivinä kun on taaaaautisen kuuma (lue: 35°). Niinpäniin... tottakai siksi että alueen sähkön kulutukseen tulee niin kova piikki että posahtaa linjat. Mutta silti.. se on niin väärin. Pääsinpä nimittäin sitten "saunomaan" tänään.
pppps. kuka on keksiny niin hillittömän tv-sarjan kun Hannah Montana?
ppppps. tänää on paljon ps:iä!
:)
Sunnuntaina siis suunnattiin Suomiporukalla New Jerseyn puolelle huvipuistoon. Herätyskellon piti soida seittemältä, auton piti startata pihasta puoli kaheksan. Kumpikaan ei toteutunut kun herätyskello olikin off ja asianomainen ampaisi sängystä ylös 7.28. Kuitenkin muutan luupin ja mutkan kautta päädyttiin 10.18 Six Flagsin parkkipaikalle ja turvatarkastusten kautta huvipuistoon sisälle.
Suoraan kipitettiin puiston toiseen päähän, jossa sijaitsee maailman korkein vuoristorata Kingda Ka. Kyseinen vempele nousee 136 m korkeuteen ja menee 206 km/h. Muahan ei tohon siis saatu. Kuitenkin tarkka korvaisimmat olivat kuulleet huhua jonojen olevan Kingda Kaan välillä monien tuntien mittaisia niin otettiin missioksi se ensimmäisenä.
Loppu päivän käytimme hyväksi huvipuiston laitetarjontaa ja viihdytimme itseämme siellä aina ilta seitsemään asti. Sen jälkeen alkoi pitkä ja puuduttava kotimatka eikä siihen ainakaan sisältynyt sillä samalla s**tanan sillalla seisomista, mistä mut on aikasemminkin voinu bongailla.
Nyt on hyvin pyörähtänyt käytiin kolmas viimeinen työviikkoni. Tänään päästiin lasten kanssa kuvauksiin, mutta noin 3-4 sähkökatkosta yritti tulla estämään suunnitelmiani. Eilen käytiin jo kuvaajan kanssa pientä keskustelua ehtiikö hän sittenkään kuvaamaan meitä tänään ja vihdoin päästiin kellon ajasta yhteisymmärrykseen niin sähköt sitten lähtee. Onneksi kuitenkin saldoksi saatiin reipas määrä mitä ihanempia kuvia muistoksi. Lapset ja au pair tykkäsivät. Nyt eletään jännittävintä vaihetta... osaako ne kolme olla hiljaa asiasta?
Mitä tuleva pitää sisällään? yllätyksiä ja pakkausta. Tavaroiden lajittelua ja asian käsittämistä että 17 päivää ja tän tytön au pair vuosi on paketissa. Se on ihanaa puhua asiasta suomi-ihmisten kanssa kun tulee niin innostunut olo, mutta kun siitä puhuu näiden kanssa niin tulee vaan itku. Bitter sweet...
ps. koristanpa P:n kanssa CC:n uusimpia esitteitä! JAHAU!
pps. oon joka ilta menny nukkumaan siinä 11-12 aikaa ja tänään nukahdin sekunniksi jo seitsemältä, miksihän ihmeessä!?
ppps. miksi ne sähköt päättää lähteä niinä päivinä kun on taaaaautisen kuuma (lue: 35°). Niinpäniin... tottakai siksi että alueen sähkön kulutukseen tulee niin kova piikki että posahtaa linjat. Mutta silti.. se on niin väärin. Pääsinpä nimittäin sitten "saunomaan" tänään.
pppps. kuka on keksiny niin hillittömän tv-sarjan kun Hannah Montana?
ppppps. tänää on paljon ps:iä!
:)
lauantai 9. heinäkuuta 2011
People around me
Kävin facebook-sivuani läpi ja löysin ihanampaakin ihanampia viestejä rakkailta. Synttäritoivotuksia, joiden olemassa olosta ei ollut mitään muistikuvaa. Sanoja, jotka ovat pelastaneet päiväni. Tätä varten facebook on täydellinen keksintö.
Tuli siinä samassa muutama kyynel tirautettua. Eikä asiaa auttanut se että juuri kuin rauhotuin niin hostäiti tuli ovelleni ja kertoi kuinka mahtava olen hänen mielestään eikä ikinä voisi kuvitella parempaa vuotta au pairin kanssa. Hän kysy josko haluaisin jäädä. Myös sain tietää "this will always, always be also your home and we will always be your family". Sitten käskin lopettaa koska... itkin taas.
Tälläisinä hetkinä muistaa kuinka paljon mahtavia ihmisiä onkaan ympärillä. Kuinka tämä tukiverkko auttaa kaiken läpi ja pyyhkii ne kyyneleet poskilta. Tästä tukiverkosta löydän aina ihmisen jonka puoleen kääntyä. Toivon että olen ystävälleni yhtä mahtava tuki kuin he ovat minulle. Jokaisen tukiverkon osan kanssa meillä on oma tarina, joka vetää verkon tiukaksi. Jokainen tarina on yhtä arvokas eikä se jaottele ihmisiä vierelläni. Ilman tätä tukiverkkoani en olisi ikinä selvinnyt näin pitkälle.
Pelkäsin ennen tänne tuloa mitä ystäville ja kavereille käy. Mutta päätin ajatella vain että ne säilyy vierellä kenen on tarkotettu säilyvän. Mutta nyt kun katson sivuille niin tasan samat ystävät siitä löytyy. Puhelimessa tasan samat ystävät on pikavalinnoissa hyvien ja huonojen päivien varalle. Heidän rinnalleen on vain tullut uusia.
Kun tarkemmin mietin läheisiäni ja tukiverkostoani niin tunnen valtavaa kiitollisuutta. Siitä kuinka monen ikäisiä viereltäni löytyy tukemasta minua ja kuinka jokaisella on uniikki tapa käsitellä elämää. Nämä näkemykset kasvattavat myös omaa elämänkatsomustani ja opettavat joka kerralla jotain uutta.
Kiitän siis onneani että saan elää elämäni ihanien ihmisten kanssa, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista! Tälläisiä asioita ei tule jatkuvasti aateltua, mutta kun tajuan niin todellakin kiitän ja kumarran kuinka minua on siunattu. :)
Minä sydän te kaikki!
Tuli siinä samassa muutama kyynel tirautettua. Eikä asiaa auttanut se että juuri kuin rauhotuin niin hostäiti tuli ovelleni ja kertoi kuinka mahtava olen hänen mielestään eikä ikinä voisi kuvitella parempaa vuotta au pairin kanssa. Hän kysy josko haluaisin jäädä. Myös sain tietää "this will always, always be also your home and we will always be your family". Sitten käskin lopettaa koska... itkin taas.
Tälläisinä hetkinä muistaa kuinka paljon mahtavia ihmisiä onkaan ympärillä. Kuinka tämä tukiverkko auttaa kaiken läpi ja pyyhkii ne kyyneleet poskilta. Tästä tukiverkosta löydän aina ihmisen jonka puoleen kääntyä. Toivon että olen ystävälleni yhtä mahtava tuki kuin he ovat minulle. Jokaisen tukiverkon osan kanssa meillä on oma tarina, joka vetää verkon tiukaksi. Jokainen tarina on yhtä arvokas eikä se jaottele ihmisiä vierelläni. Ilman tätä tukiverkkoani en olisi ikinä selvinnyt näin pitkälle.
Pelkäsin ennen tänne tuloa mitä ystäville ja kavereille käy. Mutta päätin ajatella vain että ne säilyy vierellä kenen on tarkotettu säilyvän. Mutta nyt kun katson sivuille niin tasan samat ystävät siitä löytyy. Puhelimessa tasan samat ystävät on pikavalinnoissa hyvien ja huonojen päivien varalle. Heidän rinnalleen on vain tullut uusia.
Kun tarkemmin mietin läheisiäni ja tukiverkostoani niin tunnen valtavaa kiitollisuutta. Siitä kuinka monen ikäisiä viereltäni löytyy tukemasta minua ja kuinka jokaisella on uniikki tapa käsitellä elämää. Nämä näkemykset kasvattavat myös omaa elämänkatsomustani ja opettavat joka kerralla jotain uutta.
Kiitän siis onneani että saan elää elämäni ihanien ihmisten kanssa, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista! Tälläisiä asioita ei tule jatkuvasti aateltua, mutta kun tajuan niin todellakin kiitän ja kumarran kuinka minua on siunattu. :)
Minä sydän te kaikki!
Minä täällä hei!
Taas on yksi viikko takana ja itseasiassa tänään tulee täyteen 11 kuukautta valtameren tällä puolella. Pian kuitenkaan meidän Suomikoplasta ei oo enää kun kaksi USAssa kun T lähtee kotiin. Sen jälkeen oon mä ja sitten R. Sitten alkaa taas Suomikoplan uus aikakausi kun miitingit tulee olemaan Suomessa... Ei tätä voi ymmärtää!
21 päivää ni oon kotona. 21 päivää ni nään B:n, I:n ja H:n lentokentällä. Sen jälkeen kotona äitin ja iskän ja veljen ja sen tyttöystävän. 21 päivää ni saan vihdoin halata parastakaveria ja vain olla ja soitella kavereille. En käsitä tätä.
Eilen päivällisellä juteltiin hostvanhempien kanssa viimesestä viikostani ja viimeisestä illastani. Keskiviikkona on kavereiden hyvästelyt ja torstain perheen kanssa päivällinen. Suunnitelmissa on ainakin suklaafondue... Tapamme mukaan tottakai!
Sainpa tällä viikolla päätettyä läksiäislahjatkin! Niihin tulee palamaan rahaa melkoisesti, mutta päätin että haluan jättää heille jotain pysyvää enkä mitä tahansa. Lapsille on tulossa muumipyyhkeet; niiskuneiti, muumipeikko ja muumipappa. Tytölle niiskuneiti herätyskello kun "mä alotan kohta koulun ni pitäähän kunnon koululaisella olla herätyskello". Noin se kerran sano mulle ni päätin hommata kunnon koululaiselle herätyskellon! :) Pojat saavat puoliksi tupamölkyn (isompi kun taskumölkky mut pienempi kun oikea). Näiden pitäs viikon päästä saapua tähän osotteeseen!
Vanhempien lahja olikin sitten vähän haastavampi. Eka oli tarkoitus tehdä kuvakirja, mutta sitten kävi ilmi että he tekevät sitä minulle! Joten sain yliviivata sen idean listastani. Suomi K:n kanssa skypetellessä sain idean, jota kehitin kehitin ja kehitin vähän lisää. Nyt vieressäni pönöttää valokuvakehys, johon mahtuu viisi normaali kokoista kuvaa. Tiistaiksi on varattu aika valokuvausstudiolle ja menemme sinne lasten kanssa kuvattaviksi. Se on kiva muisto perheelle ja itselleni. Saada valokuvia meistä kaikista neljästä yhdessä. Tarkoitus siis on otattaa kaksi kuvaa missä ollaan nelisteen ja sitten jokaisen lapsen kanssa minä kaksin.
En malta odottaa tiistaita! Valokuvaaja on todella innostunut tarinastani ja hostlapsistani. Idea on kuulma niin liikuttava että hän heti päätti kuvata meidät. Ja normaalisti hän varaa pelkästään 2h aikoja mutta meidän kohdalla halusi tehdä poikkeuksen ja ottaa vain tunnin ja velottaa vain tunnista! Juteltiin 45 min puhelimessa ja jotenkin päädyttiin sitten keskustelemaan äitini suunnistustaidoista... tai niitten puutteesta!
Nyt kolmas vika viikonloppu ja jälleen kerran mennään pienellä juokse sinne tänne ja tonne aikataululla. Mutta lopusta pitää nauttia ja tehdä mahd paljon niin ei sille mitään mahda. Oi sniif just tajusin että E:n näen huomenna viimeisen kerran täällä! Huomenna siis suuntaamme kohti Six Flagsia, joka on huvpuisto New Jerseyn puolella. Huiiippua!
Nyt kuteet niskaan ja tytön kanssa laatuaikailemaan aka leffaan aka CARS 2! Wuhuu!
21 päivää ni oon kotona. 21 päivää ni nään B:n, I:n ja H:n lentokentällä. Sen jälkeen kotona äitin ja iskän ja veljen ja sen tyttöystävän. 21 päivää ni saan vihdoin halata parastakaveria ja vain olla ja soitella kavereille. En käsitä tätä.
Eilen päivällisellä juteltiin hostvanhempien kanssa viimesestä viikostani ja viimeisestä illastani. Keskiviikkona on kavereiden hyvästelyt ja torstain perheen kanssa päivällinen. Suunnitelmissa on ainakin suklaafondue... Tapamme mukaan tottakai!
Sainpa tällä viikolla päätettyä läksiäislahjatkin! Niihin tulee palamaan rahaa melkoisesti, mutta päätin että haluan jättää heille jotain pysyvää enkä mitä tahansa. Lapsille on tulossa muumipyyhkeet; niiskuneiti, muumipeikko ja muumipappa. Tytölle niiskuneiti herätyskello kun "mä alotan kohta koulun ni pitäähän kunnon koululaisella olla herätyskello". Noin se kerran sano mulle ni päätin hommata kunnon koululaiselle herätyskellon! :) Pojat saavat puoliksi tupamölkyn (isompi kun taskumölkky mut pienempi kun oikea). Näiden pitäs viikon päästä saapua tähän osotteeseen!
Vanhempien lahja olikin sitten vähän haastavampi. Eka oli tarkoitus tehdä kuvakirja, mutta sitten kävi ilmi että he tekevät sitä minulle! Joten sain yliviivata sen idean listastani. Suomi K:n kanssa skypetellessä sain idean, jota kehitin kehitin ja kehitin vähän lisää. Nyt vieressäni pönöttää valokuvakehys, johon mahtuu viisi normaali kokoista kuvaa. Tiistaiksi on varattu aika valokuvausstudiolle ja menemme sinne lasten kanssa kuvattaviksi. Se on kiva muisto perheelle ja itselleni. Saada valokuvia meistä kaikista neljästä yhdessä. Tarkoitus siis on otattaa kaksi kuvaa missä ollaan nelisteen ja sitten jokaisen lapsen kanssa minä kaksin.
En malta odottaa tiistaita! Valokuvaaja on todella innostunut tarinastani ja hostlapsistani. Idea on kuulma niin liikuttava että hän heti päätti kuvata meidät. Ja normaalisti hän varaa pelkästään 2h aikoja mutta meidän kohdalla halusi tehdä poikkeuksen ja ottaa vain tunnin ja velottaa vain tunnista! Juteltiin 45 min puhelimessa ja jotenkin päädyttiin sitten keskustelemaan äitini suunnistustaidoista... tai niitten puutteesta!
Nyt kolmas vika viikonloppu ja jälleen kerran mennään pienellä juokse sinne tänne ja tonne aikataululla. Mutta lopusta pitää nauttia ja tehdä mahd paljon niin ei sille mitään mahda. Oi sniif just tajusin että E:n näen huomenna viimeisen kerran täällä! Huomenna siis suuntaamme kohti Six Flagsia, joka on huvpuisto New Jerseyn puolella. Huiiippua!
Nyt kuteet niskaan ja tytön kanssa laatuaikailemaan aka leffaan aka CARS 2! Wuhuu!
keskiviikko 6. heinäkuuta 2011
Do not...
Kuvitelkaa se tunne kun au pair kiirehtii lapsien kanssa tuhatta ja sataa uimaklubille, jotta pojat ehtivät harkkoihin. Sitten au pari saa juuri vaihdatettua kaikille lapsille oikeat uimapuvut päälle ja vieläpä oikein päin. Pojat kiirehtivät omiin harjoituksiinsa ja au pair jää tytön kanssa kahden tarkoituksena pulahtaa tukalan kuumana päivänä altaaseen. Au pair kuitenkin kuulee sanat "somebody puked to the pool, it's closed". Altaassa lilluu ei niin miellyttävän näköinen valkoinen klöntti.
Sen jälkeen au pair ja tyttö istuvat 45 minuuttia tukalan kuumassa ilmassa hikoillen ja odottaen poikien kuivaharjoitusten loppua. Au pairin otsan tatti oli melkoinen. Tarpeeksi ulinaa ja kitinää kuunneltuaan au pair päättää kaataa tytön selälle jääkylmää vettä vesipullosta. Se tuo lapsen kasvoille sen pienen hymyn, jotta au pairin elämä on taas helpompaa.
note to everybody; do not go to the pool if you are not feeling good!
ps uimavalvojat sanoivat että luultavasti pesuhommiin menee 5-8 tuntia. Että heidän rauhallisen leppoinen päivä uimareita pällistellen muuttui aika nopeasti...
Sen jälkeen au pair ja tyttö istuvat 45 minuuttia tukalan kuumassa ilmassa hikoillen ja odottaen poikien kuivaharjoitusten loppua. Au pairin otsan tatti oli melkoinen. Tarpeeksi ulinaa ja kitinää kuunneltuaan au pair päättää kaataa tytön selälle jääkylmää vettä vesipullosta. Se tuo lapsen kasvoille sen pienen hymyn, jotta au pairin elämä on taas helpompaa.
note to everybody; do not go to the pool if you are not feeling good!
ps uimavalvojat sanoivat että luultavasti pesuhommiin menee 5-8 tuntia. Että heidän rauhallisen leppoinen päivä uimareita pällistellen muuttui aika nopeasti...
tiistai 5. heinäkuuta 2011
It was perfect.
Silmät lurpsuu kiinni mutta tsemppaan ja pinnistelen tekstin viikonlopusta! Tai varmaankin tekstin maanantaista.
"Huisii! Tänää on niinku Independence Day in the USA ja vuoden päästä mäki oisin siellä mukana. Aika jännää. On kyllä ehdottomasti odotetuin juhla au pair-vuodelta. Thanksgivingiä moni on verrannut, että on vähän kuin Suomen joulu mutta ilman lahjoja. Ja no joulu on joulu. Mutta Suomen ja USA itsänäisyyspäivä juhlinnat eroavat melkoisesti. Jotenkin Suomessa tuntuu siltä että turhaa on kaikki kiinni kun ei ole mitään tekemistä. Paitsi sillä Suomen kermalla joka pääsee pressanlinnan juhlimaan."Kyseinen pätkä on lainattu vuosi sitten julkaisemastani blokkausesta, jolloin vuoteni ei ollut edes vielä alkanut. Kuitenkin odotin kovasti tuota 4th of Julyta ja vihdoin sen sain kokea!
Maanantai oli mahtavampaakin mahtavampi. Hymyilen edelleen ja olen edelleen yhtä hymyä. Amerikkalaisten tavassa juhlistaa itsenäisyyspäivää on jotakin hyvin ainutlaatuista ja nautin koko päivästä toooodella paljon. Suunnitelmissa on ensi vuonna matkata Bostoniin uudestaan ilotulituksia katsomaan ja ihanasta päivästä nauttimaan.
Meininki oli siis sellainen että Charles joen molemmilla rannoilla ihmisiä lojui vilteillään ja söi ja jutteli ja pelasi ja söi vähän lisää. Illan aikana kuulutuksissa kerrottiin paikalla joen rannalla olevan 800 000 ihmistä. En tiedä oliko veneilijät laskettu mukaan. Mutta toisella rannalla on konserttilava, josta soitettiin kaiuttimien kautta koko päivä musiikkia. Aurinko paistoi ja kaikki oli iloisia. Boston on kaupunkina niiin ihana että tälläisen päivän viettäminen siellä on pelkästään parhautta.
10.30 alkoi sitten tapahtumaan. Nimittäin tämä ilotulitushan ei sitten ollut mikään pikkujuttu. Koko homma oli suunniteltu niin että musiikki ja tulitteet sopi aina täydellisesti yhteen. Paukkui eri väreissä, eri tasoissa ja eri kulmissa. Juuri ku luuli nähneensä kaiken niin aina tuli uus OMG VAU reaktio. Ihmiset huusivat ja taputtivat koko 30 minuuttia. Loppuhuipennukseen ei löytynyt enää edes sanoja.
Rakastuin 4th of Julyhin täydellisesti. Se on täydellinen päivä. Se kiteyttää amerikkalaisten isänmaallisuuden ja sen hengen, joka tässä maassa vallitsee. Kaikki nauraa ja pitää hauskaa yhdessä. Suurin ero suomalaiseen samankaltaiseen tapahtumaan oli se ettei sillä kukaan örveltänyt kännissä. Oli ihana nähdä että juhlalla voi olla jokin muukin tarkoitus kun humala.
Maanantaina eksyttiin myös akvaarioon kaloja pällistelemään. Sieltä on tuossa myös muutamia kuvia. Mitähän muuta? Ainiin! Koristamme nyt sitten myös kahta bostonilaista lehteä kauniine hattuinemme! Valokuvaajat tuli ja pyysi poseerauksia. Tietä saatiin kävellä edes takas kun lehteen piti kuvia saada! Reissusta palautui kaksi melkoisen väsynyttä suomalaista viime yönä tai viime aamuyönä neljän aikaa. Onneksi toisen ei pitänyt herätä 6.20 aloittamaan töitä! Mutta kyllä oli sen kaiken arvoinen reissu!
4th og July oli just niin ihana kun oletin! Paras holiday omasta mielestäni ja todellakin vuoden päivien odottamisen arvoinen! Can we please go back? Or at least can I please come back next year?
"Huisii! Tänää on niinku Independence Day in the USA ja vuoden päästä mäki oisin siellä mukana. Aika jännää. On kyllä ehdottomasti odotetuin juhla au pair-vuodelta. Thanksgivingiä moni on verrannut, että on vähän kuin Suomen joulu mutta ilman lahjoja. Ja no joulu on joulu. Mutta Suomen ja USA itsänäisyyspäivä juhlinnat eroavat melkoisesti. Jotenkin Suomessa tuntuu siltä että turhaa on kaikki kiinni kun ei ole mitään tekemistä. Paitsi sillä Suomen kermalla joka pääsee pressanlinnan juhlimaan."Kyseinen pätkä on lainattu vuosi sitten julkaisemastani blokkausesta, jolloin vuoteni ei ollut edes vielä alkanut. Kuitenkin odotin kovasti tuota 4th of Julyta ja vihdoin sen sain kokea!
Maanantai oli mahtavampaakin mahtavampi. Hymyilen edelleen ja olen edelleen yhtä hymyä. Amerikkalaisten tavassa juhlistaa itsenäisyyspäivää on jotakin hyvin ainutlaatuista ja nautin koko päivästä toooodella paljon. Suunnitelmissa on ensi vuonna matkata Bostoniin uudestaan ilotulituksia katsomaan ja ihanasta päivästä nauttimaan.
Meininki oli siis sellainen että Charles joen molemmilla rannoilla ihmisiä lojui vilteillään ja söi ja jutteli ja pelasi ja söi vähän lisää. Illan aikana kuulutuksissa kerrottiin paikalla joen rannalla olevan 800 000 ihmistä. En tiedä oliko veneilijät laskettu mukaan. Mutta toisella rannalla on konserttilava, josta soitettiin kaiuttimien kautta koko päivä musiikkia. Aurinko paistoi ja kaikki oli iloisia. Boston on kaupunkina niiin ihana että tälläisen päivän viettäminen siellä on pelkästään parhautta.
10.30 alkoi sitten tapahtumaan. Nimittäin tämä ilotulitushan ei sitten ollut mikään pikkujuttu. Koko homma oli suunniteltu niin että musiikki ja tulitteet sopi aina täydellisesti yhteen. Paukkui eri väreissä, eri tasoissa ja eri kulmissa. Juuri ku luuli nähneensä kaiken niin aina tuli uus OMG VAU reaktio. Ihmiset huusivat ja taputtivat koko 30 minuuttia. Loppuhuipennukseen ei löytynyt enää edes sanoja.
sunnuntai-ilta ja synttärijuhlat nro 3!
Rakastuin 4th of Julyhin täydellisesti. Se on täydellinen päivä. Se kiteyttää amerikkalaisten isänmaallisuuden ja sen hengen, joka tässä maassa vallitsee. Kaikki nauraa ja pitää hauskaa yhdessä. Suurin ero suomalaiseen samankaltaiseen tapahtumaan oli se ettei sillä kukaan örveltänyt kännissä. Oli ihana nähdä että juhlalla voi olla jokin muukin tarkoitus kun humala.
Maanantaina eksyttiin myös akvaarioon kaloja pällistelemään. Sieltä on tuossa myös muutamia kuvia. Mitähän muuta? Ainiin! Koristamme nyt sitten myös kahta bostonilaista lehteä kauniine hattuinemme! Valokuvaajat tuli ja pyysi poseerauksia. Tietä saatiin kävellä edes takas kun lehteen piti kuvia saada! Reissusta palautui kaksi melkoisen väsynyttä suomalaista viime yönä tai viime aamuyönä neljän aikaa. Onneksi toisen ei pitänyt herätä 6.20 aloittamaan töitä! Mutta kyllä oli sen kaiken arvoinen reissu!
4th og July oli just niin ihana kun oletin! Paras holiday omasta mielestäni ja todellakin vuoden päivien odottamisen arvoinen! Can we please go back? Or at least can I please come back next year?
Boston Pops Fireworks Spectacular
Before I have time to write, enjoy this! That kind of 4th of July I had!
perjantai 1. heinäkuuta 2011
4th of July!
Koska vähän veikkaan että tässä vkl aikana en hirveesti ehdi taaskaan koneelle teitä viihdyttämään niin teenpä sen nyt! Ja koska tänään on siihen myös mitä mainioin aika koska kotiintuloon on 4 viikkoa. Jaiks.
Viiden ja neljän viikon välillä on selkeä ero. Viisi viikko oli ahhh vielä! Mutta neljä viikko on jaiks enää! En tiedä mikä tuossa viikossa sen tekee mutta näin on. Eilen puhelimessa juorutessani (mitä nykyäänkin teen ehkä hieman liikaa) tajusin tämän ja maha muljahteli. Tänään maha muljahteli vielä enemmän kun skypettelin suomi K:n kanssa. Sniif. Se on jo Suomessa. Sniiif. Tuu takas.
Nämä kesäviikot tulee menemään kyllä ihan extravauhdilla koska au pairin koko päivä dataaminen on vaihtunut koko päivä rallikuskiksi. En tiedä mitä muut ovat mieltä mutta on täysi mahdottomuus olla kahdessa paikassa tismalleen samaan aikaan noukkimassa lapsia ja sen jälkeen olla 15 min päästä jossain aivan muualla. Tilannetta ei paranna se että poikien noukkimispaikkojen väli matka on 7min ja sieltä paikkaan C kestää 11 min. No mutta pointtihan oli se että päivät menevät vauhdilla mikä on hyvä.
Tänä viikonloppuna on juhlintaa ja juhlintaa luvassa. Suomi J täyttää 21 (WUHUU!) joten häntä lähetään juhlistamaan huomen illal ensiki tsekattuamme ihkudaateinileffa Monte Carlo. Porukkanahan on Suomi J x 3. Oonpa hauska.
Sunnuntaina ne tuhat matkalaukkua kasaan ja kohti Bostonia, jossa siis toisen Suomi J:n kanssa (kauheesti J:tä) vietämme USAn itsenäisyyspäivää eli 4th of July. Jos tähän mennessä ei ole sini-valko-puna-yhdistelmää nähnyt niin nyt kyllä porukka korjaa tilanteen. Koristetta ja vempainta on joka lähtöön ja pitihän aidon usa-fani au pairin ottaa tähän osansa:
Näistä tunnelmista; hyvää itsenäisyyspäivää USA!
Meitsi on linjoilla taas ensi tiistaista asti. Ehkä sitten vihdoin pysyttelen viikonloput jotenkin kotona...
Ps oi ihan unohdin! koska on heinäkuu voin sanoa; ISI TUUN TÄSSÄ KUUSSA KOTIIN!
Viiden ja neljän viikon välillä on selkeä ero. Viisi viikko oli ahhh vielä! Mutta neljä viikko on jaiks enää! En tiedä mikä tuossa viikossa sen tekee mutta näin on. Eilen puhelimessa juorutessani (mitä nykyäänkin teen ehkä hieman liikaa) tajusin tämän ja maha muljahteli. Tänään maha muljahteli vielä enemmän kun skypettelin suomi K:n kanssa. Sniif. Se on jo Suomessa. Sniiif. Tuu takas.
Nämä kesäviikot tulee menemään kyllä ihan extravauhdilla koska au pairin koko päivä dataaminen on vaihtunut koko päivä rallikuskiksi. En tiedä mitä muut ovat mieltä mutta on täysi mahdottomuus olla kahdessa paikassa tismalleen samaan aikaan noukkimassa lapsia ja sen jälkeen olla 15 min päästä jossain aivan muualla. Tilannetta ei paranna se että poikien noukkimispaikkojen väli matka on 7min ja sieltä paikkaan C kestää 11 min. No mutta pointtihan oli se että päivät menevät vauhdilla mikä on hyvä.
Tänä viikonloppuna on juhlintaa ja juhlintaa luvassa. Suomi J täyttää 21 (WUHUU!) joten häntä lähetään juhlistamaan huomen illal ensiki tsekattuamme ihkudaateinileffa Monte Carlo. Porukkanahan on Suomi J x 3. Oonpa hauska.
Sunnuntaina ne tuhat matkalaukkua kasaan ja kohti Bostonia, jossa siis toisen Suomi J:n kanssa (kauheesti J:tä) vietämme USAn itsenäisyyspäivää eli 4th of July. Jos tähän mennessä ei ole sini-valko-puna-yhdistelmää nähnyt niin nyt kyllä porukka korjaa tilanteen. Koristetta ja vempainta on joka lähtöön ja pitihän aidon usa-fani au pairin ottaa tähän osansa:
Näistä tunnelmista; hyvää itsenäisyyspäivää USA!
Meitsi on linjoilla taas ensi tiistaista asti. Ehkä sitten vihdoin pysyttelen viikonloput jotenkin kotona...
Ps oi ihan unohdin! koska on heinäkuu voin sanoa; ISI TUUN TÄSSÄ KUUSSA KOTIIN!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)