Minä, sinä ja Äiti

Kotona! Jei! Paitsi aurinko ja se lämpö katos tossa johonki?

Oli kyllä kiva ja rentouttava viikko =) Ja hotelli oli aiiiiiivan ihana. Siitä voisi kertoa vaikka kuinka kauan, mutta enpä taida nyt jaksaa. Paitsi että se oli aiiivan ihana! Nojoo. Vikana iltana oltiin syömässä pihviravintolassa ja yhtäkkiä tarjoilija iski mun päähän cowboy hatun :D onneks seurueen muutkin jäsenet sai! Kukaan muu pöytä kyllä ei saanu. Sitte illan päätteeksi saimme palaute lapun täytettäväksi hotellista ja kehuin sen kyllä maasta taivaisiin! Ja lämmintä riitti. Parina päivänä kivuttiin yli 40°. Oisiki keskiviikon 45° ollu viikon paras saavutus. Siinä ei kauaa auringossa makoiltu tai olo oli kun grillatulla pihvillä.
Haluisin jo nyt uudestaan sinne.

CC:n toimitusajat niin sanotusti kusee. Sanoivat perheen varmistuttua, että hieman päälle viikko niin tulee viisumipaperit postissa. No liki 2 vk menny ja hiljasta on. Ei tässä muuten kiire ole paitsi, että viisumihaastatteluajat alkavat olla finaalissa. Enpä sen takia lähtöä haluaisi myöhästyttää. Noh maanantaina lähtee tiukaa tekstiä CC:lle sähköpostin muodossa.
Jotenkin aluksi suhtauduin kaikkeen "noh Turkin jälkeen" No nyt ollaan kohdassa Turkin jälkeen ja ahdistusta pukkaa. Aikaa on huomenna tasan 50 pv ja ensi viikolla on luvassa:
- rokotusten tsekkaus
- lääkärin leiman ja nimmarin perässä juoksemista
- viisumipapereiden perään huutelua
- toivottavasti viisumipapereiden kanssa puuhastelua
- lentorahtien selvittelyä
- palkan perässä juoksemista

Tuon kaiken jos saan tehtyä ennen juhannusta niin plussan puolella ollaan selvästi! Sitten heinäkuulle jää pelkästään tuliaiset. Ja tietty viisumihaastattelu, mutta se on nyt pienin asia viisumiasioista. Ensiksi jos saisi ne paperit!

Lentokoneessa tänään tuli hui-olo ensimmäisen kerran. Tai toisen tai jotain sinne päin. Vuoden olen poissa Suomesta. Poissa perheen ja sukulaisten luota. En pääse yhtiin rippijuhliin enkä ylioppilasjuhliin ja ja ja. Mutta panikointi kuuluu asiaan. Pian lennän yksin Atlantin yli ja elän USA:ssa vuoden. Aloitan siellä uuden elämän, josta minut taas vuoden päästä revitään pois. Mitä järkeä? Vissiin paljonkin kun siihen olen ryhtynyt.
Näiden kysymysten lisäksi päässä alkoi pyöriä ajatuksia, mitä jos olenkin "huono"? mitä jos perhe ei tykkääkkään minusta? Haluan olla hyvä ja elää unohtumattoman vuoden ihanien ihmisten kanssa. Sen kyllä tulen saamaan.
"Kun annat paljon, sinulle annetaan paljon" Näillä mennään!

Onneksi on paras äiti, joka kärsivällisesti jaksaa kuunnella ja auttaa minua. Mitä tekisinkään ilman sinua, äiti? :)