Nyt sitten kun on perhe ja lähtöpäivä selvillä niin voisin vähän valottaa ajatuksiani tulevasta vuodesta. Tämä postaus on lähinnä itseäni varten, jotta saan ajatuksiani "paperille". Ajatus vuodesta ulkomailla tuntuu niin oudolle vielä, että on pakko saada mustaa valkoiselle.
Pikku hiljaa totun ajatukseen, että minulla on perhe. Joku on valinnut minut katsemaan lapsiaan. Hurjaa. Kuten jo aikaisemmin kirjotin niin nyt vasta tämä kaikki tuntuu niin todelliselta. Ennen oli hyvä turvautua "no ei sitä perhettäkään vielä ole". Nyt odottelen lentotietoja nettiin. Sitten se vasta todellista onkin.
Paperitöitä riittää paperitöiden perään. Onneksi muutaman asian olen saanut jo hyvälle alulle. Viisumi on isoin ongelma. Onneks on tukijoukkoja kotona auttamassa asiaan. Vierailu USA:n lähetystössä ei houkuta. Ahdista paikka. Toisaalta siellä tekee mieli heittää koko juttu ihan läskiksi ja lähteä vain juoksemaan pitkin pihaa vartiaa karkuun :D mutta taidan jättää väliin. Vartijan ilmeen haluaisin nähdä.
Luultavasti viisumin hakemista edistää se että olen viime vuosien aikana siellä tiheään vieraillut. Enkä ole epäilyttävästi toiminut.
Kärsinkö ikävästä tai muista negatiivisista tunteista? En. Kaikki tuntuu niin jännittävältä etten viitsi murehtia koti-ikävää tai muuta. Enemmän tällä hetkellä pelkään sieltä lähtemistä vuoden päästä. Olenko aikaisessa? :D Täällä kaikki on pysyvää ja tänne palaan, mutta siellä kaikki kestää sen hetken ja lähden pois. Sydäntä raastava ikävä lapsia kohtaan on siis odotettavissa. Mutta siis onneksi vasta elokuussa 2011.
Tuliaiset aiheuttavat suurta pään vaivaa. Viisumi sun muut tuntuvat helpoilta! Niistä tulee kyllä vielä erillinen postauks kun kaikki on saatu ostettua. Eli se on odotettavissa Heinäkuun lopulla. Varsinkin pojat. Tytölle onki jo ostettu! Mutta en siitäkään jaksa nyt suuresti stressata.
Odotukseni vuotta kohtaan ovat aika sekalaiset. Toisaalta tiedän sen olevan täynnä naurua, iloa, leikkejä, pelejä ja halauksia. Tiedän myös sen sykemmän puolen; itkua, kiukkua, totuuksia lasten suusta, tappelua sekä muuten vain huonoja päiviä. Perheeseen mennessäni on lasten kesälomat vielä käynnissä, joten pääsen koko päiväisesti heti viihdyttämään lapsia ja rakentamaan luottamuksen heihin ennen kun pojat lähtevät kouluun ja tyttö eskariin.
Varaudun vaikeaan alkuun. Tyttö on myynyt sydämensä nykyiselle au pairille joten varsinkin hänen kanssaan on varmasti itkua ja hammasten kiristystä edessä. Pieni kun on niin totta kai rakkaan ihmisen pois lähteminen tuntuu pahalta. Ja heti muka pitäisi uuden kanssa kaveerata. En mäkää suostuis. "L teki näin ja näin". "L antoi tehdä näin". "L OLI PALJON KIVEMPI KU SÄ". Näitä odotellessa. Mutta pitkillä hermoilla ja ajan kanssa saan lapset puolelleni.
En edes lähde olemaan L:n kopio. Olen oma itseni enkä taivu lasten tahtoon vaikka "L olisi niin tehnyt". :D L on ollut perheen ensimmäinen au pair, joten katsellaan mitä on luvassa. Mutta aikaisemminkin on menty vaikeimman kautta voittoon. Tokihan voi olla, että alku ylittää odotukseni ja tyttö ottaa minut kiltisti osaksi perhettä. Se selviää 13. elokuuta jälkeen :)
Tulen muuten kehittelemään lapsille tänne blogiin "nicknames", jotta yksityisyys säilyy. Kuvista pitää keskustella vanhempien kanssa.
Vanhemmista on todella positiiviset ajatukset. Äiti haluaa au pairin olevan perheenjäsen ja olen samaa mieltä. Haluan tuntea itseni osaksi perhettä ja viettää heidän kanssa aikaa. Odotan innolla meidän mölkky-pelejä! :D
Siinä on nyt taas vähän tekstiä. Lisää samanlaisia avautumis-postauksia on kyllä luvassa!
68 pv lähtöön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti