Ihan näin alkuun on pakko kertoa että kävinpä tänää yhden oudoimmista puhelinkeskusteluistani ikinä.
"Haloo?"
"Onko tää X?"
"Eii?"
"Ai no mitä sulle kuuluu?"
"Hmm... iiihan hyvää?"
"Mitä sä teet tällä hetkellä?"
"Miks must vähä tuntuu ettei kuulu sulle?"
"Vai niin... sun äänes on vaan niin sweet että haluun puhuu sun kanssa"
"Öööö... must tuntuu et lopettamalla tän puhelun tehään palvelu molemmille"
"Selvä et sit haluu puhuu mun kanssa..."
"Moikka?"
Sitten asiaan. Miltä nyt tuntuu? Miltä tuntuu katsella huonetta, joka on tyhjä? Miltä tuntuu katsella matkalaukkuja? Miltä tuntuu kun lapsi tulee halamaan ja sanomaan "onks sun pakko mennä kotiin"?
Tää on edelleen laidasta laitaan elämää. On ilonhetkiä ja on hetkiä, jollon itken silmät päästäni. Toisaalta en ole surullinen ja toisaalta olen. Vaikka kuinka tuijotan matkalaukkujani niin en vaan voi tajuta että mä olen tulossa kotiin. Huomenna tähän aikaan istun koneessa ja odotan nousua.
Eilen oli kavereiden kanssa viimeinen illallinen vakkari italialaisessa ja olihan se outoa. Mutta hauskaa. Kavereiden kanssa on aina hauska nauraa. Mutta samalla niin outoa että se on minun moimoi-dinner. Pitkin vuotta olen sanonut moimoi ihmisille ja nyt muka on minun vuoroni. Vastahan tulin!
Kuten huomaatte, ei tässä ole päätä eikä häntää. Ehkä kykenen kokoamaan ajatuksia paremmin kun olen Suomeen päässyt ja tajunnut au pair vuoteni olevan ohitse. Tänään on luvassa vielä suklaafondue perheen kanssa ja paljon muistelua ja naurua. Huomenna aamulla kello soi ja au pair sanoo itkujen kera lapsille moikat. Sitten kamat kasaan ja lentokentälle, jossa siis vietän 6 tuntia kamojeni kanssa. Jei!
Tajuanko siinä vaiheessa että au pair-elämä oli tässä kun seison lentokentällä ja halaan kummityttöä?
"Jos tähän pitäisi saada järkeviä ajatuksia lähdöstä niin tuotan pettymyksen. Niitä ei vain ole. Päähäni ei mahdu ajatus vuodesta ulkomailla. Pakkaus sujui sumussa enkä ymmärtänyt ollenkaan että tässä pakataan vuodeksi. Huone tyhjeni ja pöydät ovat miltein paljaana. Lähes tulkoon koko elämäni on nyt tuossa pinkissä matkalaukussa valmiina lähtemään suureen seikkailuun matkaseuranani!" - ajatuksia vuoden takaa juuri enne lähtöä. Ja samalla linjalle mennään edelleen. Paitsi että matkaseuranani on nyt muutama uusi matkalaukku!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lähtötohinaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lähtötohinaa. Näytä kaikki tekstit
torstai 28. heinäkuuta 2011
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Matkalaukku nro 1!
Mistä alottaisin?
- Annoin lapsille läksiäislahjat ja sain kiitokset tonneittain halauksia?
- Pelattiin Mölkkyä ja au pair Suomesta sai siinä turpaan kolmelta amerikklaislapselta. Lapset juhli, au pair ei?
- Uimaklubilla tytölle paljastui että au pair lähtee kahden päivän päästä niin siitä seurannu parkuminen ja au pairin hukuttaminen haleilla sai au pairinkin jälleen kyynelehtimään?
- Matkalaukun punnituksesta joka toi tulokseksi 17 KILOA!? Eli saan toiseen käyttää vielä 23 KILOA! Joka menee kyllä yli koska tänne tullessa se oli 31 kiloa... hups.
- Päästä joka on ollu nyt kenossa tunnin jos toisenki, jotta saisin veden pois korvasta? Nyt on vettä korvassa JA niska kipeä.
Nyt kuitenkin vedäyty koneelta ja lähden ottamaan vähän lisää turpaani Mölkyssä ja ootan hosteja kotiin. Unbelievable. Kolme yötä!
PS. puoltoista työpäivää jäljellä!
edit// Okei. Kellä ikinä on näin paljon tavaraa?!
edit2// Okei. Matkalaukkuperheeni lisääntyi yhdellä.
- Annoin lapsille läksiäislahjat ja sain kiitokset tonneittain halauksia?
- Pelattiin Mölkkyä ja au pair Suomesta sai siinä turpaan kolmelta amerikklaislapselta. Lapset juhli, au pair ei?
- Uimaklubilla tytölle paljastui että au pair lähtee kahden päivän päästä niin siitä seurannu parkuminen ja au pairin hukuttaminen haleilla sai au pairinkin jälleen kyynelehtimään?
- Matkalaukun punnituksesta joka toi tulokseksi 17 KILOA!? Eli saan toiseen käyttää vielä 23 KILOA! Joka menee kyllä yli koska tänne tullessa se oli 31 kiloa... hups.
- Päästä joka on ollu nyt kenossa tunnin jos toisenki, jotta saisin veden pois korvasta? Nyt on vettä korvassa JA niska kipeä.
Nyt kuitenkin vedäyty koneelta ja lähden ottamaan vähän lisää turpaani Mölkyssä ja ootan hosteja kotiin. Unbelievable. Kolme yötä!
PS. puoltoista työpäivää jäljellä!
edit// Okei. Kellä ikinä on näin paljon tavaraa?!
edit2// Okei. Matkalaukkuperheeni lisääntyi yhdellä.
perjantai 22. heinäkuuta 2011
You always let me be me
Oon aina ollut kauheen tunteellinen ihminen. Reagoin elokuviin ja tv-sarjoihin hirveän voimakkaasti mikäli ne herättää minussa tunteita. Jotenkin täällä tämä tunteellisuus on noussut vielä enemmän pintaan ja hypin laidasta laitaan ku hormoonien vallassa oleva teini konsanaan.
Tunsin kamalaa ahdistusta sillon viikko sitten lentämisestä ja panikoin asiaa. Siihen kuitenkin auttoi kun tajusin etten panikoi lentämistä vaan täältä lähtemistä, joka tarkoittaa lentämistä. Nyt olen pohtinut asioita enemmänkin koska teinisarja Hannah Montana on koskettanu mua liian syvältä. Ja ymmärsin asian. Etenkin jakso, jossa Miley paljastaa olevansa Hannah ja hänen kaksoielämänsä loppuu pysähdyttää minut. Eilen tajusin että heijastan asian itseeni; oma vuoteni on loppussa, "oma kaksoiselämäni loppuu". Etsin siitä jaksosta selviytymiskeinoja kuinka tästä eteenpäin. Jos olisin sarjan katsonut viisi kuukautta sitten en kokisi mitään näin tunteellista.
Olen myös huomannut etten ole enää oma itseni. Tavallaan en anna itsestäni kenellekkään niin paljoa vaan suojaudun siltä surulta kun sanon moimoi. Vaikka se suru joka tapauksessa tulee olemaan suuri. Vetäydyn kuoreeni mikä on todella idioottimaista koska tajuan konkreettisesti että näistä hetkistä pitäisi nauttia. Pian lapset ovat täällä ja itse olen Suomessa.
Joka kerta kun keskustelen tytön kanssa lähdöstäni niin se päättyy siihen että hän kyselee koska hän tulee Suomeen? Tulenhan varmasti hänet hakemaan kentältä? Saako hän varmasti nukkua mun vieressä? Mitä me tehään sitten Suomessa? Jotenkin nämä ajatukset antavat voimaa tuolle pienelle; me nähdään vielä enkä poistu kokonaan hänen elämästä. Vaikka lapsi ei ymmärrä asioita samallalailla kun aikuiset niin syvältä sisältä nuo kysymykset tulevat ja hän haluaa pitää minut elämässään.
Työpäiviä on jäljellä 4. Viikko lähtöön tuntuu vielä pitkältä mutta 4 työpäivää tuntuu.. noh ei miltään. Eilen sain pakattua ensimmäisen laukun valmiiksi. Ensi viikolla sitten loputkin ja moimoit ja kentälle. Sitten 7 ja puolen tunnin lennon jälkeen näen "isosiskon", velipuolen ja kummitytön! Can somebody pinch me?
Tunsin kamalaa ahdistusta sillon viikko sitten lentämisestä ja panikoin asiaa. Siihen kuitenkin auttoi kun tajusin etten panikoi lentämistä vaan täältä lähtemistä, joka tarkoittaa lentämistä. Nyt olen pohtinut asioita enemmänkin koska teinisarja Hannah Montana on koskettanu mua liian syvältä. Ja ymmärsin asian. Etenkin jakso, jossa Miley paljastaa olevansa Hannah ja hänen kaksoielämänsä loppuu pysähdyttää minut. Eilen tajusin että heijastan asian itseeni; oma vuoteni on loppussa, "oma kaksoiselämäni loppuu". Etsin siitä jaksosta selviytymiskeinoja kuinka tästä eteenpäin. Jos olisin sarjan katsonut viisi kuukautta sitten en kokisi mitään näin tunteellista.
Olen myös huomannut etten ole enää oma itseni. Tavallaan en anna itsestäni kenellekkään niin paljoa vaan suojaudun siltä surulta kun sanon moimoi. Vaikka se suru joka tapauksessa tulee olemaan suuri. Vetäydyn kuoreeni mikä on todella idioottimaista koska tajuan konkreettisesti että näistä hetkistä pitäisi nauttia. Pian lapset ovat täällä ja itse olen Suomessa.
Joka kerta kun keskustelen tytön kanssa lähdöstäni niin se päättyy siihen että hän kyselee koska hän tulee Suomeen? Tulenhan varmasti hänet hakemaan kentältä? Saako hän varmasti nukkua mun vieressä? Mitä me tehään sitten Suomessa? Jotenkin nämä ajatukset antavat voimaa tuolle pienelle; me nähdään vielä enkä poistu kokonaan hänen elämästä. Vaikka lapsi ei ymmärrä asioita samallalailla kun aikuiset niin syvältä sisältä nuo kysymykset tulevat ja hän haluaa pitää minut elämässään.
Työpäiviä on jäljellä 4. Viikko lähtöön tuntuu vielä pitkältä mutta 4 työpäivää tuntuu.. noh ei miltään. Eilen sain pakattua ensimmäisen laukun valmiiksi. Ensi viikolla sitten loputkin ja moimoit ja kentälle. Sitten 7 ja puolen tunnin lennon jälkeen näen "isosiskon", velipuolen ja kummitytön! Can somebody pinch me?
keskiviikko 20. heinäkuuta 2011
TJ KYMPPI!
Tulin kertomaan tänne teille että tässä pakkauksessa ei ole mitään järkeä. Elikkä rivien välistä voi lukea että aloitin tänään pakkaamisen.
Tänne tullessa kun pystyi laatimaan listan mitä pakata. Nyt listassa lukee: KAIKKI! Se ei kauheesti helpota. Jokainen laatikko pitää käydä läpi ja tavaralle pitää löytyä seuraava paikka; roskakori, kierrätys, seuraava au pair tai matkalaukku. Olohuoneen nurkassa ammottaa tällä hetkellä kolme matkalaukkua janoten tavaraa sisäänsä.
Jotain olen saanut sinne jo heitettyä ja tänään ekaa kertaa huomasin olevani hakkaamatta päätä seinään, koska tuli tunne että tää saattaaki onnistua! Wuhuuuuu! Kuitenkin 8 pitkää päivää tavaroiden ja muistojen kanssa tulen viettämään.
Eilen sain vanhempien läksiäislahjan valmiiksi ja tänään tuli postissa lasten. Eli nekin on hoidettu! TJ 10 tarkoittaa asioiden oikeasti järjestymistä. Enää elämä ei oo huoneeni kaltainen kaaos, joka pitäisi yrittää saada pakettiin.
Kiitos. Pakenen pakkaamaan!
Tänne tullessa kun pystyi laatimaan listan mitä pakata. Nyt listassa lukee: KAIKKI! Se ei kauheesti helpota. Jokainen laatikko pitää käydä läpi ja tavaralle pitää löytyä seuraava paikka; roskakori, kierrätys, seuraava au pair tai matkalaukku. Olohuoneen nurkassa ammottaa tällä hetkellä kolme matkalaukkua janoten tavaraa sisäänsä.
Jotain olen saanut sinne jo heitettyä ja tänään ekaa kertaa huomasin olevani hakkaamatta päätä seinään, koska tuli tunne että tää saattaaki onnistua! Wuhuuuuu! Kuitenkin 8 pitkää päivää tavaroiden ja muistojen kanssa tulen viettämään.
Eilen sain vanhempien läksiäislahjan valmiiksi ja tänään tuli postissa lasten. Eli nekin on hoidettu! TJ 10 tarkoittaa asioiden oikeasti järjestymistä. Enää elämä ei oo huoneeni kaltainen kaaos, joka pitäisi yrittää saada pakettiin.
Kiitos. Pakenen pakkaamaan!
tiistai 12. heinäkuuta 2011
You get the best of both worlds
Oi jehna! Nyt on jo tiistai enkä oo ees mitään kertonu teille meidän Six Flags reissusta! Asia täytyneen nyt korjata ihan kuvien kera.
Sunnuntaina siis suunnattiin Suomiporukalla New Jerseyn puolelle huvipuistoon. Herätyskellon piti soida seittemältä, auton piti startata pihasta puoli kaheksan. Kumpikaan ei toteutunut kun herätyskello olikin off ja asianomainen ampaisi sängystä ylös 7.28. Kuitenkin muutan luupin ja mutkan kautta päädyttiin 10.18 Six Flagsin parkkipaikalle ja turvatarkastusten kautta huvipuistoon sisälle.
Suoraan kipitettiin puiston toiseen päähän, jossa sijaitsee maailman korkein vuoristorata Kingda Ka. Kyseinen vempele nousee 136 m korkeuteen ja menee 206 km/h. Muahan ei tohon siis saatu. Kuitenkin tarkka korvaisimmat olivat kuulleet huhua jonojen olevan Kingda Kaan välillä monien tuntien mittaisia niin otettiin missioksi se ensimmäisenä.
Loppu päivän käytimme hyväksi huvipuiston laitetarjontaa ja viihdytimme itseämme siellä aina ilta seitsemään asti. Sen jälkeen alkoi pitkä ja puuduttava kotimatka eikä siihen ainakaan sisältynyt sillä samalla s**tanan sillalla seisomista, mistä mut on aikasemminkin voinu bongailla.
Nyt on hyvin pyörähtänyt käytiin kolmas viimeinen työviikkoni. Tänään päästiin lasten kanssa kuvauksiin, mutta noin 3-4 sähkökatkosta yritti tulla estämään suunnitelmiani. Eilen käytiin jo kuvaajan kanssa pientä keskustelua ehtiikö hän sittenkään kuvaamaan meitä tänään ja vihdoin päästiin kellon ajasta yhteisymmärrykseen niin sähköt sitten lähtee. Onneksi kuitenkin saldoksi saatiin reipas määrä mitä ihanempia kuvia muistoksi. Lapset ja au pair tykkäsivät. Nyt eletään jännittävintä vaihetta... osaako ne kolme olla hiljaa asiasta?
Mitä tuleva pitää sisällään? yllätyksiä ja pakkausta. Tavaroiden lajittelua ja asian käsittämistä että 17 päivää ja tän tytön au pair vuosi on paketissa. Se on ihanaa puhua asiasta suomi-ihmisten kanssa kun tulee niin innostunut olo, mutta kun siitä puhuu näiden kanssa niin tulee vaan itku. Bitter sweet...
ps. koristanpa P:n kanssa CC:n uusimpia esitteitä! JAHAU!
pps. oon joka ilta menny nukkumaan siinä 11-12 aikaa ja tänään nukahdin sekunniksi jo seitsemältä, miksihän ihmeessä!?
ppps. miksi ne sähköt päättää lähteä niinä päivinä kun on taaaaautisen kuuma (lue: 35°). Niinpäniin... tottakai siksi että alueen sähkön kulutukseen tulee niin kova piikki että posahtaa linjat. Mutta silti.. se on niin väärin. Pääsinpä nimittäin sitten "saunomaan" tänään.
pppps. kuka on keksiny niin hillittömän tv-sarjan kun Hannah Montana?
ppppps. tänää on paljon ps:iä!
:)
Sunnuntaina siis suunnattiin Suomiporukalla New Jerseyn puolelle huvipuistoon. Herätyskellon piti soida seittemältä, auton piti startata pihasta puoli kaheksan. Kumpikaan ei toteutunut kun herätyskello olikin off ja asianomainen ampaisi sängystä ylös 7.28. Kuitenkin muutan luupin ja mutkan kautta päädyttiin 10.18 Six Flagsin parkkipaikalle ja turvatarkastusten kautta huvipuistoon sisälle.
Suoraan kipitettiin puiston toiseen päähän, jossa sijaitsee maailman korkein vuoristorata Kingda Ka. Kyseinen vempele nousee 136 m korkeuteen ja menee 206 km/h. Muahan ei tohon siis saatu. Kuitenkin tarkka korvaisimmat olivat kuulleet huhua jonojen olevan Kingda Kaan välillä monien tuntien mittaisia niin otettiin missioksi se ensimmäisenä.
Loppu päivän käytimme hyväksi huvipuiston laitetarjontaa ja viihdytimme itseämme siellä aina ilta seitsemään asti. Sen jälkeen alkoi pitkä ja puuduttava kotimatka eikä siihen ainakaan sisältynyt sillä samalla s**tanan sillalla seisomista, mistä mut on aikasemminkin voinu bongailla.
Nyt on hyvin pyörähtänyt käytiin kolmas viimeinen työviikkoni. Tänään päästiin lasten kanssa kuvauksiin, mutta noin 3-4 sähkökatkosta yritti tulla estämään suunnitelmiani. Eilen käytiin jo kuvaajan kanssa pientä keskustelua ehtiikö hän sittenkään kuvaamaan meitä tänään ja vihdoin päästiin kellon ajasta yhteisymmärrykseen niin sähköt sitten lähtee. Onneksi kuitenkin saldoksi saatiin reipas määrä mitä ihanempia kuvia muistoksi. Lapset ja au pair tykkäsivät. Nyt eletään jännittävintä vaihetta... osaako ne kolme olla hiljaa asiasta?
Mitä tuleva pitää sisällään? yllätyksiä ja pakkausta. Tavaroiden lajittelua ja asian käsittämistä että 17 päivää ja tän tytön au pair vuosi on paketissa. Se on ihanaa puhua asiasta suomi-ihmisten kanssa kun tulee niin innostunut olo, mutta kun siitä puhuu näiden kanssa niin tulee vaan itku. Bitter sweet...
ps. koristanpa P:n kanssa CC:n uusimpia esitteitä! JAHAU!
pps. oon joka ilta menny nukkumaan siinä 11-12 aikaa ja tänään nukahdin sekunniksi jo seitsemältä, miksihän ihmeessä!?
ppps. miksi ne sähköt päättää lähteä niinä päivinä kun on taaaaautisen kuuma (lue: 35°). Niinpäniin... tottakai siksi että alueen sähkön kulutukseen tulee niin kova piikki että posahtaa linjat. Mutta silti.. se on niin väärin. Pääsinpä nimittäin sitten "saunomaan" tänään.
pppps. kuka on keksiny niin hillittömän tv-sarjan kun Hannah Montana?
ppppps. tänää on paljon ps:iä!
:)
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Kuuukaus ja se ois sit siinä.
29.6 tarkoittaa sitä että on tasan kuukausi jäljellä. Tasan kuukausi siihen kun olen matkalla lentokentälle ja kaikki pakattuna. Huone tyhjänä ja valmiina uutta au pairia varten. Tasan kuukausi on siis aikaa pakata, purkaa, siivota ja pakata. Plus tietysti jäähyväislahjat perheelle...
Tuntuu siltä että vastahan tämän bloginkin aloitin ja mietin että kuinka jaksan muka kirjottaa jokapäiväisestä elämästäni jatkavalla syötöllä jonnekkin internettiin. Kuukaudet kuitenkin vain katosivat ja tekstejä on kiitettävästi jokaisesta kuukaudesta. Vieläpä melko tasaisesti!
Nyt kun ihan tosissaan miettii elämää taaksepäin ja koko vuotta. Ensimmäinen ajatus on että huisia olen ollut täällä miltein vuoden. Sitten... tulee ajatukset; vastahan oli joulu? vastahan oli 6 kuukautta täynnä? Vastahan tutustuin näihin ihmisiin? Kuitenkin tämä kaikki on tapahtunu ennemmin tai myöhemmin tämän 11 kuukauden aikana.
Kaikki aina sanoo kuinka nopeasti aika menee ja ite on vähä skeptinen että noinko on mutta kyllä täällä on taas yksi allekirjoittaja sille lauseelle. Jokaisesta sekunnista pitää nauttia, koska pian jokainen au pair huomaa olevansa enää kuukauden päässä lähdöstään. Vaikka kotiin tuloa odottaa ja on innoissaan näkemässä kaiken niin silti siellä takaraivossa on se suru tämän kaiken jättämisestä taakseen.
Kun tänne tuli niin pelotti tuntematon elämä.. uudet rutiinit ja uusi arki. Nyt tämä kaikki on tuttua ja tässä kuplassa on mukava elää. Ihmiset on tuttuja ja tiedät kuinka he reagoivat. Nyt tästä kuplasta on poistuttava ja se ihan tosissaan pelottaa. Täällä tiedät että maanantaisin ja keskiviikkoisin ajat kuin Mikä Häkkinen ja Heikki Kovalainen, Kimi Räikköstä unohtamatta ja yrität olla myöhästymättä enempää kuin 15 min jokaisesta harjoituksesta (välillä tuntuu että au pairin oletetaan rikkovan fysiikan lakeja). Tiedät mitä lapset haluavat, tiedät miten saat ne kuriin ja tyytyväisiksi, tiedät miten saat ne nauramaan ja mitä voitte yhdessä tehdä. Tämän kaiken tutun taakse jättäminen ei ole niin helppoa kun luulisi... Suomessa on arki opeteltava taas uudestaan. Etsittävä ne omat rutiinit.
Mutta siitä pelottavasta tunteesta huolimatta kotiin on aina kiva palata. Vaikka täälläkin elämä on hauskaa ja alun jälkeen olen ollut todella onnekas perheeni kanssa. Maanantaina taas todistettiin kuinka heitä ei kiinnosta paljon mokailen ja säädän lasten kanssa. Puhuu nimim. monesti pääset väärälle koululle päivässä?
Neljä viikonlopua jäljellä, joihin pitää tunkea kaaaikki mitä vielä haluan tehdä. Hurjaa. Mutta samalla.. kivaa. Tietää pärjänneensä vuoden omillaan ja vieläpä samalla hoitaneen kolmea vintiötä. Ei voi kun olla tyytyväinen itseensä! :)
MOM, I'M COMING HOME!
Tuntuu siltä että vastahan tämän bloginkin aloitin ja mietin että kuinka jaksan muka kirjottaa jokapäiväisestä elämästäni jatkavalla syötöllä jonnekkin internettiin. Kuukaudet kuitenkin vain katosivat ja tekstejä on kiitettävästi jokaisesta kuukaudesta. Vieläpä melko tasaisesti!
Nyt kun ihan tosissaan miettii elämää taaksepäin ja koko vuotta. Ensimmäinen ajatus on että huisia olen ollut täällä miltein vuoden. Sitten... tulee ajatukset; vastahan oli joulu? vastahan oli 6 kuukautta täynnä? Vastahan tutustuin näihin ihmisiin? Kuitenkin tämä kaikki on tapahtunu ennemmin tai myöhemmin tämän 11 kuukauden aikana.
Kaikki aina sanoo kuinka nopeasti aika menee ja ite on vähä skeptinen että noinko on mutta kyllä täällä on taas yksi allekirjoittaja sille lauseelle. Jokaisesta sekunnista pitää nauttia, koska pian jokainen au pair huomaa olevansa enää kuukauden päässä lähdöstään. Vaikka kotiin tuloa odottaa ja on innoissaan näkemässä kaiken niin silti siellä takaraivossa on se suru tämän kaiken jättämisestä taakseen.
Kun tänne tuli niin pelotti tuntematon elämä.. uudet rutiinit ja uusi arki. Nyt tämä kaikki on tuttua ja tässä kuplassa on mukava elää. Ihmiset on tuttuja ja tiedät kuinka he reagoivat. Nyt tästä kuplasta on poistuttava ja se ihan tosissaan pelottaa. Täällä tiedät että maanantaisin ja keskiviikkoisin ajat kuin Mikä Häkkinen ja Heikki Kovalainen, Kimi Räikköstä unohtamatta ja yrität olla myöhästymättä enempää kuin 15 min jokaisesta harjoituksesta (välillä tuntuu että au pairin oletetaan rikkovan fysiikan lakeja). Tiedät mitä lapset haluavat, tiedät miten saat ne kuriin ja tyytyväisiksi, tiedät miten saat ne nauramaan ja mitä voitte yhdessä tehdä. Tämän kaiken tutun taakse jättäminen ei ole niin helppoa kun luulisi... Suomessa on arki opeteltava taas uudestaan. Etsittävä ne omat rutiinit.
Mutta siitä pelottavasta tunteesta huolimatta kotiin on aina kiva palata. Vaikka täälläkin elämä on hauskaa ja alun jälkeen olen ollut todella onnekas perheeni kanssa. Maanantaina taas todistettiin kuinka heitä ei kiinnosta paljon mokailen ja säädän lasten kanssa. Puhuu nimim. monesti pääset väärälle koululle päivässä?
Neljä viikonlopua jäljellä, joihin pitää tunkea kaaaikki mitä vielä haluan tehdä. Hurjaa. Mutta samalla.. kivaa. Tietää pärjänneensä vuoden omillaan ja vieläpä samalla hoitaneen kolmea vintiötä. Ei voi kun olla tyytyväinen itseensä! :)
MOM, I'M COMING HOME!
perjantai 6. elokuuta 2010
Tuliaiset ja pakkaus !
Pakko jo nyt tehdä tämä suuri tuliais ja pakkaus-postaus! Muuten ei aika riitä ja se tulee vain hutaistua ilman mitään järkevää sanottavaa. Ja mun postauksissahan on aina se syvällinen puoli (;
Aloitetaas tuliaisista. Niistä jo yhdessä jutussa jo kerroin mutta UUDESTAAN! =)
Kuvassa on siis kaikki ostokset. Paitsi fazerin minttusuklaa boksi :( unohtu kassin pohjalle mutta ei anneta sen häiritä.
Kirjat This is Finland ja The book of Finnish Elves on lapsille kaikille yhteisiksi. Kolmas kirja From Finland with love on vanhemmille. Tarjotin, josta näkyy nuo hirven sarvet (siis tuo ruskea aaltoileva kuvio) on vanhemmille myös. Se oli jokseenkin niin suloinen, että oli pakko ostaa. Aarrikkaa!
No sitten on nuo kolme muumimukia. Niiskuneiti on pikkuneitille, Nipsu pikkuherralle ja poliisimestari isommalle pojalle :) Nuo kaksi hirveä kaulaliinoineen ovat tytölle ja pienemmälle pojalle. Poliisimestari muumimukissa on vanhemman pojan kaksi suomi-aheista rannekorua.
Muumimukien alla on Alvar Aallon suunnittelema Aalto-maljakko. Väriltään valkoinen ja se on vanhemmille. Sitten kun hyvin tarkkaan kuvaa katsoo ni hirvien välistä pilkuttaa tuttu Marimekon Unikko kuosi. Ne on servettejä vanhemmille :)
Jäljellä on herkut. Kaksi Halvan salmiakki rasiaan. Nam. Viisi pussia suomalaista purkkaa. Kaksi juniori mallia ja kolme "aikuisten" :) Jos ei muut syö ni mä ainakin! Sitten on fazerin suklaalevyjä mauissa; maitosuklaa, pähkinä, marianne ja punaiset marjat. Pätee sama kuin purkkiin; jos ne ei syö niin mä ainakin! Näiden suklaiden lisäksi on noita ihmemakuja. Mustikkapiirakka gourmet suklaata ja vadelma. Niitä en oo itsekkään maistanut mutta ainakin on hienot rasiat =) Ja viimeisenä on Fazerin minttusuklaita.
Siinä on kaikki mitä olen saanut nyt hommattua mukaan. Toivottavasti on perheelle mieluisia lahjoja. Perheestä puheen ollen, sain eilen hostäitiltä sähköpostia ja kyseli haluanki lähte heidän kanssa musikaaleihin. Siis kolmeen että varaako minulle myös liput. Tottakai vastasin myöntävästi! Aivan mahtavaa :) Tuli taas olo että haluan perheeseen nyt heti! Mutta kolme päivää on odoteltava vielä.
Sitten ois pakkaus vuorossa. Sen olen jo aloittanut, mutta laukussa vallitsee lievä kaaos =) se järjestäytyy sitten sunnuntaina itsestään, vai mitä?
Tuossa on laukut jotka lähtevät matkaseuraksi! Pinkki menee ruumaa ja sisältää vain perheessä tarvittavia asioita. Musta marimekko on "käsilaukku" mutta se on niin iso että käsilaukku käsite saa uusia mittasuhteita! Marimekon alla oleva lentolaukku on Training School laukku johon menee ensimmäisen viikon niukka varustus.
Jokaiseen laukkuun olen tehnyt oman listan mitä sinne laitan ja otan mukaan. Oletan ettei mitään tärkeetä puutu. Olennaisinta on enää saada kaikki ne tavarat aina mahtumaan sinne laukkuun mihin ne olen sijoittanut. Noh katsellaan. Ja painorajat. Noh ehkä mahdun niihin raameihin!
Perheeseen siis otan vain muutaman ensimmäisen viikon vaatteet. Loput olen päättänyt sieltä ostaa. Kenkiä ja laukkuja tulee vain muutamat mukaan. En halua kaikkea täältä raahata sinne koska kuitenkin sieltä tulee ostettua jotain. Vain tarpeellista mukaan. Katselleen kun iskee eka vaatekriisi enkä ole ottanut mitään sopivaa mukaan =D
Viime yön oli ensimmäisiä jollon ei uni vain meinannu millään tulla. Haahuilin täällä vielä puoli 3 hereillä ja mietin ja pohdin ja mietin asioita. Onneksi sitten nukahdin. Nyt pitäisi lähteä kauppaan ja leipoa tiikerikakku! Sitten ois kampaaja ja sen jälkeen sukulaisia ja M:n kanssa =) Ja ilta/yö menee joko leipoessa toista kakkua tai pakatessa. Katsellaan sitä sitten.
Tuntuu että tuli tosi sekavaa tekstiä mutta yrittäkää selvitä. Fiilikset on mahtavat. Nyt ymmärtää kuinka mahtavia ystävät on ja kuinka niitä kaipaa. Oudolla tavallan pidän näistä hyvästeistä "nähdään vuoden päästä" =)
"ONNEA NEW YORKKIIN" :)
Aloitetaas tuliaisista. Niistä jo yhdessä jutussa jo kerroin mutta UUDESTAAN! =)
Kuvassa on siis kaikki ostokset. Paitsi fazerin minttusuklaa boksi :( unohtu kassin pohjalle mutta ei anneta sen häiritä.
Kirjat This is Finland ja The book of Finnish Elves on lapsille kaikille yhteisiksi. Kolmas kirja From Finland with love on vanhemmille. Tarjotin, josta näkyy nuo hirven sarvet (siis tuo ruskea aaltoileva kuvio) on vanhemmille myös. Se oli jokseenkin niin suloinen, että oli pakko ostaa. Aarrikkaa!
No sitten on nuo kolme muumimukia. Niiskuneiti on pikkuneitille, Nipsu pikkuherralle ja poliisimestari isommalle pojalle :) Nuo kaksi hirveä kaulaliinoineen ovat tytölle ja pienemmälle pojalle. Poliisimestari muumimukissa on vanhemman pojan kaksi suomi-aheista rannekorua.
Muumimukien alla on Alvar Aallon suunnittelema Aalto-maljakko. Väriltään valkoinen ja se on vanhemmille. Sitten kun hyvin tarkkaan kuvaa katsoo ni hirvien välistä pilkuttaa tuttu Marimekon Unikko kuosi. Ne on servettejä vanhemmille :)
Jäljellä on herkut. Kaksi Halvan salmiakki rasiaan. Nam. Viisi pussia suomalaista purkkaa. Kaksi juniori mallia ja kolme "aikuisten" :) Jos ei muut syö ni mä ainakin! Sitten on fazerin suklaalevyjä mauissa; maitosuklaa, pähkinä, marianne ja punaiset marjat. Pätee sama kuin purkkiin; jos ne ei syö niin mä ainakin! Näiden suklaiden lisäksi on noita ihmemakuja. Mustikkapiirakka gourmet suklaata ja vadelma. Niitä en oo itsekkään maistanut mutta ainakin on hienot rasiat =) Ja viimeisenä on Fazerin minttusuklaita.
Siinä on kaikki mitä olen saanut nyt hommattua mukaan. Toivottavasti on perheelle mieluisia lahjoja. Perheestä puheen ollen, sain eilen hostäitiltä sähköpostia ja kyseli haluanki lähte heidän kanssa musikaaleihin. Siis kolmeen että varaako minulle myös liput. Tottakai vastasin myöntävästi! Aivan mahtavaa :) Tuli taas olo että haluan perheeseen nyt heti! Mutta kolme päivää on odoteltava vielä.
Sitten ois pakkaus vuorossa. Sen olen jo aloittanut, mutta laukussa vallitsee lievä kaaos =) se järjestäytyy sitten sunnuntaina itsestään, vai mitä?
Jokaiseen laukkuun olen tehnyt oman listan mitä sinne laitan ja otan mukaan. Oletan ettei mitään tärkeetä puutu. Olennaisinta on enää saada kaikki ne tavarat aina mahtumaan sinne laukkuun mihin ne olen sijoittanut. Noh katsellaan. Ja painorajat. Noh ehkä mahdun niihin raameihin!
Perheeseen siis otan vain muutaman ensimmäisen viikon vaatteet. Loput olen päättänyt sieltä ostaa. Kenkiä ja laukkuja tulee vain muutamat mukaan. En halua kaikkea täältä raahata sinne koska kuitenkin sieltä tulee ostettua jotain. Vain tarpeellista mukaan. Katselleen kun iskee eka vaatekriisi enkä ole ottanut mitään sopivaa mukaan =D
Viime yön oli ensimmäisiä jollon ei uni vain meinannu millään tulla. Haahuilin täällä vielä puoli 3 hereillä ja mietin ja pohdin ja mietin asioita. Onneksi sitten nukahdin. Nyt pitäisi lähteä kauppaan ja leipoa tiikerikakku! Sitten ois kampaaja ja sen jälkeen sukulaisia ja M:n kanssa =) Ja ilta/yö menee joko leipoessa toista kakkua tai pakatessa. Katsellaan sitä sitten.
Tuntuu että tuli tosi sekavaa tekstiä mutta yrittäkää selvitä. Fiilikset on mahtavat. Nyt ymmärtää kuinka mahtavia ystävät on ja kuinka niitä kaipaa. Oudolla tavallan pidän näistä hyvästeistä "nähdään vuoden päästä" =)
"ONNEA NEW YORKKIIN" :)
torstai 5. elokuuta 2010
four
Neljä päivää ja menoksi. Ei tätä voi vielä ymmärtää. Ei sitten millään.
Eilisten ostoskierrosten jälkeen kaikki on nyt plakkarissa. Tai no apteekissa pitää tänään käydä ja sitten on kaikki pakkaamistan vaille valmista. Mutta toi pakkaaminen kun ei vain yhtään kiinnostais. Jos maksaisin siitä jollekkin niin voisikohan joku hoitaa sen mun puolesta? =) Anyone?
Tuliaisherkutkin on nyt sitten ostettu! Ja niitä tuli mukaan ihan kiitettävästi. Mutta lasken sen varaan ettei ne tykkää ja syön ite! HAH :) Kuvaa tuliasläjästä tulee pakkaus-tekstin yhteydessä. Eli toivottavasti ehdin tehdä tälläisen tekstin vielä sunnuntaina.
Sunnuntain aikataulu on muuten suhteellisen tiukka! Aamupäivä menee pakkaillessa. Sitten 14.00-14.30 menen B:lle sanomaan heippa ja 16 jälkeen tulee jo T tänne! Okei kyllä varmaan edelleen järjestelen asioita sillon kun T on täällä. Katselin juuri säitä Helsingissä niin aurinko paistaa nätisti siihen maanantaiaamuun asti kunnes me lähetään kohti Saksaa! Sitten sataa vain vettä. JES! :)
Monta melkein-itku-kohtausta oon jo saanu. On kamala olo kun ei S:n kanssa nähä about vuoteen. Syksyllä joku viikonloppu ehkä. Sitten vasta vuoden päästä. Normaalisti nähdään päivittäin ja juorutaan kaikista asioista. S tietää kaiken. Nyt ei voi enää vain yhtäkkiä päättää soittaa kun on asiaa. Okeiokei sopeudutaan ja vuoden päästä voidaan taas soitella vaikka minuutin välein =)
Lauantaina mun pikkuraksupoksu B täyttää VUODEN! Okei ei virallisesti mutta sillon niitä juhlitaan :) Iso tyttö jo. Melkein 2 kun tulen takaisin. En kestä. Menen sunnuntaina vielä sinne sen takia etten itke syntymäpäivillä mutta...
Fiilikset ovat kyllä tällä hetkellä hyvät. Lähtöä odotellessa näen kavereita ja pian huomaan että on lauantai ja pitää vain pakata pakata ja pakata.
Perhosia lentelee pitkin ja poikin masua! =) I like it!
Eilisten ostoskierrosten jälkeen kaikki on nyt plakkarissa. Tai no apteekissa pitää tänään käydä ja sitten on kaikki pakkaamistan vaille valmista. Mutta toi pakkaaminen kun ei vain yhtään kiinnostais. Jos maksaisin siitä jollekkin niin voisikohan joku hoitaa sen mun puolesta? =) Anyone?
Tuliaisherkutkin on nyt sitten ostettu! Ja niitä tuli mukaan ihan kiitettävästi. Mutta lasken sen varaan ettei ne tykkää ja syön ite! HAH :) Kuvaa tuliasläjästä tulee pakkaus-tekstin yhteydessä. Eli toivottavasti ehdin tehdä tälläisen tekstin vielä sunnuntaina.
Sunnuntain aikataulu on muuten suhteellisen tiukka! Aamupäivä menee pakkaillessa. Sitten 14.00-14.30 menen B:lle sanomaan heippa ja 16 jälkeen tulee jo T tänne! Okei kyllä varmaan edelleen järjestelen asioita sillon kun T on täällä. Katselin juuri säitä Helsingissä niin aurinko paistaa nätisti siihen maanantaiaamuun asti kunnes me lähetään kohti Saksaa! Sitten sataa vain vettä. JES! :)
Monta melkein-itku-kohtausta oon jo saanu. On kamala olo kun ei S:n kanssa nähä about vuoteen. Syksyllä joku viikonloppu ehkä. Sitten vasta vuoden päästä. Normaalisti nähdään päivittäin ja juorutaan kaikista asioista. S tietää kaiken. Nyt ei voi enää vain yhtäkkiä päättää soittaa kun on asiaa. Okeiokei sopeudutaan ja vuoden päästä voidaan taas soitella vaikka minuutin välein =)
Lauantaina mun pikkuraksupoksu B täyttää VUODEN! Okei ei virallisesti mutta sillon niitä juhlitaan :) Iso tyttö jo. Melkein 2 kun tulen takaisin. En kestä. Menen sunnuntaina vielä sinne sen takia etten itke syntymäpäivillä mutta...
Fiilikset ovat kyllä tällä hetkellä hyvät. Lähtöä odotellessa näen kavereita ja pian huomaan että on lauantai ja pitää vain pakata pakata ja pakata.
Perhosia lentelee pitkin ja poikin masua! =) I like it!
lauantai 31. heinäkuuta 2010
A dream come true
Nyt on molemmat läksiäiset takana. Outoa. Hyvästelin tänään sukulaisia. "Nähdään vuoden päästä syksyllä".
Moniin kysymyksiin sain tänään vastailla tulevaisuuteeni liittyen. Siinä samalla alkoi oikeasti tajuamaan, että kohta oon oikeasti täältä poissa vuoden. Asun perheen kanssa, josta olen tähän asti vain puhunut. Asun pikkuisessa kaupungissa. Suloisten omakotitalojen ympäröimänä. Cute. Tähän asti koko homma on ollu vain sanoja. Pian ne ovat konkreettisia. Nyt voin myöntää että perhosia on vatsassa :) mutta tykkään tästä kutkutuksen tunteesta !
Tottakai ilmassa on myös pientä haikeutta, mutta omalla tavalla tämä koko fiilis tällä hetkellä on kiva. Jotain uniikkia.
Yhdeksän päivää edessä vielä. Ajatuksena ne tuntuu tappavan pitkiltä. Tai että lähtöön on enää vähän aikaa mutta omalla tavallaan sitten taas pitkä aika. Se on lähellä mutta ei vielä lähellä. Onneksi jokaisella päivälle on ohjelmaa. Ensi viikon viikonloppua odotan kauhun sekaisin tuntein. Pitää sanoa heipat kummitytölle. Itku meinas jo tänään tulla kun asiaa ajattelin. Mutta tämänkin ajatuksen voi nyt työntää takanurkkaa. Viikko vielä aikaa :)
Viimeistä viikkoa viettelen siis mökillä ja kavereiden seurassa. Nautiskellen tästä kaikesta. Once in a lifetime :)
Sainpa tänään myös selville, että meitä suomalaisia on vissiinkin 4 training schoolissa samalla viikolla :) toivottavasti kaikki päästäisiin lentämään samoilla lennoilla. Ja training schoolikin tuntuu jo todella hauskalta asialta! Tai odotan, että pääsen sinne. Odotan varsinkin torstai-iltaa kun voimme istu yhdessä ja jännittää seuraavaa päivää. Perheiden tapaamista. Siellä kaikki on samassa asemassa :) jepjep vertaistukea!
Voisin lähteä pihalle pyörimään hyvän musan soidessa. Sais naapurit vähä ihmeteltävää :) mutta fiiliksen pohjalla pitää mennä (;
Moniin kysymyksiin sain tänään vastailla tulevaisuuteeni liittyen. Siinä samalla alkoi oikeasti tajuamaan, että kohta oon oikeasti täältä poissa vuoden. Asun perheen kanssa, josta olen tähän asti vain puhunut. Asun pikkuisessa kaupungissa. Suloisten omakotitalojen ympäröimänä. Cute. Tähän asti koko homma on ollu vain sanoja. Pian ne ovat konkreettisia. Nyt voin myöntää että perhosia on vatsassa :) mutta tykkään tästä kutkutuksen tunteesta !
Tottakai ilmassa on myös pientä haikeutta, mutta omalla tavalla tämä koko fiilis tällä hetkellä on kiva. Jotain uniikkia.
Yhdeksän päivää edessä vielä. Ajatuksena ne tuntuu tappavan pitkiltä. Tai että lähtöön on enää vähän aikaa mutta omalla tavallaan sitten taas pitkä aika. Se on lähellä mutta ei vielä lähellä. Onneksi jokaisella päivälle on ohjelmaa. Ensi viikon viikonloppua odotan kauhun sekaisin tuntein. Pitää sanoa heipat kummitytölle. Itku meinas jo tänään tulla kun asiaa ajattelin. Mutta tämänkin ajatuksen voi nyt työntää takanurkkaa. Viikko vielä aikaa :)
Viimeistä viikkoa viettelen siis mökillä ja kavereiden seurassa. Nautiskellen tästä kaikesta. Once in a lifetime :)
Sainpa tänään myös selville, että meitä suomalaisia on vissiinkin 4 training schoolissa samalla viikolla :) toivottavasti kaikki päästäisiin lentämään samoilla lennoilla. Ja training schoolikin tuntuu jo todella hauskalta asialta! Tai odotan, että pääsen sinne. Odotan varsinkin torstai-iltaa kun voimme istu yhdessä ja jännittää seuraavaa päivää. Perheiden tapaamista. Siellä kaikki on samassa asemassa :) jepjep vertaistukea!
Voisin lähteä pihalle pyörimään hyvän musan soidessa. Sais naapurit vähä ihmeteltävää :) mutta fiiliksen pohjalla pitää mennä (;
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Kuukausi
Kuukausi (ja 2 pv päälle) lähtöön. Aika hurjaa. Vasta tuntuu, että mut hyväksyttiin ohjelmaan ja sain eka matchin. Vasta vähään aikaa sittenhän mä revin päätäni irti kun perhe katosi maan päältä ja haastatteli muita. Minä voitin tämän kilpailun.
Vielä vähän aikaa sitten lähtöönkin oli 68 päivää jäljellä. Nyt näitä kuuluisia päiviä on 33. Maanantaina ollaan jo kahdenkympin puolella. Ja maanantaina on myös tasan 4 viikko lentokoneen nousuun Helsinki-Vantaan lentokentältä.
To do-lista on kutistunut olemattomaksi. Ei ole oikeastaan enää kun pakkaus, tuliaisherkkujen osto, valokuvien tilaus ja muutaman muumimukin valitseminen mukaan. Aika helppoa :)
Eli viimeiset viikot täällä vaan makoillaa ja nautitaan Suomen kesästä, kavereista ja perheestä ja kaikista tärkeimmästä; B:stä.
Päällimmäiset tunteet tällä hetkellä on odottava innostus ja jännitys. Pelätä en osaa sillä tiedän pärjääväni. Lapset ovat lapsia kaikkialla maailmassa, joten jos pärjään lasten kanssa Suomessa niin miksi en siellä? Okei kieli. Mutta sen oppii puhumalla ja elämällä heidän kanssaan, joten antaa palaa.
Ikävä on asia jota on hirveän vaikea käsitellä ja käsittää ennen lähtöä. Kuten joku sanoin niin ikävä on ehkä hieman asennekysymys. Yksinäisinä hetkinä on helppo ajatella kavereita ja perhettä täällä. Suomessa en olisi yksin. Mutta kun ei jää istumaan ja pohtimaan Suomea sen enempää vaan näkee muita ihmisiä ja raahaa itsensä vaikka kuntosalille niin ajatukset katoavat. Konkreettinen tekeminen auttaa aina. Se saa ajatukset pois ikävästä ja Suomesta.
Tätä taktiikkaa olen käyttänyt näissä kuuluisissa turhautumis-päivissä täällä Suomessakin. Jos vain istun ja odotan niin pää hajoaa, mutta kun suunnittelen koko ajan jotain tekemistä niin au pair-vuosi unohtuu!
Olen alkanut pitää jo ajatuksesta, että elän viikon campuksella training schoolissa. Pitkin matkaa se on ollut kaikista inhottavin asia, mutta nyt kun olen jutellut muiden kanssa, jotka sinne on samaisella viikolla tulossa niin ei ole enää niin kamalaa. Siellä kuitenkin luon ensimmäisiä ja tärkeitä suhteita kavereihin. Ja nämä kaverit ovat alussa kultaakin kalliimpia. Training school viikko tuo kyllä paljon harmaita hiuksia vaatteiden suhteen. Pitää ottaa niin vähän, mutta kaiken pitää mätsätä keskenään. Ja tälläkin hetkellä siellä on todella kuumaa, joka tuo oman haasteensa tähän hommaan. Vaikeeta. Plus vielä perheen tapaamisvaatteet! Ja ei en ole turhamainen.
Tein jopa eilen Pre-departue workbookin tehtävät. Osa niistä kysymyksistä oli jotenkin tosi tyhmiä, mutta onpahan tehty :)
Pakkauslistoja olen tehnyt nyt jo kaksikin kappaletta! Logiikkani on, että kun teen niitä aikasin ja tarpeeksi niin saan hahmotettua ilman paniikkia kaiken mitä tarvitsen. On muuten toiminut aika hyvin. Suosittelen muillekkin! Jokaiseen laukkuun on tehty tarkat listat mitä tulee mihinkin.
Nyt on muuten laukku johon mahtuu tietokone kanssa. Onhan se aika iso kun se tuossa lattialla möllöttää, mutta tavarat mahtuu mukaan ;) ennemmin tulee käsimatkatavaroiden painoraja vastaan kun tilanpuute!
Joka ilta tunnun nukahtavani miettiessäni perhettä, tapaamista perheen kanssa, ensimmäisiä päiviä ja kaikkea sellaista. Erityisesti mietin lapsia ja mitä kaikkea voinkaan heidän kanssa touhtua. Pitäisi varmaan tuonne kalenteriin tehdä listaa leikeistä ja aktiviteeteistä, joita voin kesäloma päivinä lasten kanssa tehdä.
Maaliskuussa olin vielä menossa opiskelemaan ja nyt vain kolme ja puoli kuukautta sen jälkeen valmsitun viettämään elämäni vuotta amerikassa. Elämä on arvaamatonta. :)
Vielä vähän aikaa sitten lähtöönkin oli 68 päivää jäljellä. Nyt näitä kuuluisia päiviä on 33. Maanantaina ollaan jo kahdenkympin puolella. Ja maanantaina on myös tasan 4 viikko lentokoneen nousuun Helsinki-Vantaan lentokentältä.
To do-lista on kutistunut olemattomaksi. Ei ole oikeastaan enää kun pakkaus, tuliaisherkkujen osto, valokuvien tilaus ja muutaman muumimukin valitseminen mukaan. Aika helppoa :)
Eli viimeiset viikot täällä vaan makoillaa ja nautitaan Suomen kesästä, kavereista ja perheestä ja kaikista tärkeimmästä; B:stä.
Päällimmäiset tunteet tällä hetkellä on odottava innostus ja jännitys. Pelätä en osaa sillä tiedän pärjääväni. Lapset ovat lapsia kaikkialla maailmassa, joten jos pärjään lasten kanssa Suomessa niin miksi en siellä? Okei kieli. Mutta sen oppii puhumalla ja elämällä heidän kanssaan, joten antaa palaa.
Ikävä on asia jota on hirveän vaikea käsitellä ja käsittää ennen lähtöä. Kuten joku sanoin niin ikävä on ehkä hieman asennekysymys. Yksinäisinä hetkinä on helppo ajatella kavereita ja perhettä täällä. Suomessa en olisi yksin. Mutta kun ei jää istumaan ja pohtimaan Suomea sen enempää vaan näkee muita ihmisiä ja raahaa itsensä vaikka kuntosalille niin ajatukset katoavat. Konkreettinen tekeminen auttaa aina. Se saa ajatukset pois ikävästä ja Suomesta.
Tätä taktiikkaa olen käyttänyt näissä kuuluisissa turhautumis-päivissä täällä Suomessakin. Jos vain istun ja odotan niin pää hajoaa, mutta kun suunnittelen koko ajan jotain tekemistä niin au pair-vuosi unohtuu!
Olen alkanut pitää jo ajatuksesta, että elän viikon campuksella training schoolissa. Pitkin matkaa se on ollut kaikista inhottavin asia, mutta nyt kun olen jutellut muiden kanssa, jotka sinne on samaisella viikolla tulossa niin ei ole enää niin kamalaa. Siellä kuitenkin luon ensimmäisiä ja tärkeitä suhteita kavereihin. Ja nämä kaverit ovat alussa kultaakin kalliimpia. Training school viikko tuo kyllä paljon harmaita hiuksia vaatteiden suhteen. Pitää ottaa niin vähän, mutta kaiken pitää mätsätä keskenään. Ja tälläkin hetkellä siellä on todella kuumaa, joka tuo oman haasteensa tähän hommaan. Vaikeeta. Plus vielä perheen tapaamisvaatteet! Ja ei en ole turhamainen.
Tein jopa eilen Pre-departue workbookin tehtävät. Osa niistä kysymyksistä oli jotenkin tosi tyhmiä, mutta onpahan tehty :)
Pakkauslistoja olen tehnyt nyt jo kaksikin kappaletta! Logiikkani on, että kun teen niitä aikasin ja tarpeeksi niin saan hahmotettua ilman paniikkia kaiken mitä tarvitsen. On muuten toiminut aika hyvin. Suosittelen muillekkin! Jokaiseen laukkuun on tehty tarkat listat mitä tulee mihinkin.
Nyt on muuten laukku johon mahtuu tietokone kanssa. Onhan se aika iso kun se tuossa lattialla möllöttää, mutta tavarat mahtuu mukaan ;) ennemmin tulee käsimatkatavaroiden painoraja vastaan kun tilanpuute!
Joka ilta tunnun nukahtavani miettiessäni perhettä, tapaamista perheen kanssa, ensimmäisiä päiviä ja kaikkea sellaista. Erityisesti mietin lapsia ja mitä kaikkea voinkaan heidän kanssa touhtua. Pitäisi varmaan tuonne kalenteriin tehdä listaa leikeistä ja aktiviteeteistä, joita voin kesäloma päivinä lasten kanssa tehdä.
Maaliskuussa olin vielä menossa opiskelemaan ja nyt vain kolme ja puoli kuukautta sen jälkeen valmsitun viettämään elämäni vuotta amerikassa. Elämä on arvaamatonta. :)
tiistai 29. kesäkuuta 2010
I miss you already
Hiphei! Nyt on siis tuliaiset ostettu, joten enää odotellaan viisumihaastattelua. Eilen sainkin CC:ltä sähköpostia, että saivat lääkärintodistuksen ja nyt on kaikki tarvittavat matkaa varten hoidettu! Huii.
Ainii paitsi se lentorahti pitäs soittaa. No sen ehtii. Igen Panic.
Pakkaus on sellanen inhottava osa. Haluisin tehä sen jo nyt ku tiiän et tuun saamaan siitä harmaita hiuksia vaikka kuinka. Ni nyt ku se häämöttää tulevaisuudessa ni harmaita hiuksia pukkaa jo nyt. Mutta enhän mä nyt vielä voi pakkaa. Lähtöönkin on 41 pv viel. Ylihuomenna kympit taas paukkuu. Hurrjaa. Ja ylihuomenna on heinäkuu! Eli ylihuomenna voin sanoa, että ensi kuussa mä lähden!
Sain kuulla perheeltä eilen, että 20. päivä he lähtevät lomamatkalle ja jään yksin pitämään taloa pystyssä. Mahassa tuntuu kun ajattelen, että olen vieraassa talossa viikon yksin! Toivottavasti talo on pystyssä kun tulevat takaisin! Mutta edellinen au pair L tulee käymään siinä välissä vielä siellä mikä on tositositosi kiva juttu! =) varsinki kun lapset eivät silloin ole paikalla niin saadaan puhua ihan rauhassa ja tällee.
Plus sillon kun hostperhe on muualla niin varmaa lähen Virginiaan P:tä moikkaa :) plus katsastaa Washington.
Sain nyt L:n sähköpostiosoitteenkin joten pystyn olemaan häneen nyt yhteyksissä ja kysellä kaikkea mitä mieleen tulee :) ja tää info on kyl kallisarvoista mitä nykyiseltä au pairilta tulee. Hän on kuitenkin jo vuoden lasten ja perheen kanssa touhunnu.
Oivoivoi taas eilen kävin kummityttöä moikkaamassa (pusuja B) ja kauhea kun voi pikkusta tulla ikävä. Tänään jo pohdin, että kuinka selviän ilman murusta :( nytkin jo pohdin, että nään B:tä vasta kahden viikon päästä ni sydäntä raastaa! VUOSI ILMAN. Melkee. Kauhistus.
Synttärit hänelle pidetään 7.8 ja tuskin selviän kemuista ilman kyyneliä. Pitää kyllä päivä pari ennen mennä halittelemaan sankaria oiken urakalla :) mun raksupoksu.
Muttaa eipä tässä nyt sitten vissiin muuta kun että Suomen kesä on ihana tälläsenä !
Ainii paitsi se lentorahti pitäs soittaa. No sen ehtii. Igen Panic.
Pakkaus on sellanen inhottava osa. Haluisin tehä sen jo nyt ku tiiän et tuun saamaan siitä harmaita hiuksia vaikka kuinka. Ni nyt ku se häämöttää tulevaisuudessa ni harmaita hiuksia pukkaa jo nyt. Mutta enhän mä nyt vielä voi pakkaa. Lähtöönkin on 41 pv viel. Ylihuomenna kympit taas paukkuu. Hurrjaa. Ja ylihuomenna on heinäkuu! Eli ylihuomenna voin sanoa, että ensi kuussa mä lähden!
Sain kuulla perheeltä eilen, että 20. päivä he lähtevät lomamatkalle ja jään yksin pitämään taloa pystyssä. Mahassa tuntuu kun ajattelen, että olen vieraassa talossa viikon yksin! Toivottavasti talo on pystyssä kun tulevat takaisin! Mutta edellinen au pair L tulee käymään siinä välissä vielä siellä mikä on tositositosi kiva juttu! =) varsinki kun lapset eivät silloin ole paikalla niin saadaan puhua ihan rauhassa ja tällee.
Plus sillon kun hostperhe on muualla niin varmaa lähen Virginiaan P:tä moikkaa :) plus katsastaa Washington.
Sain nyt L:n sähköpostiosoitteenkin joten pystyn olemaan häneen nyt yhteyksissä ja kysellä kaikkea mitä mieleen tulee :) ja tää info on kyl kallisarvoista mitä nykyiseltä au pairilta tulee. Hän on kuitenkin jo vuoden lasten ja perheen kanssa touhunnu.
Oivoivoi taas eilen kävin kummityttöä moikkaamassa (pusuja B) ja kauhea kun voi pikkusta tulla ikävä. Tänään jo pohdin, että kuinka selviän ilman murusta :( nytkin jo pohdin, että nään B:tä vasta kahden viikon päästä ni sydäntä raastaa! VUOSI ILMAN. Melkee. Kauhistus.
Synttärit hänelle pidetään 7.8 ja tuskin selviän kemuista ilman kyyneliä. Pitää kyllä päivä pari ennen mennä halittelemaan sankaria oiken urakalla :) mun raksupoksu.
Muttaa eipä tässä nyt sitten vissiin muuta kun että Suomen kesä on ihana tälläsenä !
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Done, done and done!
Joo tiiän päivitän usein, mutta nää tekstit onki itseäni varten. :) Ja jotenkin tuntuu, että päivittäin nyt tapahtuu jotain josta on pakko päästä kertomaan. Ja yleisesti ajatusten kirjoittaminen helpottaa :) joten lue tai jätä lukematta! Muahah.
Tänää käytiin laittaa kämppä vuokrauskuntoon! Välittäjä siellä nyt kävi myös ja nyt olen sen homman luovuttanut iskälle. Välittäjä kehui hyväksi asunnoksi :) ainoa huoli on se parveke- ja julkisivuremontti. Olohuoneen ikkuna on vuorattu näteillä muoveilla. Toki sävyissä punainen ja vihreä :D Makuuhuone ja keittiö onneksi pysyvät auki sen 2 kk kun parveketta laitetaan kuntoon. Sitten on julkisivun vuoro. Mutta fiksu tälläinen vuorosysteemi.
Kun sieltä kämpiltä kotiin pääsin niin oli tuo viisumipaketti tullu! Ja oli muuten nimet oikein ;) Nyt on kaikki paperit ja passit ja kuvat kasattu yhteen niin sen vain nappaan haastatteluun mukaan. Alkaa mielenrauha taas palautumaan kun asiat etenevät. Paketti sisälsi kaikkea muutakin! Eniten otti mahanpohjasta kun matkalaukku lippuset kaivoin kuoren pohjalta. Jaiks! Nää sitten kiinni ja menoksi. Siis 48 päivän jälkeen.
Tänään sain selvitettyä palkankin! Oli sekoittanut minut johonkin vakituiseen, joka on nyt sitten saanut minun palkkani ja mä sen vakituisen tuntivähennykset. Reilupeli ja sillee. Onneksi täti sentään vastasi ensimmäisellä kerralla ja oli hyvin avulias. Nauroinkin mun palkkasummalle :D mutta kukapa ei jos tuntipalkaksi jää se 0,40€!
Migreenilääkärikin tuli varattua. Hyvä minä! Jotenkin kaikki kasautuu siihen 19.7 alkavalle viikolle, mutta mielummin sille kuin viimeiselle! Viimeiset viikot ehdin pyhittää kavereille :)
Myös rokotukset sain katottua. Suunnitelmissa oli tänää käydä hakemassa lääkärin allekirjoitus ja leima, mutta jumituinki syömään ja siirtyi huomiselle. Hyvä tekosyy siirtää huomiselle. Tiedän. Rokotukset on nyt siis siinä. Toivottavsti kelpaavat. Ei tätäkään turhan helpoksi tehty, mutta selvisin. Huh.
Seuraavaksi on vuorossa kummitytön kanssa jutustelua. LIKE. Että onkin ollu sitä typyä jo ikävä :) kuinka selviänkään edes puoli vuotta ilman :( skypenvideopuhelut kehiin ja kuvia lähetellen.
Nyt on sitten tämän viikon töistä jäljellä lentorahdin selvittäminen. Soitankin varmaan kolmeen paikkaan ja halvimman otan ;) simple. Myös työlistaani lisäsin vihkosten tehtävien tekoa ja kirjeen kirjoittamisen itselleni.
Kirje sisältää syitä miksi lähdin, kuinka selviän vaikeista ajoista ja muuta tämän kaltaista. Kun sitten paha mieli, huono olo tai ikävä yllättää niin on mustaa valkoisella todistamassa, että tie käypi ylöspäin :) Tämän ja tämän takia lähdin. Näin ja näin saan oloani helpotettua.
Sitten voisin jossain vaiheessa alkaa rauhottua juhannuksen viettoon! :) vielä ku S palaa malkaltaan niin partyt voivatkin alkaa!
Tänää käytiin laittaa kämppä vuokrauskuntoon! Välittäjä siellä nyt kävi myös ja nyt olen sen homman luovuttanut iskälle. Välittäjä kehui hyväksi asunnoksi :) ainoa huoli on se parveke- ja julkisivuremontti. Olohuoneen ikkuna on vuorattu näteillä muoveilla. Toki sävyissä punainen ja vihreä :D Makuuhuone ja keittiö onneksi pysyvät auki sen 2 kk kun parveketta laitetaan kuntoon. Sitten on julkisivun vuoro. Mutta fiksu tälläinen vuorosysteemi.
Kun sieltä kämpiltä kotiin pääsin niin oli tuo viisumipaketti tullu! Ja oli muuten nimet oikein ;) Nyt on kaikki paperit ja passit ja kuvat kasattu yhteen niin sen vain nappaan haastatteluun mukaan. Alkaa mielenrauha taas palautumaan kun asiat etenevät. Paketti sisälsi kaikkea muutakin! Eniten otti mahanpohjasta kun matkalaukku lippuset kaivoin kuoren pohjalta. Jaiks! Nää sitten kiinni ja menoksi. Siis 48 päivän jälkeen.
Tänään sain selvitettyä palkankin! Oli sekoittanut minut johonkin vakituiseen, joka on nyt sitten saanut minun palkkani ja mä sen vakituisen tuntivähennykset. Reilupeli ja sillee. Onneksi täti sentään vastasi ensimmäisellä kerralla ja oli hyvin avulias. Nauroinkin mun palkkasummalle :D mutta kukapa ei jos tuntipalkaksi jää se 0,40€!
Migreenilääkärikin tuli varattua. Hyvä minä! Jotenkin kaikki kasautuu siihen 19.7 alkavalle viikolle, mutta mielummin sille kuin viimeiselle! Viimeiset viikot ehdin pyhittää kavereille :)
Myös rokotukset sain katottua. Suunnitelmissa oli tänää käydä hakemassa lääkärin allekirjoitus ja leima, mutta jumituinki syömään ja siirtyi huomiselle. Hyvä tekosyy siirtää huomiselle. Tiedän. Rokotukset on nyt siis siinä. Toivottavsti kelpaavat. Ei tätäkään turhan helpoksi tehty, mutta selvisin. Huh.
Seuraavaksi on vuorossa kummitytön kanssa jutustelua. LIKE. Että onkin ollu sitä typyä jo ikävä :) kuinka selviänkään edes puoli vuotta ilman :( skypenvideopuhelut kehiin ja kuvia lähetellen.
Nyt on sitten tämän viikon töistä jäljellä lentorahdin selvittäminen. Soitankin varmaan kolmeen paikkaan ja halvimman otan ;) simple. Myös työlistaani lisäsin vihkosten tehtävien tekoa ja kirjeen kirjoittamisen itselleni.
Kirje sisältää syitä miksi lähdin, kuinka selviän vaikeista ajoista ja muuta tämän kaltaista. Kun sitten paha mieli, huono olo tai ikävä yllättää niin on mustaa valkoisella todistamassa, että tie käypi ylöspäin :) Tämän ja tämän takia lähdin. Näin ja näin saan oloani helpotettua.
Sitten voisin jossain vaiheessa alkaa rauhottua juhannuksen viettoon! :) vielä ku S palaa malkaltaan niin partyt voivatkin alkaa!
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Huh. Puh.
Nopeasti asiat kyllä sitten järjestyvät kun vain tarttuu härkää sarvista!
Soitin siis aamulla CC:lle ja sama kiltti nuori nainen vastas kun aina ennenkin. Onkohan siellä ees muita töissä? :D mutta siis kyselin viisumipapereiden perään ja esitin asian viitaten haastattelujen huonoon saatavuuteen. Sitten ilmeni että paperit oli kerran jo lähetetty mutta yksi nimi puuttui ja nimeni oli kirjoitettu väärin! WAYYY TO GO!
Nyt sitten sain tarvittavan tunnuksen ja sain varattua ajan. Lähetystöön suuntaan siis 22.7 :) toivottavasti kaikki paperit pysyy tallessa siihen asti. Nyt on jo oikeat paperit tullu Suomenkin toimistoon, että ne tulee kotiin luultavasti huomenissa. Hurjaa kuinka asiat vaa hujahtaa eteenpäin. Lääkärin puheille pääsen myös huomenna ja sekin on hoidettu. Sitten katsotaan äitin kanssa rokotteet ja se paperi lähtee eteenpäin.
49 päivää tosiaan jäljellä. Tuliaiset. Tuliaiset. Tuliaiset. Jaiks. Kämpän tyhjennys. Huhhuh. Se on niin inhottavaa puuhaa ettei yhtään innostuta. Tänään menen kyllä jo jotain sieltä taas siivoamaan. Olohuone on kamala kun on parvekekalusteet keskellä! Mutta äiti lupasi sille tehdä jotain...
Pakko varata migreenilääkärille aika. Tuntuu, että heinäkuussa niitä lääkkeitä tarvitaan!
Soitin siis aamulla CC:lle ja sama kiltti nuori nainen vastas kun aina ennenkin. Onkohan siellä ees muita töissä? :D mutta siis kyselin viisumipapereiden perään ja esitin asian viitaten haastattelujen huonoon saatavuuteen. Sitten ilmeni että paperit oli kerran jo lähetetty mutta yksi nimi puuttui ja nimeni oli kirjoitettu väärin! WAYYY TO GO!
Nyt sitten sain tarvittavan tunnuksen ja sain varattua ajan. Lähetystöön suuntaan siis 22.7 :) toivottavasti kaikki paperit pysyy tallessa siihen asti. Nyt on jo oikeat paperit tullu Suomenkin toimistoon, että ne tulee kotiin luultavasti huomenissa. Hurjaa kuinka asiat vaa hujahtaa eteenpäin. Lääkärin puheille pääsen myös huomenna ja sekin on hoidettu. Sitten katsotaan äitin kanssa rokotteet ja se paperi lähtee eteenpäin.
49 päivää tosiaan jäljellä. Tuliaiset. Tuliaiset. Tuliaiset. Jaiks. Kämpän tyhjennys. Huhhuh. Se on niin inhottavaa puuhaa ettei yhtään innostuta. Tänään menen kyllä jo jotain sieltä taas siivoamaan. Olohuone on kamala kun on parvekekalusteet keskellä! Mutta äiti lupasi sille tehdä jotain...
Pakko varata migreenilääkärille aika. Tuntuu, että heinäkuussa niitä lääkkeitä tarvitaan!
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Minä, sinä ja Äiti
Kotona! Jei! Paitsi aurinko ja se lämpö katos tossa johonki?
Oli kyllä kiva ja rentouttava viikko =) Ja hotelli oli aiiiiiivan ihana. Siitä voisi kertoa vaikka kuinka kauan, mutta enpä taida nyt jaksaa. Paitsi että se oli aiiivan ihana! Nojoo. Vikana iltana oltiin syömässä pihviravintolassa ja yhtäkkiä tarjoilija iski mun päähän cowboy hatun :D onneks seurueen muutkin jäsenet sai! Kukaan muu pöytä kyllä ei saanu. Sitte illan päätteeksi saimme palaute lapun täytettäväksi hotellista ja kehuin sen kyllä maasta taivaisiin! Ja lämmintä riitti. Parina päivänä kivuttiin yli 40°. Oisiki keskiviikon 45° ollu viikon paras saavutus. Siinä ei kauaa auringossa makoiltu tai olo oli kun grillatulla pihvillä.
Haluisin jo nyt uudestaan sinne.
CC:n toimitusajat niin sanotusti kusee. Sanoivat perheen varmistuttua, että hieman päälle viikko niin tulee viisumipaperit postissa. No liki 2 vk menny ja hiljasta on. Ei tässä muuten kiire ole paitsi, että viisumihaastatteluajat alkavat olla finaalissa. Enpä sen takia lähtöä haluaisi myöhästyttää. Noh maanantaina lähtee tiukaa tekstiä CC:lle sähköpostin muodossa.
Jotenkin aluksi suhtauduin kaikkeen "noh Turkin jälkeen" No nyt ollaan kohdassa Turkin jälkeen ja ahdistusta pukkaa. Aikaa on huomenna tasan 50 pv ja ensi viikolla on luvassa:
- rokotusten tsekkaus
- lääkärin leiman ja nimmarin perässä juoksemista
- viisumipapereiden perään huutelua
- toivottavasti viisumipapereiden kanssa puuhastelua
- lentorahtien selvittelyä
- palkan perässä juoksemista
Tuon kaiken jos saan tehtyä ennen juhannusta niin plussan puolella ollaan selvästi! Sitten heinäkuulle jää pelkästään tuliaiset. Ja tietty viisumihaastattelu, mutta se on nyt pienin asia viisumiasioista. Ensiksi jos saisi ne paperit!
Lentokoneessa tänään tuli hui-olo ensimmäisen kerran. Tai toisen tai jotain sinne päin. Vuoden olen poissa Suomesta. Poissa perheen ja sukulaisten luota. En pääse yhtiin rippijuhliin enkä ylioppilasjuhliin ja ja ja. Mutta panikointi kuuluu asiaan. Pian lennän yksin Atlantin yli ja elän USA:ssa vuoden. Aloitan siellä uuden elämän, josta minut taas vuoden päästä revitään pois. Mitä järkeä? Vissiin paljonkin kun siihen olen ryhtynyt.
Näiden kysymysten lisäksi päässä alkoi pyöriä ajatuksia, mitä jos olenkin "huono"? mitä jos perhe ei tykkääkkään minusta? Haluan olla hyvä ja elää unohtumattoman vuoden ihanien ihmisten kanssa. Sen kyllä tulen saamaan.
"Kun annat paljon, sinulle annetaan paljon" Näillä mennään!
Onneksi on paras äiti, joka kärsivällisesti jaksaa kuunnella ja auttaa minua. Mitä tekisinkään ilman sinua, äiti? :)
Oli kyllä kiva ja rentouttava viikko =) Ja hotelli oli aiiiiiivan ihana. Siitä voisi kertoa vaikka kuinka kauan, mutta enpä taida nyt jaksaa. Paitsi että se oli aiiivan ihana! Nojoo. Vikana iltana oltiin syömässä pihviravintolassa ja yhtäkkiä tarjoilija iski mun päähän cowboy hatun :D onneks seurueen muutkin jäsenet sai! Kukaan muu pöytä kyllä ei saanu. Sitte illan päätteeksi saimme palaute lapun täytettäväksi hotellista ja kehuin sen kyllä maasta taivaisiin! Ja lämmintä riitti. Parina päivänä kivuttiin yli 40°. Oisiki keskiviikon 45° ollu viikon paras saavutus. Siinä ei kauaa auringossa makoiltu tai olo oli kun grillatulla pihvillä.
Haluisin jo nyt uudestaan sinne.
CC:n toimitusajat niin sanotusti kusee. Sanoivat perheen varmistuttua, että hieman päälle viikko niin tulee viisumipaperit postissa. No liki 2 vk menny ja hiljasta on. Ei tässä muuten kiire ole paitsi, että viisumihaastatteluajat alkavat olla finaalissa. Enpä sen takia lähtöä haluaisi myöhästyttää. Noh maanantaina lähtee tiukaa tekstiä CC:lle sähköpostin muodossa.
Jotenkin aluksi suhtauduin kaikkeen "noh Turkin jälkeen" No nyt ollaan kohdassa Turkin jälkeen ja ahdistusta pukkaa. Aikaa on huomenna tasan 50 pv ja ensi viikolla on luvassa:
- rokotusten tsekkaus
- lääkärin leiman ja nimmarin perässä juoksemista
- viisumipapereiden perään huutelua
- toivottavasti viisumipapereiden kanssa puuhastelua
- lentorahtien selvittelyä
- palkan perässä juoksemista
Tuon kaiken jos saan tehtyä ennen juhannusta niin plussan puolella ollaan selvästi! Sitten heinäkuulle jää pelkästään tuliaiset. Ja tietty viisumihaastattelu, mutta se on nyt pienin asia viisumiasioista. Ensiksi jos saisi ne paperit!
Lentokoneessa tänään tuli hui-olo ensimmäisen kerran. Tai toisen tai jotain sinne päin. Vuoden olen poissa Suomesta. Poissa perheen ja sukulaisten luota. En pääse yhtiin rippijuhliin enkä ylioppilasjuhliin ja ja ja. Mutta panikointi kuuluu asiaan. Pian lennän yksin Atlantin yli ja elän USA:ssa vuoden. Aloitan siellä uuden elämän, josta minut taas vuoden päästä revitään pois. Mitä järkeä? Vissiin paljonkin kun siihen olen ryhtynyt.
Näiden kysymysten lisäksi päässä alkoi pyöriä ajatuksia, mitä jos olenkin "huono"? mitä jos perhe ei tykkääkkään minusta? Haluan olla hyvä ja elää unohtumattoman vuoden ihanien ihmisten kanssa. Sen kyllä tulen saamaan.
"Kun annat paljon, sinulle annetaan paljon" Näillä mennään!
Onneksi on paras äiti, joka kärsivällisesti jaksaa kuunnella ja auttaa minua. Mitä tekisinkään ilman sinua, äiti? :)
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
2 kk
Se ois sitten 2 kuukautta täällä enää jäljellä. Sitten sujahdan teleporttauslaitteellani USA:han. Tai sitten ihan lentokoneella. Vaikka onhan tässä kaksi kuukautta jollakin aikaa suunnitella mulle teleporttauslaite. :) toivossa on hyvä elää!
Ylihuomenna aamuja olisi jäljellä 59. Eli alle 60 jos joku ei huomannut. Pelottavaa. Tällä hetkellä olen todella rauhallisin mielin. Perheen paketin sain juuri valmiiksi ja se pitäisi huomenna viedä postiin. Siitä tuli kyllä tosi kiva vaikka itse sanonki! :) lapsille omat kirjeet, valokuvia, Suomesta tietoa ja perheelle kirje. Nyt sitten pohdin pitäisikö hommata jostain pieni Suomen lippu tuonne mukaan vai ei. Noh mietin sitä illan.
Viisumin kanssa ei ole tällä hetkellä oikein mitään tehtävää, joten odottelen kirjettä CC:ltä. Toivon hartaasti että tulisi ennen Turkin matkaa niin saisin sieltä vaikka varattua sen haastattelu ajan. Kansainvälistä ajokorttia tuosso perjantaina odottelen. Pitää vaan jemmata se sitten varmaan paikkaan, jotta ei häviä :D
Sain eilen tuon terveystarkistus lapun takaisin omalta lääkäriltäni ja ylläri oli unohtanu laittaa nimmarin ja leiman siihen! Pitää soitella ajanvaraukseen ja udella kuis tää homma hoidettas. Aikaa en sen sekunnin takia varaa!
Turkkiin ois sitten lauantaina tarkotus karata. Sieltäkin laitan kortin kyllä perheelle. :) pitää valkata joku superkiva! Turkkiin meitä lähtee seitsemän hengen ryhmä rämä. Porukat, minä ja 4 sukulaisnuorta! Huippua. Meiän huoneen parvekkeel on 2 poreammetta! LIKE. Muutenki ahh se hotelli. Vesipuisto ja kaikkea. En ota ku bikinit ja hammasharjan. Näillä mennään koko viikko.
Tonne mä meen! :)
Ylihuomenna aamuja olisi jäljellä 59. Eli alle 60 jos joku ei huomannut. Pelottavaa. Tällä hetkellä olen todella rauhallisin mielin. Perheen paketin sain juuri valmiiksi ja se pitäisi huomenna viedä postiin. Siitä tuli kyllä tosi kiva vaikka itse sanonki! :) lapsille omat kirjeet, valokuvia, Suomesta tietoa ja perheelle kirje. Nyt sitten pohdin pitäisikö hommata jostain pieni Suomen lippu tuonne mukaan vai ei. Noh mietin sitä illan.
Viisumin kanssa ei ole tällä hetkellä oikein mitään tehtävää, joten odottelen kirjettä CC:ltä. Toivon hartaasti että tulisi ennen Turkin matkaa niin saisin sieltä vaikka varattua sen haastattelu ajan. Kansainvälistä ajokorttia tuosso perjantaina odottelen. Pitää vaan jemmata se sitten varmaan paikkaan, jotta ei häviä :D
Sain eilen tuon terveystarkistus lapun takaisin omalta lääkäriltäni ja ylläri oli unohtanu laittaa nimmarin ja leiman siihen! Pitää soitella ajanvaraukseen ja udella kuis tää homma hoidettas. Aikaa en sen sekunnin takia varaa!
Turkkiin ois sitten lauantaina tarkotus karata. Sieltäkin laitan kortin kyllä perheelle. :) pitää valkata joku superkiva! Turkkiin meitä lähtee seitsemän hengen ryhmä rämä. Porukat, minä ja 4 sukulaisnuorta! Huippua. Meiän huoneen parvekkeel on 2 poreammetta! LIKE. Muutenki ahh se hotelli. Vesipuisto ja kaikkea. En ota ku bikinit ja hammasharjan. Näillä mennään koko viikko.
torstai 3. kesäkuuta 2010
Visa part 1
Tutkiskelin eräs päivä viisumi-juttuja ja joo ymmärrän kyllä kuinka homma tehdään ja sitä rataa. Olin valmistautunut, että huomenna kirmaan passin kanssa kotiin ja täytän viisumin netissä ja varaan ajan. Noh enpä teekkään niin. CC:ltä minua valaistiin ettei enää voi varata haastattelua ilman USA:sta tulevia papereita. Miksi niitten papereissa sitten edelleen niin lukee?!
Plus kaavakkeiden nimetkin ovat vaihtuneet, eikä niitäkään ole päivitetty infolapuille. Way to go!
Sitten yksi ihmetyksen aihe: viisumikuva. Mitä tapahtui mukavalle tavalle viedä kuva haastatteluun mennessä normaalina versiona, joka on nappastu valokuvaamossa? Ehei. Nykyään kuva ladataan omalta koneelta (MIKSI) hakemukseen. Se on niinku 1000 kertaa vaikeempaa. Lisäksi pieni perstuntuma ettei ne ole saanut ohjelmia toimimaan maceillä, että ratki riemukas viisumin hakeminen tiedossa! Juurikin olin ihan JEEJEE ymmärrän tämän.
Mutta tämäkään ei latista tunnelmaani! Löysin onneksi supermukavan valokuvaamotädin, joka anto mulle kuvia käteen ja laitto CD:lle juuri oikeen kokosina. Niiin paperikuva ja tietokonekuvatkin ovat erikokoisia. HUHHUH sanon.
Ainakin sain kansainvälisen ajokortin haettua. Tai vein hakemuksen mukavalle sedälle ja ne lähettää sen sitten kotio. Siinäkin on pilkun viilaamiseen aihetta: netissä lukee ettei suomen ajokortillista kelpuuteta USA:ssa kansainvälisen ajokortin kanssa jos menee töihin.
Mutta totuus on, että se kans.väl. ajokortti+suomen ajokortti kelpaa 6kk! Pyh mua ei tollee huijata.
Oon huomannu, että kun lentokoneen nään niin tuntuu kyllä mahassa. Kohta mäki lähden vuodeksi pois. Jaiks. Perhe tuntuu niiin ihanalta. Äidin kanssa ollaan pohdittu keinoja, jotta nuorimmaisen shokki oisi lievempi, mutta lapset ovat lapsia. Ajan kanssa.
Löysin T:n joka lähtee mun kanssa samana päivänä! Jes :) päästään juoruu lentomatkat. Tai yritetään nyt vihjailla CC:lle, että jos päästäisin samoilla lennoilla.
67 päivää jäljellä. CAN'T WAIT!
Plus kaavakkeiden nimetkin ovat vaihtuneet, eikä niitäkään ole päivitetty infolapuille. Way to go!
Sitten yksi ihmetyksen aihe: viisumikuva. Mitä tapahtui mukavalle tavalle viedä kuva haastatteluun mennessä normaalina versiona, joka on nappastu valokuvaamossa? Ehei. Nykyään kuva ladataan omalta koneelta (MIKSI) hakemukseen. Se on niinku 1000 kertaa vaikeempaa. Lisäksi pieni perstuntuma ettei ne ole saanut ohjelmia toimimaan maceillä, että ratki riemukas viisumin hakeminen tiedossa! Juurikin olin ihan JEEJEE ymmärrän tämän.
Mutta tämäkään ei latista tunnelmaani! Löysin onneksi supermukavan valokuvaamotädin, joka anto mulle kuvia käteen ja laitto CD:lle juuri oikeen kokosina. Niiin paperikuva ja tietokonekuvatkin ovat erikokoisia. HUHHUH sanon.
Ainakin sain kansainvälisen ajokortin haettua. Tai vein hakemuksen mukavalle sedälle ja ne lähettää sen sitten kotio. Siinäkin on pilkun viilaamiseen aihetta: netissä lukee ettei suomen ajokortillista kelpuuteta USA:ssa kansainvälisen ajokortin kanssa jos menee töihin.
Mutta totuus on, että se kans.väl. ajokortti+suomen ajokortti kelpaa 6kk! Pyh mua ei tollee huijata.
Oon huomannu, että kun lentokoneen nään niin tuntuu kyllä mahassa. Kohta mäki lähden vuodeksi pois. Jaiks. Perhe tuntuu niiin ihanalta. Äidin kanssa ollaan pohdittu keinoja, jotta nuorimmaisen shokki oisi lievempi, mutta lapset ovat lapsia. Ajan kanssa.
Löysin T:n joka lähtee mun kanssa samana päivänä! Jes :) päästään juoruu lentomatkat. Tai yritetään nyt vihjailla CC:lle, että jos päästäisin samoilla lennoilla.
67 päivää jäljellä. CAN'T WAIT!
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
J ei ole L
Nyt sitten kun on perhe ja lähtöpäivä selvillä niin voisin vähän valottaa ajatuksiani tulevasta vuodesta. Tämä postaus on lähinnä itseäni varten, jotta saan ajatuksiani "paperille". Ajatus vuodesta ulkomailla tuntuu niin oudolle vielä, että on pakko saada mustaa valkoiselle.
Pikku hiljaa totun ajatukseen, että minulla on perhe. Joku on valinnut minut katsemaan lapsiaan. Hurjaa. Kuten jo aikaisemmin kirjotin niin nyt vasta tämä kaikki tuntuu niin todelliselta. Ennen oli hyvä turvautua "no ei sitä perhettäkään vielä ole". Nyt odottelen lentotietoja nettiin. Sitten se vasta todellista onkin.
Paperitöitä riittää paperitöiden perään. Onneksi muutaman asian olen saanut jo hyvälle alulle. Viisumi on isoin ongelma. Onneks on tukijoukkoja kotona auttamassa asiaan. Vierailu USA:n lähetystössä ei houkuta. Ahdista paikka. Toisaalta siellä tekee mieli heittää koko juttu ihan läskiksi ja lähteä vain juoksemaan pitkin pihaa vartiaa karkuun :D mutta taidan jättää väliin. Vartijan ilmeen haluaisin nähdä.
Luultavasti viisumin hakemista edistää se että olen viime vuosien aikana siellä tiheään vieraillut. Enkä ole epäilyttävästi toiminut.
Kärsinkö ikävästä tai muista negatiivisista tunteista? En. Kaikki tuntuu niin jännittävältä etten viitsi murehtia koti-ikävää tai muuta. Enemmän tällä hetkellä pelkään sieltä lähtemistä vuoden päästä. Olenko aikaisessa? :D Täällä kaikki on pysyvää ja tänne palaan, mutta siellä kaikki kestää sen hetken ja lähden pois. Sydäntä raastava ikävä lapsia kohtaan on siis odotettavissa. Mutta siis onneksi vasta elokuussa 2011.
Tuliaiset aiheuttavat suurta pään vaivaa. Viisumi sun muut tuntuvat helpoilta! Niistä tulee kyllä vielä erillinen postauks kun kaikki on saatu ostettua. Eli se on odotettavissa Heinäkuun lopulla. Varsinkin pojat. Tytölle onki jo ostettu! Mutta en siitäkään jaksa nyt suuresti stressata.
Odotukseni vuotta kohtaan ovat aika sekalaiset. Toisaalta tiedän sen olevan täynnä naurua, iloa, leikkejä, pelejä ja halauksia. Tiedän myös sen sykemmän puolen; itkua, kiukkua, totuuksia lasten suusta, tappelua sekä muuten vain huonoja päiviä. Perheeseen mennessäni on lasten kesälomat vielä käynnissä, joten pääsen koko päiväisesti heti viihdyttämään lapsia ja rakentamaan luottamuksen heihin ennen kun pojat lähtevät kouluun ja tyttö eskariin.
Varaudun vaikeaan alkuun. Tyttö on myynyt sydämensä nykyiselle au pairille joten varsinkin hänen kanssaan on varmasti itkua ja hammasten kiristystä edessä. Pieni kun on niin totta kai rakkaan ihmisen pois lähteminen tuntuu pahalta. Ja heti muka pitäisi uuden kanssa kaveerata. En mäkää suostuis. "L teki näin ja näin". "L antoi tehdä näin". "L OLI PALJON KIVEMPI KU SÄ". Näitä odotellessa. Mutta pitkillä hermoilla ja ajan kanssa saan lapset puolelleni.
En edes lähde olemaan L:n kopio. Olen oma itseni enkä taivu lasten tahtoon vaikka "L olisi niin tehnyt". :D L on ollut perheen ensimmäinen au pair, joten katsellaan mitä on luvassa. Mutta aikaisemminkin on menty vaikeimman kautta voittoon. Tokihan voi olla, että alku ylittää odotukseni ja tyttö ottaa minut kiltisti osaksi perhettä. Se selviää 13. elokuuta jälkeen :)
Tulen muuten kehittelemään lapsille tänne blogiin "nicknames", jotta yksityisyys säilyy. Kuvista pitää keskustella vanhempien kanssa.
Vanhemmista on todella positiiviset ajatukset. Äiti haluaa au pairin olevan perheenjäsen ja olen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni osaksi perhettä ja viettää heidän kanssa aikaa. Odotan innolla meidän mölkky-pelejä! :D
Siinä on nyt taas vähän tekstiä. Lisää samanlaisia avautumis-postauksia on kyllä luvassa!
68 pv lähtöön!
Pikku hiljaa totun ajatukseen, että minulla on perhe. Joku on valinnut minut katsemaan lapsiaan. Hurjaa. Kuten jo aikaisemmin kirjotin niin nyt vasta tämä kaikki tuntuu niin todelliselta. Ennen oli hyvä turvautua "no ei sitä perhettäkään vielä ole". Nyt odottelen lentotietoja nettiin. Sitten se vasta todellista onkin.
Paperitöitä riittää paperitöiden perään. Onneksi muutaman asian olen saanut jo hyvälle alulle. Viisumi on isoin ongelma. Onneks on tukijoukkoja kotona auttamassa asiaan. Vierailu USA:n lähetystössä ei houkuta. Ahdista paikka. Toisaalta siellä tekee mieli heittää koko juttu ihan läskiksi ja lähteä vain juoksemaan pitkin pihaa vartiaa karkuun :D mutta taidan jättää väliin. Vartijan ilmeen haluaisin nähdä.
Luultavasti viisumin hakemista edistää se että olen viime vuosien aikana siellä tiheään vieraillut. Enkä ole epäilyttävästi toiminut.
Kärsinkö ikävästä tai muista negatiivisista tunteista? En. Kaikki tuntuu niin jännittävältä etten viitsi murehtia koti-ikävää tai muuta. Enemmän tällä hetkellä pelkään sieltä lähtemistä vuoden päästä. Olenko aikaisessa? :D Täällä kaikki on pysyvää ja tänne palaan, mutta siellä kaikki kestää sen hetken ja lähden pois. Sydäntä raastava ikävä lapsia kohtaan on siis odotettavissa. Mutta siis onneksi vasta elokuussa 2011.
Tuliaiset aiheuttavat suurta pään vaivaa. Viisumi sun muut tuntuvat helpoilta! Niistä tulee kyllä vielä erillinen postauks kun kaikki on saatu ostettua. Eli se on odotettavissa Heinäkuun lopulla. Varsinkin pojat. Tytölle onki jo ostettu! Mutta en siitäkään jaksa nyt suuresti stressata.
Odotukseni vuotta kohtaan ovat aika sekalaiset. Toisaalta tiedän sen olevan täynnä naurua, iloa, leikkejä, pelejä ja halauksia. Tiedän myös sen sykemmän puolen; itkua, kiukkua, totuuksia lasten suusta, tappelua sekä muuten vain huonoja päiviä. Perheeseen mennessäni on lasten kesälomat vielä käynnissä, joten pääsen koko päiväisesti heti viihdyttämään lapsia ja rakentamaan luottamuksen heihin ennen kun pojat lähtevät kouluun ja tyttö eskariin.
Varaudun vaikeaan alkuun. Tyttö on myynyt sydämensä nykyiselle au pairille joten varsinkin hänen kanssaan on varmasti itkua ja hammasten kiristystä edessä. Pieni kun on niin totta kai rakkaan ihmisen pois lähteminen tuntuu pahalta. Ja heti muka pitäisi uuden kanssa kaveerata. En mäkää suostuis. "L teki näin ja näin". "L antoi tehdä näin". "L OLI PALJON KIVEMPI KU SÄ". Näitä odotellessa. Mutta pitkillä hermoilla ja ajan kanssa saan lapset puolelleni.
En edes lähde olemaan L:n kopio. Olen oma itseni enkä taivu lasten tahtoon vaikka "L olisi niin tehnyt". :D L on ollut perheen ensimmäinen au pair, joten katsellaan mitä on luvassa. Mutta aikaisemminkin on menty vaikeimman kautta voittoon. Tokihan voi olla, että alku ylittää odotukseni ja tyttö ottaa minut kiltisti osaksi perhettä. Se selviää 13. elokuuta jälkeen :)
Tulen muuten kehittelemään lapsille tänne blogiin "nicknames", jotta yksityisyys säilyy. Kuvista pitää keskustella vanhempien kanssa.
Vanhemmista on todella positiiviset ajatukset. Äiti haluaa au pairin olevan perheenjäsen ja olen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni osaksi perhettä ja viettää heidän kanssa aikaa. Odotan innolla meidän mölkky-pelejä! :D
Siinä on nyt taas vähän tekstiä. Lisää samanlaisia avautumis-postauksia on kyllä luvassa!
68 pv lähtöön!
tiistai 1. kesäkuuta 2010
PERHE
Mistähän alottais?
Okei. Ehdin siis jo aatella, että jesjes oon vapailla markkinoilla eikä enää tarvitse leikkiä hippaa perheen kanssa. Ei siinä mitään. Todella mukava perhe, mutta tällänen huopaaminen ja soutaminen otti päähän.
Olivat siis netistäni poissa Sunnuntai aamusta lähtien. Tänään sitten, kun tulin koneelle ja viesti YOU HAVE A MATCH odotti sähköpostissa niin ajattelin, että kappas kappas! uutta perhettä jo nyt. Mutta eiiii. Sama perhehän siellä minua odotti. Turhautuminen oli suuri; taasko tämä alkaa? Päättäkää jo!
Sitten pyörin muualla pari tuntia ja takaisin koneelle. Laatikossa odotti 2 sähköposti viestiä. Toinen YOU HAVE A MATCH! (oikeesti?), mutta toinen oli jotain odottamatonta. "Perhe toivottaa sinut tervetulleeksi heidän seuraavaksi au pairikseen" Fiilis oli kyllä uskomaton.
Vihdoin he tekivät päätöksen. Vielä sellaisen joka minua ilahduttaa ;) perhe vaikuttaa todella mukavalta. Hurjaa aatella, että eka match on perfect match! JAU! Mutta vaikeimman kautta voittoon vai kui?
Huomenna siis soittoa CC:lle ja hehkutan tätä niillekkin. :D ps. niist on tullu jo ihan mun kavereita ku koko ajan soittelen!
Hui kun tästä tuli todellista tämän perheen päätöksen myötä. Jotenkin aikasemmin turvautunu ajatukseen, että no joskus lähden ettei perhettäkään ole vielä. NO nyt on perhe ja päiväkin jollon karkaan USA:han! Siitä vaan viikko niin saan S:n kanssa samalle mantereelle. JESJESJES. Henkinen tuki ;) Plus nykistä tulee meiän treffauspaikka, vai mitä? ;) PLUS CHIGAGO!
Nyt alkaa sitten paperirumba. Tänään onneks sain lääkärintodistuksen vietyä omalle lääkärille ja saan sen postissa parin päivän kuluttua. Sitten ois viisumii. Yritetään S:n kanssa saada ajat suunnilleen samaan aikaan niin voidaan sekoilla yhdessä. Vartijat tykkää!
Perjantain haen passin ja varmaan ensi viikolla sitten tuota Visaa katsellaan isukin kanssa.
Niin ja tuliaiset! Huh. Hommaa kesäksi riittää kyllä. Vähä veikkaan, että tämän viimeiset 2 kk tulee menevään siivillä!
Pää kyllä niin pyörällä. Koko ajan olo, että mitä teen nyt mitä teen nyt. Kunnes tajuan katsoa kelloa ja huomaan, ettei mitään ole tehtävissä. En uskalla mennä nukkumaan jos perhe vaikka päättääkin toisin sillä aikaa kun nukun :D
AINIIIN ja bussilla menen training schoolista perheeseen. Olisin ehkäpä olettanut, että hakevat. Melkein vieressä kun asuvat, mutta kyllä bussikin käy! :) No problem!
Niii ja siis se lähtöpäivähän tosiaan oli se 9.8 :) viimeisellä viikonlopulla ehdin viettämään kummitytön synttäripartyja vaikka sitten privatisti :) pitäähän kummitädin nyt ekoissa synttäreissä olla! Vaikka juhlittaisiinki kahdestaan telmimällä.
Mut jau. Ei mul muuta. LIFE IS GREAT.
Okei. Ehdin siis jo aatella, että jesjes oon vapailla markkinoilla eikä enää tarvitse leikkiä hippaa perheen kanssa. Ei siinä mitään. Todella mukava perhe, mutta tällänen huopaaminen ja soutaminen otti päähän.
Olivat siis netistäni poissa Sunnuntai aamusta lähtien. Tänään sitten, kun tulin koneelle ja viesti YOU HAVE A MATCH odotti sähköpostissa niin ajattelin, että kappas kappas! uutta perhettä jo nyt. Mutta eiiii. Sama perhehän siellä minua odotti. Turhautuminen oli suuri; taasko tämä alkaa? Päättäkää jo!
Sitten pyörin muualla pari tuntia ja takaisin koneelle. Laatikossa odotti 2 sähköposti viestiä. Toinen YOU HAVE A MATCH! (oikeesti?), mutta toinen oli jotain odottamatonta. "Perhe toivottaa sinut tervetulleeksi heidän seuraavaksi au pairikseen" Fiilis oli kyllä uskomaton.
Vihdoin he tekivät päätöksen. Vielä sellaisen joka minua ilahduttaa ;) perhe vaikuttaa todella mukavalta. Hurjaa aatella, että eka match on perfect match! JAU! Mutta vaikeimman kautta voittoon vai kui?
Huomenna siis soittoa CC:lle ja hehkutan tätä niillekkin. :D ps. niist on tullu jo ihan mun kavereita ku koko ajan soittelen!
Hui kun tästä tuli todellista tämän perheen päätöksen myötä. Jotenkin aikasemmin turvautunu ajatukseen, että no joskus lähden ettei perhettäkään ole vielä. NO nyt on perhe ja päiväkin jollon karkaan USA:han! Siitä vaan viikko niin saan S:n kanssa samalle mantereelle. JESJESJES. Henkinen tuki ;) Plus nykistä tulee meiän treffauspaikka, vai mitä? ;) PLUS CHIGAGO!
Nyt alkaa sitten paperirumba. Tänään onneks sain lääkärintodistuksen vietyä omalle lääkärille ja saan sen postissa parin päivän kuluttua. Sitten ois viisumii. Yritetään S:n kanssa saada ajat suunnilleen samaan aikaan niin voidaan sekoilla yhdessä. Vartijat tykkää!
Perjantain haen passin ja varmaan ensi viikolla sitten tuota Visaa katsellaan isukin kanssa.
Niin ja tuliaiset! Huh. Hommaa kesäksi riittää kyllä. Vähä veikkaan, että tämän viimeiset 2 kk tulee menevään siivillä!
Pää kyllä niin pyörällä. Koko ajan olo, että mitä teen nyt mitä teen nyt. Kunnes tajuan katsoa kelloa ja huomaan, ettei mitään ole tehtävissä. En uskalla mennä nukkumaan jos perhe vaikka päättääkin toisin sillä aikaa kun nukun :D
AINIIIN ja bussilla menen training schoolista perheeseen. Olisin ehkäpä olettanut, että hakevat. Melkein vieressä kun asuvat, mutta kyllä bussikin käy! :) No problem!
Niii ja siis se lähtöpäivähän tosiaan oli se 9.8 :) viimeisellä viikonlopulla ehdin viettämään kummitytön synttäripartyja vaikka sitten privatisti :) pitäähän kummitädin nyt ekoissa synttäreissä olla! Vaikka juhlittaisiinki kahdestaan telmimällä.
Mut jau. Ei mul muuta. LIFE IS GREAT.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)