You almost know me better than me, myself and I

Tuntuu että ois paljon sanottavaa mutta sitten... ei ole mitään sanottavaa enää. Tunteet juoksee laidasta laitaan eikä lähdön läheistä ajankohtaa vaan voi ymmärtää. Tällä viikolla tuun kotiin.

Ajatukset on toisaalta hyvin iloisia; pääsee kotiin jatkamaan elämää, opiskelemaan ja näkemään perhettä. Mutta aina siellä taka-alalla on ajatus siitä kuinka ei haluaisi kotiin. Kuinka tämä elämä täällä on hauskaa ja arkeani. Kuinka lapset kuuluvat elämääni enkä osaa kuvitella maanantaita ilman heitä?

Kurkkua kuristaa ja tuntuu että oksettaa. Kiitos tunteiden sekamelskan. Huone on tyhjääkin tyhjempi. Siellä kaikuu. Voin kertoa että ei oo hauska tunne. Muutamia tavaroita on pöydillä, jotka kirmaavat laukkuihin perjantai aamuna. Sillon kun on aika astua limoserviceen ja lähteä kohti lentokenttää. Yllättävän hyvin on muuten tavarat mahtunu laukkuihin! :) Isosta matkalaukusta on viel 2/3 tyhjänä. Ja toinen carry-on laukku on myös tyhjillään. Eli lippu korkeella!

Tää viikko muistuttaa kesäloman ensimmäistä viikkoa kun lapset pääsevät puolenpäivän aikoihin leireiltä. Sitten au pair käyttää aivonystyröitään ja kehittää tekemistä, kunnes on aina ajaa klubille uimaan!
Täällä on muuten pari viikkoa ollu iiihan mahtavat helteet. Palmut vaan puuttuu nii voisi olla välimerellä. Tänää kuitenkin on "vain" 25° lämmintä. Mielessä kävi jo pitkät housut! Tänää on myös odotettavissa ukkosta, joten katsellaan pääsenkö taas nauttimaan sähköttömästä elämästä! Toiv en...

Perheen uusi au pair on training schoolilla, how weird is that?!

"Jos yksi ihminen pystyy näyttämään näin paljon vihaa, ajatelkaa kuinka paljon rakkautta me kaikki voimme näyttää yhdessä."- Utøyan selviytyjä Stine Renate Håheim. Voiko asiaa paremmin sanoa?