I won't ever forget!

Ehei en oo vieläkään päässyt MM-kultahuumasta yli mutta skarppaan enkä hirveesti hehkuta asiaa tässä postauksessa. Ehkä. No ainakin yritän! No mutta jumaliste onhan se ihan tajuttoman hienoo et suomi on MM-kisojen kultamitalisti. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

Ensinnäkin tässä pitää nyt ehkä hieman ihmetellä asiaa. Astelet ruokakauppaan ja hyllyt pursuavat ilotulitteita, tähtisadetikkuja, USAn lippuja ja muuta krääsää värityksenä sini, puna ja valko. Miksikö? No toki siksi että itsenäisyyspäivää juhlitaan 4. heinäkuuta niin kyllä nyt kaikella kohtuudella viimestään nyt aletaan kauppoja kuormittaa tällä tavaramäärällä. Not. Täällä on jo pari ravintolaa koristeltu teemaan sopivasti. Miltähän meno näyttää kuukauden päästä kun juhla on oikeasti lähellä?

Mitähän muuta Amerikkaan. Ei mitään erityistä. Lapseni eivät pääse yli faktasta että Suomi on maailman paras jääkiekkomaa. Uskokaa tai älkää niin jopa ne puhuvat siitä enenmmän kun mä. Ja se vaatii jo aika paljon. Eilen aamulla samalla sekunnilla kun kello soi niin toivoin että olisi ilta. Syystä tai toisesta k*rpä otsassani huiteli 5 kilometrin korkeudessa. Eikä se kivunnut alas samaa tahtia kun itse rymisin portaita alas aamupalalle. Se kasvo entisestää kiljuvan lapsen parkkeeratessa viereeni. Noh päivästä selvittiin ja illalla kaahasin apteekkin ja ostin (kyllä apteekista) paketin jäätelöä ja sillä jäädytin otsassani ollutta pattia pienemmäksi.

Kuten huomata saattaa niin tuohon viereen on taas tullut tuo kaunis laskuriystävämme. Viimeksi laskettiin päiviä lähtöön. Taaskin lasketaan päiviä lähtöön. Kotiin lähtöön! Koko asia tuntuu utopistiselta. Pikkuhiljaa pakkailen tavaroita kahteen pahvilaatikkoon, jotka lähetän etukäteislahjana kotiin. Toiseen laatikkoon on nyt eksynyt 6 pulloa hoitoainetta! Eipä lopu heti kesken kotosalla. Pahvilaatikoiden lisäksi tuli hankittua pusseja, joista imurilla saa imettyä ilmat pois. Toisaalta, en osaa käyttää täkäläistä imuria eli taas pääsen leikkimään Neiti Avutonta. Tietyissä tapauksissa oon siinä lajissa on ihan mestari.

Eilen muuten oli eka OH SHIT kohtaus ja miltein eka miinus-merkki au pair tilastoon. Istuin koneella ja katsoin huvikseni kelloa (okei laskin minuutteja että työt loppuu ja pääsen peiton alle) ja kirosanat sinkoilivat päässäni kovempaa ku kovalainen F1-radalla konsanaan. Kello nimittäin näytti 4.48 ja karate alkaa tiistaisin 4.45. Paniikkimatikkaa 1+1 ja kiljuin pojat yläkertaan. He alhaalla pelasivat onnellisesti Wiitä normaalivaatteissa. Pikatiedustelut että suuttuuko opettaja kauheesti jos vähä myöhästyy ja kieltävän vastauksen jälkeen tein hyvin selväksi että vaatteidein vaihtoon on aikaa tasan 30 sek. 4.57 oltiin parkkipaikalla ja annoin luvaksi sanoa että taliaivo au pair unohti totaallisesti... Eivät silti olleet sanoneet vaan syyllisiksi oltiin sanottu me! Lojaalia.

Tällä hetkellä meillä on joku hiton sadekausi menossa ja se masentaa ja väsyttää hirveesti. Tänään raahauduin suoraan sängystä (okei tietokoneen kautta) juoksumatolle muttei liikuntakaa piristäny. Sitte viisas äitini kysyi no oletko ulkoillu? No totta kai koska haluunki näyttää uiteltulta koiralta minuutin jälkeen. Uhkasin jo pakkaa kaiken muun kuin kumpparit ja sadetakin noihin laatikoihin. Muuta täällä ei enää tarvita. Veden vallankumous on tulossa. Vuolen ittelleni jo kanoottia millä selviän.

Nyt olen tsempannut ilman jääkiekkoa. Huh. Teki tiukkaa. Nyt kuitenkin tiedättä vähän mitä täällä tapahtuu. Jei teille! :)

PS jotta ette käsittäis asioita väärin ja että oisin jo unohtanu suomen voittaneen niin voin kertoa että tänään olen katsonut finaalin maalikosteen kahdesti ja kerran katsonut Suomen voitonjuhlat. Eli ei, Minä En Unohda!