What a wonderful friday!

En oo toipunu mun vloggauksesta vielä! Enkä tiiä kauan siihen menee. Jaiks.

Eilinen työpäivä oli help-po! Meinasin ihan oikeesti ja tosissani kyllästyä. Pojat lähti aamulla kouluun ja tyttö heräsi 12.23. Kyllä, minun 5 v. hostlapseni nukkui yli puolenpäivän. Au pair sitten istui kotona ja tuijotti kelloa, pesi pyykkiä, oleili ja tylsistyi kuoliaaksi. Tiiättekö tunteen ku ei oo mitään tekemistä mutta kotoota et voi poistua? Pari kertaa yritin neitiä käydä herättämässä ajatellen vanhempiaan illalla, mutta sain aikaiseksi vain sellaisen huutomyräkän että ajattelin vain että eipä mun tarvi sen kans kukkua yöllä. Vihdoin ja viimein se tallusti alakertaan _äkäisenä_. Ihan kun norsulauma olisi portaita alas kierinyt.

Eipä se mun työpäivä juhlaksi muuttunut lapsen herättyä. Se laiskotteli sohvalla edelleen rättiväsyneenä yökkäri päällä ja ke-to yö mielessä ajattelin että noh antaa laiskotella. Yökkärin se vaihto normivaatteissiin siinä neljän aikaa koska yritti päästä ulos poikien kanssa, mutta jotenkaan lapsi ei sinne ikinä päätynyt. Nuorempi pojista siis tuli vain kotiin koulusta ja hän sitten soitti kaverin kylään. Eli laiskottelu ja tylsyys jatkui. Jopa kävi mielessä että haluan seuraavassa perheessä minulla olevan töitä!

Mitä ihmeellistä siis oli ke-to yössä? Heräsin ja kuulin neitin itkevän ja olin ihan ahhhh ei oo mun ongelma! Noh meni kaks minuuttia ni oveen koputettiin ja kirosanat sinkoilivat päässäni. Avasin oven ja pieni neiti nyyhkytti surkeana "äiti ja isi ei oo kotona". Lisää kirosanoja. Nappasin tytön hetkeksi kainalooni, jotta lapsi rauhottui ja sitten kuulin ääniä alakerrasta. Lähdettiin sitten käsi kädessä alakertaan ja sieltä löytyi vain vanhin poika. Pohtimista että mitä nyt teen (= miten pääsen nopeiten takaisin nukkumaan). Seisoin sitten ikkunan edessä kun näin auton ajavan tietämme ja olin että hei jospa toi olis äiti tai isi! Sitten hostisäni juoksi sisälle hädissään että anteeksi sut on herätetty ja mee takas nukkumaan jne. Tottelin auliisti käskyä ja nukuin siihen asti kunnes kelloni soi.
Marssin sitten alakertaan valmiina päivään niin juteltiin tapahtuneesta hostisäni kanssa joka vaan totesi "olin just lähössä salilta kun hostäiti ilmestyi sinne vain. Sitten piti nopeasti tulla kotiin ja löysin sut heränneenä". Yleensä siis menevät vuorotellen salille, jotta lapset eivä "ole yksin". Enpä tiiä mitä sinä aamuna sitten kävi kun ei mentykkään vuorotellen. Selvisi myös että tyttö on nukkunut koko yön todella huonosti ja senhän au pair sitten kuuli aamulla. Kuuntelin kirjaimellisesti jatkuvaa itkua siihen asti kunnes astuttiin ovesta ulos lähdössä kouluun. Sillon vain nyyhkytettiin surullisesti. Kunnes neiti seisoi auton edessä ja kahva oli lumen peitossa niin eikun uusi huutokonsertti pystyyn. Ajoin ennätysnopeasti koululle, jätin rääkyvän lapsen kouluun ja karkasin.

Jopas oli sepitystä. Au pairin ahh-niin-taivaallista-arkea. Eli torstai ja perjantai vähä tasapainottivat toisiaan. Mutta kyllä viikonloppu tuli taas hyvään saumaan. 3 työpäivää oli loman jälkeen... liikaa. Nyt piakkoin otan suunnaksi motari 95 ja painelen pöpelikköön!

Kuullaan!

Niin ja ahh ahh ahh ahhh enää puuttuu perheen suosituskirje ja oon valmis matchaykseen! Japadapaduu!