Näytetään tekstit, joissa on tunniste New York. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste New York. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

cruise kuvina!

Täällä DCssä ekana yönä tuli yhtäkkiä mieleen että enpä oo teiän kanssa jakanu kuvia viikko sitten viikonlopulta au pair cruiselta !
Joten asiaan tulee nyt korjaus;










cruise kuvista kiitetään suomi K:ta!

tiistai 3. toukokuuta 2011

Voi Mamma Mia!

Wääää! Anteeksi. Melkeen viikko meni. Hupsista. Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Okei tässä on ollu nyt aikamoista haipakkaa tää meneminen enkä kotona/tietokoneella kauhean montaa sekuntia oo viettäny. Mutta yritän nyt vähä päivitellä tapahtumia!

Torstai ja perjantai oli kaiketi melko normaalit päivät koska mitään ihmeellistä ei muistu mieleen. Perjantai-iltana kuitenkin raahauduin juna-asemalle ja tsukutin junan kyydissä taasen New Yorkiin. Äiskä ja isukki tuli sinne Miamista eikä iskän aikataulu nyt ihan pitäny paikkaansa! Hotelli oli taasen kerran tapahtumien keskipisteessä eli Time Squarella. Perjantaina pelkää illallinen naamaan ja sitten nukkumaan.

Lauantaina kiidettiin taksilla SoHon kaupunginosaan vähän kauppoja kiertelemään. Oli tosi söpöä aluetta ja maailmanmatkaajat Rouva ja Herra X näkivät myös vähän muuta New Yorkia. Ostoskeltiin ja syötiin hyvin. Illalla sitten kiidimme Disney-kaupan kautta Winter Garden Theateriin katsastamaan mikäs muukaan kuin Mamma Mia! Oli aivan ihana musikaali. Itse pidän leffan musiikkia parempana, mutta johtuu varmasti siitä että elokuvaan saadaa tekniikalla niin hyvin kaikkea mahollista. Musikaalissa kuitenkin mennään aika pelkistetyllä linjalla. Mutta itse näytelmä oli parempi kuin leffassa; sai nauraa ja nauraa ja nauraa! Itseäni ihmetyttä Amerikkalaiselle mittapuulle suhteellisen ronski kielenkäyttö. Lopussa sitten jengi tanssi käytävillä ja paikoillaan. Oli iiiiiiiiihan mahtava vappu!

Sunnuntaina poikettiin kenkätaivaaseen eli Macyksen viidenteen kerrokseen. Sieltä muutamat kengät löysi tiensä niin mun kuin äidinkin vaatekaappiin. Hups. Sitten ybermakeella vuokra-autolla sujautettiin CThen ja pikaisen hotellilla käymisen jälkeen kohti Cheesecake factorya! Siellä syötiin ja tsihihhiiii mulle laulettiin ja sain kakun päälle kynttilän! Oli kyllä taas hauska kokemus. Varsinkin ilta höystettynä äitin kuvaamislahjoilla! 

Eilen oli sitten aika palata sorvin ääreen eli töihin! Väsytti aamulal yllättäen ja jotenkin ehkä nyt elämä rauhoittuu tän kaiken lomailun jälkeen. Eilen kuitenkin iltapäivällä käytiin melkoisen pohjalla koti-ikävän kanssa ja olin valmis ilmoittamaan CClle että pliis haluun lennot Suomeen elokuun alussa. Noh kuitenkin nyt pari viikkoa odottelen (matchejakin) ja katselen fiiliksiä. Koska koti-ikävä on niin rinnastettavissa nyt synttäreihin ja vanhempien lähtöön. Eiköhän se taas tästä!

Jotenkin tuntuu että veturi taas menee niin kovaa tässä elämässä ettei mitään rajaa! Yhtäkkiä on aina viikko hävinnyt ja sitä mukaan kuukauden häviävät. Jos perhettä ei löydy ja kotiin palaan niin ylihuomenna siihen on 3kk jäjlellä. Kuinka tässä nyt näin kävi? Uudestaan... Tämä viikkokin menee pikälti synttärien takia melkoisessa tohinassa ja viikonloppukin taas vaan hujahtaa. Ennemmin kuin huomaankaan niin olen taas viikon vanhempi ja on taas tiistai.

Mutta nyt on toukokuu ja se on se paras kuu vuodesta! Kevät on ihanaa ja on lämmintä (paitsi Suomessa). Joskus syksystä ajattelin kun kotikatua ajelin että miltähän tämä kaikki näyttää talvella ja kuinka olen täällä vielä talvella että sen kaiken näen. Nyt on talvi ohitettu hyvän aikaa sitten ja nää ajatusket palas päähäni. Puissa on kuitenkin taas lehdet ja ruoho on vihreää myös aidan tällä puolella.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

It was almost summer!

Siiiiiiiiis nukuin viime yönä kun tukki ja tänään oon ollu niiiiiiiiiiiin väsyny. Fyysinen rasitus rajottuu tänään vesi-ilmapallojen täyttöön ja kampaamossa ravaamiseen. Olipahan taas kokemus tämäkin kampaamossa käynti. Viime kerralla miekkonen yritti kolmesti värjätä kauniiiiiiin juurikasvuni ja edelleen tuloksena oli enemmän ja vähemmän kaunis tricolor.

Nyt mitenkään sukupuolisyrjintään sortumalla pääsin naisen käsittelyyn ja nainen ymmärsi huoleni. Hän lupasi värjätä ja mikäli ei toimi niin uusiks jollain toisella tavalla. Nainen1 värjäs ja siirryin lämpöhärvelin alle. Siihen tuli sitten nainen2 "kenen asiakas oot?" "naisen1" "okei seuraa mua mä pesen sut" Eli niin pääsin pesupaikalle nainen2 käsittelyyn. Siitä mut johdatettiin pidemmälle miehen käsittelyyn, joka siis hoisi leikkaamisen. Kesken föönauksen nainen1 tuli luokseni ja oli "ei ei uusiks" nappas mua kädestä ja mies jäi katselemaan peräämme fööni kädessä. Ensimmäinen lopputulos oli jo 100 kertaa parempi kun viime kerralla kolmen yrityksen jälkeen. Noh nainen1 laitto värin päähän ja istuin siinä taas hetken. Sitten tuli nainen3 "tuu tänne ni pesen". Kiltisti seurasin ja pesetin pääni hänellä (note to mom; ei muuten hiero tääl). Sitten nainen3 oli "voit mennä tuonne miehen luokse", johon nainen1 vastasi minua ennen "EI! mä haluun föönätä sen" Kipitin sitten takaisin hänen tuoliinsa ja föönasi mun hiukset (ja föönas muuten kivasti). Föönauksen jälkeen mut istutettiin vielä kerran miehen tuoliin loppusilaukseen. "You are done" sanojen jälkeen nousin ylös ja keräsin kamani niin nainen1 juoksi "EI VIELÄ" ja hän sitten antoi loppusilauksin loppusilauksen. En tiiä monta käsiparia mun päätä tänään näpräsi mutta pääasia on että juurikasvu meni piiloon!

Eilen oli iiiiiiihana päivä. Oli lämmin ja aurinko paistoi. Lapset ja au pair heitti uikkarit päälle ja täytti vesi-ilmapallot ja lähti pihalle sotaan. Oltiin kaikki märkiä mutta hauskaa oli! Tänään oli tarkoitus tehä sama ja hyvältä näytti tasan siihen asti kun pojat astui ovesta ulos; aurinko meni piiloon ja ilma viileni joten au pair sano nou nou joku muu päivä! Nyt meillä on tossa oottamassa iso kasa vesi-ilmapalloja auringonvaloa.

Ylihuomenna suuntaan kohti New Yorkia ja nautin sen hälinästä neek... äitin ja iskän kanssa. Huomenna on viiko siihen että tää neiti juhlistaa 21v synttäreitä! Sopivasti CCn au pair risteily tulossa toukokuussa ;) ohjeissakin lukee; ota ID mukaan!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

I don't wanna be anybody else.

Juuri alkaessani tätä tekstiä kirjoittaa tajusin taas viikonlopun olevan ohitse, mikä tarkoittaa uuden viikon alkua, mutta se myös tarkoittaa taas yhtä viikkoa takana päin. Aloin uteliaana laskemaan niin 36 viikkoa on nyt oltu täällä. Hurrjaa!

Tääl on kevät ja eilen nautittiin puistoilusta New Yorkissa. Istuttiin ja juteltiin ja parannettiin maailmaa. Eilen myös eksyttiin ruotsalaiseen karkkikauppaan, mistä saa myös fazeria. Pakkohan sitä oli ostaa pahan päivän varalle. Elämäni kalleimmat suklaat lähti mukaan mutta se on silti aitoa fazeria! Kassalla neiti totesi "ootteko suomesta?" "juuuu" "tunnistan pohjoismaalaiset siitä miten ne taittelee irtokarkkipussin" O__o? Kuulma Norja, Ruotsi, Suomi ja Tanska taittelee sillee kulmittain kun taas jenkit ja muut vaan rullaa sen. Mielenkiintoista.

Eilinen ilta meni ylläriylläri skypessä nauraen. Kenenkäs muunkaan ku Delaware soul maten kanssa. Siinä sitten myös innostuttiin tekstaamaan samalla. Taas vaan ajatus putkahti esiin; kuinka ikimaailmassa oon selvinny elämästäni ilman tuota ihanuutta? Maailma parani ja mieli keveni hurjaa vauhtia.

Ja jooooo jos joku nyt oottaa jotain hienoa postausta Suomen politiikasta niin; ei olee. Mua ei kiinnosta pätkän vertaa. Okei sen tiiän et on ollu aika erilaiset vaalit kun normaalisti. En tiiä onko se hyvästä vai ei mutta sen tiiän; koko kansa on saanu äänestää, demokratia on puhunut, deal with it. Mulla ei oo kitistävää mistään vaalituloksista koska ite en äänestäny. Mutta en ymmärrä miks muutkaan kitisee, huonoja häviäjiä?

Tää viikko tuntuu maaailman pisimmältä vaikkakin työpäiviä on vain kaksi. Lapset on spring breakella, joten he ilostuttavat mua kooooooooooooooko päivän. Huomiseksi on hulinaa ja vilinää mutta täksi päiväksi ei oo yhtään mitään keksittynä vielä. Au pair kuitenki heräsi vasta 15 minuuttia sitten, joten aamukoomailua on vielä ainakin hetki luvassa. Aurinko paistaa taas niin nätisti että ehkä vois lähteä puistoon pisamia keräämään.

Mun synttärinä mulla on tässä perheessä jäljellä 3 kk. Aika outoa? Soittelivat lauantaiaamuna ruotsalaiselle ja pyysivät mua skypettelemään sen kanssa vielä joskus. Omasta Seattlen perheestä ei oo vielä mitään kuulunu. Kohta poistuvat tililtä automaattisesti jos eivät ole CC:lle mitään minusta sanoneet että esim haluavat pitää minut siellä. Alan itse epäillä että ottavatka yhteyttä, mutta katsellaan.

Snapplen korkin väri on vaihtunu. Päivän shokki koettu.

PS. mulla on nyt poissalaskuista lähipankki ja yksi ravintola. Pankkiin joudun lähtemään siis kauemmaksi! Kiitos iskuyritysten -.-

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Everyone dies but no everyone lives.

Siis ei tästä tuu enää yhtään mitään. En kestä en kestä en vaan yksinkertaisesti kestä! Se on loppu ny.

Ensinnäkin siis kaikki hyvä! Oon siitä kyllä päässy tosi hyvin irti mutta tää viikonloppu (okei tää sunnuntai) oli poikkeus ja hirvee olo. En kykene antaa itelleni anteeksi. En kestä itseäni tämän päivän syömisteni takia. Siksipä huomen illalla suuntaan salille ja tuijotan Greyta kaksi jaksoa eli rääkkään itseäni 82 minuuttia. Tiistaina, keskiviikkona, torstaina ja perjantaina sama. Ei muuten tästä tuu yhtään mitään. Plus ensi viikonloppua en halua edes ajatella...

Toinen se on loppu ny ni on shoppaus. Täten ilmoitan itteni kuukauden ostoskieltoon. Eli musta tulee kotihiiri. Koska täällä ei vaan voi poistua talosta ilman että tuhlaat rahaa kamalia summia. Ihmekkös kun harva au pair pystyy vuotensa aikana säästämään! Sitä rahaa vain palaa kaikkeen.

Eli tästä eteenpäin tiukka linja herkuttelussa jatkuu plus kaiken maailman kortit, jotkat käyvät maksuvälineenä pysyy visusti piilossa. Ai niin ja itseni rääkkääminen salilla. Tervetuloa siis tulevaisuus!

Huomista ootan niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin innoissani. Koska on maanantai ja laiskamadot palaa töihin, jolloin Boston voi ottaa muhun yhteyttä. Jos näin ei ensi viikolla käy niin perjantaina marssin itse sinne vähä jututtamaan työmoraalista. Niin ja eihän niillä siellä oo muitakin au paireja hoidettavana kun mä...

Tänään oli superhauska päivä New Yorkissa! Aamulla soi kello ja valmistauduin. Pikaisesti käväisin koneella josta selvisi että kellot oli siirretty. Hetken tsuumailun ja tutkailun päädyin tulokseen että kännykkäni oli ite siirtäny itsensä oikeaan aikaan eli ei tapahtunut katastrofia! Junalla matkattiin tuttuun tapaan ja ryydyttiin penkeillä. Metron kautta kirmattiin Madame Tussaudsiin, jossa on siis vahanukkeja tunnetuista henkilöistä.





Nukkejen seasta matka jatkui kierrellen ja kaarrellen Hard Rock Cafen ja Times Squaren kautta koht Macy'sta, jonka ympäristössä vietettiin tunti jos toinenkin. Sitten kuitenkin katsahdettiin kohti taivasta ja Empire State Building seisoi vieressä niin päätettiin lähteä uhmaamaan tuulta ja käväsitä huipulla. Jonoja oli tooosi vähän niin kuin muutenkin ihmisiä tällä hetkellä New Yorkissä, joten melkoisen sukkelaa sujahdettiin 86 kerrokseen.
Se tuuli ehkä kuitenkin kiusasi sen verran että piti lähteä nopsaa pois mutta tulipa Katjan must-see-listalta ainakin yksi kohta taas ruksittua pois! Seuraavan kerran on luvassa sittenki vasta se museum of natural history. Ja ehkäpä Brooklyn Bridge! Kaikenkaikkiaan oli ihan mahtava sunnuntai ja vatsalihakset sai treenausta.

PS huomenna avataan puisto-kausi lapsen kanssa! Mahtavaa. Se on taatusti kevään/kesän merkki!

PPS kuukaus ja 7pv Miamiin! Mahtista!

PPPS siinä kierreltiin Disney-kauppaa ihan rauhassa K:n kanssa kun yksi työntekijä vanhempi mies tulee:
"Mitäs tykkäätte New Yorkista?"
"Tosi kiva paikka kyllä!"
"Mistäs ootte?"
"Suomesta... tai no ollaan molemmat au pairei ni asutaan tääl tää vuos"
"Aaa vähä kivaa! Millä järjestöllä ootte?"
"Cultural Care molemmat"
Tässä vaiheessa mis kaivaa taskustaan lompakkoa ja ottaa sielä käyntikorttiaan esiin. Olin ihan varma että mies haluaa meiät töihin itselleen silloin tällöin vahtimaan lapsiaan. Mutta ei! Esiin lävähtää Cultural Caren käyntikortti
"Mä oon LCC!" Molempien suut oli varmaa :o
Hetki juteltiin niitä näitä ja hän innoistui valtavasti kun kuuli pidennysaikeistani! :) Pieni siis se New Yorkin on!

maanantai 7. helmikuuta 2011

What this reindeer has done to you?

Viikonloppu oli niiin australiaa australian perään! Pakkasin nimittäin kimpsuni ja lähdin New Yorkiin yökyläilemään ystäväni luokse! Hän on Isoon Omenaan saapunut poikaystävänsä perässä, joka on kotoisin Australiasta. Ekan kerran ku herra suunsa avas ni tuijotin vaan että mitäs hittoa toi puhuu... Aksentti oli ehkäpä hieman erilainen kun täällä on tottunut. Mutta hyvin opetettiin sille suomea!

Koko viikonlopun aikana en ostanut mitään paitsi ruokaa! Jota ilman ei voi elää. Lauantain syötiin ja keilattiin enkä ollu ees NIIIIIIIIN huono mutta hauskaa oli. Mun tyyli oli joka vuorossa myös viereisen tätin tarkkailussa! Ja kovasti kuului "WUHUU!" huutoja. Olin siis best! Lauantaina oli muuten ihan järkyttävä. Vettä ja loskaa oli joka puolella. Kerranki voin sanoa että hiukset oli jonku näköset eikä nuollu päänahkaa. Noh kävely 42 streetiltä 48 streetille teki tehtävänsä ja kadun sitä hetkeä kun vilkaisin peiliin kävelymatkan jälkeen.

Sunnuntaina taas NYC näytti parhaat puolensa. Aurinko paistoi ja tuoksui kevät. Lämmintä oli noin 15° ja olin happy-happy-joy-joy lämpöisestä ilmasta ennen kun äiti ilmoitti "tääl on 30° lämmintä". Masensi mut. Sunnuntain käytettiin mertolla ajeluun alas, ylemmäs ja ylös. VS:llä juteltiin tovi mukavan myyjän kanssa joka sanoi suomen-kielen kuulostavan englannilta skottiaksentilla. Joo just nii? Plus se ihmetteli että mitä poro parat tekee pahaa meille kun me niitä syödään. No mitä pahaa lehmät tekee? Ja ilmottautu ihmiseksi joka ei ruotsiin halua matkustaa!

Tällä hetkellä koko vuodesta ja tästä kaikesta on niiiiiiiiiiiin sekava olo että ei mitään rajaa. Keskiviikkona on puoli vuotta ja en tiedä olenko iloinen vai surullinen. Aika menee liian nopeesti... Sniif!

PS tänään oon ollu ahkera ja askarrellut koko päivän! Kohta on huoneessa taas uutta ilmettä!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Pictures








näin voi käydä ku kävelee USA:ssa

Tonttuterkkui!




lauantai 11. joulukuuta 2010

Can you please come back?

Tänään jo aikaisemmin aloitten postausta, mutta teksti ei vaan ollut minun näköistä. Ei sitten yhtään joten päätin jättää sen julkaisematta ja deletoida koko homman. Uutta yritystä nyt muutama tunti myöhemmin.

Ahh löysin ihkuja saksalaisia! I ja H :) Ihan huippuja. Tänään on vielä tarkotus iltatöiden jälkeen kokoontua yhteen ja nauttia lauantai-illasta/yöstä. Elikkäs sleepoverit tiedossa! H asuu hostperheensä autotallin yläkerrassa sijaitsevassa asunnossa, joten H:n koti on melko usein hengailupaikkana. Plus sain vapaalipun sisälle koska vain haluan "even if I'm working, you can come here to hang out!". Viikonlopun toinen ahh on huominen LCC-tapaaminen. Ohjelmassa on luistelua! Huippua. Oon niin innoissani että pääsen pitkästä aikaa jäälle. Ja kerrankin LCC-tapaaminen jota odotan!

Ja ehei älkää luulko että koko vkl on yhtä juhlaa. S lähti Michiganista kotia kohti. Kelle mä nykyään soittelen kun on tylsää tai ottaa päähän tai muuten vain jutututtaa? Paras kaveri on aina paras kaveri! Aamulla kun tiesin hänen olevan jo kotimatkalla niin tuli tyhjä ja ahdistunut olo. Enää on vain minä, S ja skype. Mutta 14 päivää niiin oon kotosalla!

Mutta tralalallaa mitä tajusinkaan tänään! En tule näkemään rockefellerin joulukuusta elämäni ensimmäisenä jouluna New Yorkissa. En tule enää näkemään New Yorkin joulua ollenkaan. Okei tulihan sitä nähtyä ja tuli myös todettua että New Yorkin on maaaaaailman ihanin joulukaupunki. (Okei tunnelma on NYCissä muutenkin uniikki, joten eipä yllätä että myös joulutunnelma on siellä tooooosi uniikki!) Tosi sad toisaalta ettei enää näe mutta toisaalta on liika kiirettä. Ensi viikonlopun vietän Philadelphiassa R:n luona kyläillen ja sitten jo lähden kohti Suomea ja kun tulen takaisin niin on ensi vuosi!

Tulipa taas tänään todettua kuinka hyvä tuuri on perheen suhteen käynyt. Saksalaisten kanssa jutellessa (ENGLANTIA mikä on harvinaista saksalaisten seurassa) kävi ilmi että he molemmat menevät tosi usein yli 45h/viikko. Itse viiletän siinä 25h/viikko (paitsi tällä viikolla varmaankin 35h). Toiselle heistä vielä maksetaaan dollari liian vähän. Anteeksi miksi?! Itse taas usein kuulen "meet kuitenki tänää ulos syömään ni tossa on vähä ylimäärästä". Vaikka se on oma valintani mennä ulos syömään! Mutta en valita. Hostäitin suusta kuului eilen "Mun tytöt on niin hassuja yhessä" (minä ja H) "Se aikoo olla täällä toisen vuoden!" (aijaa? Kuka niin sanoi?)

Huomiseksi illaksi meillä on hostäitin kanssa 16 jaksoa Greyn Anatomiaa TiVolla eli omnomom Greyta katsoessa!

PS. harkinnassa on uus suomi-englanti-suomi postaus koska taas on aikaa vierähtäny englatia käyttäen!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Thanksgiving weekend

Anteeeeeeeeeeeeeeeeeksi. Kiitospäivän viikonloppu oli ehkä hieman kiireinen plus oli hotelli jossa netti ei oikeen halunnu toimia meiän tahtomalla tavalla, joten blogittomuus johtuu siitä. Viikonloppu siis hurahti perheen parissa matkaillen.

Torstai oli siis se kiitospäivä, josta tää koko maa kuhisee ja hehkuttaa vuoden juhlana. Noh oma mielipiteeni on että ehkä hieman turha juhla. Kavereita/sukulaisia tulee kylään, syödään hyvin ja voivotellaan liian täyttä vatsaa. Ja that's it! Niin ja toki eka koko aamu tehään sitä ruokaa. Kaupat on kiinni ja kaikki istuu kotonaan erakoitumassa.

Perjantaina koitti kauan odotettu Black Friday eli huurrrjia tarjouksia. Hullut Päivät x 100. Kaupat ja kauppakeskukset aukeavat yliaikasin ja ihmismassat ovat valtavia! Joinakin vuosina jopa on ihmisiä tallautunut kuoliaaksi jot sounds fun? Me siis suunnattiin kohti New Yorkia ja Museum of Natural historya joka oli jälleen kerran mahtavampaakin mahtavampi! Viitisen tuntia siellä käppäiltiin ja kuljettiin ympäri. Sen jälkeen pakollinen Tiffany kierros ja syömään nomnomnomnom hyvää ruokaa !

Lauantaina bussilla Woodbury outletille shoppaamaa. Suomennettuna 220 outlet liikettä iiisolla alueella ja varsin söpöissä rakennuksissa. Porukkaa oli jumalattomasti sillä black friday aloittaa suuren alennuskauden, joten ihmisiä riitti. Nähtiinpä silloin jopa ensi lumi! Liitin R:n seurueeseemme lounaan aikana ja käppäilimme ja sekoilimme jälleen tovin yhdessä. Aka "highway" ja "Tiffanyl on salee valkokultaset vessanpöntöt" (eikä muuten oo ku ihan normaalit, petyin)

Tänään eli sunnuntaina shoppausta ja kotiin. Oli kyllä vähä weird fiilis kun porukat suuntaavat huomenna kohti Helsinkiä ja itse jäi tänne. Tavallaan kuin oisivat minut unohtaneet ottaa mukaan :( Mutta sitten blingbling ajatukset taas juoksi ja päätin buukata lennon 25. päivä suomeen viikon lomalle ! Eli see you then!

Illalla tulin kotiin ja keskustelin lomista hostäitin kanssa. Noh juttelu siirtyi muihin aiheisiin ja kuulin hostäidin suusta lauseen "ellet sitten haluaisi jäädä tänne toiseksi vuodeksi?" Leuka tippui eikä vaa sanoja tullut ulos suusta. On ne aikaisemminkin asiasta puhuneet mutta nyt kysyttiin ekan kerran suoraan. Enpä tietenkään mitään oikeen siihen vastannut. Toinen shokkiuutinen illasta oli "aateltiin lähteä sun kanssa pariks viikoks Suomeen kesällä!" aijaa?! ei mulle kerrottu aikasemmin!

Mutta plääplöö mitähän oikeesti tällä hetkellä kaikesta aattelisin. En mitään. Okei on ajatukset kyllä taas melko sekasin ton keskustelun jälkeen ja ähh. Ens viikon viikonloppureissu New Yorkiin peruuntu eli tralallalaa mitä sitä tekis !

Day 25: Guilty Food Pleasure

Hmm...

Day 26: Favorite Form Of Exercise

Uinti tai vesijuoksu! Ei hikoile (; 

Day 27: Favorite Television Program

Arvatkaa? GREYN ANATOMIA ! 

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Almost thanksgiving

Eilen tuli blondi taas taloon kun Jeep kaarsi hotellin pihaan ja kyydissään äiskä, iskä ja veli! Syötiin ja juteltiin ja kuinka hauskaa olikaan nähä ne :) Nyt neljä seuraavaa yötä pääsenki niitten kanssa sleep overeille! Jaujaujau! Ja tänää cheesecake factory niitten kanssa! hauskaaaaa.

Huomenna thanksgiving ja sitte NYC-vkl vaihteeks. Perjantaina museoooooon! Jeejee! Ja lauantain ja sunnuntaina shoppailua! Huomisen kiitospäivän johdosta lasten koulut loppu tänään yyliaikasin eli normaalin 4 tunnin vapaan sijasta sain nauttia kahdesta vapaatunnista.

Day 23: Favorite Boy Name

Tää on vai-kee! Hmm mutta mietitääs. Lemppari pojan nimi.  Leevi, Niilo ja Oliver. TOP-3. Siis oman pojan nimeks! 

lauantai 20. marraskuuta 2010

Iso Omena

Okei totunko ikinä siihen et New York on mun vieressä. Voin vain hypätä junaan ja astua ulos ja hengittää Ison Omenan ilmaa. Katsella illalla Time Squaren valoja ja ja ja ja... Joka kerta kun siellä kävelee niin on VAU-olo päällä! Tulipa taas suunniteltua viikonloppuja eteenpäin. Niin ja istuttua metrossa paaaaaaaaaaaaaljon! 4h olin siellä viettänyt ja muuta en ollu tehnyt kun syöny ja istunu metrossa... eli hetki vierähti metroissa. Ja näin rotan! HYI.

Mutta kavereiden kanssa on aina hauskaa! Nyt metsästän joululeffoja, jotka on jokaisen joulun MUST SEE-listalla eli wish me luck!

Day 19: The First Wedding/Funeral You’ve Been To

Se jonku miehen ja naisen joita en ikinä muista! Naamat kyllä muistan ja ku morsian varastettiin nii oli pikku Janiika ihan peloissaan et mitä sille käy! Sitte sulhanen hiihti kesällä sen sieltä varastosta pois! Plus ne sai häälahjaks kaks pääaukkosen yökkärin. Ja muistan sen paikanki ihan selvästi missä ne oli... Nää on siis ekat häät mitkä muistan. Nii ja kyse on häistä! 

maanantai 15. marraskuuta 2010

Ihkua!

Siis viikonloppu oli NIIIN mahtava! Siiis ahh oon sydämet silmis viikonlopun suhteen vielä vuodenkin päästä. Eikä mitään kovin suurta ja ihmeellistä ees tapahtunu. Sai olla kavereiden kanssa ja pitää hauskaa.

Lauantaina suunnattiin shoppaamaan läheiseen malliin missä ei oltu aikaisemmin käyty. Rahaa meni, liikaa. Oiskohan joku 5-6 h siellä kierrelty ja naurettu. Jotenki minä ja K ollaan outojen otusten magneetteja. Aina joku sekoilee meille jotain. Ollaan jo mestareita ööö moi? katseissa. Targetissa nähtiin taas sellanen äiti+tytär+ostokset+kassi show ettei pokka enää pitäny.
Lauantai-ilta meni sitten suomiseurueessa E, J, R, A ja M (miten nii mul on vaa suomikavereita?). E teki makaroonilaatikkoo (NAM) ja karjalanpiirakoita ja munavoita (NAM). Sen jälkeen muut läks saunaan ja mä löhösin sohvalla. Kuumeen takia en viittiny mennä etten tulis sit heti uusiks. Mutta oli jälleen kyllä kiva ilta.

Sunnuntaina junalla New Yorkiin ja eka otettiin metro 68streetille ja käytiin katsastamassa marimekon kauppa. Josta oli kuin olikin pakko ostaa sitten laukku! Sen jälkeen Macys ja ahh se jouluosasto. Se on ihana. Voisin viettää siellä vuoden. Haluun sinne heti uudestaan. Noh onneks ens viikol pääsen ja sit sitä seuraavalla myös! Ostelin mun huoneeseen joulukoristeita ja mun huone on nyt joulu!

Oon niin joulufiiliksissä ettei mitään rajaa. :)

Day 14: Your Day, In Great Detail

 7.30 soi herätyskello ja kampean ylös sängystä
Sen jälkeen vaatteet päälle (yleensä vaan lökärit tässä vaiheessa) vessassa käynti ja hiukset johonkin kuosiin
n. 7.45 tuun alakertaan missä istahdan koneelle ja tapitan siinä niin kauan kunnes hostisä lähtee töihin ja jään tytön kanssa kaksin
9.15 asti haahuillaan jotain tyhmää (minä koneella, tyttö kattoo tvtä, leikkii, piirtää)
9.00 jos ei oo puettu niin käydän pukemassa ja harjataan hiukset
9.15 lähdetään portaat alakertaan, valitaan kenkiä KAUAN, napataan reppu ja marssitaan autoon
9.19 lähdetään pihasta ajamaan kohti koulua (välillä myöhässä jos kenkiä valitaan LIIAN kauan)
9.23 saavutaan koulun pihaan ja kirmataan sisälle
9.25 oppilaat päästetään sisälle ja au pair katoaa
9.30-1.15 teen mitä lystään. Pesen pyykkiä, urheilen, katon tvtä, kirjotan kirjeitä jne. Tää on siis päiväni 4 vapaatuntia
1.15 (tai välillä myöhemmin myöhässä) juoksen tukka putkella alas ja yritän selvitä ajoissa koululle.
1.18 toivottavasti lähden pihasta kohti koulua
1.22 kurvaan pihalle ja kipitän sisälle
1.25 lapset päästetään luokasta
1.25-3.15 riippuu päivästä; joskus on tytön urheilua joskus ollaan kotona joskus puistoon joskus kirjastoon
3.15 pojat kotiin koulusta
3.20 välipala aika
3.20-6.00 riippuu jälleen päivästä mutta; läksyjä, urheilua, tvtä, leikkejä, pelejä jne.
6.00 -> oon vapaalla ja riippuu että lähekö ulos syömään ja nään kavereita vai jäänkö kotiin vaa nukkuu!

Nukkumaan meen siinä 10pm maissa :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

NYC

BABY, I'm back in the action; New York, here I come!

Eilinen oli hullun hauska päivä!

Day 13: A List of All The Places You’ve Lived

Helsinki
CT

Köyhä lista!

maanantai 13. syyskuuta 2010

Keep smiling

Scavenger Hunter oli AIVAN MAHTAVA! :) Oli niiiin hauskaa. Ryhmässäni oli kaksi tanskalaista ja Suomi K! Monen monta LCC-ryhmää tapasi siis Public Libarylla. (Kirjasto, jossa Carrien piti mennä naimisiin (; ) Siellä pienen tohinan jälkeen jokainen 4 hengen ryhmä sai tehtävävihon. Jokaisesta keräämästä tavarasta sai pisteen ja oikeasta vastauksesta pisteen. Piti kerätä esim:
- Tyhjä vesipullo
- Tyhjä limutölkki
- Empire State Buildingin lipunmyyjän nimikirjoitus
- Kiinalaisen ravintolan menu
- Kiinalainen juomasateevarjo
- USA postimerkki (postit on sunnuntaisin kiinni mut saatiin se silti)
- Syömäpuikot
- Kuminauha
- New York Timesin etusivu
- Jotain missä lukee I <3 NY
- Jotain missä on omena
- Kuva, jossa on Empire State Building
- Käytetty teatterilippu (SAATIIN SEKIN)
- Vieraan maan kolikko
- Starbucks kuppi
- Kortti hotellista
- Kuitti hotellista
- Metrokortti
- Käytetty junalippu
- Lentokoneen boardingpass

Kaikkea muutakin oli. Yhteensä näitä juttuja oli kaksi ja puoli sivua. Lisäksi oli kysymyksiä NYCistä toiset kaksi ja puoli sivua. Törkättiin kysymykset poliisin käteen ja täytteli niitä parhaansa mukaan. Sen jälkeen soittoa veljelle ja lisää vastauksia.
12.30 oli sovittu aika näkemiselle Madison Square parkissa ja 12.30 seisoimme edelleen Time Squarella. Äkkiä taksiin ja loppumatka juostiin kun Amazing Racessa. Ryhmäkuvien jälkeen oli aika ilmoittaa voittajat. Ja TADAA ryhmä numero 100 oli sijalla 3! Hyvä me. Palkinnoksi saatiin ruhtinaalliset 10 dollarin arvoiset lahjakortit forever 21. Vaikka kauppaa inhoan niin kortti on kyllä HIENO. Jää varmaan käyttämättä mutta tallessa sen pidän.

Seuraavaksi kertomisen arvoinen juttu on mun uusi paraskaveri (ja ei se ei ole GPS) Sony Reader. Kyseessä on siis laite johon saa ladattua kirjoja ja sen jälkeen niitä voi lukea tuosta vempeleestä. Mahtava laite. Ensiksi hostit meinasivat antaa minulle heidän ylimääräisen, kunnes selvisi että se onki luvattu kaverille jo. No sitten marssin Targettiin ja ostin itselleni. Autossa tajusin, että olin saanut touch editionin kun tarkoitus oli ostaa pocket edition. Noh aattelin että eipä se menoa haittaa mutta kotona kun sitä yritin lukea niin näin vain oman naamani heijastuksen. Eli eilen sitten marssin takaisin Targettiin ja vaihdoin itselleni oikean mallin :) Se on sopivan pieni, jotta mahtuu laukkuun ja saan kuljetettua monta kirjaa samalla kertaa. Ihana laite!

Tänään tyttö menee esikouluunsa ja on siellä täydet neljä tuntia. Mikä tarkoittaa au pair-kielellä: NELJÄ TUNTIA VAPAATA! Tänään on tarkoitus mennä ilmoittautumaan YMCAlle jäseneksi, käydä postissa vähä kyselemässä ja yleistavara kaupassa ihmettelemässä. Eilen laitoin skypen välityksellä tilaukseen Helsingistä luistimet. Täällä on lähellä jokun jäähalli missä on yleisöluistelua. JAU! Tytöstä tehään uus Laura Lepistö.

Tänään kanssa täytän opiskelulappuja ja yritän saada hostisältä shekin, jotta saan lähetettyä sen vaikkapa huomenna! Sitten olisi 3 credittiä jo puolessa välissä. Ja joulukuun alussa ehkäpä toiset puolet!

Koin perjantaina PAHAN vaatekriisin ja huone on myös sen näköinen. Äitii? Huominen 4 tuntinen kuluu liinavaatteita pestessä sekä huoneen siivoamisessa. Ehkäpä keskiviikkona tavarat ja elämä ois järjestyksessä edes sen verran että pääsisin salille! Hope so.

Syksy tänne tuli ihan pamahtaen! Pitkiä housuja ja syksykenkiä vaan käyttöön. Okei ei pidä valittaa. On täällä sentään vielä 18° astetta aamuisin ja päivällä saattaa mennä yli 20°! Mutta silti... syksy -.- Kesä on bättre! Tuli muuten eilen NYCin katuja tallatessa fiilis että hittolainen! Oon täällä oikeasti vuoden. Pääsen vuoden ajan kiertelemään näitä katuja ja koluamaan NYCin eri kulmia. Tuli aika mahtava fiilis!

Kotiin kun eilen pääsin niin hostäiti ilmoitti et kun hänellä oli tylsä päivä niin päätti koko päivän kokata mun lempiruokia! Nyt sitten jääkaappi pursuaa Janiikan ruokia eikä hostäitin tarvitse huolehtia saanko ruokaa. Ja nam sieltä löytyy kaikkia parhaita.

Nappaan teille kuvan tästä mun uudesta kaverista joku pv ja laitan sen teille näytille! I promise.

PS. Voin virallistaa päätöksen. Tänne minä kuulun. Tajuu ken tajuu.

perjantai 10. syyskuuta 2010

mikä ovi olisi oikea?

ANTEEKSI!

Melkein viikko on pyörähtänyt viime tekstistä. Eikä nytkään ole paljoa sanottavaa tai kerrottavaa. Monta rautaa tulessa eikä tiedä oikein, että mikä polku pitäisi valita. Välillä on olo että päähän tänne hajoaa mutta sitten on taas helpompaa.

Eilen meinasi langat karata käsistä kun olimme lähdössä keilaamaan (minä+neljä lasta). Sitten vanhin poika ilmotti että hänelle pitäisi myös tulla kaveri. Usko ja toivo siinä loppui. Totesin pojalle, että rukoile että kaveris on keilahallilla koska mun autoon ei vain enempää mahdu. Sitten lähdettiin ja yhden väärän exitin jälkeen löydettiin kaveri niin kuin keilahalliki. Vanhin poika "GPS? It has to be your new bestfriend" Tänks.

Eilinen oli muutenkin päivä jolloin juostiin jatkuvasti johonkin suuntaan. 20 min kotoan. Lapset pinoon ja menoksi taas jonkun harjoituksiin.

Tällä viikolla alkoi tytönkin "koulu" mutta kesti vain sen 2 tuntia päivässä. Ensi maanantaista täydet 4 tuntia! AHH. Luksusta. Tällä viikolla koulua oli tytöllä ti ja ke. Pojilla on myös tänään. Eilen oli joku juutalainen juhla niin oli koulu kiinni. Nice.

Mitähän muuta. R kävi ja meni. Viikonloppu oli ja meni. Mutta tänää on taas perjantai! Ja sunnuntaina suunnaksi New York 600 muun au pairin kanssa. Luvassa aarteen metsästystä. Kaikki sanoo, että on huippu hauskaa. Toivotaan siis sitä.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Empire State of Mind

NEW YORK ON IHANA!

Vietettiin tänään mahtava päivä Ison Omenan hulinassa. 50 min junamatka on simppeli ja asemalle kävelee sen pari minuuttia. Aiivan ihanaa. Uusia ulottuvuuksia tulee elämään jatkuvasti. Lompakko keveni liikaa tällä reissulla. Moi vaan äiti ja isi! Shoppailukielto on nyt kyllä päällä. Ei terve tästä tuu muuten mitään.

Torstaina siis hain R:n juna-asemalta tuosta hieman kauempaa. Torstai-iltana nautittiin EI KOSHER-illallista ja kaaduttiin aikaisin sänkyyn pienen höpinän jälkeen. Oli mahtavaa saada ystävä kylään, varsinkin kun on tälläinen ice breakeri kun ei edellinen ikinä kavereitaan tänne tuonut! :)

Perjantaina alkoi päivä viemällä tyttö playdateille ja sieltä suunnattiin IHANAAN ja pieneen donitsikauppaan. Matkaan lähti kaksi mustikkamuffinsia perjantain kunniaksi. Nam! Elämän ihanuuksia. Loppupäivä meni tyttöä viihdyttässä hienoilla tansseilla ja libary vierailulla. Illalla sitten selvisikin että lähialueen kuntosalit eivät pakosti siitä halvimmasta päästä ole. 1000 dollaria vuoden jäsenyys. No thank you sanon minä! Ainut mahdollisuus on enää yksi opiskelija-alennus, joka on kyllä tarkoitettu 13-17 vuotiaille. Mutta toivottavasti saan puhuttua miehen pään ympäri!

Huominen on pyhittetty pyjamille ja elokuville kun perhe suuntaa swimming clubille! Ahh. Maanantaina on labor day ja tämän au pairin vapaapäivät jatkuvat! Mahtavaa.

Pienistä eleistä ja merkeistä huomaa jo että tulen osaksi perhettä. Torstaina tyttö ryntäsi yläkertaan kiukkuamaan kun aupair ei antanut kameraa ja puhelinta leikkeihin. Tuli kyllä sitten hetken päästä alakertaan ja antoi halin. Haleja saan muutenkin tytöltä ja pitkin päivää tarvitsee läheisyyttä ja turvaa. Esimerkiksi harjoituksiin haluaa että jään katsomaan. :) My lovely girl. Lisäksi myös vanhemmilta huomaa etteivät pelkää enää reaktioitani sanomisiin tai muuhunkaan.

Suuria täällä päässä ei tapahdu. Päivät hurahtelevat ja pian on ensimmäinen kk takana. Tänään huomasin ensimmäisen muutoksen itsessäni; käytän hirveän paljon käsiä nykyään kun puhun. Huidon ja viuhdon niin että hiki tulee. Vaikka siis käyttäisin suomea...