Norway

Istuin skypessä Suomi K:n kanssa kun totesin "Oho! Oslossa on räjähtäny pommi". Sillon ei vielä tiedetty kuinka pahasta tuhosta olisi kyse. Se oli vasta ensimmäinen otsikko ja uutinen sisälsi varmaankin yhden lauseen. Muutama tunti siitä eteenpäin tunsin valtavaa myötätuntoa norjalaisia kohtaan.

Meidän ihana lintukoto Norja. Ei siellä tapahdu mitään. Norjassa on kuninkaallisia, jotka menee aina naimisiin ja saa lapsia. Yhtäkkiä Norja on koko maailman tietoudessa, eikä valitettavasti sillä parhaalla mahdollisella tavalla. Kaksi pommia ja nuorisoleirin ampuminen. Ei voi olla kysymättä ensimmäiseksi; miks? kuka tekee tuollaista? mitä pahaa ne nuoret ovat tehneet?

Illalla nukkumaan mennessä uhriluku oli 15. Heräsin ja silmiini pamahtaa luku 92. En tienny miten reagoida. 92 ihmistä surmattiin turhaa. 92 surmattiin koska yhdellä ihmisellä on niiiiiin paha olla että purkaa sen väkivallalla. Miksi maailman pitää olla tälläinen?

En tunne edes enää sietämätöntä vihaa tuota miestä kohtaan. Ainoastaan tunnen suurta surua ja myötätuntoa noita perheitä kohtaa, jotka läheisen menettivät. Kuinka monta menetti parhaan kaverinsa? Kuinka moni menetti lapsensa? Tai lapsenlapsensa? Koska tuo voi tapahtua kenelle vain niin toivon kaikkien olevan norjalaisten tukena tällä hädän hetkellä. 

Tällä tekstillä haluan osoittaa että norjalaiset ovat ajatuksissani. Läheisensä menettäneet tarvitsevat meidän kaikkien tukea nyt, vaikkakin vain lämpimien ajatusten muodossa tai kynttilänä ikkunalaudalla. Noiden 92 muisto eläköön aina sydämissämme.

"It's time to move on;
even though I'm not ready.
I've got to be strong,
and trust where you're heading.
Even though It's not easy;
(not easy),
right now the right kind of love...
Is a love that lets go"

ps. kuva on täältä

pps. Love that lets go - Hannah Montana