Keep going

Tiivistettynä elämäni viimeiset kaksi viikko; unohtumatonta vuoristorataa.

Kotona tuntuu ettei viikossa asiat etene ollenkaan tai muutenkaan mitään tapahdu. Täällä viikko vain vilahtaa ohi ja asiat ja tuntemukset muuttuvat hirveästi! Täällä jotenkin elää siinä hetkessä eikä mieti tulevaa. Se tuo mitä on tuodakseen :)

Tunteet täällä vetelevät laidasta laitaan niin nopeasti. Välillä voi tuntua siltä että voisin itkeä ilosta ja ei tarvita kun puoli tuntia niin voisi itkeä epätoivosta ja kaikesta muusta. Edelleen ihmettelen kuinka vaan jauhetaan vain koti-ikävästä? Miksi ei kerrota aluntunteista? Sekavuudesta ja erilaisista tuntemuksista, joita ei muualla koe. Tämän takia olen huomannut, että training schoolilla samaan aikaan olleet suomalaiset ovat ääretön apu ja tuki. He elävät samaa päivää kanssani ja ymmärtävät.

Työtunteja tällä viikolla kertyy varmaankin max 6. Eli eiii paha! Mielelläni olisin kyllä töitä tehnyt kun kaverit kuitenkin työskentelevät, joten aikalailla tulee pyörittyä kotona. Eilisen illan kuitenkin pelasti LCCtapaaminen jossa taas näki kavereita. Samaisia naamoja olisi tarkoitus nähdä viikonlopun aikana. Jos kaikki suunnitelmat kaikkien kavereiden kanssa on toteutuakseen niin ensimmäinen vapaa viikonloppu on varmaan joulukuussa...

Eniten minua ihmetyttää täällä se kuinka hyvin nukun! En muista kotona montaakaan yötä etten kertaakaa olisi heränny. Täällä nukun ilman heräämisiä koko yön ja todella sikeästi. Mahtavaa!

Eilen postissa saapui myös sosiaaliturvatunnus! Jotain virallistakin tapahtuu. Se on kyllä normaali paperilappu, jota ei saa kantaa mukana eikä hävittää. Niin jenkkiä. Edelleen tulee fiiliksiä että tätä ei tapahdu kuin täällä tai TV:ssä.

Ensi viikolla päivisin minulla on vain tyttö kun pojat lähtevät kouluun :) Todellinen yh-äiti-urani alkaa siis silloin! Työpäivät eivät onneksi veny niin pitkiksi kuin joillain vaan viiden aikaa voin heittää vapaalle. Kahden viikon päästä on myös tyttö koulussa jolloin au pairi saa nauttia 4 tuntia omasta ajasta päivisin. Luksusta.

Täällä muuten kiinnittää pieniin arjenluksuksiin huomiota. Kuten hetki kun voit vain istu pihalla lämpimässä lukea kirjaa tai nauttia hiljaisesta talosta. Tai lasten ystävällisistä sanoista ja innostuksesta. Elämän pieniä ja ihania asioita :) Täällä ne saavat uudet mittasuhteet. Kuten myös huonot hetket.

Lähtöpäätöstä ei kuitenkaan voi katua enkä pode ikävää. Kaikkeen erilaiseen vie aikaa tottua :)