Päivä, jonka tiesin tulevan, jota kuitenkin pelkäsin, jota en halunnu kohdata. Se ilta tuli eilen. Hetkeksi jopa unohdin miksi ollaan päivällisellä sillä porukalla ja siellä paikassa. Hetkeksi uskalsin jopa nauttia illasta ja vain hymyillä ja nauraa. Kuitenkin... ilta päättyi monen tunnin kyynelehtimiseen. Suomi K pakkasi siis tavaransa ja lähti Bostonin kautta kohti rantaa ja lämpöä (jotka ois myös löytyny täältä CTstä ilman monen tunnin lentoa!).
Muistoja meidän 10 kuukauden yhteiseltä taipaleelta on satoja ja tuhansia. Useimmat niistä naurattaa ja saa posket kipeiksi. Eilinen ilta, lahjat ja hetket kuitenkin saa mielen täyteen kaipuuta ja ikävää, mikä johtaa kyyneleisiin poskilla. Mutta kyyneleet ei tapa. Ikävä saa mielen täyteen myös kysymyksiä kuinka tästä jatkaa, mutta uusi arki pitää vaan rakentaa ja onneksi onneksi onneksi onneksi onneksi onneksi viikonloppu on kohta täällä ja sielunsiskoa saa taas halata.
"Oon onnellinen et mä lähen eka" Suomi K. Enempää ei sanoja tarvita.
Elämäni parhaat 10 kuukautta.
Herttaista!
VastaaPoistaMamma