Vuoteni au pairina on päättynyt. Uuden au pairin oli aika muuttaa huoneeseen ja tehdä työni. Lähtö oli outoa ja surullista ja hyyvin hämmentävää. Vuoteni alku ja loppu oli kyllä yhtä vuoristorataa. Niitä tunteita ei kuvaamaan ei vain ole sanoja.
Torstaina oli siis vuorossa läksiäisdinner hostperheen kanssa, joka sisälsi totta kai suklaafondueta. Oli yhtä hyvää kun aina ja tyttö ei millään halunnut olla poissa minun sylistäni. Lahjaksi sain rannekorun, jossa oli koristeena lasten syntymäkivet, punainen kristalli sydän, kameri, matkalaukku ja ostoskassi. Eli sellainen mihin voi kerätä omia paloja. Tuon jälkeen en ole korua pois kädestä ottanut. Lisäksi sain kaulakorun, missä lukee princess, koska hostäitilläni on kuulma jo yksi prinsessa ja nyt sai toisen :) Itkin paljon nämä saadessani. Illalla myöhään vielä saksa I ja H tulivat istumaan portaille ja muisteltiin mennyttä vuotta. Totta kai amerikkalaisesti cupcakesia syöden!
Sitten tulikin pelätty perjantai-aamu, joka meni todella sumussa. Koko ajan oli olo että oksennan ja ahdisti kamalasti. Pikkuhiljaa suljin laukut ja raahauduin alakertaan. Hostisä, lapset ja soon-to-be-ex-au-pair autoon. Ajoimme hiljaisuudessa hotellille, josta kyytini kohti kenttää lähtisi. Siellä tapasimme hostäitin, joka itkien juoksi autosta minua halaamaan. Hetki juteltiin ja odoteltiin kunnes auto kaarsi eteemme. Laukut autoon ja käännyin perheeseeni päin. Tyttö juoksi syliini ja itki olkapäätäni vasten. Kuiskasin pienellä kuinka häntä rakastan enkä ikinä katoa hänen elämästään. Sitten halasin loput perheestä ja itkimme hostäitin kanssa. Hän edelleen anoi minua jäämään. Lopuksi tyttö juoksi luokseni, hyppäsi syliin ja puristi kätensä ympärille. Hän roikkui kaulassani ja huusi ja itki, kunnes hostisä hänet irti repi. Sydäntä kylmäten käännyin ja kapusin autoon. Muut matkustajat hieman katsoivat kun itkin minkä kerkesin.
Auton lähtiessä liikkeelle soitin mammalle kotiin ja sain hänetkin itkemään. Siitä alkoi pitkä ja monen tunnin kotimatka, johon sisältyi 7h kentällä istumista, elokuvia, tekstareita, skypettelyä ja tottakai 7h lentokoneessa istumista. Lopulta pamahdin helsinki-vantaan lentokentälle ja pääsin halaamaan "isosiskoa" ja kummityttöä ilosta reveten.
Sen jälkeen nää kaks päivää on menny melkolailla juosten paikasta a paikkaan b. Hetkeksi aina kun rauhotun ja mietin niin tulee kamala ikävä ja kaipuu amerikan elämää. Erityisesti lapsia. Joten au pairit; nauttikaa heistä niin kauan kun voitte!
Jetlag päätti olla ilmaantumatta mikä on kiva juttu! Lentokoneessa nukuin siin 15min ja lauantaina sitten 3h päikkärit. Sen jälkeen elämä on rullannut suomen ajassa normaalisti ilman viime loman kaltaisia notkahduksia. Paitsi että kampaajan merkkasin kalenteriin ajalle 21.15 minkä en IHAN usko pitävän paikkansa. Pitänee ehkä tarkistaa asia...
Tää on nyt vain näin-tulin-kotiin-postaus. Vielä on luvassa yhteenvetopostaus koko vuodestani ja au pairina olosta! So untill that,
xoxo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti