Nyt sitten rykäisen ja kerron teille että mitä tänne kuuluu. Tänne kuuluu hyvää. Eilen oli masis päivä ja angstasin. Syitä en enää muista mutta tänää on siis jo parempi päivä. Oon miettiny monesti näinä päivinä että kuinka oon muuttunu tän vuoden aikana. Tiedän että olen, mutta haluan itse keksiä sanoin sen kuinka olen kasvanut. Totta kai tämän vuosi kasvattaa...
Lisäksi olen huomannut itsessäni piirteen että jos on huono olla henkisesti ni en hirveän helpolla sano sitä kenellekkään. Tämä juontaa juurensa pitkälle nuoruusvuosiin, kun pienestä tytöstä asti olen ollut se kuuntelija ja auttaja vaikeissa tilanteissa. Itse en helpolla ongemistani puhunut. Yritän parantaa "tapaani" koska jakamallahan se suru puolittuu. Ja äiti ei mulla ei oo nyt ongelmia että jätä terapiapuhelus jollekki muulle! :)
Pientä vihiä oon saanu että Suomeenkin on viimein saapunu helteet. Täällä ne on jo muutaman viikon jatkuneet ja tänään oli siis niiiin kuuma että hyvä kun aurinkoa enää pysty ottaa. Koko viikko kuulemma vaan kuumenee ja torstaina huidellaan jo 40° tienoilla. Jättekiva etten sanois. Vesileikkejä ja muuta huisin hauskaa on siis luvassa.
Eilen lähti eka paketti kohti Suomea ja laitoin sen UPSilla ja hinta on jotain niin mahtavaa etten uskalla edes sanoa sitä äänee. Okei johtuu siitä että siellä oli tavaraa yli 1000 dollarilla, joten vakuutus maksoi mukavasti ja vähän vielä päälle.
Viikonloppuna tein töitä töitä ja töitä. Ja otin välissä aurinkoakin ja käväisin West Pointilla. Mutta siis perjantai ja lauantai-illat meni työskennellessä. Lauantaina sain tehdä tosissani töitä (kiitos hostisovahempien, jotka ei tajunnut että joko ne tai mä laitan lapset nukkumaan) kun kaksi lasta huusi ja ulvoi. Isovanhemmat olivat hyviksiä ja mä sain pahiksen roolin eli kun isovanhemmat lähti ni mulle huudettiin ja raivottiin. Sounds fun, huh?
Lauantai päivä meni rannalla makoillessa ja aurinkoa ottaessa. Leppoisaa. Sunnuntaina startattiin roadtrip kohti tuntematonta määränpäätä. Päädyttiin kuitenkin USA:n yhteen arvostetuimmista sotilasakatemioista West Pointiin. Sitä aluetta ei oo muuten mitkään taliaivot suunnitelleet. Oli kuitenkin mahtavaa nähä sotilaita luonnossa samoissa tamineissa kun Army Wivessa. Huisia! West Pointilta (jonne muuten löydettiin muutaman laillisen ja laittoman motariuukkarin jälkeen) suunnattiin (HUPS) woodbury-outleteille. Mukaan lähti onneksi vain yhdet shortsit ja sisäänpääsy elokuussa festareille! Sisäänpääsy tulee olemaan ilmainen ja shortsit halvat. Mahtavaa.
Viime viikolla hostäiti täytti pyöreitä ja sunnuntai-iltana pääsin muistuttamaan että "40 on puolessa välissä 80!" ;) lähetti mut samantien yläkertaan pakkaamaan tavaroitani. Hahha! Tänä viikonloppuna (joka vois tulla jo) on suunnitelmissa joko lauantaina ottaa vain aurinkoa tai lähteä tutustumaan nerojen maailmaan eli CT:ssä sijaitsevaan Yale-yliopistoon. Huomatkaa kuinka rankkaa mun elämä on oikeesti tän työnteon ja auringonoton välillä! Sunnuntaina pakataan lapsi nro 1,2 ja 3 sekä hostvanhemmat ja au pair autoon ja suunnataan kahdeksi yöksi vesipuistoon! Hostäiti epäili että sen reissun jälkeen viimeistään haluan lähteä salamana kotiin. Se jää nähtäväksi ;)
Luvassa on HUIPPUotoksia West Pointilta, joten pysykää linjoilla! Kiitti ja kumarrus.
PS ainii ja RIP iPhone päästi itsensä puhelimien taivaaseen. Nyt olen ollut ma asti suomipuheliton. Toivottavasti uus puhelin saapuu postissa pian! Kädet jo tärisevät vieroitusoireista...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste au pair. Näytä kaikki tekstit
tiistai 7. kesäkuuta 2011
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
June is here!
Kesäkuu tarkoittaa kahta asiaa; ensi kuussa tuun kotiin ja lasten koulut loppuu iiihan just. Koulujen loppuminen tarkoittaa enemmän töitä. Eilen siis otin asiakseni selvittää kaaaikki lasten leirit, jotta saan kalenteriini "kuoleman viikot" merkittyä. Eli viikot jolloin mulla on kotona lapsi nro 1,2 ja 3 all day long. Sounds like fun?
Lapset ovat kaksi ekaa viikko kotona au pairin seurana ja riemua lisää se että uimaklubi ei aukea vasta kun iltapäivällä. Eli aamupäivät menee vesisotaa sun muuta pihalla leikkiessä. Kahden viikon jälkeen sitten onkin onneksi jo aikaa rientää leireille ja au pair nauttii vapaudesta. Ehkä selviän kesästä ilman harmaita hiuksia?
Tosin niitä sain tänään jo miltein kyynelten kera. Nimittäin aloitin projektin nimeltä pakkaaminen. Miten ihmeessä tän tavaravuoren pitäs matkata Suomeen? Ilman siis että jään velkaa kellekkään isoja summia... Tänää sain pakattua "pienen" pahvilaatikon, joka lähtee toivottavasti huomenna kohti kotia. Sen jälkeen pakataan isompi ja sitten pitäs päästä tavaroineni Suomeen kahden matkalaukun turvin. Onneksi on aina takaportti nimeltä Staples mistä voi tiukan paikan tulle hommata laatikoita lisää ja lähettää niitä Suomeen.. Jos alan lähettää aina eri ihmisille ni ei posti tyypit ihmettele?
Toiveeni olisi että voisin nukahtaa ja herätä suomessa, ilman mitään näitä lähtö stressejä ja pakkaamisia. Ilman kyyneleitä kun sanon lapsille moimoi. Ehkä kuitenkin varaudun taas suunnitelma B:hen ja vaan olen ja nautin elämästäni täällä, jotta sitten minulla on omille lapsilleni kerrottavissa unelmieni kesä Amerikassa kolmen pörröpään kanssa. Joo tää kuulostaa loistosuunnitelmalta!
Kuullaan!
Lapset ovat kaksi ekaa viikko kotona au pairin seurana ja riemua lisää se että uimaklubi ei aukea vasta kun iltapäivällä. Eli aamupäivät menee vesisotaa sun muuta pihalla leikkiessä. Kahden viikon jälkeen sitten onkin onneksi jo aikaa rientää leireille ja au pair nauttii vapaudesta. Ehkä selviän kesästä ilman harmaita hiuksia?
Tosin niitä sain tänään jo miltein kyynelten kera. Nimittäin aloitin projektin nimeltä pakkaaminen. Miten ihmeessä tän tavaravuoren pitäs matkata Suomeen? Ilman siis että jään velkaa kellekkään isoja summia... Tänää sain pakattua "pienen" pahvilaatikon, joka lähtee toivottavasti huomenna kohti kotia. Sen jälkeen pakataan isompi ja sitten pitäs päästä tavaroineni Suomeen kahden matkalaukun turvin. Onneksi on aina takaportti nimeltä Staples mistä voi tiukan paikan tulle hommata laatikoita lisää ja lähettää niitä Suomeen.. Jos alan lähettää aina eri ihmisille ni ei posti tyypit ihmettele?
Toiveeni olisi että voisin nukahtaa ja herätä suomessa, ilman mitään näitä lähtö stressejä ja pakkaamisia. Ilman kyyneleitä kun sanon lapsille moimoi. Ehkä kuitenkin varaudun taas suunnitelma B:hen ja vaan olen ja nautin elämästäni täällä, jotta sitten minulla on omille lapsilleni kerrottavissa unelmieni kesä Amerikassa kolmen pörröpään kanssa. Joo tää kuulostaa loistosuunnitelmalta!
Kuullaan!
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
cruise kuvina!
Täällä DCssä ekana yönä tuli yhtäkkiä mieleen että enpä oo teiän kanssa jakanu kuvia viikko sitten viikonlopulta au pair cruiselta !
Joten asiaan tulee nyt korjaus;
cruise kuvista kiitetään suomi K:ta!
Joten asiaan tulee nyt korjaus;
cruise kuvista kiitetään suomi K:ta!
maanantai 23. toukokuuta 2011
Raining in CT?!
Wääää kaikki taas odottaa siellä varmaa ihan joojoo päivitä päivitä mut ei tässä oo mitään päivitettävää oikeen. No okei, yritetään! Ehkäpä pieni ilmoituksen aihe on jo se että tein tänään lihapullia. Nyt ne pirisee tuolla uunissa että katsellaan mitä niistä tulee ;) huomenna on tarkoitus leipoa tiiiiiikerikakku. Piiiitkä aika kun oon viimeksi sen tehnyt. Toivottavasti onnistuu sekin!
Viikonloppu hurahti New Yorkissa. Lauantai-iltana oli Au pair cuirse millä kierrettiin Manhattania ja ihailtiin sitä mereltä käsin. Aika pitkälti kerran elämässä kokemus ja multa se kokemus jo löytyi, joten eipä niin OMG AAH WOUUU EI OO TOTTA kommentteja multa kuulunu. Auringon lasku oli nätti ja New York on nyt ain New York :)
Laiva oli kuitenkin täynnä muita au paireja ja menoa riitti. DJ soitti hyvää musaa ja porukka tanssi niin että alakerras tuntui saavansa lattian kohta niskaansa. Jotenkin ilta päättyi taas siihen että naisten vessaan oli tajuton jono ja miehet vaan lampsi vierestä omaansa sisälle. Päättäväiset Suomi ja Viro sitten lähtivät miesten perään. Jäätiin oottelemaan kiltisti kulman taakse että miehet tulevat pois. Yksi sitten päätti jäädä ovi vahdiksi ja vaati sisäänpääsymaksua. Suostuttelut ei auttanut vaan kun ovi aukesi niin Viro työnsi Suomitytön ovesta ja huus RUN! Mies jäi siis ilman rahojaan. Mutta vessaan päästiin.
Lauantai olikin ainut päivä täällä monsuunisateen keskellä kun ei satanut! Ja se oli hyvä juttu. Eilen ja tänään palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen ja katselleen ikkunasta lätäköitä pihalla. Saanko pakata kamat ja lähteä johonki lämpimään, kuten Suomeen?! Okei täällä on +27 lämmintä mutta eipä se auta jos ulkona sataa ku esterin tiiätte kyllä mistä.
Loppu lauantai-ilta onki sitten historiaa, jonka vaiheita en edes jaksa alkaa selittämään. Voin kertoa että kyllä amerikkalaiset sitten osaa.
Viime viikolla ukkosti ja kaksi nuorempaa lasta kyseli koko ajan että onko ukkonen onko ukkonen ja au pair huijas "eiii oo talon ohi meni rekka". Lopulta vanhin lähti leikkiin mukaan tajutessaan että päästään helpommalla jos ei paljasteta totuutta. Noh sitten tuli äiti kotiin ja lapset taas "ukkostaaks tuol?" "jooo kyl siel" -.- "AU PAIR SANO ETTEI UKKOSTA, SE HUIJAS !" Hups...
Perjantaina hostäiti ekaa kertaa alko puhumaan lähdöstäni. Melkeen tuli jo suru ja hän vannotti mut tulemaan tänne monesti visiitille ja lupas lähetellä lapsista kuvia :) sniiif! Haluun lähtee mutta en haluu mutta haluun. Siihen on kuitenkin 2 kuukautta aikaa eli no worries vielä.
Nyt nautin sateesta ja katosta pääni päällä! Kiitos ja kumarrus.
Viikonloppu hurahti New Yorkissa. Lauantai-iltana oli Au pair cuirse millä kierrettiin Manhattania ja ihailtiin sitä mereltä käsin. Aika pitkälti kerran elämässä kokemus ja multa se kokemus jo löytyi, joten eipä niin OMG AAH WOUUU EI OO TOTTA kommentteja multa kuulunu. Auringon lasku oli nätti ja New York on nyt ain New York :)
Laiva oli kuitenkin täynnä muita au paireja ja menoa riitti. DJ soitti hyvää musaa ja porukka tanssi niin että alakerras tuntui saavansa lattian kohta niskaansa. Jotenkin ilta päättyi taas siihen että naisten vessaan oli tajuton jono ja miehet vaan lampsi vierestä omaansa sisälle. Päättäväiset Suomi ja Viro sitten lähtivät miesten perään. Jäätiin oottelemaan kiltisti kulman taakse että miehet tulevat pois. Yksi sitten päätti jäädä ovi vahdiksi ja vaati sisäänpääsymaksua. Suostuttelut ei auttanut vaan kun ovi aukesi niin Viro työnsi Suomitytön ovesta ja huus RUN! Mies jäi siis ilman rahojaan. Mutta vessaan päästiin.
Lauantai olikin ainut päivä täällä monsuunisateen keskellä kun ei satanut! Ja se oli hyvä juttu. Eilen ja tänään palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen ja katselleen ikkunasta lätäköitä pihalla. Saanko pakata kamat ja lähteä johonki lämpimään, kuten Suomeen?! Okei täällä on +27 lämmintä mutta eipä se auta jos ulkona sataa ku esterin tiiätte kyllä mistä.
Loppu lauantai-ilta onki sitten historiaa, jonka vaiheita en edes jaksa alkaa selittämään. Voin kertoa että kyllä amerikkalaiset sitten osaa.
Viime viikolla ukkosti ja kaksi nuorempaa lasta kyseli koko ajan että onko ukkonen onko ukkonen ja au pair huijas "eiii oo talon ohi meni rekka". Lopulta vanhin lähti leikkiin mukaan tajutessaan että päästään helpommalla jos ei paljasteta totuutta. Noh sitten tuli äiti kotiin ja lapset taas "ukkostaaks tuol?" "jooo kyl siel" -.- "AU PAIR SANO ETTEI UKKOSTA, SE HUIJAS !" Hups...
Perjantaina hostäiti ekaa kertaa alko puhumaan lähdöstäni. Melkeen tuli jo suru ja hän vannotti mut tulemaan tänne monesti visiitille ja lupas lähetellä lapsista kuvia :) sniiif! Haluun lähtee mutta en haluu mutta haluun. Siihen on kuitenkin 2 kuukautta aikaa eli no worries vielä.
Nyt nautin sateesta ja katosta pääni päällä! Kiitos ja kumarrus.
torstai 14. huhtikuuta 2011
Finnish/English
Oon kuoleman väsyny. Tänään meen nukkumaan kuudelta. Tai sitten en koska oon sillon vielä töissä. Hauskaa. Kolme päivää töitä ennen lomaa. Kestänkö vai enkö kestä?
Ensinnäkin tää extension on nyt jymähtänyt paikalleen. Kaksi viikkoa sitten sain viime matchin ja nyt aloin LCC:ltä kyselemään että voiko CC "lopettaa matchayksen" koska olin nirso ja sanoin kahdelle ei. LCC (oikeastaan ex-LCCni tai pian ex-ex-LCCni) lupasi selvittää asiaa, joten katsellaan. Ei siinä siis mitään jos ei enää perhettä etsi (okei kertoisin kyllä palautelapussani mielipiteeni CClle mutta ei siitä sen enempää), mutta siis jos ei etsi niin ois kiva tietää ja suunnitella muuta kun odottaa elokuun toiseen päivään asti ja sit kuulla "noh lopetettiin se tossa huhtikuussa" Yea right, thanks a lot. En kyllä usko että on lopettanu...
Mulla on ollu vaikka ja mitä ajatuksia mitä pitäs tänne kirjottaa mutta nyt just väsyttää niiiiiin paljon etten muista niitä. Yks oli että mun huone on järkyttävässä kunnossa. Ootan lauantaita enenmmän kuin innoissani, jotta pääsen siivoamaan koko huoneen. Samalla katson myös matkalaukullisen tavaraa jotka annan vanhemmilleni mukaan kun he lähtevät takaisin Suomeen. He siis tulivat eilen Miamiin ja lomailevat siellä. Mokomat. Ne ei muuta tee ku löhöö. Just joo. Plus äitiini luultiin saman ikäiseksi kuin minua?!
Lupasin myös tästä ajattelu/puhe/sun muista kieli asioista puhua. Rehellisesti en voi sanoa millä kielellä ajattelen. Molemmilla ja sekaisin juuri niin vaikeasti että muutenki sekavat ajatukseni on vielä enemmän sekaisin kielimuurin takia. Jaksan kuitenkin ihmetellä omaa kielellistä kehitystäni koska lähtötasoni oli _surkea_. Esimerkiksi iltaisin lukiessani englanniksi kirjaa niin yhtäkkiä saatan tajuta että "en käännä tekstiä" päässäni vaan luen sitä samalalailla kuin Suomea. Siinä lukiessa sitten ihmettelen ja ihmettelen kuinka vaan luen sitä kuin vettä vain ja yhtäkkiä kahden sivun päästä tajuan että kirja on mennyt ohi intoiluni takia. Hyvä minä! Mutta jotenkin ajattelin aina että kääntäisin kaiken suomeksi pääni sisällä mutta en. Onhan suomi edelleen fluent ja äidinkieli mutta huomaan että tekstin ja sanojen tuotanto on helpompaa jollain tasolle englanniksi. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa puhuin puhelimessa ja kyselin "onks se suomeks näin ja näin?" "voiks suomeks sanoa näin?".
Tänän juoksin sinne tänne ja tonne ja takaisin sinne. Käväisin koulujen alettua ostarilla ostamassa alusvaatteita ja paidan. No pääsin kotiin ja tutkin paitaani ja en suinkaan löytänyt siitä koko mötikkähälytintä. Huokailu ja kiroilu ja huokailu ja takaisin autoon ja Macykselle, jossa meni sekunti että se otettiin pois. Jo ensimmäisellä kerralla olin ajanut kotiin leffateatterin kautta mutta totesin sen olevan kiinni. No ajattelin josko se nyt ois auki ja taas kaartelin keskustassa tovin vain todetakseni sen olevan kiinni. Pankissa mies sitten asiointini jälkeen kysäisi "haluutkos jäädä kanssani ihastelemaan kaunista päivää?" Sori kiire kiire. Ja sitten seisoin koululla 20 minuuttia odottaen lapsen koulun loppumista. Se siitä kiireestä.
Mutta nyt aivosolut huutaa hallelujaa. Oon joutunu ajattelemaan koko päivän edestä tätä kirjoittaessani. Kiitos ja moimoi!
Ensinnäkin tää extension on nyt jymähtänyt paikalleen. Kaksi viikkoa sitten sain viime matchin ja nyt aloin LCC:ltä kyselemään että voiko CC "lopettaa matchayksen" koska olin nirso ja sanoin kahdelle ei. LCC (oikeastaan ex-LCCni tai pian ex-ex-LCCni) lupasi selvittää asiaa, joten katsellaan. Ei siinä siis mitään jos ei enää perhettä etsi (okei kertoisin kyllä palautelapussani mielipiteeni CClle mutta ei siitä sen enempää), mutta siis jos ei etsi niin ois kiva tietää ja suunnitella muuta kun odottaa elokuun toiseen päivään asti ja sit kuulla "noh lopetettiin se tossa huhtikuussa" Yea right, thanks a lot. En kyllä usko että on lopettanu...
Mulla on ollu vaikka ja mitä ajatuksia mitä pitäs tänne kirjottaa mutta nyt just väsyttää niiiiiin paljon etten muista niitä. Yks oli että mun huone on järkyttävässä kunnossa. Ootan lauantaita enenmmän kuin innoissani, jotta pääsen siivoamaan koko huoneen. Samalla katson myös matkalaukullisen tavaraa jotka annan vanhemmilleni mukaan kun he lähtevät takaisin Suomeen. He siis tulivat eilen Miamiin ja lomailevat siellä. Mokomat. Ne ei muuta tee ku löhöö. Just joo. Plus äitiini luultiin saman ikäiseksi kuin minua?!
Lupasin myös tästä ajattelu/puhe/sun muista kieli asioista puhua. Rehellisesti en voi sanoa millä kielellä ajattelen. Molemmilla ja sekaisin juuri niin vaikeasti että muutenki sekavat ajatukseni on vielä enemmän sekaisin kielimuurin takia. Jaksan kuitenkin ihmetellä omaa kielellistä kehitystäni koska lähtötasoni oli _surkea_. Esimerkiksi iltaisin lukiessani englanniksi kirjaa niin yhtäkkiä saatan tajuta että "en käännä tekstiä" päässäni vaan luen sitä samalalailla kuin Suomea. Siinä lukiessa sitten ihmettelen ja ihmettelen kuinka vaan luen sitä kuin vettä vain ja yhtäkkiä kahden sivun päästä tajuan että kirja on mennyt ohi intoiluni takia. Hyvä minä! Mutta jotenkin ajattelin aina että kääntäisin kaiken suomeksi pääni sisällä mutta en. Onhan suomi edelleen fluent ja äidinkieli mutta huomaan että tekstin ja sanojen tuotanto on helpompaa jollain tasolle englanniksi. Tätäkin tekstiä kirjoittaessa puhuin puhelimessa ja kyselin "onks se suomeks näin ja näin?" "voiks suomeks sanoa näin?".
Tänän juoksin sinne tänne ja tonne ja takaisin sinne. Käväisin koulujen alettua ostarilla ostamassa alusvaatteita ja paidan. No pääsin kotiin ja tutkin paitaani ja en suinkaan löytänyt siitä koko mötikkähälytintä. Huokailu ja kiroilu ja huokailu ja takaisin autoon ja Macykselle, jossa meni sekunti että se otettiin pois. Jo ensimmäisellä kerralla olin ajanut kotiin leffateatterin kautta mutta totesin sen olevan kiinni. No ajattelin josko se nyt ois auki ja taas kaartelin keskustassa tovin vain todetakseni sen olevan kiinni. Pankissa mies sitten asiointini jälkeen kysäisi "haluutkos jäädä kanssani ihastelemaan kaunista päivää?" Sori kiire kiire. Ja sitten seisoin koululla 20 minuuttia odottaen lapsen koulun loppumista. Se siitä kiireestä.
Mutta nyt aivosolut huutaa hallelujaa. Oon joutunu ajattelemaan koko päivän edestä tätä kirjoittaessani. Kiitos ja moimoi!
torstai 10. maaliskuuta 2011
Application number two!
Se on nyt vissiin melko virallista että meikäläisen vuosi jatkuu 9 kuukaudella jossakin muualla Amerikassa! Eilen siis kävin juttelemassa LCC ja jessus kuinka ihana ihminen hän onkaan. Täytti avuliaasti hukassa olevalle au pairille vero-laput ja antoi jopa shekin jolla saan huoman summani maksettua! Veroja siis itselläni oli 34 dollaria. Maksan kyllä siis LCClleni takaisin ensi tapaamisessa. Seuraavaksi päästiin asiaan extendaaminen ja puolentoista tunnin juttelun ja kyselyn jälkeen lähdin hymyssä suin kotiin. Päätös oli tehty ja asia oli viittä vaille valmis painoon. Enää siis puuttuisi itse hostperheelleni kertominen. Se kuitenkin hoitui eilen illalla tehtävien listalta.
Kiitos loistavan au pairin lapsi pääsi nauttimaan suklaafonduesta eilen :) Ja koko perhe sai hauskaa yhdessä oloa. Fonduen jälkeen palattiin kotiin ja kerroin hosteille asiasta. Pelottavaahan se oli mutta pakko hoitaa alta pois jotta voisin täyttää hakemuksen netissä ja saada asioita eteenpäin. Nyt on kuitenki asia hoidettu eikä kukaan saanut mitään suurta kohtausta! Pitää vielä keskustella päivä jollon pääsisin muuttamaan.
Tänä aamuna sitten täytin hakemuksen netissä ja eikä siinä sen ihmeempiä kyselty. Opiskelukredittejä, työtehtäviä nykyisessä perheessä, muutama kuva sekä hostfamily letter, josta tuli muuten ihan sairaan hyvä! Luin sen äitille skypessä niin meinas kyynel vierähtää poskelle. Mutta siis kirjeestä tuli ihan mahtava.
Postissa lähetin shekin, jolla maksoin 246 dollaria olevan maksun, jotta saa pidentää. Eilen postissa lähti ilmottautuminen sinne viikonloppukurssille ja verolaput eli oon näitä virallisia asioita saanut nyt hoidettua ihan kunnolla. Silverin ensimmäinen essee on muuten 500 sanaa vaille valmis! Eli oon ollu niiiiiiiiiiiiiin ahkera. Okei se on tutkielma Audrey Hepburnista niin kuin aihe on noinkin mielenkiintoinen niin asiaa kyllä riittää... Seuraavaksi pitäisi saada kirjoitettua 5 sivua edellisestä Silverin viikonlopusta. Ja tämän aiheenhan saisi tiivistettyä 5 lauseeseen.
Mutta toivotaan että pian tulee infottavaa tästä pidennyksestä ja mahdollisista perheistä! :)
Kiitos loistavan au pairin lapsi pääsi nauttimaan suklaafonduesta eilen :) Ja koko perhe sai hauskaa yhdessä oloa. Fonduen jälkeen palattiin kotiin ja kerroin hosteille asiasta. Pelottavaahan se oli mutta pakko hoitaa alta pois jotta voisin täyttää hakemuksen netissä ja saada asioita eteenpäin. Nyt on kuitenki asia hoidettu eikä kukaan saanut mitään suurta kohtausta! Pitää vielä keskustella päivä jollon pääsisin muuttamaan.
Tänä aamuna sitten täytin hakemuksen netissä ja eikä siinä sen ihmeempiä kyselty. Opiskelukredittejä, työtehtäviä nykyisessä perheessä, muutama kuva sekä hostfamily letter, josta tuli muuten ihan sairaan hyvä! Luin sen äitille skypessä niin meinas kyynel vierähtää poskelle. Mutta siis kirjeestä tuli ihan mahtava.
Postissa lähetin shekin, jolla maksoin 246 dollaria olevan maksun, jotta saa pidentää. Eilen postissa lähti ilmottautuminen sinne viikonloppukurssille ja verolaput eli oon näitä virallisia asioita saanut nyt hoidettua ihan kunnolla. Silverin ensimmäinen essee on muuten 500 sanaa vaille valmis! Eli oon ollu niiiiiiiiiiiiiin ahkera. Okei se on tutkielma Audrey Hepburnista niin kuin aihe on noinkin mielenkiintoinen niin asiaa kyllä riittää... Seuraavaksi pitäisi saada kirjoitettua 5 sivua edellisestä Silverin viikonlopusta. Ja tämän aiheenhan saisi tiivistettyä 5 lauseeseen.
Mutta toivotaan että pian tulee infottavaa tästä pidennyksestä ja mahdollisista perheistä! :)
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Extension
Skypettelyiden perusteella äiti hengittää edelleen! Eikä saanu niin suurta sydänkohtausta edellisestä postauksestani kuin pelkäsin. Miten tämä pidennys-päätös tuli esille tuo mieleen itselleni ajan melkolailla vuosi sitten kun soitin äidille ja ilmoitin että lähen au pairiksi! Eka se ei kyllä uskonu mua...
Mutta tuota pidennys-ajatusta ensiki itse käsittelin asenteella noooh se menee kyllä ohi. No eipä mennytkään kun kutkutus 9 kuukaudella pidentämisellä sen kuin kasvaa. Se tarkottaisi kotiin tuloa toukokuussa 2012. Tänään nään LCCn ja jutellaan asiasta ja veroista. Ehkäpä silloin ratkeaa enemmän. Tänään myös sain ilmottauduttua opiskelemaan josta saan toiset 3 tarvittavaa kredittiä. Eiköhän ne esseet taas siis odota...
Tänään kun en aamulla ehdi salille niin käytän ajan hyväksi ja kirjoitan noita s*atanan esseitä. (eikä mitään asenne-saarnaa kiiiiiitos äiti!) On vielä vaihtanu ohjeistuksen siten ettei enää voi huijata niissä. Viimeksi siis sain ne valmiiksi viimeisellä viikolla (ja silloin myös ne aloitin!), mutta nyt ajattelin olla kaukaa viisas ja tehdä jo ennen kurssia. Pyysin äijää siellä päässä lähettämään mulle todisteen siitä että olen ilmottautunut sille kurssille, koska tarvitsen sen pidennystä varten.
Muuten elämä täällä juoksee omalla mallillaan. Vihdoin ja viimein nähtiin Suomi K:n kanssa eilen! Kahden ja puolen viikon tauon jälkeen. Nuorempi poika täyttää tänään 8, mutta hostäidin työkiireiden takia emme vissiin meekkään suklaafonduelle eli herkuttelu vaihtui tappotreeniin salilla! D on kovin innoissaan minun synttärilahjasta eikä millään olisi malttanut odottaa koulun loppumista että annan sen hänelle. Mutta kärsivällisyyttä kaverini ;)
Itsellänihän tuota kärsivällisyyttä on vaikka muille jakaa! Varsinkin tälläisessä tilanteessa kuin tämä pidennys... Tuntuu ettei asiat etene mihinkään ja tulee ahdistus. Onneksi kuitenkin ihana LCCne suostui auttamaan tänään au pairia hädässä ja vastailee kysymyksiini.
Eilinen päivä alkoi niiiiin hohdokkaasti että pojat tuli koulusta kotiin ja suoraan minulle valehdeltiin. Nuorempi poika kuitenki paljasti isoveljensä ja vanhin sai kyllä kuulla kunniansa. Toivottavasti äkäset sanat jäi nyt kaikumaan esiteini-ikäisen korviin ja jättää valehtelun sikseen.
PS. ota tästä postauksesta nyt sitten selvää
PPS. 7kk USAssa! Huisia!
Mutta tuota pidennys-ajatusta ensiki itse käsittelin asenteella noooh se menee kyllä ohi. No eipä mennytkään kun kutkutus 9 kuukaudella pidentämisellä sen kuin kasvaa. Se tarkottaisi kotiin tuloa toukokuussa 2012. Tänään nään LCCn ja jutellaan asiasta ja veroista. Ehkäpä silloin ratkeaa enemmän. Tänään myös sain ilmottauduttua opiskelemaan josta saan toiset 3 tarvittavaa kredittiä. Eiköhän ne esseet taas siis odota...
Tänään kun en aamulla ehdi salille niin käytän ajan hyväksi ja kirjoitan noita s*atanan esseitä. (eikä mitään asenne-saarnaa kiiiiiitos äiti!) On vielä vaihtanu ohjeistuksen siten ettei enää voi huijata niissä. Viimeksi siis sain ne valmiiksi viimeisellä viikolla (ja silloin myös ne aloitin!), mutta nyt ajattelin olla kaukaa viisas ja tehdä jo ennen kurssia. Pyysin äijää siellä päässä lähettämään mulle todisteen siitä että olen ilmottautunut sille kurssille, koska tarvitsen sen pidennystä varten.
Muuten elämä täällä juoksee omalla mallillaan. Vihdoin ja viimein nähtiin Suomi K:n kanssa eilen! Kahden ja puolen viikon tauon jälkeen. Nuorempi poika täyttää tänään 8, mutta hostäidin työkiireiden takia emme vissiin meekkään suklaafonduelle eli herkuttelu vaihtui tappotreeniin salilla! D on kovin innoissaan minun synttärilahjasta eikä millään olisi malttanut odottaa koulun loppumista että annan sen hänelle. Mutta kärsivällisyyttä kaverini ;)
Itsellänihän tuota kärsivällisyyttä on vaikka muille jakaa! Varsinkin tälläisessä tilanteessa kuin tämä pidennys... Tuntuu ettei asiat etene mihinkään ja tulee ahdistus. Onneksi kuitenkin ihana LCCne suostui auttamaan tänään au pairia hädässä ja vastailee kysymyksiini.
Eilinen päivä alkoi niiiiin hohdokkaasti että pojat tuli koulusta kotiin ja suoraan minulle valehdeltiin. Nuorempi poika kuitenki paljasti isoveljensä ja vanhin sai kyllä kuulla kunniansa. Toivottavasti äkäset sanat jäi nyt kaikumaan esiteini-ikäisen korviin ja jättää valehtelun sikseen.
PS. ota tästä postauksesta nyt sitten selvää
PPS. 7kk USAssa! Huisia!
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Should I...?
Tänään kilahti postilaatikkoon kirje, joka sai taas maailmani mullistumaan. Nimittäin esitteitä extension programista (=vuoden pidentämisestä).
Lauantai-iltana leffaillan lomassa juteltiin juuri hostäidin kanssa pidentämisestä. Ja varovasti sanoin että jos en päätä pidentää niin koska haluavat päätöksensä ja sanoi että huhtikuun alkuun mennessä. Elikkäs lyhensi miettimisaikaani kahdella kuukaudella. Järjestön aikarajahan ois kesäkuussa. Lupauduin auttamaan uuden au pairin etsimisessä jos en päätä jäädä. Tuossa vaiheessa päässäni soi vain kun en päätä jäädä...
Sitten sain tämän kirjeen ja huvikseni ja uteliasuudessani sitä lueskelin kunnes löysin päästäni ajatuksen; jospa sittenkin! Mutta tällä hetkellä vaihtoehtona on joko jäädä 9 tai 12kk ja vaihtaa perhettä. Esittettä lueskellessani tuli hinku nähdä toisenlainen perhe ja toisenlainen amerikka.
Ajatuksissani alkoi vilisemään haaveita au paireilun jatkamisesta. Jatkaa elämää täällä ja kerätä lisää kokemuksia kerrottavaksi. Lisää itseluottamusta ja toki parantaa englantia edelleen. Tavallaan tuli olo etten ole valmis palaamaan kotiin. Vaikkakin tekee mieli opiskella niin sen himon ajattelin tyydyttää oikeasti opiskelmalla, mikäli pidennän vuottani.
Ja äiti hengitä; tää on vasta ajatus. Tämä on ajatus jota pitää ajatella ja pohtia ja puntaroida. Päätöksenä tämä on jopa vaikeampi kuin tänne lähtö. Varmasti soitan LCClleni ja juttelen hänen kanssaan mitä kannattaa tehdä ja jo muutaman sähköpostin asiasta vaihdoimme. Tämän hetken taktiikka olisi mahd pian aloittaa perheen etsiminen ja etsiä rauhassa ja kunnolla odottaen tunnetta TÄÄ SE ON! Stressiä perheestä en ottaisi ja mikäli uutta hyvää ei löytyisi niin tulisin elokuussa kotiin. LCCni mielestä on kuitenkin selvää että saan perheen alta aikayksikön..
Mutta katsellaan ja maistellaan ajatuksia!
Lauantai-iltana leffaillan lomassa juteltiin juuri hostäidin kanssa pidentämisestä. Ja varovasti sanoin että jos en päätä pidentää niin koska haluavat päätöksensä ja sanoi että huhtikuun alkuun mennessä. Elikkäs lyhensi miettimisaikaani kahdella kuukaudella. Järjestön aikarajahan ois kesäkuussa. Lupauduin auttamaan uuden au pairin etsimisessä jos en päätä jäädä. Tuossa vaiheessa päässäni soi vain kun en päätä jäädä...
Sitten sain tämän kirjeen ja huvikseni ja uteliasuudessani sitä lueskelin kunnes löysin päästäni ajatuksen; jospa sittenkin! Mutta tällä hetkellä vaihtoehtona on joko jäädä 9 tai 12kk ja vaihtaa perhettä. Esittettä lueskellessani tuli hinku nähdä toisenlainen perhe ja toisenlainen amerikka.
Ajatuksissani alkoi vilisemään haaveita au paireilun jatkamisesta. Jatkaa elämää täällä ja kerätä lisää kokemuksia kerrottavaksi. Lisää itseluottamusta ja toki parantaa englantia edelleen. Tavallaan tuli olo etten ole valmis palaamaan kotiin. Vaikkakin tekee mieli opiskella niin sen himon ajattelin tyydyttää oikeasti opiskelmalla, mikäli pidennän vuottani.
Ja äiti hengitä; tää on vasta ajatus. Tämä on ajatus jota pitää ajatella ja pohtia ja puntaroida. Päätöksenä tämä on jopa vaikeampi kuin tänne lähtö. Varmasti soitan LCClleni ja juttelen hänen kanssaan mitä kannattaa tehdä ja jo muutaman sähköpostin asiasta vaihdoimme. Tämän hetken taktiikka olisi mahd pian aloittaa perheen etsiminen ja etsiä rauhassa ja kunnolla odottaen tunnetta TÄÄ SE ON! Stressiä perheestä en ottaisi ja mikäli uutta hyvää ei löytyisi niin tulisin elokuussa kotiin. LCCni mielestä on kuitenkin selvää että saan perheen alta aikayksikön..
Mutta katsellaan ja maistellaan ajatuksia!
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Synttäriiiit!
Anteeeeeksi kirjoittamattomuuteni. Mutta... ei vaan oo ollu asiaa!
Täällä elämä rullaa ihan normaalisti. Keskiviikkona eksyin spinning-tunnille ja torstaina kahdesti salille ja perjantaina reidet kiitti ahkeruudesta! Ne teki kirjaimellisesti kuolemaa. Perjantai oli sitten välipäivä salilta (ja kaikesta muustakin), koska jouduin suunnittelemaan elämäni siten etten joutuisi portaisiin turhan montaa kertaa. Tänään ne on ollu vähä iloisemmat, mutta silti jouduin jättämään aamun joogatunnin väliin. Ja jooo tiiän jooga venyttää lihaksia, mutta tämä lihaskipu ei ollutkaan normaalia enää, joten levolla vain lähtee. Huomenna sitten salille ja uuteen nousuun!
Tänää meillä on taas hostäidin kanssa leffailta tiedossa. Tai noh.. Greyn Anatomia-ilta. Huomenna vietetään nuoremman pojan 8v synttäreitä! Ja keskiviikkona päästään juhlimaan niitä suklaafonduelle! Luksusta.
Ehkäpä siistein homma tällä hetkellä on se että minä ja soul mate from Delaware lähdemme yhdessä huhtikuussa viikoksi Miamiin! Okei joukkoomme liittyy myös mun vanhemmat, mutta silti. Parhautta? Definitely!
Mun vanhemmat vissiin majailee tällä puolen merta myös mun synttärit joten jee :) Tai juhlin päivää ennen niiden kanssa ja oikeana päivänä hostien kanssa. Lapset haluavat silloinki suklaafondueta.
Mitähän muuta.. Vapaaehtosia siivoamaan? Huone on melkoisen... mielenkiintoinen. Tämäkin postaus on vaan vitkuttelua ettei tarvitse aloittaa siivoamista. Mutta ehkäpä huomen iltapäivällä?
Eka loman jälkeinen työviikko on muuten takana päin ja olo on kuin voittajalla. Lapseni ovat kyllä varsinaisia ihanuuksia!
Elämä se sitten on vain mukavaa :)
PS raahasin tänää kaaaaaaaikki talviroinat kaappiin. Eli kevät <3
Täällä elämä rullaa ihan normaalisti. Keskiviikkona eksyin spinning-tunnille ja torstaina kahdesti salille ja perjantaina reidet kiitti ahkeruudesta! Ne teki kirjaimellisesti kuolemaa. Perjantai oli sitten välipäivä salilta (ja kaikesta muustakin), koska jouduin suunnittelemaan elämäni siten etten joutuisi portaisiin turhan montaa kertaa. Tänään ne on ollu vähä iloisemmat, mutta silti jouduin jättämään aamun joogatunnin väliin. Ja jooo tiiän jooga venyttää lihaksia, mutta tämä lihaskipu ei ollutkaan normaalia enää, joten levolla vain lähtee. Huomenna sitten salille ja uuteen nousuun!
Tänää meillä on taas hostäidin kanssa leffailta tiedossa. Tai noh.. Greyn Anatomia-ilta. Huomenna vietetään nuoremman pojan 8v synttäreitä! Ja keskiviikkona päästään juhlimaan niitä suklaafonduelle! Luksusta.
Ehkäpä siistein homma tällä hetkellä on se että minä ja soul mate from Delaware lähdemme yhdessä huhtikuussa viikoksi Miamiin! Okei joukkoomme liittyy myös mun vanhemmat, mutta silti. Parhautta? Definitely!
Mun vanhemmat vissiin majailee tällä puolen merta myös mun synttärit joten jee :) Tai juhlin päivää ennen niiden kanssa ja oikeana päivänä hostien kanssa. Lapset haluavat silloinki suklaafondueta.
Mitähän muuta.. Vapaaehtosia siivoamaan? Huone on melkoisen... mielenkiintoinen. Tämäkin postaus on vaan vitkuttelua ettei tarvitse aloittaa siivoamista. Mutta ehkäpä huomen iltapäivällä?
Eka loman jälkeinen työviikko on muuten takana päin ja olo on kuin voittajalla. Lapseni ovat kyllä varsinaisia ihanuuksia!
Elämä se sitten on vain mukavaa :)
PS raahasin tänää kaaaaaaaikki talviroinat kaappiin. Eli kevät <3
keskiviikko 26. tammikuuta 2011
Freeeezing!
Monesti on pitäny päivittää taas blogia, mutta aina on aikaa ollut joku 10 min tai joku lapsista hääränny jotain. Mutta nyt pojat on koulussa, vanhemmat töissä ja ahh tyttö nukkuu. Eli nautin rauhallisesta aamusta.
Eilen oli muuten melkoisen historiallinen päivä, sillä satoi lunta (ja hitto sitä lunta tuli paljon) eikä koulua oltu peruttu. Ei edes delayta! Seittemän tuntia ne siellä oli. Koko päivän piti kyllä kytätä että jos tuleeki aikasemmin kotiin. Eilen puhuttiin että tänään olisi snow day, mutta onkin varmaan vasta huomenna. Tän illan LCC-tapaaminen siirrettiin lumisateen takia lauantaille.
Maanantaina täällä oli jäätävän kylmää. Aamulla herätessä -20°C, päivällä kyllä lämpeni hieman, mutta puoli minuuttia olit ulkona (varsinkin viisaana ilman hanskoja) niin tunsit kuinka luut vaan jäätyy sormissa. Sisälle tullessa sormia kirveli. Täällä muuten lasten ei tarvi mennä ulos välitunnilla jos on lunta. Ai että pitikö meiän vaikka oli pakkasta -100?
Jos jotain konkreettista täällä on oppinut niin enää en valita Suomen radioiden samojen biisien toistosta. Koska täällä radiossa samaa biisi saatetaan soittaa 9 min välein. Enkä valehtele. Suomessa biisivalikoima on runsaampi ulkomaalaisten biisien ansiosta. Täällä on jo exoottista musiikkia jos Britti laulaa. Välillä siis tekisi mieli hakata päätä seinään...
Okei kyllä sitä päätä voisi ihan muistakin asioista täällä hakata seinään. Nyt vois näyttää keskaria.
PS. mulla menee hyvin, no worries ystäväiseni!
PPS. painat kaasua, oot ojassa, painat jarrua, oot ojassa! Täällä on kiva autoilla talvella! :) varsinki tälläsellä pääkallokelillä.
Eilen oli muuten melkoisen historiallinen päivä, sillä satoi lunta (ja hitto sitä lunta tuli paljon) eikä koulua oltu peruttu. Ei edes delayta! Seittemän tuntia ne siellä oli. Koko päivän piti kyllä kytätä että jos tuleeki aikasemmin kotiin. Eilen puhuttiin että tänään olisi snow day, mutta onkin varmaan vasta huomenna. Tän illan LCC-tapaaminen siirrettiin lumisateen takia lauantaille.
Maanantaina täällä oli jäätävän kylmää. Aamulla herätessä -20°C, päivällä kyllä lämpeni hieman, mutta puoli minuuttia olit ulkona (varsinkin viisaana ilman hanskoja) niin tunsit kuinka luut vaan jäätyy sormissa. Sisälle tullessa sormia kirveli. Täällä muuten lasten ei tarvi mennä ulos välitunnilla jos on lunta. Ai että pitikö meiän vaikka oli pakkasta -100?
Jos jotain konkreettista täällä on oppinut niin enää en valita Suomen radioiden samojen biisien toistosta. Koska täällä radiossa samaa biisi saatetaan soittaa 9 min välein. Enkä valehtele. Suomessa biisivalikoima on runsaampi ulkomaalaisten biisien ansiosta. Täällä on jo exoottista musiikkia jos Britti laulaa. Välillä siis tekisi mieli hakata päätä seinään...
Okei kyllä sitä päätä voisi ihan muistakin asioista täällä hakata seinään. Nyt vois näyttää keskaria.
PS. mulla menee hyvin, no worries ystäväiseni!
PPS. painat kaasua, oot ojassa, painat jarrua, oot ojassa! Täällä on kiva autoilla talvella! :) varsinki tälläsellä pääkallokelillä.
perjantai 21. tammikuuta 2011
How can I...?
Mites musta tuntuu että toissa päivänä vasta oli sunnuntai ja päivitin blogia? Kuitenkin siitä on nyt miltein viikko. En kestä tätä ajan katoomista. Joka viikko siihen turhautuu vaan enenmmän ja enemmän. Murr...
Toinen murr... äitin paketin piti tulla tiistaina eikä oo vieläkään tullut. Murrmurr. Haluun suklaata. Murrmurr. Soitan kohta ite Suomen Postiin ja kerron vähä faktoja, kuten muuten Suomessa meinasin tehä alakerrassa sijaitsevalle pizzerialle ("Mun iskä on niin iso tyyppi et se voi kaataa koko teiän yrityksen!"). Ei muulla kiirettä, mutta se suklaa tänne ja vähä äkkiä.
Tällä viikolla oli lapsilla sitte kaks päivää koulua. Mikä tietää au pairille kahta ylimäärästä vapaa-aikatonta päivää. Ei tossa lumessa muuten mitään vikaa oo mutta pliis päästäkää ne lapset kouluun. Eilen D oli kyllä sellanen sydänten sulattaja etten vaan kestä. Eka herra-minä-en-haleja-tarvitse tunki mun kainaloon ku pelkäs ääntä ja puristi mun kättä. Sen jälkeen tyhjennettiin astianpesukone (koska au pair vähä kouluttaa tekee kotitöitä) niin minä-vihaan-kaikkia-kotitöitä sano "saanhan tyhjentää sun kanssa huomenna uudestaan?" ja perään harvahammas hymy. Ne on ihania-ihania-ihania!
Eilen ahdistuin taas hirveesti ajatuksesta nimeltä lähtö. Pari viikkoa on puoleen vuoteen ja sitten tavallaan lähetään alaspäin. Mutta nämä on asioita, jotka pitää kylmän rauhallisesti tunkea taka-alalle ja unohtaa asia. Ikävät asiat ei oo kivoja...
Mutta koska oon vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvä niin sain mulle ja K:lle liput Broadwayn musikaaliin kaksi yhden hinnalla. Saatiin paikat katsomosta missä normaalinormaalinormaali-hintaset liput on 221 (siel on aina jotain tarjouksia, esim nyt noi paikat oli tarjouksessa 185) niin me maksettiin 69 per lippu. Oli niin sanotusti voittajafiilis kun tän löysin!
Eilen olin happy-happy-joy-joy jos ei oteta mukaan melkein itkua kun ajattelin B:tä tai kotiinlähtöä. Eikö muuten oo hassua kuinka kaipaan asioita kotoota mutta ei silti tunnu kivalta lähteä sinne?
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia...
PS. PAKETTI TULI!
PPS. R on ihanin, sydän.
Toinen murr... äitin paketin piti tulla tiistaina eikä oo vieläkään tullut. Murrmurr. Haluun suklaata. Murrmurr. Soitan kohta ite Suomen Postiin ja kerron vähä faktoja, kuten muuten Suomessa meinasin tehä alakerrassa sijaitsevalle pizzerialle ("Mun iskä on niin iso tyyppi et se voi kaataa koko teiän yrityksen!"). Ei muulla kiirettä, mutta se suklaa tänne ja vähä äkkiä.
Tällä viikolla oli lapsilla sitte kaks päivää koulua. Mikä tietää au pairille kahta ylimäärästä vapaa-aikatonta päivää. Ei tossa lumessa muuten mitään vikaa oo mutta pliis päästäkää ne lapset kouluun. Eilen D oli kyllä sellanen sydänten sulattaja etten vaan kestä. Eka herra-minä-en-haleja-tarvitse tunki mun kainaloon ku pelkäs ääntä ja puristi mun kättä. Sen jälkeen tyhjennettiin astianpesukone (koska au pair vähä kouluttaa tekee kotitöitä) niin minä-vihaan-kaikkia-kotitöitä sano "saanhan tyhjentää sun kanssa huomenna uudestaan?" ja perään harvahammas hymy. Ne on ihania-ihania-ihania!
Eilen ahdistuin taas hirveesti ajatuksesta nimeltä lähtö. Pari viikkoa on puoleen vuoteen ja sitten tavallaan lähetään alaspäin. Mutta nämä on asioita, jotka pitää kylmän rauhallisesti tunkea taka-alalle ja unohtaa asia. Ikävät asiat ei oo kivoja...
Mutta koska oon vaan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin hyvä niin sain mulle ja K:lle liput Broadwayn musikaaliin kaksi yhden hinnalla. Saatiin paikat katsomosta missä normaalinormaalinormaali-hintaset liput on 221 (siel on aina jotain tarjouksia, esim nyt noi paikat oli tarjouksessa 185) niin me maksettiin 69 per lippu. Oli niin sanotusti voittajafiilis kun tän löysin!
Eilen olin happy-happy-joy-joy jos ei oteta mukaan melkein itkua kun ajattelin B:tä tai kotiinlähtöä. Eikö muuten oo hassua kuinka kaipaan asioita kotoota mutta ei silti tunnu kivalta lähteä sinne?
Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia...
PS. PAKETTI TULI!
PPS. R on ihanin, sydän.
keskiviikko 12. tammikuuta 2011
High five, I'm five!
Joku päivä tässä mietin, että hetkonen oonko oikeasti ollu täällä jo 5 kk? Tuntuu kuin eilen tai maksimissaan kaksi päivää sitten tänne tulin. Mutta jos tarkemmin alkaa pohtimaan ja miettimään kuluneita kuukausia niin paljon on ehtinyt tapahtua. Muistoja on monen vuoden edestä jo ehtinyt kertyä takaraivooni. Sunnuntaina siis tuli se 5 kk täyteen.
Jos joku ei edellisestä päivityksestä ymmärtänyt niin maanantai oli kamala. Varsinkin aamu. Iltapäivä oli sitten jo ihan okei! Mutta en kaipaa sitä päivää ollenkaan. Paitsi että pääsin taas tsombailemaan hostäidin työpaikalle, joka on vaan niiiiiiin cool paikka! Ja söin niiiiiin hyvän suklaajutun. Mrs. Bear oli leiponu niitä :) omnom!
Tänään pikku H täyttää viisi vuotta, jei! Joten on kauan odotettu suklaafondue tiedossa perheen kanssa. Muuten tänään ei oikein kotoota viitsi poistua kun sitä lunta satoi noin 30 cm yön aikana. Ei siinä mitään, suomalaisenahan oon tottunut ajamaan lumessa, mutta nuo jenkit... ei selvästi. Eli en mä itseäni tappais vaan ne sen tekis. Viime perjantaina ajoin ensimmäistä kertaa täällä kunnolla lumessa ja ekan mutkan jälkeen olin tiellä poikittain. Mutta hauskaa oli! Eiks se oo pääasia?
Lauantaina täällä mun lintukodossa ryöstettiin nainen aseella uhaten eikä tekijää oli löydetty, että tällä hetkellä täällä on ihan yleinen varoitus siitä ihmisestä. Joten varovasti pitää liikkua varsinkin pimeällä. Ryöstetyllä oli viel pieni lapsikin mukana ja kello oli vasta puol 6 iltapäivällä. Itsehän ilmoitin pysyväni sisällä, kunnes äijä on saatu kiinni!
Eilen oli muuten päivälliseksi perinteinen Mc Donalds ja hostäiti ilmaantui kotiin 40 kananugetin kanssa! Oli myyjillä kuulma ollut hauskaa.
Neli- ei ku viis-vuotias kysy tänää että oonhan täällä kun hän täyttää kuusi :) piti vähä ympäri pyöreesti vastailla lapsen kysymyksiin!
Tilasin ekan kuvakirjan USA-kuvistani! Katsellaan minkälainen tulee piakkoin postissa. Plus mamma laitto paketin kanssa Suomesta. Eli tarkkailen postimies Patea loppuviikon hyvin tarkkaan!
Peace and Love
Jos joku ei edellisestä päivityksestä ymmärtänyt niin maanantai oli kamala. Varsinkin aamu. Iltapäivä oli sitten jo ihan okei! Mutta en kaipaa sitä päivää ollenkaan. Paitsi että pääsin taas tsombailemaan hostäidin työpaikalle, joka on vaan niiiiiiin cool paikka! Ja söin niiiiiin hyvän suklaajutun. Mrs. Bear oli leiponu niitä :) omnom!
Tänään pikku H täyttää viisi vuotta, jei! Joten on kauan odotettu suklaafondue tiedossa perheen kanssa. Muuten tänään ei oikein kotoota viitsi poistua kun sitä lunta satoi noin 30 cm yön aikana. Ei siinä mitään, suomalaisenahan oon tottunut ajamaan lumessa, mutta nuo jenkit... ei selvästi. Eli en mä itseäni tappais vaan ne sen tekis. Viime perjantaina ajoin ensimmäistä kertaa täällä kunnolla lumessa ja ekan mutkan jälkeen olin tiellä poikittain. Mutta hauskaa oli! Eiks se oo pääasia?
Lauantaina täällä mun lintukodossa ryöstettiin nainen aseella uhaten eikä tekijää oli löydetty, että tällä hetkellä täällä on ihan yleinen varoitus siitä ihmisestä. Joten varovasti pitää liikkua varsinkin pimeällä. Ryöstetyllä oli viel pieni lapsikin mukana ja kello oli vasta puol 6 iltapäivällä. Itsehän ilmoitin pysyväni sisällä, kunnes äijä on saatu kiinni!
Eilen oli muuten päivälliseksi perinteinen Mc Donalds ja hostäiti ilmaantui kotiin 40 kananugetin kanssa! Oli myyjillä kuulma ollut hauskaa.
Neli- ei ku viis-vuotias kysy tänää että oonhan täällä kun hän täyttää kuusi :) piti vähä ympäri pyöreesti vastailla lapsen kysymyksiin!
Tilasin ekan kuvakirjan USA-kuvistani! Katsellaan minkälainen tulee piakkoin postissa. Plus mamma laitto paketin kanssa Suomesta. Eli tarkkailen postimies Patea loppuviikon hyvin tarkkaan!
Peace and Love
maanantai 3. tammikuuta 2011
Back in the action!
... elikkä täällä taas ollaan! :)
Viikko oli aiiiiivan mahtava! Lähtö ei edes ollut niin vaikeeta (okei niinä hetkinä, jolloin B:n kanssa kiehnäsin niin tuntui vaikealta) ja tällä hetkellä ikävöin viime viikkoa enkä niinkään kotia. Viime viikon hetkiä, joista muodostu kokonaisuudessaan Se viikko.
Tällä viikolla (kai?) tulee täällä 5kk täyteen. Ei oo mahollista. Siitä enää kuukaus puoleen väliin. Vastahan olin training schoolissa? Vastahan lasten koulut alkoi? It's true; time is flying by. Lisäksi pikku H täyttää ensi kuussa 5 vuotta. Nyyh iso tyttö. Tänään ostin lahjan sillekki! :) saa tyttö HIENON uuden repun kouluun kun vanhaan tuli reikä.
Ei voi mitään. Pää lyö tyhjää. Kuullaan taas joku päivä!
Viikko oli aiiiiivan mahtava! Lähtö ei edes ollut niin vaikeeta (okei niinä hetkinä, jolloin B:n kanssa kiehnäsin niin tuntui vaikealta) ja tällä hetkellä ikävöin viime viikkoa enkä niinkään kotia. Viime viikon hetkiä, joista muodostu kokonaisuudessaan Se viikko.
Tällä viikolla (kai?) tulee täällä 5kk täyteen. Ei oo mahollista. Siitä enää kuukaus puoleen väliin. Vastahan olin training schoolissa? Vastahan lasten koulut alkoi? It's true; time is flying by. Lisäksi pikku H täyttää ensi kuussa 5 vuotta. Nyyh iso tyttö. Tänään ostin lahjan sillekki! :) saa tyttö HIENON uuden repun kouluun kun vanhaan tuli reikä.
Ei voi mitään. Pää lyö tyhjää. Kuullaan taas joku päivä!
torstai 18. marraskuuta 2010
Back to basics
Lupasin joskus vuonna nakki tehä tuleville au paireill sellaisen ABC-jutun tulevasta ja kuinka asioihin suhtautua ja mihin kaikkeen on hyvä varautua. Nämä ovat minun näkemyksiä ja omien kokemusten kautta opittuja asioita tämän kuluneen kolmen kuukauden aikana, jotka täällä olen viettänyt. Nämä asiat eivät pakosti kosketa kaikkia tai jotkut kokevat nämä asiat täysin eri tavalla. Ja ehei en kirjota tätä ABC-muotoon. Tylsää tekstiä luvassa. Ja siis niitä joita ei au pair-vuoteen liittyvät vinkit kiinnosta niin voi lopettaa tähän.
Jos lähdetään IHAN perusasioista liikkeelle ni palaan ajassa niinkin kauas kuin hakemuksen täyttämiseen. Itse olen siis CC:n kautta liikenteessä niin muista järjestöistä ei ole kokemusta ja nykysinkin vissiinkin hakemus täytetään netissä. Mutta hakemus se silti on.
1) PERSOONALLISUUS, ensimmäisen vaikutuksen perheeseen teet hakemuksella kun he sen lukevat. He muodostavat tietynlaisen kuvan päässään ja puheluiden ajan he yrittävät pohtia onko kuva oikea vai vääränlainen. Projektissa asut kuitenkin vuoden vieraan perheen luona, joten persoonallisuuksien tietty samankaltaisuus on vain hyvästä.
2) totuus itsestäsi, hakemus määrittelee minkälaiseen perheeseen menet ja monta, minkä ikäisiä lapsia haluat hoitaa. Tärkeempää kuitenkin on mielestäni että hakemuksesti määrittelee minkälaisen au pairin hostperhe on saamassa. Au pair hoitaa toisten ihmisten lapsia, sä olet työssä jatkuvasti vastuussa toisista ihmisistä, niin mielestäni lasten vanhemmat ansaitsevat heti kättelyssä totuuden mukaisen kuvan itsestäsi. Ja vaikka kuinka tyhmiltä ja turhilta kysymykset tuntuisivat niin vastauksilla on paljon merkitystä hostvanhemmille.
Hakemus ei ole vasemmalla kädellä hutaisten tehty. Sillä hakemuksella tosissaan määritellään sinun matcheja! Se tosissaan vaikuttaa tulevaan vuoteesi melkolailla. Oma LCC:ni sanoi että 50 % au paireista rematchataan elikkä joka toinen. Mielestäni luku on suhteellisen suuri.
Hakemuksen ja tunnusten ja matchailyjen (, joka ei vaadi mitään muuta kuin piiiiiiiiitkiä hermoja) jälkeen koittaa kauan odotettu puhelu perheen kanssa. Itse jännitin puhelu nro 1 ihan tajuttomasti ja kun puhelin soi ja piti englantia alkaa sönköttää niin jessus kuinka vaikeeta se voikaan olla! Good for you jos se sujuu aivan luonnostaa (mitä on mielestäni turha odottaa, koska tilanne on jo itsessään niiiin jännittävä ettei ole vielä luonnollista siihen päälle puhua jollain vieraalla kielellä). Jos vain on mahdollista niin puheluita enempi kuin yksi. Ensimmäisessä kartottaisin kokonaiskuvaa perheestä, alueesta, työtehtävistä jne. Muissa puheluissa voi sitten tarkentaa pikkukysymyksillä ja täydentää rakoja kokonaiskuvassa. Puhelua ennen kannattaa tosissaan miettiä kysymyksiä paperille VAIKKA niitä ei tarvitsisi, mutta jos tulee black out (hyvin mahdollista) niin on jotain punaista lankaa paperilla auttamassa ajatusten kulkua. Ja mikäli hostperheen"edustajata" ei asia ymmärrä niin ihan rohkeasti vain voi pyytää että "anteeksi englanti ei ole äidinkieleni voitko puhua hieman hitaampaa?" :)
Koko matchaus-vaihe on hyvin hermoja raastavaa ja harmaita hiuksia teettävää puuhaa. Mikään ei tule aikataulussaan ja tuntuu ettei mitään tapahdu eikä matcheja tule tai perhe ei soita tai jotain vastaavaa. Lyhyesti sanottuna tuntuu ettei mitään tapahdu. Itse koin päiviä, jolloin vain hakkasin päätä seinään ja melkein teki mieli itkeä. Turhautuineisuuteen on totuttava eikä matchausta pidä tehdä aikataulutettuna "tuolloin lähden ja piste" koska oikean perheen löytymiseen voi tuhlautua paljonkin aikaa. Maltti on valttia.
Lähtöön valmistautuminen on jälleen täynnä paperihommaa ja tuntuu että aikaa on liikaa lähtöön, mutta pian on lähtöä edeltävä päivä eikä mitään ole pakattuna. Itse tein muutaman pakkauslistan ennen lähtöä, josta pystyin sitten raksimaan jo laukkuun laitettuja tavaroita. Tavaraa otin parille ekalle viikolla sillä kun amerikassa ollaan niin täältä kyllä saa vaikka mitä. Shampoita ja muita en raahannu vaan ostin nekin täältä. Panorajoituksia lentoyhtiöille en todellakaan tiiä, joten eipä niistä sen enempää. Itselläni siis oli ruumaan menevä iiiso matkalaukku, training school-laukku ja käsilaukku. Training school laukkuun laitoin kaikki schoolilla tarvitsemani tavarat. CC:n training schoolilla on kyllä helppo käydä hakemassa tavaroita lisää varastossa olevasta laukusta (ainakin meillä oli) jos vain tarvitsee, joten siitäkään ei kannata suurempia stressata.
Itse training schoolia kammoksuin ja se ahdisti suuresti enkä todellakaan olisi halunnut joutua sinne. Mutta siitä kehkeytyi elämäni paras viikko. Se johtu siitä että sain ehkäpä maailman parhaat suomalaiset sinne seurakseni. Edelleen on välillä tunne että jos vain pääsisin takaisin siihen maanantaihin.
Olot CC:n schoolissa ei pakosti ole maailman parhaimmat eikä ruoka gourmee tasoa, mutta sillä pärjää! Itseä ainakin otti suuresti päähän ne rimpsuhelmat siellä jotka oli naama vääränä "hyi toi vessa, hyi toi suihku" Okei ne on hyi mutta on sitä pahemmissakin oltu JA se on vain sen 4 pv. Sen kestää ilman jatkuvaa valitustakin! It's not so big deal.
Perjantaiaamuna on aika pakata kimpsut ja kampsut ja hyvästellä uudet ystävät ja astua bussiin kohti tuntematonta = matka perheiden luo alkaa. Ensimmäistä viikonloppua perheessä en voi edes sanoin kuvailla. Kaikkialla jauhetaan "koti-ikävä sitä tätä ja tota". Kukaan ei kerro siitä tunteesta kun asut vieraiden ihmisten kanssa, hoidat vieraiden lapsia ja kaikki on vierasta ja uutta. Siinä helposti viilipyttykin sekoo. Varsinkin schoolin jälkeen kun olet jatkuvasti ihmisten ympäröimänä ja joku auttaa sua. Perheessä olet y-k-s-i-n. Ellei perheen vanha au pair satu olemaan vielä sinua auttamassa. Kaiken sen päälle (mahdollisesti) joudut käyttämään vierasta kieltä, jonka puhuminen alussa on muuten tajuttoman väsyttävää puuhaa! Että älkää ihmetelkö jos olette siinä seittemän aikaa jo valmiita menemään nukkumaan.
Arjen rullatessa eteenpäin elämä tosissaan helpottuu ja tuntuu mahtavalta ja ihanalta. Kunnes tulee maaginen 3 kk rajapyykki, jolloin omat koti-ikävä ajat alkoivat. Se kolme ensimmäistä kuukautta kaikki on uutta, hienoa ja mahtavaa. Sitten pudotaan korkealta ja kovaa ja tajutaan että tätäkö tämä on koko vuoden! Mutta siitä koti-ikävästä selviää ja se _kuuluu_ prosessiin. Kun (luultavasti, itse en ole sinne asti vielä päässyt) nämä tunne-elämät tasoittuvat niin tasoittuu elämä täälläkin.
LCC on täällä paikan päällä perheitä ja au paireija auttamassa ja todella omasta kokemuksesta voin sanoa; rehellinen puhuminen hostvanhempien kanssa auttaa ongelmien tullessa eteen. Valitettavan usea au pair rematchataan tai lähetetään kotiin. Täällä kuitenkin au pair on ravintoketjun alimmaisena eli eletään koko ajan pieni tuli perseen alla. Kyseessä on kuitenkin katto pään päällä taistelu. Valitettavan usein au pairit lähtevät asenteella "kaikki on siellä niin täydellistä, perheeni on niin täydellinen, me rakastetaan toisiimme jo nyt eikä mikään voi mennä pieleen!". Ehei. Oikealla asenteella ja silmäkulma pilkehtien on vuoteen helpompi lähteä (;
Vuosi on toisaalta niin lyhyt aika. Aika vain hujahtaa ohitse eikä sitä huomaa. Itse olen nyt kolme kuukautta täällä ollut (yhdeksän siis jäljellä) ja lomat pitäisi suunnitella. Toisaalta tämä koko au pair - vuosi on niin once in a lifetime että ehdottomasti kannatan lähtöä! Enemmän sen antaa kuin ottaa :)
Toivottavasti tekstistä oli apua tuleville au paireille ja rohkeasti kommentoikaa postauksiani ja kyselkää jos on kysyttävää! Autan mielelläni :)
Jos lähdetään IHAN perusasioista liikkeelle ni palaan ajassa niinkin kauas kuin hakemuksen täyttämiseen. Itse olen siis CC:n kautta liikenteessä niin muista järjestöistä ei ole kokemusta ja nykysinkin vissiinkin hakemus täytetään netissä. Mutta hakemus se silti on.
1) PERSOONALLISUUS, ensimmäisen vaikutuksen perheeseen teet hakemuksella kun he sen lukevat. He muodostavat tietynlaisen kuvan päässään ja puheluiden ajan he yrittävät pohtia onko kuva oikea vai vääränlainen. Projektissa asut kuitenkin vuoden vieraan perheen luona, joten persoonallisuuksien tietty samankaltaisuus on vain hyvästä.
2) totuus itsestäsi, hakemus määrittelee minkälaiseen perheeseen menet ja monta, minkä ikäisiä lapsia haluat hoitaa. Tärkeempää kuitenkin on mielestäni että hakemuksesti määrittelee minkälaisen au pairin hostperhe on saamassa. Au pair hoitaa toisten ihmisten lapsia, sä olet työssä jatkuvasti vastuussa toisista ihmisistä, niin mielestäni lasten vanhemmat ansaitsevat heti kättelyssä totuuden mukaisen kuvan itsestäsi. Ja vaikka kuinka tyhmiltä ja turhilta kysymykset tuntuisivat niin vastauksilla on paljon merkitystä hostvanhemmille.
Hakemus ei ole vasemmalla kädellä hutaisten tehty. Sillä hakemuksella tosissaan määritellään sinun matcheja! Se tosissaan vaikuttaa tulevaan vuoteesi melkolailla. Oma LCC:ni sanoi että 50 % au paireista rematchataan elikkä joka toinen. Mielestäni luku on suhteellisen suuri.
Hakemuksen ja tunnusten ja matchailyjen (, joka ei vaadi mitään muuta kuin piiiiiiiiitkiä hermoja) jälkeen koittaa kauan odotettu puhelu perheen kanssa. Itse jännitin puhelu nro 1 ihan tajuttomasti ja kun puhelin soi ja piti englantia alkaa sönköttää niin jessus kuinka vaikeeta se voikaan olla! Good for you jos se sujuu aivan luonnostaa (mitä on mielestäni turha odottaa, koska tilanne on jo itsessään niiiin jännittävä ettei ole vielä luonnollista siihen päälle puhua jollain vieraalla kielellä). Jos vain on mahdollista niin puheluita enempi kuin yksi. Ensimmäisessä kartottaisin kokonaiskuvaa perheestä, alueesta, työtehtävistä jne. Muissa puheluissa voi sitten tarkentaa pikkukysymyksillä ja täydentää rakoja kokonaiskuvassa. Puhelua ennen kannattaa tosissaan miettiä kysymyksiä paperille VAIKKA niitä ei tarvitsisi, mutta jos tulee black out (hyvin mahdollista) niin on jotain punaista lankaa paperilla auttamassa ajatusten kulkua. Ja mikäli hostperheen"edustajata" ei asia ymmärrä niin ihan rohkeasti vain voi pyytää että "anteeksi englanti ei ole äidinkieleni voitko puhua hieman hitaampaa?" :)
Koko matchaus-vaihe on hyvin hermoja raastavaa ja harmaita hiuksia teettävää puuhaa. Mikään ei tule aikataulussaan ja tuntuu ettei mitään tapahdu eikä matcheja tule tai perhe ei soita tai jotain vastaavaa. Lyhyesti sanottuna tuntuu ettei mitään tapahdu. Itse koin päiviä, jolloin vain hakkasin päätä seinään ja melkein teki mieli itkeä. Turhautuineisuuteen on totuttava eikä matchausta pidä tehdä aikataulutettuna "tuolloin lähden ja piste" koska oikean perheen löytymiseen voi tuhlautua paljonkin aikaa. Maltti on valttia.
Lähtöön valmistautuminen on jälleen täynnä paperihommaa ja tuntuu että aikaa on liikaa lähtöön, mutta pian on lähtöä edeltävä päivä eikä mitään ole pakattuna. Itse tein muutaman pakkauslistan ennen lähtöä, josta pystyin sitten raksimaan jo laukkuun laitettuja tavaroita. Tavaraa otin parille ekalle viikolla sillä kun amerikassa ollaan niin täältä kyllä saa vaikka mitä. Shampoita ja muita en raahannu vaan ostin nekin täältä. Panorajoituksia lentoyhtiöille en todellakaan tiiä, joten eipä niistä sen enempää. Itselläni siis oli ruumaan menevä iiiso matkalaukku, training school-laukku ja käsilaukku. Training school laukkuun laitoin kaikki schoolilla tarvitsemani tavarat. CC:n training schoolilla on kyllä helppo käydä hakemassa tavaroita lisää varastossa olevasta laukusta (ainakin meillä oli) jos vain tarvitsee, joten siitäkään ei kannata suurempia stressata.
Itse training schoolia kammoksuin ja se ahdisti suuresti enkä todellakaan olisi halunnut joutua sinne. Mutta siitä kehkeytyi elämäni paras viikko. Se johtu siitä että sain ehkäpä maailman parhaat suomalaiset sinne seurakseni. Edelleen on välillä tunne että jos vain pääsisin takaisin siihen maanantaihin.
Olot CC:n schoolissa ei pakosti ole maailman parhaimmat eikä ruoka gourmee tasoa, mutta sillä pärjää! Itseä ainakin otti suuresti päähän ne rimpsuhelmat siellä jotka oli naama vääränä "hyi toi vessa, hyi toi suihku" Okei ne on hyi mutta on sitä pahemmissakin oltu JA se on vain sen 4 pv. Sen kestää ilman jatkuvaa valitustakin! It's not so big deal.
Perjantaiaamuna on aika pakata kimpsut ja kampsut ja hyvästellä uudet ystävät ja astua bussiin kohti tuntematonta = matka perheiden luo alkaa. Ensimmäistä viikonloppua perheessä en voi edes sanoin kuvailla. Kaikkialla jauhetaan "koti-ikävä sitä tätä ja tota". Kukaan ei kerro siitä tunteesta kun asut vieraiden ihmisten kanssa, hoidat vieraiden lapsia ja kaikki on vierasta ja uutta. Siinä helposti viilipyttykin sekoo. Varsinkin schoolin jälkeen kun olet jatkuvasti ihmisten ympäröimänä ja joku auttaa sua. Perheessä olet y-k-s-i-n. Ellei perheen vanha au pair satu olemaan vielä sinua auttamassa. Kaiken sen päälle (mahdollisesti) joudut käyttämään vierasta kieltä, jonka puhuminen alussa on muuten tajuttoman väsyttävää puuhaa! Että älkää ihmetelkö jos olette siinä seittemän aikaa jo valmiita menemään nukkumaan.
Arjen rullatessa eteenpäin elämä tosissaan helpottuu ja tuntuu mahtavalta ja ihanalta. Kunnes tulee maaginen 3 kk rajapyykki, jolloin omat koti-ikävä ajat alkoivat. Se kolme ensimmäistä kuukautta kaikki on uutta, hienoa ja mahtavaa. Sitten pudotaan korkealta ja kovaa ja tajutaan että tätäkö tämä on koko vuoden! Mutta siitä koti-ikävästä selviää ja se _kuuluu_ prosessiin. Kun (luultavasti, itse en ole sinne asti vielä päässyt) nämä tunne-elämät tasoittuvat niin tasoittuu elämä täälläkin.
LCC on täällä paikan päällä perheitä ja au paireija auttamassa ja todella omasta kokemuksesta voin sanoa; rehellinen puhuminen hostvanhempien kanssa auttaa ongelmien tullessa eteen. Valitettavan usea au pair rematchataan tai lähetetään kotiin. Täällä kuitenkin au pair on ravintoketjun alimmaisena eli eletään koko ajan pieni tuli perseen alla. Kyseessä on kuitenkin katto pään päällä taistelu. Valitettavan usein au pairit lähtevät asenteella "kaikki on siellä niin täydellistä, perheeni on niin täydellinen, me rakastetaan toisiimme jo nyt eikä mikään voi mennä pieleen!". Ehei. Oikealla asenteella ja silmäkulma pilkehtien on vuoteen helpompi lähteä (;
Vuosi on toisaalta niin lyhyt aika. Aika vain hujahtaa ohitse eikä sitä huomaa. Itse olen nyt kolme kuukautta täällä ollut (yhdeksän siis jäljellä) ja lomat pitäisi suunnitella. Toisaalta tämä koko au pair - vuosi on niin once in a lifetime että ehdottomasti kannatan lähtöä! Enemmän sen antaa kuin ottaa :)
Toivottavasti tekstistä oli apua tuleville au paireille ja rohkeasti kommentoikaa postauksiani ja kyselkää jos on kysyttävää! Autan mielelläni :)
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
"I'm used to it"
Mun on pakko-pakko-pakko kertoa teille mun sunnuntaista! Mutta ei kysymyksiä eikä ihmettelyitä tai kummasteluita miksi tämä päivä meni näin. Okei?
Heräsin 8.30. Datasin, datasin, skypetin, skypetin, datasin, kävin suihkussa, datasin, skypetin, skypetin, skypetin, datasin ja datasin. Kello oli 15.?? kun huoneeni ovi ensimmäisen kerran avattiin. Tyttö kiipesi sängylle ja antoi halin. Mikä oli söpöä :) no sitten riehuin, datasin ja riehuin KUNNES netti lakkas toimimasta = jouduin poistumaan huoneestani. Mikä oli kyllä ihan bonus-idea koska oli tuossa 7 tunnin heräillä olo ajan aikana ehtiny tulla jo pieni nälkä. Siinä neljän maissa huikkasin hostäitille hyvät huomenet ja söin... pizzaa. Niin ja koko ajan yritin lakata kynnet mutta mavala on muurautunut umpeen. Murrmurrmurr.
Ilta oliki sitten normi Halloween ja trick or treat! Oli sooooooooo much fun ja soooooo american. Nuo pienet leppäkertut ja kirahvit ja alienit on niiiin söpöjä. Juuri ja juuri kaverit pysyy pystyssä ni sit ne töpöttelee tuolla. Aww. Sitte meiän ovelle tuli pieni poika ja äiti sano selän takan "mitä sanotaan?" "KIIIIIIIITOS" "ei ku sitä ennen, karkki vai kepponen?" "AINII KARKKI VAI KEPPONEN MOIMOI" hostäitin kans seistiin ovella ja oltiin ihan ööö moi?
Nii ja pistin taas parastani hostvanhempien edessä kun söin.
Häiti: "millon mennään trick or treatille?"
Hisä: "auringonlaskun aikaan"
Häiti: "mitä meinaat auringonlaskun aikaan?"
Hisä: "sitä ku se aurinko tuolta taivaalta laskee?"
... hiljaisuus...
Minä: "HE-HE-HE-HE-HE!" sanoin ton ajattelematta ja hyvin sarkastisesti. Keskustelu päätty sitte siihen että mulle naurettiin. Sitte pyysin anteeks nauraen ja hostisä vaa tokas "oon tottunu tähän".
Mutta tämä oli hyvä päivä :)
PS ne joiden kanssa päivällä skypetin on hiljaa.
PPS oon aika tasanen bloggaaja ku jokaisessa kuussa kun oon tänne tullu ni on 14 postausta! HYVÄ MINÄ!
Heräsin 8.30. Datasin, datasin, skypetin, skypetin, datasin, kävin suihkussa, datasin, skypetin, skypetin, skypetin, datasin ja datasin. Kello oli 15.?? kun huoneeni ovi ensimmäisen kerran avattiin. Tyttö kiipesi sängylle ja antoi halin. Mikä oli söpöä :) no sitten riehuin, datasin ja riehuin KUNNES netti lakkas toimimasta = jouduin poistumaan huoneestani. Mikä oli kyllä ihan bonus-idea koska oli tuossa 7 tunnin heräillä olo ajan aikana ehtiny tulla jo pieni nälkä. Siinä neljän maissa huikkasin hostäitille hyvät huomenet ja söin... pizzaa. Niin ja koko ajan yritin lakata kynnet mutta mavala on muurautunut umpeen. Murrmurrmurr.
Ilta oliki sitten normi Halloween ja trick or treat! Oli sooooooooo much fun ja soooooo american. Nuo pienet leppäkertut ja kirahvit ja alienit on niiiin söpöjä. Juuri ja juuri kaverit pysyy pystyssä ni sit ne töpöttelee tuolla. Aww. Sitte meiän ovelle tuli pieni poika ja äiti sano selän takan "mitä sanotaan?" "KIIIIIIIITOS" "ei ku sitä ennen, karkki vai kepponen?" "AINII KARKKI VAI KEPPONEN MOIMOI" hostäitin kans seistiin ovella ja oltiin ihan ööö moi?
Nii ja pistin taas parastani hostvanhempien edessä kun söin.
Häiti: "millon mennään trick or treatille?"
Hisä: "auringonlaskun aikaan"
Häiti: "mitä meinaat auringonlaskun aikaan?"
Hisä: "sitä ku se aurinko tuolta taivaalta laskee?"
... hiljaisuus...
Minä: "HE-HE-HE-HE-HE!" sanoin ton ajattelematta ja hyvin sarkastisesti. Keskustelu päätty sitte siihen että mulle naurettiin. Sitte pyysin anteeks nauraen ja hostisä vaa tokas "oon tottunu tähän".
Mutta tämä oli hyvä päivä :)
PS ne joiden kanssa päivällä skypetin on hiljaa.
PPS oon aika tasanen bloggaaja ku jokaisessa kuussa kun oon tänne tullu ni on 14 postausta! HYVÄ MINÄ!
torstai 21. lokakuuta 2010
Here I come Silver Bay!
Lapset ovat ilkeilyn ammattilaisia. He osaavat valita sanat, äänensävyn ja ilmeen juuri niin että kuulijaa loukkaa eniten. Koska lapset ovat aitoja, he eivät feikkaa tunteitaan. Tästä syystä kun lapsi iskee selkään niin se iskee kovaa.
Ei sillä että omat nyt minua loukkaisivat täällä mutta jouduin ensimmäistä kertaa raportoimaan hostisälle vanhimman lapsen asennevammasta minua kohtaan. Eilen sanat tulivat vain niin väärään aikaan että sai au pair pidätellä kyyneleitään hetken ja koota ajatukset pojan sanojen jälkeen.
Raportoin hostisälle pomottelusta ja huonosta käytöksestä sisaruksiaan kohtaan. Lisäksi kerroin monta tilannetta, jossa vanhin poika on vain törkeästi kävellyt ylitseni kysymättä minulta tai yrittäny pomottaa sisaruksiaan minun ylitseni. Illalla juttelin vielä lisää asiasta hostisän kanssa ja tänä aamuna oli vissiin muistuttanut poikaa kuinka käyttäytyä minua ja sisaruksiaan kohtaan. "Mä määrään sua ja C määrää mua ja sua" nuorempi poika sanoi sisarelleen joka nyökkäili vieressä hymyillen. Toi lause kuvaa sen tilanteen, jonka C täällä luulee olevan. Hän olisi pomo joka määrää läksyt ja kaverit. Ehei rakkaani ei todellakaan.
Mutta töitä täällä tehdään lasten kanssa ja he ovat asiakaspalvelutyössä ne hankalimmat asiakkaat. Sama pätee täällä. Okei jotku jenkkivanhemmat vetävät kyllä pidemmän korren.
Huomenna on lähtö Silver Bayn viikonloppukurssille. Ootan kyllä aiiivan mahtavaa viikonloppua. Voin toiset 3 credittiä hommata myös toisella samanlaisella kurssilla että katsotaan mitä käy :) Ajan siis 5 tuntia yksin keskelle metsää, jossa ei matkapuhelimet toimi. Hostisän leuka tippu kun kerroin ettei mua sitten saa puhelimesta kiinni!
Internetti siellä kuitenkin on joten tietokone mukaan vaan. Halloweenasu kuulma pitäis myös olla mukana. Eli tavaraa saa taas pakata enemmän kun laki sallii. Sähköposti tulvii kyselyitä autokyydeistä ja tänään tuli yksi jossa luki "Jumalan siunausta kaikille aina ja ikuisesti" ja sen jälkeen oli tekstejä Raamatusta (ainakin näin oletan). Jepjep God bless you...
Mutta juttuja tulee lisää viikonlopun jälkeen :) varautukaa inside vitseille joille naureskelen itsekseni kirjottaessani viikonlopusta!
Ei sillä että omat nyt minua loukkaisivat täällä mutta jouduin ensimmäistä kertaa raportoimaan hostisälle vanhimman lapsen asennevammasta minua kohtaan. Eilen sanat tulivat vain niin väärään aikaan että sai au pair pidätellä kyyneleitään hetken ja koota ajatukset pojan sanojen jälkeen.
Raportoin hostisälle pomottelusta ja huonosta käytöksestä sisaruksiaan kohtaan. Lisäksi kerroin monta tilannetta, jossa vanhin poika on vain törkeästi kävellyt ylitseni kysymättä minulta tai yrittäny pomottaa sisaruksiaan minun ylitseni. Illalla juttelin vielä lisää asiasta hostisän kanssa ja tänä aamuna oli vissiin muistuttanut poikaa kuinka käyttäytyä minua ja sisaruksiaan kohtaan. "Mä määrään sua ja C määrää mua ja sua" nuorempi poika sanoi sisarelleen joka nyökkäili vieressä hymyillen. Toi lause kuvaa sen tilanteen, jonka C täällä luulee olevan. Hän olisi pomo joka määrää läksyt ja kaverit. Ehei rakkaani ei todellakaan.
Mutta töitä täällä tehdään lasten kanssa ja he ovat asiakaspalvelutyössä ne hankalimmat asiakkaat. Sama pätee täällä. Okei jotku jenkkivanhemmat vetävät kyllä pidemmän korren.
Huomenna on lähtö Silver Bayn viikonloppukurssille. Ootan kyllä aiiivan mahtavaa viikonloppua. Voin toiset 3 credittiä hommata myös toisella samanlaisella kurssilla että katsotaan mitä käy :) Ajan siis 5 tuntia yksin keskelle metsää, jossa ei matkapuhelimet toimi. Hostisän leuka tippu kun kerroin ettei mua sitten saa puhelimesta kiinni!
Internetti siellä kuitenkin on joten tietokone mukaan vaan. Halloweenasu kuulma pitäis myös olla mukana. Eli tavaraa saa taas pakata enemmän kun laki sallii. Sähköposti tulvii kyselyitä autokyydeistä ja tänään tuli yksi jossa luki "Jumalan siunausta kaikille aina ja ikuisesti" ja sen jälkeen oli tekstejä Raamatusta (ainakin näin oletan). Jepjep God bless you...
Mutta juttuja tulee lisää viikonlopun jälkeen :) varautukaa inside vitseille joille naureskelen itsekseni kirjottaessani viikonlopusta!
tiistai 19. lokakuuta 2010
2010
Jos kelataan vuotta 2010 taaksepäin aina tammikuulle asti niin voidaan todeta että elämäni suunnitelmat tämän vuoden aikana ovat vaihtuneen tuhottoman monta kertaa. "Lähdetkö sinäkin USAhan opiskelemaan kun veljesikin on?" "No en taatusti lähde! Opiskelen kätilöksi ihan Suomessa."
Tätä vastausta toistin monta kertaa ja tammikuussa '10 kaivoin pääsykoekirjat esiin ja aloitin kuusi kuukautta kestävän urakan. Tämä urakka keskeytyi kuitenkin jo helmikuun alussa kun pääsin ala-asteelle töihin koulunkäyntiavustajaksi. Rakastuin työhön ensisilmäyksellä ja päätin kouluttautua koulunkäyntiavustajaksi. Opiskeluun kuluisi yksi vuosi ja olisin valmis! Työpäivien kertyessä ajatus ala-asteen opettajasta nousi päällimäiseksi eli; ensiksi opiskelisin avustajaksi ja sitten vuoden päästä hakisin yliopistoon opettajaksi opiskelemaan.
Noh hain kahteen eri kouluun ja jäin odottelemaan lappulippusia hakupäivistä. Ja nehän tulikin mutta kuukauden liian myöhään. Tuossa välissä olin ehtinyt ilmottautua au pairiksi ja käydä haastattelussa ja täyttää hakupaperit. Äidin selän takana skippasin hakupäivät ja sata lasissa keskityin au pair-projektiin. Silläkin uhalla etten perhettä löytäisi ja jäisin tyhjän päälle kotiin.
Perhe löytyi ja lähtö tuli ja elämä täällä rullaa. Seuraavana päässä onkin että mitä tämän jälkeen? Pidän au pair-vuotta once in a lifetime asiana. Ekana vuonna kaikki on uutta ja jännää. Tokassa vuodessa käyt läpi saman. Ellet vaihda perhettä. Itse en pidä todennäköisenä toista vuotta au pairina. (Ens viikolla kuitenki hehkutan et haluun olla tääl aina). Noei tuskin.
Ennen kun vuosi vaihtuu niin en varmoja valintoja uskalla tehdä. Tänä vuonna kun on tuulet puhaltanut niin kovaa ettei mitkään suunnitelmat pidä. Mutta kerrankos sitä nuori ollaan? Tässä vaiheessa kuuluukin pohtia minkä oven avaa, mutta on kuitenkin muistettava että kun ovi takana sulkeutuu niin edessä aukeaa aina uusi :)
Tätä vastausta toistin monta kertaa ja tammikuussa '10 kaivoin pääsykoekirjat esiin ja aloitin kuusi kuukautta kestävän urakan. Tämä urakka keskeytyi kuitenkin jo helmikuun alussa kun pääsin ala-asteelle töihin koulunkäyntiavustajaksi. Rakastuin työhön ensisilmäyksellä ja päätin kouluttautua koulunkäyntiavustajaksi. Opiskeluun kuluisi yksi vuosi ja olisin valmis! Työpäivien kertyessä ajatus ala-asteen opettajasta nousi päällimäiseksi eli; ensiksi opiskelisin avustajaksi ja sitten vuoden päästä hakisin yliopistoon opettajaksi opiskelemaan.
Noh hain kahteen eri kouluun ja jäin odottelemaan lappulippusia hakupäivistä. Ja nehän tulikin mutta kuukauden liian myöhään. Tuossa välissä olin ehtinyt ilmottautua au pairiksi ja käydä haastattelussa ja täyttää hakupaperit. Äidin selän takana skippasin hakupäivät ja sata lasissa keskityin au pair-projektiin. Silläkin uhalla etten perhettä löytäisi ja jäisin tyhjän päälle kotiin.
Perhe löytyi ja lähtö tuli ja elämä täällä rullaa. Seuraavana päässä onkin että mitä tämän jälkeen? Pidän au pair-vuotta once in a lifetime asiana. Ekana vuonna kaikki on uutta ja jännää. Tokassa vuodessa käyt läpi saman. Ellet vaihda perhettä. Itse en pidä todennäköisenä toista vuotta au pairina. (Ens viikolla kuitenki hehkutan et haluun olla tääl aina). Noei tuskin.
Ennen kun vuosi vaihtuu niin en varmoja valintoja uskalla tehdä. Tänä vuonna kun on tuulet puhaltanut niin kovaa ettei mitkään suunnitelmat pidä. Mutta kerrankos sitä nuori ollaan? Tässä vaiheessa kuuluukin pohtia minkä oven avaa, mutta on kuitenkin muistettava että kun ovi takana sulkeutuu niin edessä aukeaa aina uusi :)
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Vastapesty jenkki.
Sain eilen kirjeen =) jei! Ja lähetin tänään kirjeen =) jei! Ja lähetin tänään ylläripaketin =) jei! Se joka sen joskus saa ni voi huutaa HEP!
Musta on tulossa jenkki. "Hi, how are you?" tulee jo luonnostaan. Hi ja how välissä on enää pieni tauko! Ennen siinä oli öööääöööö AINII how are you? Tämän lisäksi sanon kaikkeen "I'm sorry" vaikka ei olisi edes mitenkään minun vika tai minuun liittyvää. Kaikki vain hokee sitä niin on tarttunut. Ja viimeisenä "thank you" KAIKKEEN! Eli musta on tullut ystävällisempi? Who knows...
Jotenkin tällä hetkellä on tyhjä olo. Tähän kaikkeen on kuluneen 9 viikon aikana tottunut eikä se ole enää WOUHEISIISTII vaan sen on jo arkea. Talo on koti ja perhe on perhe. Työpäivät ja kiukkukohtaukset menevät rutiinilla. Mutta se tyhjä olo ei tarkoita etten nauttisi elämästäni. Nautin enemmän kuin ikinä. Mutta enää ei tarvitse pelätä että tämä kaikki otetaan minulta pian pois. Olen niin sanotusti asettunut aloilleni :)
PS. Pelkään mun postin tätejä!
Musta on tulossa jenkki. "Hi, how are you?" tulee jo luonnostaan. Hi ja how välissä on enää pieni tauko! Ennen siinä oli öööääöööö AINII how are you? Tämän lisäksi sanon kaikkeen "I'm sorry" vaikka ei olisi edes mitenkään minun vika tai minuun liittyvää. Kaikki vain hokee sitä niin on tarttunut. Ja viimeisenä "thank you" KAIKKEEN! Eli musta on tullut ystävällisempi? Who knows...
Jotenkin tällä hetkellä on tyhjä olo. Tähän kaikkeen on kuluneen 9 viikon aikana tottunut eikä se ole enää WOUHEISIISTII vaan sen on jo arkea. Talo on koti ja perhe on perhe. Työpäivät ja kiukkukohtaukset menevät rutiinilla. Mutta se tyhjä olo ei tarkoita etten nauttisi elämästäni. Nautin enemmän kuin ikinä. Mutta enää ei tarvitse pelätä että tämä kaikki otetaan minulta pian pois. Olen niin sanotusti asettunut aloilleni :)
PS. Pelkään mun postin tätejä!
torstai 7. lokakuuta 2010
Bostoniii ja museoooo
Mul oli eilen teille hiiiiieno teksti mut se hävis. :( itku. Uutta matoa koukkuun siis.
Mutta odotan viikonloppua PALJON. Joka muuten sattuu jatkumaan vielä maanantainkin vapaapäivällä. Mahtavaa! Lauantaina on tarkoitus suunnata kohti Bostonia autolla. Aamulla aikaiseen lähtö ja illalla takaisin. Ihan tosisiistiisiistii! :) Jos vaan siis nyt auto saadaan! Sunnuntaina sitten mennään perheen kanssa Museum of Natural Historyyn. Siellä kuvattiin siit Night at the museum. Päästään jonku tutun kautta ilmaseks sisälle. HHHHHHAUSKAA! Maanantain on siksi vapaata, että ei lapsilla ole koulua, hostäitillä on vapaapäivä ja hostisä ottaa myös vapaaksi :) Voi kyllä olla että viime sunnuntain peruuntunut Corn Maze keikka on silloin.
Eilen oli pään hajoamis päivä. Syistä ei sen enempää. Mutta huh se on takana. :) Nyt ei hajota. Oli kiva nukkua!
H on nykyään mun tyttö :) raksupoksu.
Muuten; lapsia, itkua, juoksua, huutoa, kiljuntaa, naurua, ruokaa, kavereita, tyhmiä ideoita, lapsia, töitä, leffoja, puistoja, miehiä, harjoituksia, ruokaa ja kavereita. Niistä on paras au pair vuosi tehty. :)
PS. tääl on vaan niiiiiiiiiiin MAHTAVAA!
Mutta odotan viikonloppua PALJON. Joka muuten sattuu jatkumaan vielä maanantainkin vapaapäivällä. Mahtavaa! Lauantaina on tarkoitus suunnata kohti Bostonia autolla. Aamulla aikaiseen lähtö ja illalla takaisin. Ihan tosisiistiisiistii! :) Jos vaan siis nyt auto saadaan! Sunnuntaina sitten mennään perheen kanssa Museum of Natural Historyyn. Siellä kuvattiin siit Night at the museum. Päästään jonku tutun kautta ilmaseks sisälle. HHHHHHAUSKAA! Maanantain on siksi vapaata, että ei lapsilla ole koulua, hostäitillä on vapaapäivä ja hostisä ottaa myös vapaaksi :) Voi kyllä olla että viime sunnuntain peruuntunut Corn Maze keikka on silloin.
Eilen oli pään hajoamis päivä. Syistä ei sen enempää. Mutta huh se on takana. :) Nyt ei hajota. Oli kiva nukkua!
H on nykyään mun tyttö :) raksupoksu.
Muuten; lapsia, itkua, juoksua, huutoa, kiljuntaa, naurua, ruokaa, kavereita, tyhmiä ideoita, lapsia, töitä, leffoja, puistoja, miehiä, harjoituksia, ruokaa ja kavereita. Niistä on paras au pair vuosi tehty. :)
PS. tääl on vaan niiiiiiiiiiin MAHTAVAA!
torstai 30. syyskuuta 2010
Sataa sataa ropisee !
Johan se aurinko yhen päivän paistoikin. Se on taas hyvä vähä lepuuttaa. Eli sadetta sadetta ja sadetta. MUTTA SEPÄ EI HAITTAA! koska mul on kumpparit :) voidaan lähtee tytön kanssa hyppii lätäköihin. Oli jo tiistaina ihan möks ku mul oli kumpparit jalassa ja sillä ei ni ei voinu hyppii mun kans lätäköissä.
Mitään suurta ja ihmeellistä tänne ei kuulu. Päivät katoavat ja hauskaa on :) Eilen tyttö on koko ajan kimpussani. Sain siitä niin söpöjä kuvia soccerharkoissa. Sitten ikuistettiin naamoja yhdessä tuossa kuistilla kun istuttiin vierekkäin ja ooteltiin hostäitiä kotiin. Ja sit syötiin yhessä hostäitin muffinsit :)
Eilen tyttö sai käsittämättömän raivokohtauksen. Ei suostunu nousemaan autosta niin kannoin rääkyvän lapsen sisälle. Oli pakko sulkea ikkunat ettei naapurit kuule. Sitten istui alhaalla huutamassa lisää. Onneksi sitte soi ovikello ni se juoksi ylös mun kanssa. No kun ovi sulkeutu niin huuto alko. Ei auttanu muu kun tyttö olalle ja timeoutille sänkyynsä. Aikansa se siellä raivos kunnes tuli antaa halin :) Eikä ollu enää vihanen mulle.
Meinasin tänää lähte ettimään itelleni housuja mallille, mutta tuo sade inspas mut ottamaan viltin ja kasan leffoja ja katselemaan niitä :) ihanan ihana torstai siis! Olen happy ja nautin elämästä! :)
PS. Keskiviikot on viikon parhaita!
PPS. maanantain on 8 vk tääl ja KUUKAUS NI MAMMA JA PAPPA TULEE.
PPPS. tänää ne laitto mulle cosmon tulee postissa, sydän.
Mitään suurta ja ihmeellistä tänne ei kuulu. Päivät katoavat ja hauskaa on :) Eilen tyttö on koko ajan kimpussani. Sain siitä niin söpöjä kuvia soccerharkoissa. Sitten ikuistettiin naamoja yhdessä tuossa kuistilla kun istuttiin vierekkäin ja ooteltiin hostäitiä kotiin. Ja sit syötiin yhessä hostäitin muffinsit :)
Eilen tyttö sai käsittämättömän raivokohtauksen. Ei suostunu nousemaan autosta niin kannoin rääkyvän lapsen sisälle. Oli pakko sulkea ikkunat ettei naapurit kuule. Sitten istui alhaalla huutamassa lisää. Onneksi sitte soi ovikello ni se juoksi ylös mun kanssa. No kun ovi sulkeutu niin huuto alko. Ei auttanu muu kun tyttö olalle ja timeoutille sänkyynsä. Aikansa se siellä raivos kunnes tuli antaa halin :) Eikä ollu enää vihanen mulle.
Meinasin tänää lähte ettimään itelleni housuja mallille, mutta tuo sade inspas mut ottamaan viltin ja kasan leffoja ja katselemaan niitä :) ihanan ihana torstai siis! Olen happy ja nautin elämästä! :)
PS. Keskiviikot on viikon parhaita!
PPS. maanantain on 8 vk tääl ja KUUKAUS NI MAMMA JA PAPPA TULEE.
PPPS. tänää ne laitto mulle cosmon tulee postissa, sydän.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)