Moi, oon Nirppis

Siis ensinnäkin superiso kiitos ja supersyvä kumarrus kaikille lukijoilleni ja niille jotka jaksavat kommentoida! Kommentit ja tsemppaukset todellakin piristävät.  Kiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitos ja ei näkemiin!

Sain kuin sain kuin sain kuin sain kuin sainkin tehtyä videon! Suosittelen siis käytäntöä jos jokun ei onnistu että aivot narikkaan ja hetken päästä uutta matoa koukkuun. Tälläkin kertaa se tuotti tulosta. Sain jopa videon ladattua profiiliini extranettiin ja nyt juttelen siellä tylsästi pari minuuttia. Mutta kuten sanoin; annan uusien au pairien loistaa keksiliäisyydellään videoissa. Mä urhasin aivosolujani siihen jo kerran.

Tänään illal sitten sinne tilille pamahti match nro 2. Nyt ollaan jo maantieteellisesti oikealla reunustalla. Perhe siis asuu 20 minuutin päästä San José nimisestä kaupungista, Kalifornian osavaltiossa. Mutta... siltikään ei juhlita saletisti natsas meiningillä koska perheessä on kaks poikaa, 11 ja 13 vuotiaat. Itse kun olen parhaimmillani pienempien lasten kanssa, joten luultavasti kiitti ei kuuluu taas ronkeli au pairin suusta. Perheen vaatimuksenakin on College-tason koulutus, joten vähän elättelen toivoa että perhe sanoo kiitti ei. Ei mun tarvis alkaa taas CClle sanoo et jooo ei käy mulle; next please.
Haluan perheen herättävän mussa joo-tonne-haluan-fiiliksen jo edes pienesti ennen minkäänlaista yhteydenottoa. Siinä pitää olla sitä jotakin. Uskallan otta näin ronkeli ja nirso au pair koska en todellakaan ota perheen löytämisestä mitään pakkoa. Natsaa jos natsaa. Saan kuitenkin ensimmäisen vuoteni suoritettua ja kaikki sen jälkeen on vain plussaa. Kuitenkaan en halua yhdeksää kuukautta olla missään perheessä missä on kertakaikkiaan viihdy.

Saipa tyttö sitten tänään au pairilleen sellaisen raivarin ettei koulusta poistunut yksikään ilman pitkää tuijotusta että kidutanko lasta. Ilkeääkin ilkeämpi au pair sano "ei playdateja vaan tanssi tunnille tiemme käy" ja lapsi oli hieman ehkä eri mieltä asiasta. Noh sitten lapsi nakattiin autoon ja autossa tiukku puhuttelu että pliis lopeta rääkyminen ja tanssiin mennään vaikka päällä seisten. Päästiin kotiin ja kiljuminen jatkui. Kannoin lapsen vessaan ja ovella sitten totesin "Soitanpa tästä A:n ja W:n äiteille ja perun huomiset playdatet kun ei itku lopu" "ei ei ei ei ei ei ei ei et sä niin voi tehä" ja itku loppu. Minäkö? Kiristän lapsiani? Never ever never ever. Loppu päivä oltiin taas tosi hyvää pataa.

Kuitenkin kun lapsi tuli tanssitunnilta ja oli ovien kohdalla niin joku pamautti oven tytön jaloille. Alkoi taas kamala huuto ja itku. Samalla sekunnilla kun kaikki näki mitä tapahtui, kääntyi jokaikinen pää tuijottamaan minua että mitä meinaan tehdä. Olin ihan että hei haloo teilläkin on lapsia?! Eiks niitä muka ikinä satu. Lapsi juoksi syliini ja nyyhkytti hetken kunnes magic-au pair sai suun taas hymyyn. Tyttö joka oven oli pamauttanut tuli pyytämään söpösti anteeksi ja pitkään jouduin vakuuttamaan että se oli vahinko ja sellaista sattuu.

Itsehän en ole eläessäni katsonut jaksoakaan Putousta. Tuota tv-sarjaa, joka Suomessa tuntui olevan kovin suuri juttu. Tänään asia kuitenkin muuttui ja katsoin koko viimeisen tuotantokauden. Oli kyllä hauskaa ja vatsalihakset sai taas treenausta. Elikkäs pidemmittä puheitta;

Meininki on tosi lets go!
Saletisti natsaa!
Firman piikkiin!
Dont wöli bii häpi ending!

PS missä mun kevät on? Tääl on kylmää ja huomenna sataa lun-ta. Siis lun-ta! En ala.
PPS huomenna mennään Philadelphiaan!